tiistai 9. heinäkuuta 2013

Blogistanian kesälukumaratonin valmistelut kiihtyvät



Blogistanian ensimmäisen kesälukumaratonin valmistelut kiihtyvät. H-hetki on jo huomenna! Mukavan joukkoenergian tämä pieni mutta mukava nettitempaus onkin synnyttänyt, ja mukaan lähtee hyvin monipuolinen joukko lukijoita. Jos et ehdi enää huomiseen maratoniin, valitse kakkososa kahden viikon päästä. Olet tervetullut mukaan!

Omat valmisteluni ovat siinä pisteessä, että kirjapino huojuu pöydällä. Kokeneempien neuvoja olen koettanut noudattaa, eli olen valikoinut erityisesti lyhyitä kirjoja sekä keskenään hyvin erilaisia. Päätin jo heti kärkeen, että en osta tätä tempausta varten mitään, mutta kovasti kyllä houkutteli Henning Mankellin uusi suomennos Haudattu, kun sen ohuuden huomasin kirjakaupassa. Pysyin kuitenkin lujana.

Lukumaratonin lähestyessä yhä enemmän on harmittanut kaupungin päätös sulkea kaikki kirjastot heinäkuuksi lomautusten takia. En siis päässyt kartuttamaan valikoimaa kirjastojemme aarteilla, vaan on pärjättävä sillä, mitä kotoa löytyy. Ei sillä, etteikö kotivarastollanikin muutama maraton luettaisi! Tällainen tulos on:


Mukana on muutamia hyvinkin paksuja kirjoja, mutta jos katsoo tarkasti, huomaa ne novellikokoelmiksi. Niitä ei ole tarkoituskaan lukea kokonaan, vaan vain valita ns. kitalaenpuhdistusnovelli aina silloin tällöin ja ainakin kirjojen väleihin. Jospa saisin aloitettua lopulta tuon Raija Siekkisen kootut novellit, jonka aikanaan hankin Joel Haahtelan Katoamispisteen innoittamana. Katja Ketun Piippuhylly olisi jo pitänyt lukea ajat sitten sekin. Aloituskirjaksi olen valikoinut Inka Nousiaisen uutuusromaanin, jonka olen aikonut joka tapauksessa kesän aikana lukea. Olisiko pinossani jokin, jota erityisesti suosittelet tai jopa kehotat välttämään?


Tämän päivän valmisteluihin kuuluu vielä ainakin ostosreissu. On hankittava eväitä itselle ja perheelle sellaista, jonka lämmittämisestä kukin selviytyy omin voimin. Äiti ei huomenna kokkaa! Se lukee. 

HUOM! Kaikki Blogistanian kesälukumaraton II:een osallistuvat, käykää ilmoittautumassa Hys, äiti lukee nyt! -blogissa!

22 kommenttia:

  1. Wau, hieno valikoima sinulta löytyy jo valmiiksi! Minä tukeudun täysin Kirkkonummen kirjastopalveluun (onneksi se on auki, koska kotoa löytyy vain kirjajärkäleitä, jotka odottavat talvisempia tunnelmia.

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sellaistakin vaihtoehtomaratonia tulevaisuudessa, että luetaan mahdollisimman paksua kirjaa koko vuorokausi. Mahtaisko toimia?

      Poista
    2. Tuo kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta idealta! Omasta hyllystä löytyy sen verran monta tiiliskiveä, että olisin mukana tuossakin. :)

      Poista
  2. Monipuolinen pino! Vaikka itse maratonkin on vielä alkamatta, odotan mielenkiinnolla jo kooste-postauksia, jotta näkee sen hurjan skaalan aiheita ja teemoja, mitä kaikki ovat lukeneet.

