perjantai 23. marraskuuta 2012

Nuortenkirjateeman yhteenvetoa


Taitaa olla aika tehdä hieman yhteenvetoa blogini nuortenkirjateemaviikosta, joka vierähti nopeaan, vaikka hieman vielä venähtikin. Hdcanis kirjoitti ajankohtaan hyvin sopivasti pitkän tekstin blogiinsa Hyönteisdokumenttiin nuortenkirjallisuudesta. Hän toteaa aluksi lukevansa jonkin verran nuortenkirjallisuutta, vaikkei hänellä ole siihen ”oikeuttavia” syitä olekaan. ”Ei ole lapsia, omia tai opetettavia, enkä myöskään hae mitään nostalgiaa kun suuri osa lukemistani on sellaisia joita en ole aiemmin lukenut”, hdcanis jatkaa. Minulla noita ”oikeuttavia” syitä on parikin. Omat lapset ovat parhaillaan teini-iässä, ja työtä teen juuri teini-ikäisten parissa ja siihen kuuluu myös lukuinnostuksen herättäminen (tai tappaminen, kuten usein saa kriittisiä kommentteja kuulla ja lukea). Tietty nostalgiankaipuukin välillä herää, ja silloin on mukava palata menneeseen ja menetettyyn aikaan kirjan avulla. Teemaviikollani ilmestyi myös Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla Suvi Aholan lauantaiessee, Nuortenkirjoja aikuisille? (17.11.2012), joka herätti kiivastakin keskustelua blogeissa lähinnä siitä, miten Aholan tulkittiin suhtautuvan nuorten aikuisten kirjallisuuteen.

Lähdin omaan ja täysin valmistelemattomaan viikkoni sillä mielellä, että luen, mitä käteen sattuu ja sitten kirjoitan siitä. Lukemattomien kirjojen massiivisessa pinossani minua oli syyttelevästi tuijottanut muutamakin uutuuskirja, joten ne olivat itseoikeutetusti etulinjassa. Aloitin Venla Saalon Kirkkaalla liekillä -teoksella, ja kuinka ollakaan, juuri kun olin saanut kirjan luettua, sen ilmoitettiin olevan ehdolla Junior Finlandia -palkinnon saajaksi. Olin ällistynyt, mutta en hienon kirjan pääsystä ehdolle vaan oman lukemiseni ajankohtaisuudesta. Saalon kirja onkin sitten ainoa, jonka olen kuudesta palkintoehdokkaasta lukenut. Viime vuoden voittaja Valoa, valoa, valoa on vieläkin kesken, tunnustan. Mutta hyvin lähti siis teema liikkeelle.

Seuraavaksi tartuin juuri saamaani Tuija Lehtisen nuortenkirjauutuuteen Pesää!, jolla on kieltämättä aika ajatuksia herättävä nimi. Tätä koostetta tässä naputellessani ja samalla hieman netissä surffatessani huomasin, että kyseinen kirja on valittu tänään yhdeksi Savonia-palkintoehdokkaaksi! Miten tämä nyt pitää tulkita? J Luen vain loistavaa kirjallisuutta!

Valitettavasti Seita Vuorelan huikea romaani Karikko ei vielä ole tietääkseni ollut mukana millään palkintoehdokaslistalla, vaikka sen ehdottomasti pitäisi. Tämän kirjan äärellä jäin jälleen kerran miettimään kohderyhmäkysymystä. Liian kapea markkinointi on tällaisten teosten kohdalla huutavaa vääryyttä. Kirja sopii vallan mainiosti aikuiseenkin käteen, vaikka olen kirjoitustani kommentoineen Mikon kanssa kyllä samaa mieltä, että kirjan ulkoiset mittasuhteet ovat hieman kömpelöt. Kirja on paksu ja leveä.

Annukka Salaman virkistävä Käärmeenlumooja löytyi vielä omasta pinostani, ja kirja lumosi minutkin. Tämän lajityypin teokset olivat minulle ennen tätä teemaviikon rutistusta tuntemattomia. Toki tiesin, että kyseistä genreä on ulkomailla kirjoitettu runsaasti ja että suomalaisetkin tytöt ovat sitä jo muutaman vuoden ahmineet, mutta itse en ole tullut tarttuneeksi. Tyttären hyllystä kyllä olisi helposti löytynyt.

Tämän jälkeen kirjat sitten kotoa lopahtivatkin. Olin ajatellut kaapaista viikonlopuksi töistä pinon luettavaa mukaani, mutta perjantaihössäkässä se unohtui. Vasta kotimatkalla muistin, että kotona ei olekaan juuri mitään teemaviikkoon sopivaa (paitsi lasten hyllyissä). Kotitaajaman kirjastoon en enää ehtinyt, ja keskustaan olin menossa vasta illalla, joten oli kurvattava vielä yhteen vaihtoehtoon, työmatkan varrella sijaitsevaan sivukirjastoon. Vaikka kaupunkimme koettaa kuristaa kirjastonsakin hitaasti hengiltä säästöillään, minua onnisti. Ohittamani taajaman kirjasto on auki perjantai-iltapäivisin viiteen, eikä henkilökuntaa ollut juuri silloin lomautettu. Siispä marssin nuorten aikuisten osastolle. Saalis oli mukava. Yksi vanhempi teos, Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta, pääsi siis mukaan teemaviikolleni. Nyt kutkuttaisi lukea hänen uutuuskirjansa Perhosen varjo, josta Sara kirjoitti ihan hiljan houkuttelevasti.

Tiistaikin paukahti teemaviikolleni, ja hyvinhän siihen sopi TTT eli kymmenen upean suomalaisennaispuolisen fantasiakirjailijan esittely. Listalle oli tunkua enemmänkin. Joudun pudottamaan ainakin Tuula Kallioniemen ja hänen teoksensa Kulkuripoika ja tuulen tyttö, josta pidin aikanaan kovasti, samoin Orvokki Annalan Kerikansan tarinan.

Viikko hieman venähti, sillä viimeinen teemaviikon juttu valmistui vasta eiliseksi. Siinä esittelin Elina Rouhiaisen esikoisteoksen Kesytön, joka aloittaa Susiraja-nimisen paranormaalin romanssisarjan. Ahmin tämän mielenkiintoisen tarinan häpeämättömästi nautiskellen. Viihde on hyväksi.

Yhdeksän päivää, kuusi kirjaa. Minusta tulos on hyvä. Jälkikäteen olen pikkuisen ihmeissäni teemaviikkoni tiukasta kotimaisuudesta. Joukossa on peräti kolme esikoisteosta, hienoja kaikki. Lisäksi tarkoituksetta kaikki lukemani kirjat olivat naisten kirjoittamia. Nuorten aikuisten kirjoista kirjoittanut Ahola mainitsee esseessään, että tällä kirjallisuuden alueella naiset jylläävät. Hän mainitsee kotimaisista miehistä nimeltä vain Kaj Korkea-ahon ja hänen teoksensa Tummempaa tuolla puolen. Satuin muuten saamaan sen juuri kirjastosta lainaan, joten teema jatkunee vielä myöhemminkin. En ole muutenkaan jättämässä nuortenkirjoja pois lukemisteni joukosta. Teemaviikolta jäi tähteeksi myös mm.  Nemo Rossin arkeomysteeriksi luonnehdittu Rooman sudet, jonka haluaisin jossakin välissä lukaista. Kirja ei vaikuta kovin paksulta, toisin kuin tuo Korkea-ahon teos. Lisäksi lainasin äänikirjana Roald Dahlin IKJ:n, joka jostain syystä on jäänyt minulta väliin. Aivan hulvaton! Kirjoitan siitä myöhemmin lisää!




Nappasin sitten töistä sen aikomani kirjapinon mukaani myöhempää tutustumista varten. Mukana on ihan omia kirjojani, jotka olen vienyt töihin, ja sitten varta vasten kouluun hankittuja teoksia. Yhteistä niille valitettavasti on, etteivät nuoret niihin tartu. Kunhan aikanaan niihin palaan, on syytä miettiä, mikä aiheuttaa torjunnan. Olisiko joukossa Sinulle tuttuja kirjoja, joista voisit kenties jonkin syyn jo kertoa? Entä mitä ajatuksia teemaviikkoni herätti? Oliko siinä mitään ideaa?

6 kommenttia:

  1. Minusta nuorten kirjoja saa lukea kaiken ikäisenä, esimerkiksi Lurun juuri bloggaama Tom Sawyer avautuu aikuisena vallan eri tavalla kuin pikkupoikana, myös Seita Vuorelan Karikko on uudeksi Nuorten kirjaksi vallan mallikas, ja vielä kotimainen.

    VastaaPoista
  2. Mahtava teemaviikko ja on ollut ilo lukea näitä postauksiasi! Odotan innolla tuleviakin. Meillä on todella laadukasta, kotimaista nuortenkirjallisuutta ja tulee olemaan vaikeaa valita Kuopustakin ajatellen. Ja nuortenkirjat ovat kaiken ikäisille, totta kai! Joskus näistä ahtaista rajoista voisi luopua ainakin ajatuksellisesti...?

    VastaaPoista
  3. Minustakin nuorten kirjoja saa lukea kaiken ikäisenä. Niiden teemat ovat hyvin usein ajankohtaisia varttuneempanakin.

    VastaaPoista
  4. Oli kiva lukea teemaviikostasi! Olen itse ajatellut tutustua lastenkirjallisuuden uutuuksiin tämän vuoden puolella ennen jouluhässäkän alkamista kirjakaupoissa. Olisi kiva tietää uutuuksista enemmän kuin mitä takakansitekstit kertovat. Nuortenkirjallisuuden suhteen olisi hauska tehdä samoin, lukemasi Pesää! ja Kesytön kuulostivat mielenkiintoisilta:)

    VastaaPoista
  5. Teemaviikkoasi oli mukava seurata :) Minulle itselleni viikko on liian lyhyt aika teemalukemiselle, mutta teemakuukautta voisin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko teemajaksoksi on tosiaan hyvin lyhyt, varsinkin kun elämässä on muutakin "pientä", kuten perhe, työ, ystävät... Huomasin sen itsekin, ja oikeastaan käytin aikaa enemmän kuin viikon, lähes kaksi, sillä ensimmäinen kirja oli luettuna jo, kun juttu ilmestyi, ja sitten venytin aikaa vielä lopusta. Lisäksi mahdutin viikkoon yhden TTT-listauksen, jolla voitin lisäaikaa. Mikään pakkohan ei olisi joka päivä teemajaksollakaan julkaista uutta juttua. Kuukausi on kyllä toisaalta aika pitkä aika, vaikka huomaankin, että välillä luen esimerkiksi deakkreita putkeen viikkojen ajan.

      Poista