keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sebastian Lindell: Kun varjot pitenevät





KRP:n rikoskomisario Markus Edelmann sattuu sopivasti paikalle, kun Joulupukin Pajakylän takaiselta parkkipaikalta löytyy yliajon uhriksi joutuneen naisen ruumis. Nopeasti käy ilmi, ettei kyseessä voi olla vahinko: naisen yli on ajettu ainakin kolmesti. Kuka on halunnut tappaa 74-vuotiaan äveriään ja kipakkakielisen koruliikeyrittäjän?

Edelmann ryhmineen joutuu paiskimaan ankarasti töitä, sillä teolle ei tunnu löytyvän sen paremmin silminnäkijöitä kuin motiiviakaan. Sitkeä poliisityö tuottaa kuitenkin vähitellen tuloksia, ja lopulta tasavertaisen lupaavia tutkintalinjoja on useita. Niin lukija kuin poliisitkin ovat jo moneen kertaan varmoja tapauksen ratkeamisesta, mutta oikeaoppisesti syyllinen paljastuu vasta lopussa. Tälläkin kertaa tapahtumien taustoja joudutaan penkomaan kaukaa menneisyydestä.

Kun varjot pitenevät on kirjailijanimi Sebastian Lindellin kolmas rikoskomisario Markus Edelmannista ja tämän rovaniemeläisestä tutkijaryhmästä kertova poliisiromaani. Lindell panostaa enemmän tiukkaan juonenpunontaan kuin henkilökuvaukseen, mutta vähitellen keskeiset poliisit käyvät lukijalle tutuiksi. Henkilökuvauksessaan Lindell on selvästi kehittynyt kolmen romaanin mittaan.

Edelmann on taustaltaan puoliksi saksalainen. Isä oli saksalaisupseeri, johon Edelmannin äiti sodan aikana rakastui. Äiti päätti kuitenkin jäädä Suomeen sodan ratkaisuvaiheissa, ja niin poika sai kasvaa isättömänä. Suhteet isään ja tämän saksalaiseen perheeseen kuitenkin tiivistyivät myöhemmin. Saksan kielen ja kulttuurin tuntemuksesta on ollut Edelmannille hyötyä monissa tutkimuksissa, niin tässäkin.

Naisnäkökulmaa Lindellin kirjoihin tuo Edelmannin alainen Sonja Friberg, kaunis Tammisaaresta kotoisin oleva tutkija. Sonjan suomenruotsalaisuus antaa lisäväriä työryhmään, joka joutuu tässäkin romaanissa poikkeamaan tutkimusten tuoksinassa myös Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoinen paikallisväri ja tarkka 2000-luvun alun ajankuva ryydittävät Lindellin tasaisen varmasti kulkevia tarinoita mukavasti.

Sebastian Lindell: Kun varjot pitenevät
Myllylahti 2014. 343 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!


Aiemmat Sebastian Lindellin komisario Edelmann -kirjat:

Sebastian Lindell: Kun pimeys peittää valkeat yöt
Myllylahti 2012. 335 s.

Myllylahti 2013. 391 s.

1 kommentti: