maanantai 3. lokakuuta 2011

Hyvä vai paha apuraha?

Viikonlopun tohinoissa jäi Helsingin Sanomien Kuukausiliitekin lukematta, joten olin hieman pihalla keskustelusta, joka lähti rönsyämään eilisestä blogikirjoituksestani. Lokakuun Kuukausiliitteessä on laajahko artikkeli Luetut ja tuetut, jonka on kirjoittanut Ilkka Karisto. Karisto sohaisee melkoiseen muurahaispesään eli kirjailijoille maksettaviin kirjastoapurahoihin ja lainauskorvauksiin. Artikkeli on kirjoitettu melko kärjistävästi, mutta kyllä siinä ihan asiaa puhutaan.

Suomessa on siis kaksi erillistä järjestelmää, jotka liittyvät kirjastoihin, ainakin nimellisesti. Ensinnäkin on vanha, vuodesta 1964 alkanut kirjastoapuraha.  Tarkoitus oli, että tämän järjestelmän kautta kirjailijoille korvattaisiin se tulonmenetys, joka aiheutuu, kun heidän teoksensa ovat ilmaiseksi ihmisten luettavissa. Kirjastohan hankkii esimerkiksi yhden kappaleen jotakin kirjaa, ja sitten sen lukee vaikkapa kolmekymmentä ihmistä. Kirjailija saa korvauksen vain yhdestä lukukerrasta ja menettää tulot muista kahdestakymmenestäyhdeksästä.

Kariston jutun mukaan 2000-luvun alusta lukien kirjastoapurahoja on maksettu yhteensä 31,2 miljoonaa euroa, eli noin kolme miljoonaa vuodessa. Apurahat jakaa Taiteen keskustoimikunta, jonka nettisivuilta löytyy seuraavanlainen määrittely siitä, keille apurahoja voidaan maksaa (kursivointi minun):

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat yksityishenkilöille

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia kirjailijoille ja kääntäjille. Niitä myönnetään sekä kaunokirjallisuuteen että tietokirjallisuuteen kuuluvien teosten tekijöille ja kääntäjille, jotka asuvat tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa ja joiden kirjallinen työ rikastuttaa kulttuurielämää Suomessa.
Apurahat myönnetään kirjailijoille ja kääntäjille luovaan kirjalliseen työhön. Apurahat ovat harkinnanvaraisia. Apurahaa ei yleensä myönnetä hakijalle, jolla on samana vuonna valtion taiteilija-apuraha tai muu vastaava apuraha tai taiteilijaprofessuuri. Hakijalta edellytetään vähintään yhtä julkaistua teosta. Apurahaa koskevia hakemuksia käsiteltäessä kiinnitetään huomiota aikaisempaan tuotantoon ja nykyiseen luovaan työvaiheeseen sekä työsuunnitelmaan.

Lisäksi voi hakea avustusta, jonka kriteerit ovat tässä:

Avustukset myönnetään iäkkäille kirjailijoille ja kääntäjille, jotka elävät ahtaissa taloudellisissa oloissa sekä erityisissä tapauksissa kirjailijoille ja kääntäjille, jotka sairauden tai työkyvyttömyyden johdosta ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Avustuksen hakijan taloudellista tilannetta arvioitaessa avustusta ei pääsääntöisesti myönnetä hakijalle, jonka verotettavat vuositulot ylittävät valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän (18 800 euroa v. 2010).

Apurahoja ja avustuksia ei myönnetä tieteellisten tutkimusten tai oppikirjojen taikka niihin rinnastettavien teosten tekijöille tai kääntäjille

Karisto kritisoi artikkelissaan muun muassa sitä, että monet tuetuimmat kirjailijat ovat iäkkäitä. Toisaalta niin on hänen mukaansa kirjastoapurahalautakunnan jäsenistökin, jonka nimet (mutta eivät iät) löytyvät Taiteen keskustoimikunnan sivuilta:


Puheenjohtaja

Riitta Kaivosoja, ylijohtaja


Varapuheenjohtaja

Mervi Kantokorpi, kriitikko, tutkija, Raasepori


Jäsenet

Risto Ahti, kirjailija, Tampere

Annikki Ellonen, dramaturgi

Juhani Lindholm, suomentaja, Järvenpää

Maaria Linko, VTT

Osmo Pekonen, filosofian tohtori, Jyväskylä

Markku Turunen, kirjailija

Gungerd Wikholm, kirjailija

Lautakunnan on asettanut opetus- ja kulttuuriministeriö. Mielenkiintoista olisi tietää, millä perusteella henkilöt lautakuntaan valikoidaan ja mikä on esimerkiksi kierto. Kariston mukaan mm. Risto Ahti on ollut lautakunnassa koko 2000-luvun. Uudempaa jäsenistöä edustaa kriitikko Mervi Kantokorpi, joka antaa lautakunnan toiminnasta Kariston artikkelissa melko karun kuvan. Selkeät säännöt apurahojen jakoperusteista tuntuvat puuttuvan. Jokainen pitää omien suosikkiensa puolia. Tähän toivoisin veronmaksajana muutosta, sillä veroeurojahan tässä jaetaan. Hyvään tarkoitukseen kyllä, mutta silti maksajien olisi hyvä tietää perustelut.

Karisto nostaa esiin muitakin näkökohtia. Tietyt nimet saavat vuodesta toiseen tuntuviakin apurahoja, vaikka julkaisupuolella ei paljoa tapahdu. Useat paljon vuosien varrella tukea saaneet ovat myös iäkkäämpää kaartia. Karisto on haastatellut Riikka Pulkkista, jonka apurahasaalis on ollut melko vähäinen. Syy taitaa kuitenkin olla vaatimattomassa hakijassa, joka ei ole kehdannut hakea apurahaa kuin joka toinen vuosi. Jos kirjaa ei ole saanut vuodessa valmiiksi, ei kirjailija ole kehdannut hakea uudelleen apurahaa. Turhaa kainoutta, sillä säännöissäkin jo sanotaan, että apuraha on tarkoitettu työskentelyyn, ei julkaisemiseen. Toisaalta Karisto ja myös Risto Ahti paheksuvat hyvin menestyviä kirjailijoita, jotka silti hakevat apurahaa, esimerkkinä mainitaan Jari Tervo (Laila Hirvisaari on vihjeestä tajunnut jo lopettaa anomisen). Vähän pidän tätä asennetta outona. Miksi vain hakijan pitää olla moraalinen? Eikö harkintaa nimenomaan pidä harjoittaa siellä lautakunnassa ja karsia hakijoista ne, jotka selvästi eivät ole apurahan tarpeessa? Laki kuulemma estää sen, että hakijoilta voisi kysyä verotettavaa tuloa. Minustakin tässä lakia voisi muuttaa. Mutta jo nyt ihan yleistietokin paljastaa, pitääkö Kalle Isokalliolle maksaa apurahaa vai ei. Vai pitääkö lautakunnan olla pussi päässä?

Toinen kirjastoihin suoremmin liittyvä ja uudempi järjestelmä on lainauskorvausjärjestelmä. Siihen tulee valtiolta kolme miljoonaa euroa vuodessa, mutta siitä jaetaan korvausta paitsi kirjailijoille ja kääntäjille myös kuvittajille ja musiikin tekijöille. Kirjoittajien osalta korvausten maksaminen hoituu Sanaston kautta. ”Sanasto on kirjallisuuden alan tekijänoikeusjärjestö. Yhdistys edistää, valvoo ja hallinnoi kirjallisuuden alan tekijöiden tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia Suomessa ja ulkomailla.” Näin järjestö esittelee itsensä nettisivuillaan. Lainauskorvausjärjestelmä sai alkunsa, kun EU määräsi Suomenkin korvaamaan kaikille tekijöille niitä tulonmenetyksiä, joita kirjastolainaaminen aiheuttaa. Systeemi on mekaaninen. Jokaisesta lainauskerrasta tilitetään tekijälle tietty summa, tällä hetkellä se tarkoittaa kirjailijalle 3,5 senttiä per lainauskerta.

Valtio saa itse päättää tähän käyttämänsä summan (mahtaako olla jokin alaraja kuitenkin?), ja esimerkiksi muissa Pohjoismaissa lainauskerrasta saa suuremman korvauksen kuin meillä. Karisto on arvioinut, että esimerkiksi Sinikka Nopola, joka on ollut pääkaupunkiseudun lainauskuningatar viime ja tänä vuonna, olisi tienannut näillä korvauksilla noin 10 000 euroa. Masentavaa luettavaa on artikkelin grafiikka niistä onnettomista, joita ei pääkaupunkiseudulla ollut ko. aikana lainattu kertaakaan. Näillä kirjailijoilla tuskin myyntikään on päätä huimaavaa. Tätä puolta Kariston artikkelissa aika vähän sivutaan. Siis sitä, että lainauskorvaukset satavat juuri niiden kirjailijoiden laariin, jotka muutenkin jotakin kirjoillaan Suomessa tienaavat. Juuri tämän takia kirjastoapurahajärjestelmää voisi hieman viilata. Systeemit voisi laittaa paremmin paikkaamaan toisiaan. Mielenkiintoista artikkelissa on sekin tieto, että Sanastokaan ei halua paljastaa, kuka kuinkakin paljon korvausta saa. Sentään verorahoja jälleen jaetaan.

Kolmas, ihan kokonaan kirjastoihin liittymätön systeemi on sitten valtion taiteilija-apurahajärjestelmä, joka tuntuu olevan vielä paljon mystisempi. Toimikunnan kokoonpanon ja rahojen saajat voi vilkaista vaikka täältä.

Rahaa rehellisesti kirjailijoille! Siinä kaino toivomus. Vilppiä en epäile nytkään, mutta avoimuutta saisi olla rutkasti enemmän.


HUOM! HUOM! Aiheesta kiinnostavaa ja vilkasta keskustelua Parnasson blogissa!

13 kommenttia:

  1. En osaa sanoa tähän oikein mitään, mutta kiitän kiinnostavien puheenaiheiden esiin nostamisesta. Täysin sivullisesta tämä apu- ja muu "tukiraha"-aihe tuntuu ristiriitaiselta. Eihän se tuntuisi olevan oikein, jos rahat menevät aina samoille tyypeille, mutta eipä sekään ole ihan reilua, että menestyksestä sakotetaan, kai siihen menestykseen joku syykin yleensä on, toivottavasti ainakin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Jenni! Minuakaan tämä ei mitenkään koske, mutta on ihan kiinnostavaa. Paitsi koskee tietysti siten, että veroja makselen ja kirjoja lainailen :)

    VastaaPoista
  3. Peesaan Jenniä: kiitos kiinnotavasta jutusta! Eihän tällaisia asioita edes tiedä olevan, ellei sattumalta törmää lehtijutuissa tai muualla tällaisiin näkökulmiin.

    VastaaPoista
  4. Kiva että kirjoitit tästä, Kirsi - ainakin minun tunteitani vähän kuohutti, että parilla vitsikirjalla, populaarilla elämäkerralla (ok, +kolmella lyhyellä näytelmällä) on saanut yli 145 000 euroa kirjastoapurahoja kymmenen vuoden aikana! Tai että kovapalkkaisetkin hakevat noita!

    Myönnän kyllä, että yleissivistykseni on niin ohut, että en ennen Kuukausiliitteen jutun lukemista tiennyt, kuka on Kalle Isokallio :D

    VastaaPoista
  5. Joo, minäkin olen täällä ihailusta ymmyrkäisenä kuinka tuhti tietopaketti voidaan blogiin kerätä! Ihailen ja kunnoitan tuota tarmoa ja perehtymisenhalua! Itse vain kätisen ja nitisen, että mistähän on kysymys, eikä tarmo itse riitä etsimään ja selvittämään, vaikka tieto varmasti saatavilla olisikin. Sitten joku tuo ja tarjoilee sen kompaktissa, kriittisessä, hyvinmuotoillussa ja tiiviissä muodossa blogissa. Blogi voi olla myös erittäin hyvä tietopaketti aiheesta. LÄmpimät kiitokset! Luin mielenkiinnolla, koska tämä on minulle aivan uutta asiaa. Minusta on mukava "sivistää" itseäni kaikella kirjoihin liittyvällä asioilla.

    En oikein tiedä miten tähän asiaan suhtautuisin. Olen päästäni pyörällä. Ajatelkaa, miten monta kirjailijaa, jotka eivät tätä apurahaa ole saaneet! Eikö heille ole myönnetty, eivätkö ole jostakin eettisestä syystä hakeneet ja jos eivät ole, mitkähän ne syyt voisivat olla. Mikä on menestyskirjailijoiden ja työskentelyapurahoitettujen (jotka oikeasti elävät kirjoillaan ja siis niitähän ei ole Suomessa paljon) motiivit ja vaikuttimet hakea tätä rahaa? Miksi? Haluttaisi tietää erilaisen toiminnan motiiveja.

    Vielä kerran lämpimät kiitokset hyvästä tietopaketista! Mistä tuo kaikki tarmo oikein tulee :)!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, tarmo tulee ihan siitä, että joku jaksaa käydä lukemassa ja että itseäkin kiinnostaa!

    VastaaPoista
  7. Ihan ensin kiitos kahden peräkkäisen erittäin mielenkiintoisen keskustelun aloittamisesta (koitan kommentoida tuohon kirjat ja työ -asiaan ihan tuota pikaa!).

    Ihan ensiksi, minä pidän reiluna sitä, että kirjastoapurahaa (jos meni nyt termi oikein) jaetaan myös suoraan lainausmäärän tapaan, eli juuri kompensaatiota ei-ostetuille kirjoille. Kyllä minusta luetuimmat kirjailijat ansaitsevatkin tienata!

    Toiseksi, kulttuuri on arvostelulaji mutta minusta vuosikausia samojen päättäjien pitäminen apurahojen saajista päättävässä raadissa ei ole millään tavalla reilua. Vaikka kuinka pyrittäisiin olemaan objektiivisia, niin jos arviointi tehdään vuosittain samalla porukalla, kyllä siinä inhimmilliset piirteet ihan pakosti alkavat nousta jossain vaiheessa esiin.

    Mielestäni se, että apurahat ovat virranneet painottuneesti iäkkäille kirjailijoille, on jo merkki siitä, että asia ei ole kamalan hyvin. Minusta tukea pitäisi antaa myös ja nimenomaan esimerkiksi vasta esikoiskirjansa pykänneille kirjailijoille jatkotyöskentelyyn. Niin laatua saataisiin luultavasti paremmin nousemaan.

    Vielä apurahoista: Muistan Hesarista ehkä jonkun vuoden vanhan esimerkin siitä, että raati oli päättänyt myöntää apurahan jollekin taiteilijalle, jonka videotallenteena (joo, VHS) olevaa taideteosta löytyi tasan kahdesta kirjastosta pääkaupunkiseudulta. Se oli tietysti 1980 -luvulta.

    Kuten kirjoitit, veroeurojahan tässä jaetaan, joten jo siksi minusta apurahojen jakamisen pitäisi olla PALJON avoimempaa.

    VastaaPoista
  8. Apurahaviidakko on melkoinen sekamelska eikä kyllä käy kateeksi ihmisiä, joiden tulisi määrittää kuka moista saa ja kuka ei. Itse en ainakaan haluaisi sanoa, että kuka moista ansaitsee ja kuka ei, mutta kun noita kerran selvittelin, en voinut olla ihmettelemättä, että miten apurahoja oikeasti hakevat ja saavat ihmiset, jotka varmasti tienaavat kirjoillansa todella hyvin. Lainauskorvausta voidaan mielestäni sinällään pitää perusteltuna, koska siinä tosiaan maksetaan lainausten mukaan. Vaan sitten nämä "kun musta tuntuu" - perusteella jaettavat apurahat ihmetyttävät.

