torstai 19. heinäkuuta 2018

Magdalena Hai: Kolmas sisar - Royaumen aikakirjat I #nuortenkirjatorstai




”Tavallaan on haikeaa, että sarja on nyt lopussa. Kuitenkin on kiinnostavaa nähdä, mitä Hain näppäimistöltä tuleekaan seuraavaksi. Kirjailija on joka tapauksessa ankkuroinut itsensä tukevasti suomalaiskirjoittajien kärkikaartiin.” Näin olen kirjoittanut neljä vuotta sitten suljettuani Magdalena Hain Gigi ja Henry -steampunktrilogian päätösosan Susikuningattaren kannet.

Kohtalaisen pitkään saatiin odotella Hain seuraavaa romaania, mutta nyt odotus on päättynyt (toki tällä välin on ilmestynyt Tulenkantaja-palkittu satukirja Kurnivamahainen kissa). Ja komeasti onkin!

Kesäkuussa kuin varkain ilmestynyt uuden sarjan muhkea aloitusosa Kolmas sisar on ylittänyt mukavasti eri medioiden uutiskynnyksiäkin. Ylen jutussa (27.6.2018) korostuvat Kolmannen sisaren rakkaus- ja seksuaalisuusteemat, jotka ovatkin poikkeuksellisen raikkaasti ja avaramielisesti rakennetut. Mutta vaikka Kolmannessa sisaressa on paikoin kipunoivia eroottis-romanttisia jännitteitä, on kirjaan silti turha tarttua pelkästään villien seksikohtausten toivossa. Hai noudattelee kaikesta huolimatta YA-kirjallisuuden konventioita tässä suhteessa, eli eroottinen lataus kiihotetaan äärimmilleen, mutta varsinainen akti kuvataan häveliäästi ja kauniisti, jos ollenkaan. Parinmuodostus on mielenkiintoista ja yllättävääkin, mutta paranormaali romanssi on toki muuntumiskelpoinen idea.

Kolmas sisar siis aloittaa Royaumen aikakirjat -nimisen sarjan. Teosta kuvataan takakannessa ’mangahenkiseksi seikkailuksi’ ja Aamulehden jutussa ’urbaaniksi fantasiaksi’. Kaikin tavoin runsas romaani on näitä ja vielä paljon muutakin. Sen tarkka määritteleminen lienee mahdotonta ja ainakin aivan turhaa. Itse nautiskelin lukiessani oivaltaessani intertekstuaalisia aineksia romaanin kudoksessa. Tuskin tajusin niistä moniakaan, mutta jokainen tuttu palanen tuntui kuin vanhan ystävän tapaamiselta. Selkeitä viittauksia ja lainoja on ainakin sellaisista fantasiaperinteen kirjallisista jättiläisistä kuin J. K. Rowlingin Harry Pottereista, J. R. R. Tolkienin Tarusta sormusten herrasta ja Robert Holdstockin Alkumetsästä. Kyse ei ole mistään matkimisesta tai plagioinnista vaan ainesten perinpohjaisesta omaksumisesta ja omaan tarinaan sulauttamisesta.

Royaume on jossakin toisessa aikaulottuvuudessa sijaitseva planeetta, jota asuttavat noidat. Heidän tehtävänään on valvoa avaruudessa kelluvia portteja, joiden läpi kuljetaan ulottuvuudesta toiseen. Tuhat vuotta sitten Royaume oli vähällä tuhoutua, kun yksi kolmesta valtanoidasta pakeni vieden auringon mukanaan ja päästäen lohikäärme Kaaoksen ahmimaan suihinsa planeettaa ja sen asukkaita. Lopullinen tuho kuitenkin torjuttiin, ja nyt Valkoinen noita Auben ja Musta noita Minuit pitävät ikuisen yön planeetan jäänteitä tasapainossa mahdillaan.

Auben ja Minuitin tyttäret Lune ja Ciel ovat Kolmannen sisaren päähenkilöt. Tytöt ovat sielunsisaria, mikä tarkoittaa, että he ovat vieläkin läheisempiä ja toisiinsa tiukemmin sidoksissa kuin verisisaret. Royaumen noidat saavat aikuistuessaan oman laulunsa, joka määrittelee heidän noidanluonteensa ja toimii jonkinlaisena ohjaimena, joka määrää, mitä noita voi tehdä. Pahin kohtalo, jonka Royaumen asukasta voi kohdata, on jäädä ilman laulua. Lune on pettymyksekseen saanut vain vähäpätöisen laulun omassa aikuistumisriitissään, mutta Ciel jää kokonaan lauluttomaksi. Tällaiset noidat laki määrää suljettaviksi ikuiseen vankeuteen.

Minuit lähettää Cielin nopeasti maanpakoon turvaan, ennen kuin Auben ehtii tointua järkytyksestään ja käskeä sulkemaan tyttärensä vankilaansa. Lune päättää lähteä sielunsisarensa mukaan. Vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta tytöt saavat saattajakseen mahtavan demonin, jonka Minuit vangitsee vanhan lihavan kissan nahkaan. Lune antaa demonikissalemmikilleen nimeksi Loiri. Muutamien kiperien vaiheiden jälkeen kolmikko päätyy nykyajan Maahan ja Bremenin kaupungin liepeille, jossa sijaitsee Lyceum-niminen koulu. Koulu on kuitenkin ajassa matkustava elävä olento, ja sitä johtaa parviälyhahmoinen paimen Rehtori. Noidat ja paimenet hylkivät toisiaan voimakkaasti, mutta Lunen yllätykseksi hän pystyy kestämään Rehtorin läsnäoloa hämmästyttävän hyvin.

Lyceumissa ja sen lähellä sijaitsevassa maagisessa Café Chaoksessa Lune ja Ciel tutustuvat kolmeen veljekseen, jotka tulevat vaikuttamaan heidän kohtaloihinsa monin tavoin. Vanhin veljeksistä, Adam, työskentelee Rehtorin sihteerinä, keskimmäinen Niemann on koulun pahin hurmuri ja nuorimmainen, ujo Karlo aloittaa koulun samaan aikaan noitatyttöjen kanssa.

Auben ja Minuit juonittelevat toisiaan vastaan Royaumella minkä ehtivät sillä aikaa kun tytöt koettavat selviytyä Maassa ja Lyceumissa. Vaaroja ja ansoja on joka puolella, mutta aikaa huvitteluunkin sentään riittää. Tytöt ovat kuitenkin tietämättään pelinappuloina todella isossa pelissä, ja kun aikanaan päästään loppurytinöihin, moni asia selviää ja salaisuus paljastuu.

Kolmannen sisaren juonen kuvailu on, kuten yltä huomaa, melkoinen tehtävä. Hai ei ole vain punonut sarjan aloitusosaan juonta vaan kutonut todellisen tarinakudelman. Juonitteluja, vanhoja legendoja ja taruja, eri aikaulottuvuuksia ja todellisuuksia on kerroksittain ja limittäin niin runsaasti, että lukija tempautuu tarinan syövereihin ja teoksen maailmaan vastustamattomalla imulla. Mukana on, kuten sanottu, monia tuttuja aineksia, mutta silti tarina on jännittävä ja yllätyksellinen. Koin tämän kirjan parissa sen tunteen, jota moni lukuholisti tavoittelee: paksun romaanin alkaessa lähestyä loppuaan toivoo, ettei se loppuisi, mutta samalla ahmii sanoja ja sivuja silmillään voimatta lopettaa. Aivan ! Onneksi tähän on luvassa jatkoa! Sitä odotan kyllä innostunein mielin.

Hain luoma maailma on moniulotteinen ja mielikuvituksellisen sokkeloinen. Työ on tehty huolella. Lukija pääsee aistimaan monenlaisia tunnelmia ja tiloja kirjan matkassa. Henkilögalleria on laaja (sen hallintaa helpottaa onneksi lopusta löytyvä henkilöluettelo) ja ilahduttavan monipuolinen. Lyceum toimii jonkinlaisena intergalaktisena turvapaikkana, joten sen henkilökunta ja opiskelijat ovat riemastuttava joukko. Keijut, maahiset ja vetehiset asustavat sulassa sovussa vieläkin kummallisempien otusten kanssa. Yhteiseloa helpottaa, että kaikilla on jonkinlainen ihmishahmoinen avatar. Lune ja Ciel noitina tosin näkevät melko helposti avatarien takana olevat oikeat olemukset.

Kirjavuus ei rajoitu pelkästään lajityyppien runsauteen ja ulkonäköasioihin, vaan Hain luomat hahmot ovat eläviä ja moniulotteisia. Oma suosikkini on demonikissa Loiri, joka on perimmältään pahansuovan ilkeä ja äksy kuin mikä, mutta jossa sittenkin taitaa piillä jokin pehmeä kohta. Onpa se sitten Minuitin loitsun ansiota tai ei, yhdistelmä on sympaattinen. Hai ei ole tehnyt päähenkilöistäänkään mitään pyhimysmäisiä hyviksiä ja ylivertaisia muihin nähden, vaan Lune ja Ciel ovat mielenkiintoisia, kehittyviä nuoria persoonallisuuksia. Ystävyys, lojaalius, rakkaus ja seksuaalisuus askarruttavat heitä muun ohella, kuten kaikkia aikuisuuden kynnyksellä malttamattomina kärkkyviä nuoria. Kaikesta tuhon partaalla riippumisen tunnelmasta huolimatta Kolmannessa sisaressa on myös huumoria. Lune ja Ciel itsekin oivaltavat monen tilanteen huvittavan puolen.

No niin, kuten huomaatte, olen täysin hurahtanut Kolmanteen sisareen ja Royaumen aikakirjoihin. Lukekaa te kaikki muutkin tämä kirja ja kokekaa oma hurahtaminen! Näin haluaisin huutaa kaikkien korviin kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Ette voi uskoa, kuinka kovasti toivon tällekin teokselle lukijoita. Lukekaa siis! Ette kadu! Palavasti toivon tälle teokselle kaikkea mahdollista menestystä, mitä kirjamaailmassa nyt voi saada: lukijoita, hyviä arvioita, kovia myyntilukuja, uusia painoksia, käännöksiä eri kielille, japanilaisen anime-elokuvayhtiön filmaussopimusta (tästä tulisi pyörryttävän upea elokuva, mutta taitaisi olla hieman kallis toteuttaa… joudun siis tyytymään omaan päänsisäiseen elokuvaani!).

Ketkä sitten ovat Kolmannen sisaren kohderyhmää? Yläkouluikäiset himolukijat, jotka eivät hätkähdä viisisataasivuista järkälettä vaan pitävät sitä etuna, ja kaikki tätä vanhemmat lukevat olennot. Kirjan kirjallisuus- ja populaarikulttuuriviitteistä saa kelpo aiheita koulu- ja opiskelukäyttöön. Mitä mainioimpia pohdinta- ja keskusteluaiheita ovat erilaisuuden, yhdessä ja rinnakkain elämisen, rakkauden ja seksuaalisuuden teemat. Kirjassa on vahvana teemana myös tuhoava vallanhimo lieveilmiöineen. Sen ruotiminen eri näkökulmista on hedelmällistä.

Magdalena Hai: Kolmas sisar
Otava 2018. 557 s.

Arvostelukappale.









Tulossa:

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista 26.7.2018
Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 2.8.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti