keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Pakkolukuloma :)

Aatonaattona päätin, etten joulunpyhillä avaa tietokonettani. Lupaus tuli pidettyä, ja vielä samalla lähes tuplattua. Tapanin myrsky näet puhalsi paitsi pihamäntymme nurin myös sähköt ja puhelinyhteydet taivaan tuuliin. Sähköt palasivat tänään aamulla, nettiyhteys noin tunti sitten.

Eipä hätää. Maalla asutaan, joten puuhella on, samoin oma kaivo ja aiemmista vahingoista viisastuneina omistamme myös aggregaatin, joten edes pakastin ei sulanut. Mutta mitä tehdä? Miten saada aika kulumaan ”70-luvulla”, kuten poika olotilamme määritteli? Onneksi on kirjoja.

Luinkin sitten kirjan päivässä. Alkuun dekkareita: Jarkko Sipilän Muru ja Jarkko Sipilän ja Harri Nykäsen yhteisdekkari Paha, paha tyttö. Sitten kaivoin hyllystä kesällä hankkimani Kirsti Ellilän Miehen tuoksun. Tänään ahmaisin Simo Pajusen Kaartin ja sain jo aimo viipaleen Sinivaaran Kevään hämärästä luettua. Kaikista analyysia tulossa.

Aivotyötä on myös tehty sekä Blogistanian Finlandian että Lukutuokan vuoden parissa. Nekin tulevat vielä tämän vuoden puolella.

Hengissä siis ollaan, vaikka vaihteeksi hiljaiselossa.

2 kommenttia:

  1. Tunnen melkein huonoa omatuntoa, kun myrsky ei vaikuttanut omaan elämääni millään tavalla. No, autolle oli vähän tuulista kävellä, ja autoa pikkuisen heilutti ja väistelimme tielle pudonneita oksia. Mutta noin muuten: tapanina istuimme leffateatterissa, joka oli täysissä sähkövoimissaan ;D

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Tsemppiä sinne sähkökatkosten keskelle... ja eiköhän 1970-lukulainen loma suju lukemalla :) hyvä termi!

    VastaaPoista