    Tsemppiä ja kestävää kisakuntoa! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä näyttääkin olevan yksi sama kirja mukana, nimittäin Tuomaisen Veljeni vartija. Sitähän ei tietenkään voi tietää tuleeko juuri siihen kirjaan tartuttua maratonin aikana. Ajattelin valita melko runsaasti kirjoja, joten tuskin ehdin lukea niistä puoliakaan. Mutta pitää olla valinnanvaraa :D

    Se Mankellin Haudattu on muuten ihana - ainakin tällaiselle Wallander-fanille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinp! Kaikki Wallanderit olen lukenut ja monen vielä äänikirjana päälle kuunnellut. Kyllä se Haudattukin vielä pitää lukea.

      Mulla kanssa tuo pino on aika viitteellinen. Saa nähdä sitten, mitkä oikeasti tulee luettua.

      Poista
  4. Aiot aloittaa juuri sillä kirjalla, jota olisin suositellut. En ole muita tuosta pinosta lukenutkaan, joten en voi tehdä muuta kuin suositella lämpimästi Nousiaisen kirjaa. :)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisia kirjoja pinossa! Itse olen lukenut Siekkiseltä kaksi novellikokoelmaa (Talven tulo ja Metallin maku) juuri tuon Katoamispisteen alun perin innoittamana, ja pidin kyllä kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että Katoamispiste on selvästikin ollut ns. vaikuttavaa kirjallisuutta :)

      Poista
  6. Huikean näköinen pino! Onnea koetukselle ja tosiaankaan ei mitään kokkailuja, sen sijaan mielestäni sinulle pitäisi huolehtia jatkuva tankkausmahdollisuus.. ;)

    Innolla seuraan huomenna ja itse osallistun sitten 24. päivä. Hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vielä tänäiltana hieman valmistella tuota ruokapuolta, ettei ainakaan sitten sen takia tyssää, ettei olisi syötävää!

      Poista
  7. Vau, mikä pino! Ja oikea asenne, "äiti nyt vähän lukee, käykää jääkaapilla" :D Kova hinku jo aloittaa, mutta vielä pitää odottaa vähäsen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Asenteen voi ottaa, kun perheen nuorinkin jo rippikoulun käynyt.

      Poista
  8. On kyllä korkea pino! Huomenna tuulet voimistuvat löytyy minunkin kasastani. Metsänpeiton olen lukenut, kiinnostaa kuulla sinun mietteitäsi tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin mainitsemasi on jo pitkään ollut lukulistalla, jospa tosiaan huomenna niitä raottaisin!

      Poista
  9. Minä niin intoilen jo valmiiksi ja kirjastoon on suunnattava vielä täyttämään fiiliskirjoja. Ajattelin itsekin ottaa lyhyitä kirjoja paljon mukaan, kun moni sitä suosittelee. Toisaalta veikkaan, että olen myös vähän kärsimätön ahmimaan kirjoja niin lyhyet ovat sinänsä hyvä juttu :).
    Mietin kuvakirjojen sivulaskentaa muuten viime kommenttini jälkeen, että lienevätkö edes "sivumäärälaskettujen joukossa", ajattelin nimittäin yhdistää maratonin ja lasten nukutukset luovasti :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Luovasti voi myös tuohon sivulaskentaa suhtautua! Ilman muuta nukutuskirjat mukaan tuloksiin.

      Poista
  10. Upea pino sulla kirjoja. Kiinnitin huomiota pinossa kirjakieiversioon pohjalaispoikien tekemästä sarjakuvasta. :) Oma kirjastopinoni odottaa keskiyötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pohjalaissarjakuvan nappasin alkukesästä kirjastosta, sitä aion tutkailla joko huomenna tai kahden viikon päästä viimeistään.

      Poista
  11. HUOM! Huom! Blogistanian kesälukumaraton II:een osallistuvat, käykää ilmoittautumassa Hys, äiti lukee nyt! -blogiin: http://aitilukeenyt.blogspot.fi/2013/07/blogistanian-kesalukumaraton-ii.html

    Tähän mennessä ilmoittautuneet ovat jo siellä listassa, mutta uusien kannattaa ilmoittautua suoraan sinne.

    VastaaPoista