Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä. Kohtaamisia enkeleiden kanssa.

Olen jo vuosia toivonut, että Reijo Mäki jättäisi Jussi Vareksen hyllylle ja kirjoittaisi välillä jotain ihan muuta. Uransa alkuvuosina Mäki nimittäin kirjoitti muistakin sankareista kuin Vareksesta, eivätkä ne kirjat olleet lainkaan huonoja, mikäli mitään muistan. Mutta pitäisi muistaa varoa, mitä toivoo, sillä sen voi saada.

Sanottakoon nyt tässä vielä julkisesti, että olen lukenut lähestulkoon koko Mäen tuotannon ja osan kirjoista vielä kuunnellut äänikirjoinakin sekä katsonut useimmat hänen Vareksistaan tehdyt elokuvat. Pääosin kyseessä on harmitonta viihdettä huolella kuvatussa turkulaismiljöössä, enkä jaksa kiihtyä edes Vareksen kieltämättä löperöstä sukupuolimoraalista ja kirjojen antamasta naiskuvasta. Pidän sitä lähinnä huvittavana. Sen sijaan vähemmistöihin kohdistuvat herjat alkavat vähitellen kiristää kukkahattuani.

Olen viime vuosina alkanut yhä enemmän väsyä Mäen tyyliin. Kirjat tuntuvat jotenkin laiskasti kokoon kyhäistyiltä. Paras veto on aikaa sitten hiipunut. Jussi Vares hahmona on ihan siedettävä edelleenkin, mutta erityisen vastenmieliseltä on alkanut tuntua sivuhenkilögalleria ja erityisesti sen inha novellikirjailija Luusalmi rasittavine jaanailuineen. Ja eikö Mäki sitten kirjoitakin spin off -tyyppisen ’pienoisromaanin’ juuri Luusalmesta!

Ainoa rikos, joka Siivellä eläjään liittyy, on sen julkaiseminen. Se EI siis ole dekkari missään mielessä, vaikka kansi antaakin Mäen faneille vähän muuta ymmärtää. Kysymyksessä on jonkinlainen kirjan kirjoittamisesta kertova parodia, jossa pilkataan erilaisia elämäntapaoppaita ja kaikenlaiseen rajatietoon ja muuhun sellaiseen uskovia ihmisiä. Elämäntapaoppaat ja rajatieto eivät ole mitenkään suosiossani, joten sen suhteen minulla ei ole valittamista.

Novellikirjailija Luusalmi on siis Siivellä eläjän minäkertoja. Hän haluaa avautua lukijalle siitä, miten on kohdannut enkeleitä. Takana on polveileva juttu, kuinka iso pääkaupunkilaiskustantamo tilaa mieheltä parisuhdeoppaan, tämä kun on naisten kaatamisen asiantuntija. Tuttuun tyyliin kirjoittaminen ei ota sujuakseen ja projekti kestää vuosia. Viinaa kuluu, ja sitten on niitä enkelikokemuksia. Luusalmi kohtaa Metatronin, Pitkäkorvan, Domen ja Leijonankidan, jotka kukin viitoittavat häntä viisauden tiellä. Syntyy kuolemattomia parisuhdeneuvoja ja aforismeja: ”Lukusuhteiden tavoin myös kaikista ihmissuhteista voidaan muodostaa jakoyhtälö.”

Kuten huomaatte, en kauheasti innostunut. Mielenkiintoisia olivat vain muutamat sivulauseviittaukset Jussi Vareksen seikkailuihin. Niistä Luusalmella on usein hieman toisenlainen käsitys kuin mitä on dekkareissa annettu ymmärtää.

Onneksi Siivellä eläjässä on vain 191 väljästi taitettua sivua. Suosittelen kiihkeille Reijo Mäki - tai Jussi Vares -faneille (tai novellikirjailija Luusalmi -faneille, mikäli sellaisia on). Kyytipojaksi vähintään pullo Jallua.

Reijo Mäki tai oikeastaan Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä. Kohtaamisia enkeleiden kanssa.

Otava 2015. 191 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Lisättäköön vielä tieto, että kyseistä teosta myytiin vuonna 2015 kaikkiaan 14 000 kappaletta Suomen Kustannusyhdistyksen bestseller-luettelon mukaan. Onko nöyrryttävä massan edessä ja myönnettävä olevansa väärässä? Vai menivätkö ostajat lankaan?

Lisäys juttuun 29.6.2025 

Siivellä eläjän takakannessa sanotaan näin:

“Minä en tule ikinä kertomaan tämän kirjan tekijän nimeä - en rippituolissa, en raipparangaistuksen uhan alla enkä edes parabellumin piippu ohimolla. Mutta voin helpottaa arvuutteluja poistamalla epäiltyjen listalta yhden nimen. Tätä kirjaa ei ole kirjoittanut R. Mäki.” - Reijo Mäki

Tunnustan, että en aikanaan korvaani lotkauttanut tälle kommentille, vaan ajattelin sen olevan sitä samaa huumoria, jota Mäki niin mielellään muutenkin viljelee. Ilmeisesti olin kuitenkin tässä kohtaa täysin väärässä ja novellikirjailija Luusalmi onkin ihan oikeasti joku muu kuin Reijo Mäki. Asia nousee esille Uusi Juttu -verkkolehden artikkelissa Puuttuva johtolanka. Mikä selittää tähtidekkaristin tyylin vaihtelua?, jonka on kirjoittanut Vaula Helin. Juttu on ilmestynyt 27.6.2025. 

Artikkelissa kerrotaan Turun yliopiston tutkijoiden Reima Välimäen ja Tuomas Mattilan tutkimusprojektista, jossa he stylometrisen analyysin avulla tarkastelivat neljän suomalaisen dekkaristin tuotantoja. Ideana on ilmeisesti syöttää tietokoneohjelman analysoitavaksi kokonaisia teoksia ja pyytää sitä tekemään niistä tyylianalyysi, josta sitten voidaan tehdä päätelmiä. 

Analyysin tulos oli, että kolmen muun tunnetun dekkaristin tyyli pysyy hyvinkin samankaltaisena läpi tuotannon (tutkimuskohteina olivat Reijo Mäen lisäksi Leena Lehtolainen, Matti Yrjänä Joensuu ja Ilkka Remes). Mäen tyylissä sen sijaan näkyy muutama taitekohta, joissa se lähtee osittain uusille urille. Lisäksi vielä Siivellä eläjä, joka myös syötettiin ohjelmaan, poikkeaa niin selvästi Mäen tyylistä, että se mitä ilmeisimmin on jonkun muun kirjoittama. Mutta kenen, sitä ohjelma ei kerro, koska otos on niin suppea. 

On siis pakko muuttaa tätä kymmenen vuotta vanhaa arviota sen verran, että päästää kirjailija Reijo Mäen vastuusta. Tämän surkean tekeleen kirjoittamisesta on vastuussa joku muu. Pyydän anteeksi, että en uskonut takakansitekstiä. Muilta osin olen edelleen kaiken yllä sanomani takana. Jokken kirjanurkan Jokke on on ollut minua huomattavasti tarkkanäköisempi lukija: "Mäen itsensä tekemäksi teos on liian laimea, liian kiltti ja velloo lutuisasti luuseri Luusalmen arjessa."

Vaula Helinin artikkeli on erittäin mielenkiintoinen ja avaa hienosti paitsi kustannustoimittamista myös kustantamista muutenkin ja erityisesti kustantamojen markkinointia. Mikko Aarne, joka on kustantamoalan todellinen moniosaaja, on aikoinaan ollut Reijo Mäen kustannustoimittaja. Hän kertoo varsin avoimesti kustannustoimittamisesta Helinin artikkelissa. Tuomas Mattilan Haamukirjoittajat-tietokirjan (Gaudeamus, 2025) olen jo ehtinyt aloittaakin, ja sillekin lämmin suositus.