sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Onko kirjoissa työnteon meininkiä?

Jotta en lukisi väärin ja kirjoittaisi harhaanjohtavasti, otan tähän alkuun kaksi suoraa sitaattia toisista blogeista.

Ensimmäinen menee näin:

Mistä seurasikin toinen kysymys: miksi kirjallisuudessa (ja elokuvissa) käsitellään niin vähän työelämää? Melkien kaikki kirjallisuus kertoo ihmissuhteista, perheestä ja ystävyydestä. Tai sitten suurista filosofisista moraalikysymyksistä. Mutta kovin vähän kirjoitetaan kirjoja ihan vain perinteisestä työelämästä. Ja silloin harvoin, kun työstä kirjoitetaan on kyseessä usein fyysinen työ, kuten talonrakennus tai taiteellinen työ, kuten kirjailijuus. Onko joku joskus lukenut romaanin, jonka keskiössä on ura toimistotyöläisenä? Jaksaisiko sellaista kukaan lukea? "Sinä päivänä" kuvaa työelämää itseasiassa runsaastikin, siitä kiitos! Itseäni lohdutti erityisesti korkeastikoulutetun Emman vuosia jatkuva työskentely texmex-ravintolassa, heh. Jotenkin niin tuttua...

Näin kirjoittaa Reeta Kertomus jatkuu -blogissaan David Nichollsin romaania Sinä päivänä käsittelevässä tekstissään.

Toinen sitaatti on tällainen:

Asia josta on aika ajoin valiteltu muidenkin kuin minun osaltani (ihan kirjailijoita myöten) on se, että kirjailijoiden taustojen yhdenmukaistuessa myös kirjallisuus kapenee. Kun se "kirjoita mistä tiedät" on kuitenkin varsin hyvä ja suosittu ohje, ja kirjailijaksi tullaan yhä enemmän opiskelemalla kirjallisuutta ja kirjoittamista, niin lopputuloksena on suuri määrä kirjoja joiden aiheena on kirjoittaminen ja kirjailijan elämä ja kirjallisuuden opiskelu ja tutkiminen, mitä nyt muutama irrottelee ja kirjoittaa vaikka sanomalehtien toimituksesta tai mainostoimistotyöstä. ----Kirjallisuuden antama kuva on vielä kapeampi, jos akateemisista aloista jotain mainitaan niin puhe on muutamasta humanistisen tiedekunnan oppiaineesta (poikkeuksiakin on, mieleen tulee ainakin Kirsti Ellilän teologian opiskelijat ja Leena Lehtolaisen matemaatikko-Antti).

----Ja jos alkaa miettiä niitä juttuja kirjallisuuden mieltä tervehdyttävästä vaikutuksesta, niin mitä siitä seuraa kun merkittävä osa ihmisistä rajataan ulos kirjallisuuden kohderyhmästä, erityisesti sellaiset henkilöt jotka mm. päättävät talouselämästä, politiikasta, teknisestä kehityksestä ja muusta sellaisesta.

Näin vuodattaa hdcanis Hyönteisdokumentti-blogissaan.

Näiden kirjoitusten innoittamana aloin pohtia, mitä ammatteja kirjallisuudessa kuvataan. Ainakin näin sormituntumalta vaikuttaa myös siltä, että vaikka kirjoissa kerrotaan henkilöiden ammatti, varsinaista työn tekemistä kuvataan hyvin vähän jos lainkaan. Onko työ kuitenkin mielenkiinnotonta ja vähämerkityksellistä, kun halutaan kuvata sitä, millainen ihminen todella on? Vai onko syynä tuo hdcanisin näkökulma, että kirjailijat eivät tiedä riittävästi eri ammateista ja niihin kuuluvista työtehtävistä?

Ensimmäisenä mieleen torpparikuvauksen klassikko Täällä Pohjantähden alla, joka sisältää useita kohtauksia, joissa kuvataan työntekoa: Jussi raivaa suota kaivamalla ojia lapiolla, Jussi ja Akseli levittävät lantaa, Akseli osallistuu niittokilpailuun kartanon pellolla, pastori osallistuu vaimonsa vanhassa villatakissa peltotöihin, Koskelaan saadaan puimakone ja sitä käytetään jne. Kuvauksilla alkaa jo olla kansatieteellistäkin arvoa, kun vanhat työmenetelmät vähitellen unohtuvat.

Reetan kaipaamaa toimistotyön kuvausta on ainakin keväällä ilmestyneessä Antti Leikaksen romaanissa Melominen. Toimistoa kuvataan jonkin verran myös Juhani Känkäsen Kilttipakossa, vaikka sen päähenkilö onkin ns. ulkomyyjä, joka kiertää ovelta ovelle kauppaamassa firmansa tuotteita. Jannu Halla on aiemmin ollut isänsä tavoin painoalalla, jota kirjassa myös kuvataan.

Poliisin työtä kuvataan monissa kotimaisissakin dekkareissa tarkasti. Lajityyppi suosii realistista otetta, ja koska kirjojen ideana on rikoksen ratkaiseminen, poliisin arkityökin nousee arvoonsa. Jotkut kirjailijat, joista ensimmäisenä tulee mieleen Jarkko Sipilä, ovat vieneet tämän jo äärimmäisyyksiin asti. Muistan haukotelleeni jonkin hänen kirjansa ääressä, jossa yksityiskohtaisesti kerrottiin, kuinka poliisi valvoi yön kuunnellen epäillyn puhelinta. Valitettavasti epäilty ei kovinkaan monta puhelua yön aikana puhunut…

Dekkareissa on muitakin kuin poliiseja. Liza Marklundilla on Annika Bengtzon, iltapäivälehden toimittaja. Marklund jonkin verran kuvaa myös lehtityötä ja Annikan taistelua omasta asemastaan toimituksessa. Mari Jungstedtin dekkareissa sijansa on myös tv-toimittaja Johan Bergillä ja hänen työllään. Åsa Larssonin sankaritar taas on lakimies, mutta Rebecka Martinssonin varsinaista työtä kuvataan hyvin vähän. Tarkempaa kuvausta, mutta mahtaako olla kovin realistista, löytyy Patricia Cornwellilta, jonka sankaritar on oikeuspatologi. Ainakin varhaisimmissa teoksissa vietettiin aikaa paljonkin ruumishuoneella ja näytteiden analysoinnin parissa.

Hdcanis jo mainitsee Kirsti Ellilän kirkkotrilogian papit, mutta niissäkin on aika vähän itse työtä. Pääpaino on ihmissuhteissa, joihin työ kyllä vaikuttaa. Aulis istuu pari kertaa kotona työhuoneessaan kirjoittamassa saarnaa tai muuta työhön liittyvää tekstiä, ja pariin kertaan ollaan seurakuntatalolla tai kirkossa. Hotakaisen Juoksuhaudantiessä kuvataan kiinteistönvälittäjän työtä Kesämaan näkökulmasta. Sisko Istanmäen kirjassa Liian paksu perhoseksi Kaisu ja Erni pitävät sekatavarakauppaa, ja kun Kaisu lähtee välillä pois, hän työskentelee muistaakseni marketin lihatiskillä.

Nyt toivon listaani jatkoa. Mitä ammatteja muistatte kirjojen henkilöillä olevan, mitä töitä kirjoissa kuvattavan?

Kommenttiloodassa keskustelu on ryöpsähtänyt hienosti valloilleen ja omille teilleen. Lainauskorvausjärjestelmästä löytyy tietoa mm. Sanaston sivuilta ja täältä lisää. Kirjastoapurahoista taas jotakin täältä.

20 kommenttia:

  1. Ehkä ammattien kuvaamisen vähentyminen ja kapeutuminen on enemmän nykypäivän kirjallisuuden ilmiö, sillä vanhempaan kirjallisuuteen, varsinkin realismiin, se kylläkin kuuluu vahvana elementtinä. Tämä alkoi ja realismin ensimmäisessä aallossa, jossa kansankuvaus oli yksi tärkeä elementti muun muassa Minna Canthilla, Teuvo Pakkalalla, Ilmari Kiannolla, F.E. Sillanpäällä. 1930-luvulla voimakkaana liikkeenä oli työväenkirjallisuus, jossa kirjoittajina olivat usein työväenluokasta nousseet kirjoittajat. Romaanissaan "Palavankylän Seppä" Elvi Sinervo kuvasi perheen isän työskentelyä pajassaan, Toivo Pekkasen "Tehtaan varjossa" puhutaan tehdastyöstä. Tyyne-Maija Salminen kuvasi taas tehtaantyttöjen arkea, josta työ vei suurimman osan. Sodan jälkeisistä kirjailijoista mainitsit jo Linnan sen lisäksi mieleeni tulee esimerkiksi Pirkko Saision "Elämänmeno" ja Lassi Sinkkosen "Solveigin laulu", jotka sisältävät jaksoja, jossa kuvataan työtä tehtaassa. Nykyisistä kirjailijoista esimerkiksi Sirpa Kähkösen kirjoista löytyy työn kuvausta ja nimenomaan naisten työn kuvausta on pyykkäreitä ja tarjoilijoita, joiden elämän työ täyttää. Ei kuitenkaan nykypäivän merkityksessä elämän sisällöllisenä rikkautena vaan arkielämän pakkona.

    VastaaPoista
  2. ... rakennusmestari Päätalon teoksessa Hyvästi Iijoki ja aloitteleva kirjailija.

    Toimisto- tai ainakin sisätyöntekijä Hotakaisen Klassikko kirjassa.

    VastaaPoista
  3. Oli ihan pakko ottaa lukupäiväkirja esiin ja selailla vuoden luettuja kirjoja työnäkökulmasta.

    Ensimmäinen vastaan tullut kirja oli Huimaavat korot, jossa Mirja Tervo raottaa elämäänsä luksuskenkäkaupan myyjänä. Tosin kirjahan ei ole romaani vaan muistelmateos. Superkiinnostava joka tapauksessa, ainakin tällaisen kenkäfriikin mielestä.

    Pieni lankakauppa puolestaan kertoo jonkin verran yrittäjyydestä käsityöalalla, mutta en muista että itse työskentelyä kaupassa olisi niinkään keskitytty kuvaamaan vaan pääosassa oli aina naisporukan yhteinen neulontakerho...

    Kellokosken prinsessassa raotettiin mielisairaalan arkea, mutta kyseinen kirjahan on myös tietokirja eikä romaani. Hyvän käsityksen Annan elämäntarinan ohella sai kuitenkin myös mielisairaalatyöstä.

    Muita en näin äkkiseltään bongannut lukupäiväkirjasta. Eli ainakaan minun lukemani romaanit eivät ole keskittyneet ammatinkuvaukseen (paitsi dekkarit enemmän tai vähemmän realistisesti).

    VastaaPoista
  4. Tämä kommentti ei nyt suoranaisesti kirjoissa esiintyvään työn kuvaamiseen liity, mutta liittyy siihen miten tässä blogissa on useasti nostettu esille joitakin mediassa esiinnostettuja mielenkiintoisia näkökulmia kirjoihin liittyen.

    1.10. HS mielipidepalstan oikeassa alakulmassa oli hauska haaste: "Kertovatko kirjat arjesta?" Odottelin tämän haasteen esiinnostamista jossakin kirjablogissa, mutta se ei nyt tärpännyt.

    Toinen *erittäin* mielenkiintoinen aihe oli HS lokakuun kuukausiliitteessä esiinnostettu kirjalijoiden kirjastoapuraha-asia. Maallikolle kirjanharrastajalle täysin mystinen ja uusi asia. Nerokas asia esiinnostettavaksi. Sivuaa tässä blogissakin esiinnostettua aihetta kirjailijan vuosituloista ja elämisestä. Ei tämäkään kirja-aihe tärpännyt ainakaan niissä blogeissa, mitä itse luen.

    VastaaPoista
  5. Oho, tulipa mutkallinen ensimmäinen lause, kun kirjoitin kommentoin enkä viitsinyt enää lukea sitä läpi. Mitä opin: *aina* pitäisi jaksaa lukea....:):)

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen aihe, jälleen kerran! Työtä - niin että työ on pääosassa - on hyvin vähän nykykirjoissa - ja mikä minua suorastaan ärsyttää, on se, että tosiaan hyvin usein keskiössä on joku "kirjallisuuden opiskelija tms." -tyyppinen "ammatti". Kukaan kirjailija tuskin voi puolustella asiaa sillä, ettei tunne ammatteja, sillä kirjailijan työhön kuuluu ottaa selvää kaikesta :)

    Ja hmm..mitä tulee mieleen. Sinuhe Egyptiläinen nyt ainakin, mutta nykykirjallisuudesta ei nyt juuri yhtään mitään. Paitsi hetkonen, jostain syystä tulee mieleen Timo K. Mukka..ja heh, Rimmisen uusin, vaikka siinä tutkimushaastattelijan työ onkin "feikkiduuni".

    VastaaPoista
  7. Anonyymille vinkiksi, että Sallan lukupäiväkirja -blogissa on käsitelty apuraha-asioita ansiokkaasti. Tuo Hesarin mielipidekirjoitus on mennyt minulta ohi, mutta aihe siis on tosiaan ollut esillä blogeissa. Kirjava kammari -blogissa on pyörinyt keväästä haaste, jossa luetaan suomalaisesta keskiluokan arjesta kertovia kirjoja.

    Muillekin kiitokset kommenteista! Jaana kirjoitti tuosta realismista, jonka itsekin muistin, mm. Pekkasen Tehtaan varjossa oli mielessä, mutta en enää ihan tarkalleen muista, kuinka paljon siinä tehtaassa oltiin. Elämänmeno on häpeäkseni edelleen lukematta...

    VastaaPoista
  8. Ei se HS haaste mitenkään erityisesti *keskiluokkaisen* arjen kuvauksista odottanut saavansa kirjoituksia. Ennemminkin kyse oli siitä ovatko kirjailijat ajan tasalla yhteiskunnan todellisuuden kuvaajina. Eihän todellisuus missään nimessä ole sama kuin keskiluokkaisuus! Ei kai?!

    En löytänyt nimenomaan tästä kirjastoapuraha-asiasta keskustelua. Kirjastoapuraha on eri asia kuin työskentelyapuraha. Mutta luultavasti en vain löydä blogeista oikeaa kohtaa.

    VastaaPoista
  9. Äkkiseltään tulee mieleen Tammimaan Paljain käsin sekä Rauman Katoamisten kirja, missä kuvataan molemmissa hoitotyön ammattilaisten työarkea.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen aihe! Mun mielestä kirjailijat ja poliisit ainakin ovat yliedustettuina. Siihen nähden Erottaja oli virkistävä, siinähän kuvattiin tarkkaan sijoitusyhtiön työtä.

    Noin yleensä tarkat työnkuvaukset ovat kyllä mielenkiintoisia!

    Anonyymin mainitsemat artikkelit minäkin huomasin, sen mielipidekyselyn ja luin tarkkaan Hesarin kirjastoapurahajutun. En itsekään (ainakaan vielä) jaksanut kirjastoapurahajuttuun tarttua. Varmasti hyväveli-verkostoa esiintyy tämänkin apurahan jakamisessa, mutta toisaalta Hesarin juttu oli vähän tarkoitushakuinen. Vaikkapa 90 000 euroa kuulostaa suurelta summalta, mutta jos sen on kertynyt vuosikymmenen ajalta, on kyseessä kuitenkin alle 1000 eur/kk tulo, eli melkoisen pieni raha. No meneekö sekään raha sitten oikeaan osoitteeseen, vaikea sanoa. Apurahojen "oikein" jakaminen on ikuisuusaihe.

    Suosittelen lisälukemiseksi Elina Jokisen tutkimusta Vallan kirjailijat.

    VastaaPoista
  11. Minulle tulee heti mieleen Satu Hassin Naaraskierre, jonka päähenkilö on diplomi-insinööri (nainen). Siinä kuvataan työtä tehtaassa, suunnittelupuolella.

    VastaaPoista
  12. Sallalle

    En muista oliko kirjastoapuraha-artikkelissa mainittu rahojen alkuperä. Itse olen hakenut erilaisilta varakkailta säätiöiltä tiedeapurahoja, mutta tiedän takuuvarmasti, että säätiöt sijoittavat eivätkä päästä varantojaan kuihtumaan. Se mikä apurahana tulee, on sijoitusten korkoa.

    Ei kai se kirjastoapuraha ole latia suurempi jaettuna kirjailija / vuosi, mutta isommista kokonaissummista silloin puhutaan, jos kyse on valtion kulttuuribudjetista tulevista rahoista. Enpä silti tiedä... Kyllä se silti tosi kummalliselta tuntuu, että yhdellä ainokaisella julkaistulla runoteoksella voi tienata melkein 40 000 e. Olkoonkin, että vuotta kohti summa on mitätön.

    Koskeekohan tuo kirjastoapuraha tiede-tai oppikirjoiksi luokiteltavia teoksia :)? En ollut aiemmin koko kirjastoapurahasta kuullutkaan, joka on minusta pieni ihme, kun nykyisin lehdet kääntävät ja vääntävät enemmän tai vähemmän tärkeitä asioita kiviä ja kantoja myöden. Minulle asia oli aivan uusi ja ihmeellinen.

    VastaaPoista
  13. Minulle kirjastoapuraha on sanana tuttu, tosin en ole mitenkään erityisen tarkasti perehtynyt sen jakoperusteisiin. Googletus vei Taiteen keskustoimikunnan sivuille, en kylläkään löytänyt sieltä mitään tolkullista rautalankaohjetta.

    Apurahoista noin ylipäätään nousee aika ajoin kovasti keskustelua, ja yleensä lopputuloksena on aina se, että ne jotka eivät saa apurahoja, syyttävät jakajia siitä että päätökset tehdään sisäpiirissä ja rahat jaetaan kaverien kesken, ja ne jotka saavat apurahoja, puolustavat itseään ja luettelevat syitä, miksi juuri he tarvitsevat ja saavat apurahoja.

    Koska suomalaisten kirjailijoiden keskikaarti on edelleen jokseenkin pienituloista ja/tai tekee kirjoittamisen ohella muita töitä saadakseen elannon, en nyt vielä lähtisi kadehtimaan kirjailijoita huimista tuloista.

    Varmaan aika iso perusongelma on se, että Suomi on niin pieni maa, että "kaikki tuntevat toisensa". Kuka olisi tarpeeksi objektiivinen apurahojen jakaja? Pitäisi varmaan palkata vaikka mongolialaisia tekemään objektiivisia apurahojen jakopäätöksiä.

    Ja toki näitä räikeitä yksittäistapauksia löytyy - "kirjailija X saa kauheat apurahat vaikkei kukaan tunne sitä tai se on kirjoittanut pelkkää shaissea" - mutta vaikea sanoa mistä se johtuu. Ovatko nämä henkilöt poikkeuksellisen hyviä tai sitkeitä lomakkeiden täyttäjiä vai istuuko päättäjälautakunnassa vain heidän parhaita kavereitaan tai sukulaisiaan?

    VastaaPoista
  14. Niin, ei kai pointtini ole kadehtiminen ja sen pohjalta argumentointi. En sen pohjalta lainkaan ajatellut kommentointiani. Hauskaa, mistä tällaiset päätelmät tulevat tai kehittyvät :). En itse huomaa, että kirjoituksessani olisi kahdehtimista koskevia piiloilmaisuja. Pitää miettiä tätä asiaa.

    Lähinnä kai pohdiskelin tuota rahastoa yleensä kulttuuriin varatun budjetin näkökulmasta, jos nyt kirjastoapurahat tulevat valtion budjetista. Budjettikeskustelu on kulttuurinkin osalta juuri nyt ajankohtainen. Monenlaista keskustelua käydään kulttuuribudjetista ja ei kai kirjallisuus sen suhteen mitenkään "suojattu" aihe ole. Aika pienistäkin rahoista keskustellaan, jos nyt muutamaa sataa tuhatta euroa voidaan pitää pienenä rahana.

    VastaaPoista
  15. Enkä minä tarkoittanutkaan sinua henkilökohtaisesti. Yleisesti kun nämä apurahakeskustelut tuntuvat aina alkavat sillä "hei tuo saa liikaa" -argumentoinnilla. Juuri niin kuin se kuukausiliitteen juttukin.

    En ainakaan muista, että apurahoista olisi uutisoitu näin: "Hei, kirjailija X sai 96 000 euroa apurahaa neljän vuoden aikana ja kirjoitti silloin yhden runokirjan! Tällä kirjailijalla on siis 2000 euron kuukausipalkka. Ihanan reilua, kerrankin joku runoilija pääsee vähän alle keskituloisen palkansaajan tuloihin apurahan avulla! Kuinka varmistamme, että kaikki muutkin vähälevikkiset kirjailijat, joista emme ole koskaan kuulleetkaan, pääsisivät samoille palkoille?"

    Ja toki minäkin olen samaa mieltä siitä, että sekä apurahajärjestelmissä että apurahojen jakoperusteissa on kaikenlaisia yksityiskohtia, jotka sivustakatsojan silmiin vaikuttavat kummallisilta. Mutta kun en apurahamaailmaa tämän paremmin tunne, en osaa esittää mitään patenttiratkaisuakaan. Tuota Elina Jokisen tutkimusta suosittelen edelleen, sieltä löytyi hyvää tutkimustietoa valtion apurahoista.

    VastaaPoista
  16. Pohdinkin että mahtaako joku blogisti tarttua taas esiin nousseeseen kirjastoapurahakeskusteluun...niin, on se siellä täällä mainittu että kirjailija saa joitain pennosia siitä kun lukija käy kirjastosta lainaamassa sen kirjan, ei siis tarvitse edes ostaa...ja näköjään joillekin kirjailijoille sitä rahaa alkaa tulla ihan mukavasti (apurahojen ja palkkatulon vertailu on sitten eri asia, ja 2000 euroa kuussa on apurahaksi korkea).

    Mutta asiaan. Blogissani mainitsin jo pari jotka kirjoittavat omasta elämästään case historyja, James Herriot kertoo eläinlääkärin työstä ja Primo Levi kemistin (sainpa selville senkin että mikä yhteys on ainakin ollut käärmeenlannalla ja huulipunan valmistuksella...)

    Toimistotyöstä ensimmäinen mieleentuleva kirja oli Dorothy Sayersin Murder Must Advertise, jossa salapoliisimme soluttautuu mainostoimistoon jossa on ehkä tapahtunut murha, ja siinä sitten samalla käsitellään mainostoimiston toimintaa, alasta kun Sayersilla oli kokemusta.
    Dekkareissa kai muutenkin kirjoitetaan tavallista enemmän eri työpaikoista ja ammateista kun niillä saadaan uusia miljöitä, eri asia sitten kuinka realistisia mikäkin kuvaus on...

    VastaaPoista
  17. Haa, täällähän on mainittu jo vaikka mitä romaaneja. On ihan totta, että toimittajat, kirjailijat ja poliisit ovat aika ylikorostuneessa asemassa kirjojen päähenkilöiden ammatteina. Esimerkiksi aiemmin mainittu Satu Hassin Naarskierre alkoi heti kiinnostaa!

    Joka tapauksessa, minulle tuli mieleen että ulkomaisessa chick lit -kirjallisuudessa työ, sen tekeminen ja rooli elämässä muutenkin tulee usein tosi kivasti esille. Esismerkiksi toukokuussa lukemani Ally O'Brienin Agentti kuvaa työtä kirjallisuusagentuurissa - vaikkakin aika kieli poskessa, juuri lukemani Marian Keyesin Enkelit (arvostelu pian!) kuvaa ainakin asiasta mitään tietämättömälle uskottavasti sekä työtä lakiasioiden tukipuolella että käsikirjoittajana Hollywoodissa (ok, tuota käsikirjoittamisen uskottavuutta kyllä vähän epäilen sen jälkeen kun katsoin dokumentin Täydelliset Naiset -sarjan käsikirjoittamisesta, mutta ehkä sarjapuolella sitten on erilaista...). Muistan että monessa muussakin chick lit -kirjassa on käsitelty verrattain paljon työelämää.

    John Grishamilla on tietenkin lakimaailma vahvasti läsnä, samoin Jilliane Hoffmannin dekkarissa Morfeus. Ja Jens Lapidus kuvaa tietenkin hyvin työtä huumemyyjänä :).

    Hassua, mutta monessa tapauksessa näyttäisi siltä, että tavallaan mitä kevyempi tai dekkarimpi kirja, sitä enemmän niihin itse asiassa kuuluu myös työn kuvausta.

    VastaaPoista
  18. Tuo on kyllä mielenkiintoinen ajatus että työn kuvaukset tuntuvat löytyvän helpommin sieltä kevyestä kirjallisuudesta (mainittakoon myös historialliset romaanit, joissa joskus innostutaan kuvailemaan hyvinkin tarkasti käsityöprosesseja yms.)

    Yksi syy tuossa on varmasti se, että kaavamaisempaankin tarinaan saa lisäjujua miljöötä vaihtelemalla, eli laitetaan tarina eri työpaikkaan tai päähenkilö jonkun erikoisen ammatin harjoittajaksi.

    Ja mahtaako toisaalta olla se, mitä pyörittelin omassa jutussani että kirjoittaako kevyttä kirjallisuutta enemmän tavikset joilla voi olla vaihteleva tausta ja halu valottaa oman elämänsä piirteitä vaikka sitten fiktion keinoin. Joitain idee fixe -kirjailijoita tulee mieleen, poliisi Joensuu kirjoittaa rikosjännäreitä, opettaja Valtosella taas monet kirjat käsittelivät kyläkoulujen opettajia...no, "kirjoita mistä tiedät".

    Tuossa olisi sarkaa systemaattisemmallekin pohdinnalle, jos ei joku ole jo aiheesta tutkimusta tehnyt...

    VastaaPoista
  19. Jälkijättöinen kommentti. Viihdekirjallisuuden puolelta tulee ensimmäisenä Nora Roberts, jolla teksteissä on läpinäkyvänä työn arvostus. Kaikki päähenkilöt tekevät työtä, työ on tärkeä osa elämää ja tulee myös teksteissä jossain määrin esiin. Ammatit osittain luksusta kuten hääsuunnittelua, mutta yksi kirjasarja liikkui veneenrakennusbisneksen ympärillä, yksi kauppapuutarhan, yksi irkkupubin, jne.

    VastaaPoista
  20. Löysin juuri helmen: Mervi Koskinen: Piika. Kuvataan navettatyötä erittäin asiantuntevasti. Älkää pelästykö, inhat ihmissuhteet kummittelevat mukana. Karjasta ja varsinkin Pentistä (hih) tulee päähenkilön kasvun metafora.

    VastaaPoista