lauantai 15. kesäkuuta 2013

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick



Kanakirjallisuus eli fiinimmältä nimeltään chick lit tai chick-lit, kuten myös näkyy kirjoitettavan, ei varsinaisesti ole ihan suosikkigenreäni.  Tiistaina postilaatikkoon oli kuitenkin kopsahtanut Otavalta yllätyspaketti, jonka sisältä paljastui Pia Heikkilän Operaatio Lipstick. Kääntelin kirjaa käsissäni ja päätin sitten antaa sille mahdollisuuden. Kansiliepeen esittelytekstissä nimittäin luvataan runsaan seksin lisäksi myös jännitystä. Takakannen sitaatti Helsingin Sanomista ei kylläkään saanut kuin kulmakarvat kohoamaan: ”Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin – ja sitten he menevät sänkyyn.” Hmm. Tuntematon sotilas on lempikirjojani, ja Bridget Jonesinkin olen lukenut ja leffana katsonut, mutta nämä yhdistettynä?

Päähenkilö on kolmekymppinen sinkkunainen ja sotakirjeenvaihtaja Anna Sandström, joka tekee juttuja brittiläiselle GNN-tv-uutiskanavalle. Annan nykyinen asemapaikka on Afganistanin pääkaupunki Kabul. Anna tekee rankkoja uutispaloja sotatantereelta ja viettää väliajat todellisen bailukärpäsen elämää. Erilaisia juhlia tuntuu sodan riivaamassa kaupungissa olevan tuhkatiheään, ja niissä aikaansa tappavat länsimaiset diplomaatit, toimittajat ja sotilasviranomaiset. Enemmistö on miehiä, joten seksinnälkäisellä sinkkunaisella on kissanpäivät. Viina virtaa estoitta, ja se myös suomalais-brittiläiselle Annalle maistuu. Johan siihen nyt verikin velvoittaa.

Anna kaipaa kuitenkin syvällä sisimmässään muutakin kuin kunnon panoa milloin minkäkin isokaluisen komistuksen kanssa. Hän haluaa pysyvän suhteen, oikeaa rakkautta. Sitä vain ei tunnu tarjolla pahemmin olevan. Kirjan alussa Anna törmää ihanan suklaasilmäiseen ja salaperäiseen Markiin. Mies tuntuu kummallisen usein olevan samassa paikassa kuin Annakin, mutta sitten tämän kylkeen liimautuu vastenmielinen mallinukketoimittaja Sabitha, Annan verivihollinen.

Varsinainen juoni käynnistyy kuitenkin, kun Anna ja tämän ystävätär Kelly päättävät antaa kunnon opetuksen Kellyn petolliselle poikaystävälle. Kelly tietää, että Richie on sekaantunut johonkin erittäin laittomaan puuhaan laillisten turvamiesbisnestensä suojassa. On tullut aika käyttää tietoja hyväksi. Samalla voisi saada vuosikymmenen skuupin. Todisteiden hankkiminen on kuitenkin hankalaa, ja se vie sekä Annan että Kellyn sekä heidän kuvaajaystävänsä Timin todelliseen vaaraan keskelle talebanien hallitsemaa sotatoimialuetta.

Kirja herätti minussa kovin ristiriitaisia tunteita. Pidin Heikkilän varsin vauhdikkaasta tyylistä. Juoni etenee alun sivupolkujen jälkeen sutjakkaasti ja jännittävästi. Kevyen kanakirjallisuuden sijoittaminen niinkin ankeankuuloiseen paikkaan kuin Afganistaniin on jo sinänsä varsin erikoinen idea. Kansiliepeestä käy ilmi, että kirjailija on itse ollut toimittajan töissä ko. paikassa ei niin kovin monta vuotta sitten. Sitä voisi ajatella, että paikasta kirjoittaisi vaikkapa jonkinlaiset realistiset muistelmat tai sijoittaisi sinne synkänsurkean fiktiivisen sotakuvauksen. Mutta ei. Heikkilä on heittänyt silmään aivan toisenlaisen vaihteen. Huumori (joka paikoin tuntuu väkinäiseltä) saa vastapainokseen varsin tummia sävyjä, kun kirjassa kuvataan oloja Kabulin kaduilla tai kun brittiarmeijan tukikohta joutuu kranaattitulen kohteeksi.

Jos huumori tuntui paikoin väkinäiseltä, niin sitäkin enemmän välillä tuntui, että kirjailija oli kirjan kertaalleen kirjoitettuaan muistanut, että hei, tässähän piti olla seksiäkin, ja sitten kirjoittanut joukon seksikohtauksia ikään kuin elävöittämään tarinaa. Anna joutuu esimerkiksi sotilasleirillä vahingossa todistamaan kahden miehen himokasta vessakohtausta. Juonen kannalta ko. kohtaus on täysin merkityksetön. Kielenkäyttökin tuntuu tarkoituksellisesti tavoittelevan tiettyä roisiutta. Jos tällaisesta pitää, varmasti pitää myös Operaatio Lipstickistä. Vapaaehtoisesti minäkin kirjan luin ja pääasiassa viihdyin oikein mainiosti.

Helsingin Sanomat kirjoitti tästä kirjasta jo joulukuussa 2012 otsikolla Suomalainen loi Afganistanin Bridget Jonesin. Artikkeli on mielenkiintoinen (kuten myös se, etten muista sellaista lehdestä lukeneeni). Jutusta käy ilmi, että 42-vuotias Heikkilä asuu tätä nykyä Intiassa. Äitiyden takia oli lopettava sotakirjeenvaihtajan työ, jolloin Heikkilä päätti kirjoittaa kokemuksistaan kirjan. Syntyi englanninkielinen teos Operation Lipstick, jonka kustantamo Random House India otti julkaisuohjelmaansa. Myös Intian elokuva-ala on osoittanut kiinnostusta Heikkilän romaania kohtaan.

Nyt kirja on siis ilmestynyt suomeksi nimellä Operaatio Lipstick. Turun Sanomat uutisoi asiasta alkukuusta. Jutusta käy ilmi, että Heikkilä on itse kirjoittanut kirjastaan suomenkielisen version, joka myös jonkin verran eroaa alkuperäisestä. Päähenkilö on muuttunut Anna Sandersonista Anna Sandströmiksi. Alkuaan Annan sukujuuret ovat olleet brittiläis-tanskalaiset, eivät brittiläis-suomalaiset, kuten tässä lukemassani versiossa.Suomi voisi olla liian tuntematon maa suurelle yleisölle. Kirjoitin kirjaa brittilukija mielessäni” Heikkilä perustelee muutoksiaan. Täytyy sanoa, että tämä tieto sai minut hieman ärtymään. Kirjassa nimittäin pidin suomalaisuusheitoista, vaikka niitä ei kovin monia ollutkaan. Suomalaisuusko on vähemmän kiinnostavaa kuin tanskalaisuus? Pah.

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
Otava 2013. 283 s.


Pyytämätön arvostelukappale kustantajalta.

Kurkkaa myös Kirjasfäärin Taikan analyyttisempi arvio.

29 kommenttia:

  1. Tarina perustuu osittain Heikkilan elamaan (jos ymmarsin oikein mediasta... mikakohan naistenlehti se oli jonka just selasin kaupasa lapi... Anna? Me Naiset? En muista mutta otsikko oli: elama antoi ainekset romaaniin tms.), ja tosiaan valilla on omasta mielestani ihan tervetta etta naistoimittajien elamasta naissa erikoisemmissa maissa puhutaan sellaisena kuin se on; se ei ole aina vain synkkaa ja ahdistavaa, vaan todellakin, lukemattomat diplomaatit ja komeat rauhanturvaajat tekevat sotatantereella tyoskentelevan sinkkunaisen elamasta hyvin mielenkiintoista ja kiihkeaa (been there done that). mielestani olisi asianmukaisempaa jos kirjoja luettaessa lukija ei keskittyisi vain siihen mita han ODOTTI jostakin tietysta maasta kuulevansa vaan siihen, mita UUTTA han oppi lukemisen aikana. Koska kirjahan on jo oma tuotteensa, ei niita kirjoiteta ajatellen jatkuvasti etta "mitakohan lukija oletti kuulevansa Afganistanista". Entisena britanniansuomalaisena lisaan nyt myos sellaisen julman totuuden etta: suomalaisuus ei ulkomailla myy, se on liian eksoottista ja me olemme liian pieni tuntematon kansa... vaikka suomalaiset eivat tata totuutta haluakaan kuulla. Musta on ihan hyva etta Heikkila raataloi tarinan eri audiensseille, ei siita pida itseensa ottaa, se on ihan normaalia. (Ja nyt jatkan taman lukemista).
    Enni R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Enni! Tuossa linkittämässäni Turkkarin jutussa Heikkilä toteaa: "Kirjasta kymmenen prosenttia on minua, loput keksittyä. Oikeassa elämässä ei niin paljon bailata." En viitsinyt noita lehtijuttuja enempää siteerata, koska laitoin niihin linkit.

      En nyt oikein ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla odotushorisontin kieltämiseltä. Jokainen käsittääkseni saa lukea, kuten haluaa. Minä luin tätä nyt näin. En mielestäni kiellä tekstissäni sitä, ettenkö olisi saanut uutta näkökulmaa Afganistaniin tässä kirjassa. Sanon tapahtumapaikan valintaa erikoiseksi. Se ei ole negatiivinen lause. Ainakaan minusta. Päinvastoin, idea on virkistävä. Synkkää sotaraporttia tulee uutisista ihan kyllin.

      Edelleenkin kummastelen sitä, miten paljon myyvempää Britanniassa, saati Intiassa, on tanskalaisuus suomalaisuuteen verrattuna. Mutta se on kirjan kokonaisuuden kannalta sivuseikka, vähäpäitöinen mauste. Suomessa ikäni kökkineenä näkökulmani nyt vain on tämä :)

      Poista
  2. Luen chick litiä melko harvoin, mutta joskus kuitenkin tulee tunne, että haluaa heittää ns. aivot narikkaan. Tämä kuulosti kataloginkin perusteella hieman erilaiselta kuin perushöttö mm. tapahtumapaikkansa takia, joten aion tämän kyllä vielä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä aivoja tarvitsekaan kokonaan narikkaan heittää tämän parissa. Kuten Enni tuossa ylemmässä kommentissa toteaa, tästä saa oivan uuden näkökulman uutisiin. Kunhan muistaa tuon 10/90 % suhteen faktan ja fiktion kesken.

      Poista
  3. Chick lit ei ole minun lajini, vaikka tapahtuisi Afganistanissa. Hyvä, että kirjoitit tämän jutun, niin tiedän olla lukematta.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen arvio, jota lukiessani hymyilin suu korvissa. Periaatteessa aihe kiinnostaa (luen joskus chick littiä, en paljon, mutten vierastakaan kys. genreä), mutta en millään jaksaisi jatkuvaa panemista. Minulla lienee seksiähky, kun sitä pitää tunkea joka paikkaan. Usein tuleekin tunne, että se seksi on PAKKO lisätä esim. siihen kirjaan, koska muuten kirjasta puuttuu jotain. Pöh.

    Jos pääsen seksiähkystäni joskus yli, saatan jopa lukea tämän kirjan. Sen verran vietteleviksi koin mietteesi :D

    VastaaPoista
  5. Kirjan asetelma kuulostaa mauttomalta! Mitäköhän seuraavaksi? Kiihkeää rakkautta Tsernobylissä ydinvoimalaonnettomuuden aikoihin? Romantiikkaa Auschwitzin keskitysleirillä? Erotiikkaa maanjäristysalueella? Tsunamialueella? En voi muuta kuin pyöritellä päätäni. Hoh-hoijaa!

    VastaaPoista
  6. Minua tuo takakannen Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin ei saanut innostumaan yhtään, vaikka tavallaan Afganistaniin sijoittuva kanakirjallisuus (ihana termi!) olisikin virkistävää vaihtelua. Minuakin kiinnostaisi kuulla, miten paljon kiinnostavampi Tanska on Suomeen verrattuna keskiverto britin mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin edellisen kommenttini, koska siinä oli sekava lausekukkanen. Uusi yritys nyt. :)

      Pakko kommentoida tähän, vaikken ole britti enkä voi tietenkään vastata brittien puolesta. Kuitenkin jos kirjassa on esillä jokin "eksoottinen" kulttuuri "sivutuotteena", kuten käsittääkseni tässä (oletan siis vain, en voi tietää, koska en ole kirjaa lukenut), niin ei sillä luulisi olevan väliä, onko se Tanska vai Suomi.

      Empiiriset tutkimukseni osoittavat, että jos pelätään liikaa pohjoismaista eksoottisuutta, kannattaisi valita Ruotsi. Täältä löytyy kirjastoistakin paljon käännöskirjallisuutta nimenomaan Ruotsista. Sofi oksasen Puhdistus (Purge) on muuten saatavilla myös kirjastosta.

      Tämä ei ole myöskään jenkkilä eli jälleen kerran empiiriset tutkimukseni osoittavat, että Suomi osataan pääsääntöisesti kyllä sijoittaa suunnilleen kartalle, vaikkei siitä muuta tiedettäisikään. Täältähän järjestetään Suomeen lappimatkojakin.

      Reissullamme Walesissa, eräs paikallinen lady kertoi käyneensä Suomessa, Rovaniemellä. Muisti paikan vasta, kun autoin nimessä, mutta Suomi ei tosiaankaan ole mikään täysin tuntematon vyöhyke. Jopa hammaslääkärini on käynyt Suomessa. :)

      Liiallista eksotiikkaa on turha syyttää siitä, jos ei kirja myy tai kiinnosta. Monille briteille yleisesti ottaen esim. pohjoismainen kirjallisuus on liian ankeaa ja synkkää (lukemieni arvioiden perusteella). Monille EI tarkoita, että kaikille. :)

      Tämä oli siis yleistä mutuhuttupohdintaa. :)

      Poista
    2. No mun korttiini Intian-rajalla on kirjoitettu amerikkalainen, joten oman kokemukseni mutuhutulla sanoisin, että varsinkin Intiassa se on sama että onko eurooppalainen vai amerikkalainen, koska jokainen valkoihoinen on sama kuin amerikkalainen. Saati sitten että olis jostain tietystä Euroopan maasta.

      Poista
    3. Paitsi jos on britti, ainakin noissa enganninkielisissä kirjoituksissa kirjoissa näyttäisi, että Anna kuvataan britiksi, joka tulee Lontoosta.

      Poista
    4. Kyllä, se on suomenkielisessäkin versiossa se pääkuvio: Anna on lontoolainen ja tekee hommia lontoolaiselle firmalle. Muutamissa kohdissa Anna pohdiskelee ohimennen sitä, että on puoliksi sukujuuriltaan suomalainen, koska äiti on ollut nuorena au pairina ja tullut raskaaksi sekä sitten jäänyt lapsensa kanssa Britanniaan. Lapsuuden kesät Anna on viettänyt isovanhempien ja serkkujen kanssa Suomessa. Eipä juuri kummempaa suomalaisuutta.

      Poista
  7. Eivätkö Vera Valan kirjatkin ole chick litiä?
    Jos chick litistä tykkää niin tykkää. Ei sitä tarvitse hävetä ja selitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, olen täysin samaa mieltä! Samaten on lupa olla täysin pitämättä mutta silti uteliaisuuttaan lukea jotain sellaista, jota ei niin täysin omakseen ainakaan ennakkoon tuntisikaan.

      Vera Valan dekkarit ovat tosiaankin sieltä kevyemmästä päästä, ja jos eivät nyt suorastaan chick litiä, niin ainakin ne flirttailevat ko. genren kanssa ihan avoimesti. Kirjojen tai muunkaan taiteen tai viihteen tarkka genresijoittelu on mahdotonta. Rajat ovat liukuvat ja häilyvät. Hyvä niin. Jokaiselle löytyy näin omia suosikkeja varmemmin.

      Poista
    2. Minua kiinnostaa tämä rajoilla flirttailu, sillä luen kuitenkin mieluummin dekkareita kuin chick littiä. Sopiva yhdistelmä sopisi (heh) minulle. Eikä määrittelyt ole tosiaan niin tarkkoja, kuten kirjoitat, antavat suuntaviivoja kuitenkin.

      Poista
  8. Minäkin aloittelin tätä juuri tässä viikolla. Luen varmasti loppuun jossain vaiheessa koska haluan tietää miten Annan käy, mutta täytyy sanoa että jo ensimmäisten sivujen perusteella kirjoitustapa ja kirjan (väkinäinen) huumori ei oikein osu ja uppoa minuun... Mutta todellakin virkistävä ja erilainen kirja etenkin juuri tapahtumapaikaltaan!

    VastaaPoista
  9. Mua kiinnosti kirja heti kun näin sen Otavan katalogissa, mutta olenkin vanhastaan chick litin ystävä.

    Mutta nyt kun luin tekstisi kirjasta ja Hesarin jutun kirjailijasta, niin alkoi selvästi enemmän kiinnostaa Heikkilän oikea elämä kuin kirja. Mietinkin heti, että mitenhän tästä kirjasta saataisiin Bollywood-leffa, jos kirjassa on seksikohtauksia, ja miten kirja istuu intialaiseen makuun, vai ovatko kirjat tosiaan sitten aivan erilaiset ja seksikohtaukset päälleliimattuja niin kuin Kirsi kirjoitit.

    No, pitänee lukea kirja ensin ja kuvitella Saif Ali Khan sitten pääosaan =)

    Piti poistaa edellinen kommentti, kun menin vissiin sekasin tuosta Khanista, eikä osaa kirjoittaa oikein.

    VastaaPoista
  10. Jätän tämän kirjan suosiolla väliin :)

    VastaaPoista
  11. En lue käytännössä ollenkaan chicklittiä, mutta tästä kirjasta kiinnostuin kun kuulin kirjailijan haastattelun radiossa. Hän kuulosti niin uskomattoman stereotyyppiseltä bimbolta, että huomasin miettiväni millähän ansiolla hän on noihin CNN:n toimittajan hommiin aikoinaan päässyt. Päätin myös, että täytyyhän tämä kirja nyt sitten lukea myös. Jos hänen julkisuuskuvansa oli markkinointitaktiikkaa, niin minuun ainakin näytti tepsivän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow. 'Uskomattoman stereotyyppiseksi bimboksi' minua ei ole kylla aiemmin kutsuttukaan. Mutta kaikkea jannaa tama kirjailijanura tuo tulleessaan. Ihanaa kuitenkin lukea ajatustenvaihtoanne kirjan tiimoilta. Terveiset Delhista. Pia

      Poista
    2. Heh. Ehkäpä se oli tuo radiomedia yhdistettynä nuorekkaan kuuloiseen puheääneen ja ulkomailla vietettyihin vuosiin, joka toi tuollaisen mielikuvan. Nimim. blondiksi kutsuttu. :)

      Poista
  12. Enni palaa ja sanoo nyt viela tahan loppuun etta kylla, sellaisissakin hurjissa sotapaikoissa kuin Afganistan ja vaikkapa Ruanda koetaan romansseja ja siella myos biletetaan. Se ettei Suomessa naista kansainvalisempien suomalaisten arjesta tiedeta paljoakaan (saati sotatantereiden arjesta kulissien takana, hotelleissa, diplomaattien ja muiden toimittajien, hottis-rauhanturvaajien joukoissa) johtuu siita, ettei suomalainen media ole kiinnostunut antamaan alternatiivista / vaihtoehtoista nakokulmaa tilanteisiin. Jopa Afganistanilaiset naiset osaavat juhlia ja rakastua ja niin tekevatkin omien kulttuurisidonnaisten saantojen viidakossa. Miksi ei siis siella toissa oleva toimittajanainen?
    Uskon eta homman ydin on nyt se, etta suomalaiset ajattelevat "laatikossa", joku alue pitaisi olla uutisissa aina yhdistetty johonkin toiseen asiaan, mutta tiesitteko, myos suomalaisilla MIEHILLA on uskomattomia biletys/romanssikokemuksia ulkomailla, rauhanturvaajilla esimerkiksi. Voi mita juttuja olen kuullut ja nahnyt. Ne ei kotiin kantaudu.
    Tsemppia Pialle, kirjailijan on aina paras olla valmis kaikenlaiseen kommentointiin ;)
    Enni

    VastaaPoista
  13. Hih, ylläolevan kiinnostavan keskustelun jälkeen on suorastaan tylsää vain sanoa: kiitos jutusta mutta sanon kumminkin, kiva kun palautit tämän mieleen. Muistan nimittäin tuon Hesarin artikkelin tästä kirjasta ja silloin kohottelin kulmiani tätimäisesti juuri tuon Afganistan/chick lit -combon takia, ja heti perään näpäytin itseäni Afganistanin stereotypistämisestä...

    Tämä taitaa mennä sille "jos tulee vastaan" -listalle. Joskus kanattaa, mutta Kabulin kauneuskoulun jälkeen ei juuri nyt innosta palata Afganistaniin. :-)

    VastaaPoista
  14. Minua ihmetyttää nämä blogikeskustelut.
    Tietyt kirjat eivät muka ole chick litiä hyvin kevyestä sisällöstään huolimatta. Niitä ylistetään "kanamaisin" kommentein kuten: hihih, minäkin haluan ehdottomasti lukea, oih, joko se on ilmestynyt, voi voi kun aivan ihana, ai,ai kun se kuulostaa niin romanttiselta, minä haluan lukea ehdottomasti.
    Sitten kun joku suomalaisnainen, entinen sotakirjeenvaihtaja, kirjoittaa romaanin ensin englanniksi ja kääntää sen suomeksi, ollaan nirsoja.
    Ollaan niin arvonsa tuntevia "kirja-arvostelijoita", että tuskin pystytään koskemaan tällaiseen "kanakirjallisuuteen".
    ... Ja vielä bimboksi nimittelykin..Voi Herra Jumala!

    VastaaPoista
  15. Kaikki kevyet kirjat eivät todellakaan ole chick litiä: on tyttökirjoja, romanttisia viihdekirjoja, naisten perinteistä viihdekirjallisuutta, historiallista viihdekirjallisuutta jne, ja kukin toki lukee sitä, mikä itseä oletusarvoisesti miellyttää. Myöskään kaikki kirjat eivät voi miellyttää jokaista lukijaa: välillä juuri ne piirteet, jotka ihastuttavat yhtä lukijaa, vihastuttavat toista.

    VastaaPoista
  16. onhan tässä sekin ulottuvuus ettei monet suomalaiset oikein osaa olla kun vastassa on suomalainen nainen joka on tehnyt töitä jollekin kv-taholle ja peräti afganistanissa. ei tiedetä mitä siihen oikein sanoisi, kova paukku ;) (mutta onhan näitä muitakin ulkosuomalaisia tätä kaliiperia, eivät vaan kirjoita romaaneja vaan tietokirjallisuutta---)

    VastaaPoista
  17. Ensimmäistä kertaa kuulin kanakirjallisuus-termin, ja sehän on kerrassaan mainio! :D Genre on vähän sellainen eijuuvaarinhousut (lapsuuden hokemaa lainaten), entten tentten. Parhaimmillaan jaksaa viihdyttää, mutta kliseiset tapahtumaketjut tuntuu olevan riesa. Rajoja rikkova tekele tosin kiinnostaa aina. Täytyypäs harkita tarttumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanakirjallisuus oli vitsikkääksi tarkoitettu heitto, koska ymmärtääkseni termille chick lit ei ole vielä vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Jonkinlainen suora käännös? ;) Harmi, että jotkut ainakin kommenttien valossa tuntuvat ymmärtäneen tarkoitukseni väärin eli ilkeilyksi. Sitä en todellakaan tarkoittanut.

      Operaatio Lipstick on rempseä, rohkeasti tabuihinkin kajoava ja samalla chick litin kaavoja noudattava romaani. Se viihdyttää ja saa hieman kulmakarvatkin kohoamaan, mitkä eivät ole huonoja asioita. En myöskään paheksu sitä, että suomalainen nainen on luonut kansainvälisen ja jännittävän uran ja osannut sitten myöhemmin vielä kirjoittaa siitä romaanin, jolla vielä tekee rahaa ja kenties toisen loistavan kansainvälisen uran. Sehän on oikeasti mahtavaa!

      Kirja selvästikin herättää monenlaista kiinnostusta. Sekin on vain positiivinen juttu, ainakin minun mielestäni.

      Poista
    2. Luuleeko joku oikeasti "kanakirjallisuus" -sanaa ilkeilyksi? Minä ainakin käytän sitä miltei poikkeuksetta chick litistä kirjoittaessani, ja siitä genrestä on tullut kirjoitettua enemmältikin...

      Mutta, kuten Pia sanoi, moni kirja silkkoa sisältä. Parhaimmillaan hienoa viihdekirjallisuutta, huonoimmillaan ihan karmeaa.

      Poista