lauantai 28. syyskuuta 2019

Lee Child: Kovassa koulussa




Työttömäksi jäänyt tv-käsikirjoittaja Jim Grant alias Lee Child päätti kokeilla, onnistuisiko häneltä kirjan kirjoittaminen. Hyvin näyttää onnistuneen, sillä vuoden 1997 Childin Jack Reacher -trillereitä on ilmestynyt kirja per vuosi -tahdissa ja vielä ainakin yksi novellikokoelma kaupan päälle. Kirjoista on tehty elokuvia, joissa Reacheria näyttelee Tom Cruise, ja tekeillä (vai jo valmiinakin?) on myös tv-sarja.

Karisto on julkaissut Childin trillerisarjaa vuodesta 2001 alkaen, joskin kolmannesta osasta alkaen. Kaksi ensimmäistä osaa eli Tappotahti ja Linnoitus on julkaistu myöhemmin. Suomentamistahti on ollut rivakka, ja parhaillaan edetään tasatahtia niin, että uusi romaani saadaan suomeksi samana vuonna kuin alkuperäisteos ilmestyy. Tämän vuoden lokakuussa on tulossa jo 24. Jack Reacher -seikkailu Kuilun partaalla.

Childin trillerit ovat siis ilmeisen suosittuja. Itse en ole tullut niihin tarttuneeksi, enkä ehkä olisi sitä vieläkään tehnyt, ellen olisi joskus ostanut Kovassa koulussa -teosta äänikirjana. Parhaillaan urakoin äänikirjavarastoa pois alta, ja niinpä Child tuli kuunteluvuoroon. Kovassa koulussa on 21. Jack Reacher -trilleri, mutta arvelenpa päässeeni aika hyvin jutun juonesta kiinni.

Jack Reacher on entinen (?) Yhdysvaltain maavoimien sotilaspoliisi. Kovassa koulussa alkaa ja loppuu samanlaiseen kohtaukseen eli siihen, että Reacherille ojennetaan salainen ansiomitali isänmaan hyväksi tehdystä työstä 1990-luvun lopulla. Reacheria luonnehditaan kovaksi mutta reiluksi kaveriksi, ja ainakin tämän kuuntelemani teoksen perusteella sen voin allekirjoittaa. Reacher on monin tavoin ylivertainen vastustajiinsa nähden, mutta hän ei tapa huvikseen vaan ainoastaan silloin, kun maan eli Yhdysvaltain etu sitä vaatii tai tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä.

Childin teosten tyyliset vakoilu- ja toimintatrillerit eivät ole ominta kirjallisuuttani, ja luen niitä todella harvoin nykyään. Kovassa koulussa alkaa niin hitaasti, että sen kesken jääminen olisi luettuna ollut hyvin todennäköistä. Kuunneltavaksi se on kohtalainen välipala, joka ei kummoistakaan muistijälkeä tulle jättämään.

Reacher kutsutaan mitalin ojentamisen jälkeen esimiehensä luo saamaan uutta käskyä. Hänet komennetaan jatkokoulutukseen siviilivarusteissa. Perillä käy ilmi, että hänen lisäkseen paikalla on vain kaksi muuta koulutettavaa, jotka ovat peräisin CIA:sta ja FBI:stä. Tehtävä on tärkeä ja huippusalainen, mutta hyvin epämääräinen.

On saatu selville, että Hampurissa on tekeillä suuren luokan kaupat. Lähi-idästä peräisin oleva kuriiri on saanut kotiin vietäväksi viestin, että haluttu tuote maksaa 100 miljoonaa dollaria. Kuriiri on yöpynyt turvatalossa, jossa majailee neljä miestä. Heistä yksi on kaksoisagentti, joka välitti tiedon meneillään olevasta kaupankäynnistä Yhdysvaltojen edustajille. Mutta kuka myy ja ennen kaikkea mitä? Entä kuka on ostaja? Suostuuko se pyydettyyn hintaan?

Seuraa koko joukko spekulointia ja hakuammuntaa, Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä lentelyä ja tosiseikkojen seulontaa. Onnekkaiden yhteensattumien ja taitavan tiedustelun seurauksena tuloksiakin alkaa vähitellen tulla. Avuksi on, että myyjä tekee Hampurissa murhan ja jättää muutenkin itsestään seurattavia jälkiä. Valitettavasti Reacher apulaisineen saa myös uusnatsijärjestön edustajat kiinnostumaan kaupankäynnistä, joten kauppatavaraa ja myyjää jahtaavat pian useat kilpailevat joukot. Lisäksi Saksan poliisissakin on epäluotettavaa ainesta.

Aikaa on niukalti eikä kaksoisagenttiakaan saisi paljastaa, mutta samalla pitää tehdä tehokkaasti tulosta. Tehtävä on poikkeuksellisen hankala, koska vastustaja pysyy pitkään arvoituksena, samoin kauppatavaran todellinen luonne. Kun se lopulta selviää, se onkin melkoinen yllätys. Reacher kumppaneineen joutuu pelastamaan maailman terroristien kammottavalta juonelta.

Juoni on monipolvinen ja väkeä on liikkeellä runsaasti. Osuvasti Reacher kuvaa tehtäväänsä eräänlaiseksi peliksi, jossa panokset ovat kovia. On otettava riskejä, jotta voidaan saada voittoja. Vaikka aikaa on vähän ja tapahtumat etenevät nopeasti usealla eri suunnalla, tuntuu tarina etenevän paikoin kiduttavan hitaasti. Syynä on Childin tyyli kuvata yksityiskohtia pikkutarkasti ja samalla kuivan suoraviivaisesti.

Kuin pakolliseksi mausteeksi tarinaan on ujutettu kolme seksikohtausta, joissa Reacher toimii herrasmiesmäisesti mutta vailla turhia tunnesiteitä. Seksi on mukava bonus kireätahtisen ja stressaavan tehtävän suorittamisen lomassa. Kovin kuumottavaa se ei tunnu olevan sen paremmin Reacherin, hänen partnerinsa kuin lukijankaan kannalta.

Minusta ei siis tullut Jack Reacher -fania, mutta ymmärrän kyllä, miksi Lee Child on menestynyt tällä konseptilla. Kukapa ei haluaisi olla kuten Jack Reacher, kova mutta reilu?

Lee Child: Kovassa koulussa (Night School)
Suom. Jukka Jääskeläinen ja Marja Mutru.
Karisto 2016. Äänikirjan lukija Aku Laitinen, kesto 12 h 40 min.

Ostettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti