torstai 30. kesäkuuta 2016

Heli Kruger: Olen koskettanut taivasta



Pride-viikko jatkuu arkistojen kaivelun merkeissä. Vuonna 2005 ilmestyi pituushyppääjänä ja kolmiloikkaajana aiemmin menestyvää uraa tehneen Heli Krugerin esikoisromaani Olen koskettanut taivasta. Nuori, kaunis ja menestyvä Kruger oli myös median suosikkeja, eikä aina varmastikaan omasta mielestään kovin mukavalla tavalla. Urheilu-uran päätyttyä Kruger on julkaissut kaksi romaania, joista ensimmäinen liittyy myös kuluvaan teemaviikkoon lesbosuhteen kuvauksen perusteella. Kirjan aihe kohautti aikanaan ainakin lievästi, koska olisihan ollut herkullista vetää yhtäläisyysmerkit kirjailijan ja päähenkilön välille.

Lehtijuttuni lopussa kaipailen jatkoa Krugerin kirjailijanuralle, mutta toistaiseksi en ole lukenut kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä romaania Pidä minusta kiinni (Otava, 2007). 

Tässä siis 15.12.2005 Salon Seudun Sanomissa julkaistu juttuni:


Suomalaisen huippu-urheilun tähti Heli Kruger (Koivula) on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaissut romaanin. Olen koskettanut taivasta herätti heti ilmestyttyään pienoisen kohun, sillä sen minäkertoja Venla tunnustaa heti ensimmäisessä luvussa olevansa lesbo.

Krugerin romaani on kuitenkin hyvin kiltti, jopa tyttökirjamainen tyyliltään, joten jos etsii estotonta lesboerotiikan kuvausta, pettyy varmasti. Venlan ja peruskoulunopettaja Inkan rakkaustarina on kuvattu kauniisti ja enemmän henkistä, ja jopa hengellistä, kuin ruumiillista puolta korostaen. Ennakkoluuloja ja pelkoa naiset kohtaavat kylliksi, vaikka eivät kovin julkisesti rakkauttaan tohdi osoittaakaan.

Parasta kirjan antia on huippu-urheilun kuvaus. Venla on pienenä osoittautunut lahjakkaaksi urheilijaksi, ja tie vie kohti maailman kärkeä. Kruger kuvaa intohimoisesti tunnetta, joka urheilijalla on, kun suoritus sujuu kaikin puolin täydellisesti. Toisaalta kirjasta paljastuu myös urheilun kääntöpuoli: ahnaat ja vaativat valmentajat, jatkuva itsensä piiskaaminen, tuloksia janoava yleisö ja jutunaiheita vaanivat toimittajat. Näitäkin asioita Kruger käsittelee lopulta kovin lempeästi.

Ulkoisilta ominaisuuksiltaan Venla muistuttaa Heli Krugeria, jonka kuvat niukoissa urheiluasuissa pituushypyn alastulopaikoilta ovat vielä hyvin muistissa. Tätä objektiksi joutumistakin Kruger Venlan kautta pohdiskelee.

Venlan urheilumenestys selittyy osaksi lesbouden kautta. Kun murrosikäinen tyttö huomasi oman erilaisuutensa, hän halusi tehdä kaikkensa estääkseen sen ilmitulon. Hänestä tuli kiltti ja ahkera suorittaja niin koulussa kuin urheilukentillä. Harrastuksen parista löytyivät sitten ensimmäiset ihastuksetkin, mutta ne oli pidettävä salassa. Vasta aikuisena Venla tulee ulos kaapistaan. Helppoa se ei ole. Julkinen lesbous vaarantaisi mm. uran urheilun huipulla, joten salailua on jatkettava.

Kruger kirjoittaa sujuvasti ja paikoin jopa runollisesti. Toisaalta Venlan kotiväen juureva pohjalainen murre ankkuroi tapahtumat tukevasti Vaasan seudulle. Kruger on kertonut maailmasta, jonka tuntee, mutta ei ole valinnut helpointa tietä. Erilaisuuden näkökulma on hyvin valittu, vaikka käsittelyssä olisi voinut uskottavuuden vuoksi olla parikin astetta enemmän rankkuutta. On mielenkiintoista nähdä, jatkaako Kruger kirjoittajana.

Heli Kruger: Olen koskettanut taivasta
Otava 2005. 226 s.


2 kommenttia:

  1. Onko Heli Kruger ( os.Koivula) ehtinyt kirjailijaksikin?

    Luultavasti tätä katsottiin silloin läpi urheilusaavusten, joista kirkkain oli EM-hopea kolmiloikassa.

    VastaaPoista
  2. Minulla on blogissani sinulle haaste:
    http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/2016/07/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

    VastaaPoista