    VastaaPoista
  9. Todella kiinnostava aihe ja hyvin kirjoitettu blogiteksti! En ole Hesarin juttua lukenut, mutta täytyypä etsiä se käsiini.

    Itse aiheesta: Minulla ei ole vielä vahvoja mielipiteitä suuntaan eikä toiseen, sillä koko apurahasysteemi vaikuttaa toistaiseksi hyvin sokkeloiselta, salamyhkäiseltä ja suojatulta.

    Kiinnostavia kysymyksiä kyllä nousee esille. Jos raati pysyy samana vuodesta toiseen ja edustaa vain tiettyä ikäluokkaa, jakautuvatko apurahat oikeudenmukaisesti? Jos apurahansaajien keskimääräinen ikä on yli kuusikymmentä vuotta, vaikka viime vuosikymmenenä uusien -- nimenomaan nuorten -- tekijöiden määrä on kasvanut, mistä se kertoo?

    Entäpä kohta, jossa kerrotaan apurahojen kuuluvan muun muassa niille, "joiden kirjallinen työ rikastuttaa kulttuurielämää Suomessa"? Enpä haluaisi olla päättämässä sellaisten rajojen vetämisestä, sillä olen vähän sitä mieltä, että kaikki kustantamoiden kautta julkaistu ja jokunen omakustannekin eivät vain rikastuta kirjallista kulttuurielämää vaan luovat sen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kiinnostavasta tekstistä - taas! Taas opin paljon uutta:)

    VastaaPoista
  11. hesarin juttu oli erinomainen ja sun kirjoitus samoin. tiedän asiasta jonkun verran, mutta tuli jutussa silti mullekin pari yllätystä. olen aihetta sen verran lähellä kirjailijoiden kautta, etten lähde enempää avautumaan, mutta toivoisin kyllä nuorten tai aloittavien kirjailijoiden huomioimista: monella voi ura tyssätä siihen, ettei mitään apurahoja alussa tule ja hyväkin esikoinen jää varjoon kaiken kirjatulvan keskellä. konkareiltakin voi kai odottaa kohtuullisen säännöllistä julkaisemista apurahoja vastaan - kirja 10 vuodessa kuulostaa veronmaksajana kyllä aika vähältä, anteeks nyt vaan. ;)

    VastaaPoista
  12. Ehdin vasta nyt kommentoimaan tätä, vaikka tekstisi luin jo aiemmin. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja keskustelunavauksesta. Tämä on tärkeä asia kirjallisuuden kentällä.

    Minua aihe koskee sikäli, että olen kirjoittanut muutaman tietokirjan ja toivottavasti vielä tulen kirjoittamaan lisää. Selvin epäkohta tiede-/tietokirjailijoiden kohdalla on ollut siinä, että kirjastokorvausta saa yleisten kirjastojen eikä oppilaitos- ja yliopistokirjastojen lainoista (näin se muistaakseni menee, korjatkaa jos olen väärässä).

    Olen kirjoittanut väitöskirjan lisäksi yksin yhden tietokirjan ja kimpassa pari tietokirjaa. Lisäksi mulla on jonkin verran artikkeleita artikkelikokoelmissa, joista korvausta myös maksetaan. Toinen noista kimpassa kirjoitetuista on ollut suosittu myös yleisten kirjastojen puolella ja sitä tilattiin kirjastoihin aika paljon, kun se ilmestyi kymmenisen vuotta sitten. Muitakin kirjoja varmaan on lainattu myös yleisissä kirjastoissa, mutta enemmän yo:n kirjastossa. Tähän mennessä minulle ei ole tilitetty senttiäkään kirjastokorvauksia....

    VastaaPoista
  13. Tuossa on kyllä melkoinen epäkohta! Korjattavaa olisi aika lailla.

    VastaaPoista