maanantai 2. syyskuuta 2019

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö




Elizabeth Stroutin romaanit Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista ovat ansaitusti herättäneet ihastunutta huokailua kirjaihmisten keskuudessa. Kesän aikana lainasin molemmat kirjat kirjastosta ja luin ne. Nautin niistä kovasti. Pidän juuri niiden kaltaisesta amerikkalaisen arjen kuvauksesta.

Stroutin henkilöt ovat tavallisen tuntuisia, perin inhimillisiä heikkouksineen ja vastoinkäymisineen. Pidin myös kirjaparin rakenteista ja teosten keskinäisestä suhteesta. Ne voi huoletta lukea itsenäisinä tai kummassa järjestyksessä tahansa, mutta niiden välillä on mukavasti sidoksia, jotka lukija oivaltaa.

Kumpikin romaani siis miellytti minua kovasti, mutta en saanut niistä kirjoitetuksi blogijuttua. Jotenkin tuntui, että niistä on kyllä jo sanottu kaikki mahdollinen moneen kertaan. Siltä tuntuu edelleen. Yhtä kaikki, ne kannattaa ehdottomasti lukea.

Strout on kirjoittanut myös palkitun romaanin Olive Kitteridge, johon perustuvan minisarjan olen katsonut televisiosta jo aiemmin. Romaania ei ole toistaiseksi suomennettu, mutta jos sarjan jostain pääsette katsomaan, kannattaa ehdottomasti! Aivan uskomaton tunnelmaltaan, lakoninen, alakuloinen, vähän uhkaavakin.

Stroutin kuudesta romaanista on toistaiseksi suomennettu kolme, kahden tuoreimman lisäksi myös esikoisromaani Pikkukaupungin tyttö vuonna 2001. Kirjan alkuperäinen nimi on Amy and Isabelle, mikä kuvaa sitä oivallisesti. Isabelle on viisitoistavuotiaan Amyn yksinhuoltajaäiti, ja he asuvat kahdestaan pikku talossa pienessä Shirley Fallsin tehdaskaupungissa. Isabelle on muuttanut paikkakunnalle jäätyään leskeksi Amyn ollessa parivuotias.

Romaani alkaa keskeltä tarinaa. On menossa ennätyshelteinen kesä, ja Shirley Fallsia halkova joki on muuttunut haisevaksi puroseksi. Kaupunkia kuohuttaa kaksitoistavuotiaan pikkutytön katoaminen, joka todennäköisesti on tuhoisasti päättynyt sieppaus. Isabelle on tehtaanjohtajan sihteeri, ja Amy on päässyt tehtaan konttoriin tuuraamaan naista, joka on joutunut kohdunpoistoleikkaukseen. Äidin ja tyttären välit ovat jostain syystä hyvin kireät. Amyn hurjasti kynitty ennen niin kaunis tukka herättää konttorissa kysymyksiä, mutta vähäpuheinen Amy ei suostu selittämään ulkonäköään.

Vähitellen tukahduttavan kuuma kesä konttorilla ja kaupungissa etenee, ja samalla lukijalle paljastetaan pala kerrallaan edeltäneen kevään tapahtumia, jotka ovat kärjistyneet Isabellen ja Amyn pienessä perheessä kesäkuun lopulla, juuri ennen Amyn kesätyön alkua. Tapahtumia avataan sekä Amyn että Isabellan näkökulmista.

Amyn ja Isabellan lisäksi mukana ovat muutkin kaupungin naiset, joiden muodostama verkosto on kuin monivärinen kudelma. Kulissit ovat pienessä yhteisössä tärkeitä, mutta niiden takana tapahtuu raadollisia asioita. Välillä tilanteet kärjistyvät ja salaisuuksia pulpahtaa pintaan. Juoruilu on arkipäivää, ja toisten salaisuudet ihmissuhdepeleissä kovaa valuuttaa. Ei ihme, että tunnelma tehtaan konttorissa on välillä räjähdysherkkä.

Pikkukaupungin tytössä on samoja teemoja kuin Stroutin myöhemmässä romaaniparissakin. Naiset ja erityisesti äitien ja tyttärien ongelmalliset välit ovat keskiössä. Puhumattomuus on monien jättimäisiksi paisuvien ongelmien syy. Äidit eivät pysty kertomaan omasta historiastaan tyttärilleen, jotka taas tekevät näkemästään omia, usein aivan vääriä päätelmiä, ja väärinkäsitykset ovat valmiita. Yhteenotot ovat tuhoisia ja niiden seuraukset säilyvät pahimmillaan vuosikymmeniä.

Pikkukaupungin tyttö on jonkin verran laveampi kerronnaltaan kuin hiotun tuntuiset Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista. Vähäeleinen toteava tyyli on kuitenkin jo selvästi näkyvissä. Vaikka kaupungissa ja sen naisille tapahtuu kuohuttavia asioita, Strout ei paisuttele vaan kuvaa tapahtumia tarkasti ja täsmällisesti.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö (Amy and Isabelle)
Suom. Marja Haapio.
Otava 2001. 366 s.


Kirjasto.

Kurkkaa blogijuttu Nimeni on Lucy Barton -romaanista vaikka Nannan kirjakimarasta ja  Kaikki on mahdollista -romaanista Oksan hyllyltä -blogista.

2 kommenttia:

  1. Nimeni on Lucy Barton ei uponnut, mutta tämä kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää tarttua jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä vinkistä! Kerronnassa oli jotain, mistä tykkäsin kovasti. Muihin Strouteihin oli varausjono, siinä nyt niitä jonottelen.

    VastaaPoista