keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Miia Laine: Kuolema ei lomaile

 


Tavoitteenani on tänä vuonna lukea ja esitellä erityisesti esikoisdekkareita ja uusien dekkarisarjojen aloitusosia. Esikoidekkarisarjaan sujahtaa pienehkön Enostone kustannuksen esikoiskirjailija Miia Laineen dekkari Kuolema ei lomaile. Sen esittely juhannusviikolla on erinomaisen sopivaa, sillä tarinan alussa helteisen juhannuspäivän aamuna mökkilaiturin vierestä löytyy ruumis.

Ruumis kuuluu 51-vuotiaalle Henri Ahmasuolle, ja mökki Kielo Wash -nimisen yrityksen varakkaalle omistajaperheelle ja sitä emännöi kuusikymppinen leski Helena Karvia, Ahmasuon tuore morsian. Henri Ahmasuota on lyöty astalolla päähän, ja sitten ruumis on pudotettu rantaveteen.

Epäiltyjä ovat tietysti morsian Helena Karvia, jonka selkä on omituisesti kipeytynyt yön aikana, Helenan poika Patrik, joka on riidellyt iltayöstä tulevan isäpuolensa kanssa raha-asioista, ja Patrikin vaimo Hanna, jonka rakennekynnen palanen löytyy laiturinraosta ja jonka myös on aattona nähty kiistelevän Henri Ahmasuon kanssa.

Lisäksi mahdollisia tekijöitä ovat kuvataiteilija Anneli, Helenan paras ystävä, joka on ollut mukana juhannusta viettämässä mökillä, sekä Helenan esoteerisuuteen taipuva tytär Lisa, joka on yllättäen palannut Intiasta Suomeen jo aattona.

Tätä kimuranttia rikosta ryhtyvät ratkaisemaan dekkarin päähenkilö entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Emilia sekä tämän entinen työtoveri Sami. Emilia palkataan avustamaan poliisia, koska keskikesällä resurssipula painaa ja Emilia nyt on muutenkin sopiva entiseen työyksikköönsä. Kokonaisuuden kannalta on kyllä lopulta aivan sama, onko Emilia mukana yrittäjänä vai poliisina, sillä alkuvalmistelujen jälkeen asiaan ei enää sen kummemmin kiinnitetä huomiota.

Emilia on siis päähenkilö, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia kuvataan eniten. Välistä kuvakulma siirtyy muun muassa Samiin, Helenaan, Hannaan ja Anneliin, mutta murhaajan päänsisäistä monologia ei tällä kertaa tarjoilla.

Murhajuoni ei lopulta ole kovin monimutkainen, ja käteen jää vähän sellainen vaikutelma, että tarinaa on sen vuoksi lihotettu monenlaisella aineksella. Osa niistä on henkilökuvauksen kannalta kiinnostavaa ja tärkeääkin, kuten Emilian irtisanoutumisen taustat, mutta paikoin tuntuu, että on vain lähdetty selittämään jotain ilmiötä sen osuessa kohdalle. Unientulkinnat ja Kielo Washin tuotantoperiaatteet nyt vaikka esimerkkeinä.

Hieman moitin myös teoksen viimeistelemättömyyttä. Valmiissa tekstissä on turhan monta oikeakielisyys- tai painovirhettä, jotka olisi kannattanut vielä siivota pois, samoin henkilöiden nimet sekaantuvat muutamaan otteeseen, esimerkiksi Anneli onkin yhtäkkiä Helena ja seuraavassa virkkeessä taas Anneli.

Myös taitto on paikoin raskas. Dekkarissa kannattaisi suosia lyhempiä kappaleita, sillä ainakin minusta kovin pitkät, miltei sivun mittaiset yhtenäiset tekstijaksot ovat jotenkin raskaslukuisia. Dialogi kulkee mukavasti ja osaltaan keventää vaikutelmaa. Kieli on kuvailevaa, paikoin tarkoitushakuisen tuntuisen erikoista: ”-- päivä laski luomiaan salamoiden välkkeessä” -tyyppiset kielikuvat lähinnä kohauttavat kulmia.

Kuolema ei lomaile on kepeähkö ihmissuhdepainotteinen arvoitusdekkari, jonka teemoista esimerkiksi romanssihuijausta olisi voinut hyödyntää tehokkaamminkin. Mukava leppoisa välipaladekkari, jossa eivät suolenpätkät lentele. Suosittelen laiturinnokkaan (mutta kannattaa varmistaa selustansa!).

Miia Laine: Kuolema ei lomaile
Enostone Kustannus 2022. 221 s.


Arvostelukappale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti