tiistai 7. maaliskuuta 2017

Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras



Venäläinen vieras on Taavi Soininvaaran kahdestoista Arto Ratamo -trillleri. Edellinen, Haukka ja kyyhky, oli rönsyilevä, monipolvinen ja toiminnantäyteinen mutta ei oikein saanut minua lämpenemään. Kansainvälinen terrorismi, kovan luokan huumekauppa ja Ratamon perheen omat salaisuudet kietoutuivat siinä yhteen melko mielikuvituksellisella tavalla.

Venäläisessä vieraassa ainekset ovat osin toiset mutta toki tutut. Tuntuu jopa siltä, että Soininvaara on tarkoituksella tai sattumalta kalastellut hyvinkin samoilla vesillä kuin kollega Ilkka Remes edellisvuotisessa Jäätyvässä helvetissään. Venäjällä on Itämeren alueella etuja valvottavana, ja Suomi on niiden kannalta avainasemassa. Maa saataisiin kivasti polvilleen miehittämällä nopealla iskulla Ahvenanmaa. Sitä ennen näytetään voimaa kaatamalla Suomen sähkönjakeluverkko. Myös informaatiosodankäyntiä harjoitetaan pelottavalla voimalla. Venäläisten maakaupatkin ovat juonirakennelmassa mukana.

Mistään plagiaatista ei toki ole kyse, ovathan ainekset jokaisen vähänkin uutisia seuraavan suomalaisen tiedossa. Niitä sopivasti hämmentämällä on helppo maalailla kauhukuvia ja rakentaa piinaavaa tunnelmaa. Valitettavasti Soininvaaran kerronta tuntuu kuitenkin kummallisen väsähtäneeltä. Kunnon toimintakohtauksia saa tällä kertaa etsiä tiheällä kammalla, eikä Ratamokaan joudu oikein kiperään kiipeliin kertaakaan. Jos joutuukin, pelastus tulee nopeasti.

Alku on kyllä lupaava. Suomen pääministeri menehtyy liikenneonnettomuudessa. Ei aikaakaan, kun epäilyt heräävät. KRP ja Supo yhdistävät voimansa alkaessaan selvittää, aiheuttiko kolarin jokin ulkopuolinen taho ja jos aiheutti, kuka, miten ja miksi. Jäljet johtavat nopeasti itärajan taakse ja hyvin korkealle tasolle. Mutta miten saada irti todisteita?

Monenkohan dekkarin kohdalla olenkaan jo sanonut totaalisesti kyllästyneeni siihen, että sodanaikaiset tapahtumat vaikuttavat nykyhetken toimintaan? Monesti. Soininvaarakaan ei malta olla vetämättä yhtä juonikuviota sinne asti. Mielenkiintoisempia ovat 70-luvun kotiryssäkuviot, joiden vaikutukset nykypäivän politiikkaan tuntuvat sentään todennäköisemmiltä.

Pelottavaa ihan oikeasti on Soinivaaran maalailema poliitikkojen ja vaikuttajien haavoittuvuus. Ketä tahansa voidaan kiristää. Jos ei löydy peiteltävää, sitä tehdään. Valitettavan uskottavaa. Tosin uskon sen vähemmälläkin, ei tarvitse jokaista kiristyskuviota veivata alusta alkaen.

Arto Ratamo viihtyy edelleen luvattoman huonosti työssään. Perhekuvioita vatvotaan tällä kertaa minimaalisen vähän, joten mitään uutta ei Ratamon hahmoon saada. Koska Suomi tälläkin kertaa täpärästi pelastuu, joutunee Ratamo raahautumaan vielä ainakin kerran Ratakadun tunkkaiseen toimistoonsa.


Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras
Otava 2016. 381 s. 

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti