perjantai 28. lokakuuta 2011

Kirjallisuuspalkintosade alkamassa: Backlénille Yle Svenskan kirjallisuuspalkinto


Kuva Ylen sivuilta

Viikolla kirjoittelin tulevasta Finlandia-palkintorumbasta ja pyysin lukijoiden ehdotuksia ja arvauksia ehdokkaista. Laittakaa ihmeessä sinne vielä omia tuntumianne ja pohdintojanne. Lähempänä ehdokkaiden julkistamista kokoan ehdotuksista oman varjolistan. Katsotaan, saammeko yhtään ”oikein”.

Koetin hieman vetää johtopäätöksiä ehdokasvalinnan periaatteista, ja selvältähän näyttää, että yhden kuudesta on oltava suomenruotsalainen. Ihan hyvä periaate, ei siinä mitään. Mutta oma tuntumani suomenruotsalaisiin tänä vuonna ilmestyneisiin romaaneihin on lievästi sanoen ohut. Siinä ei tosin ole mitään poikkeuksellista, vaan hävettävän vähän tulee suomenruotsalaisia kirjailijoita luettua. Lisäksi luen aina vain suomeksi, ruotsiksi en jaksa (= muka ehdi) tankata.

Olen tainnut lukea vain yhden ehdot täyttävän romaanin, Marianne Backlénin Tulilinnun tanssin. Kirjoitin siitä kesällä lehtiarvion, joten en ole siitä kirjoittanut tänne blogiin. Pidin romaanista. Minusta siinä oli kiehtova aihe. Se kertoo balettimaailmasta ja tanssijoiden elämästä. Yhtenä keskeisenä teemana on homokulttuuri tässä ympäristössä. Backlénille tyypillinen aihe on kulttuurien kohtaaminen, ja siitä kirjassa kerrotaan myös paljon.

Romaani rakentuu lyhyistä episodeista, jotka eivät noudata mitään kronologiaa. Suurin osa paloista sopii yhteen, mutta sen näkee vasta romaanin luettuaan. Rakenneratkaisu on kunnianhimoinen, eikä Backlén siinä mielestäni ihan kokonaan onnistu. Yleisvaikutelma jää pirstaleiseksi, vaikka lukiessaan onnistuukin kokoamaan useampiakin tarinoita. Aikajatkumo on myös pitkä. Varhaisimmissa katkelmissa kuvataan nuorta Tšaikovskia Venäjällä 1870-luvulla, viimeisimmissä ollaan 2000-luvun Helsingissä ja Yhdysvalloissa. Koko Eurooppa on kirjan tapahtumien näyttämönä, tai oikeammin Euroopan oopperoiden näyttämöt ovat miljöitä. Osa henkilöistä on todellisia, kuten Vaslav Nijinsky, Rudolf Nurejev, Kari Karnakoski ja John Cranko, osa taas fiktiivisiä, kuten päähenkilöksi nouseva tanssija Anna Ivola.

Muistan lukiessani harmitelleeni toistuvasti huonoa yleissivistystäni, koska selvästikin musiikki- ja tanssiteosten tuntemuksesta olisi ollut kirjan parissa hyötyä. Netistä etsin joitakin videoleikkeitä, joissa kirjan henkilöt tanssivat. Parhaiten Backlén onnistuu kertoessaan rankasta, kaiken syrjäyttävästä treenamisesta. Ruumiillisuus korostuu, ja ristiriita verenmakuisen harjoittelun ja valmiin esityksen eteerisen vaikutelman välillä on melkoinen. Tanssijat treenaavat ja treenaavat, vaikka kroppa kapinoi ja tiedossa on usein ennenaikainen rampautuminen tavalla tai toisella. Backlén myös pohdiskelee taiteen tekemisen mielekkyyttä, ehtiihän romaanin aikana tapahtua melkoisia maailmaa koskettavia tragedioita maailmansodista alkaen. Ballerinat kuitenkin jatkoivat entiseen malliin.

Minä vaikutuin Backlénin tietomäärästä. Kuten sanottua, pidin romaanista, minusta se on hieno kirja. Kaikki eivät ole tietenkään samaa mieltä. Finlandia-keskusteluni kommenteissa Peikkoneito toteaa näin: Jos Tulilinnun tanssista tulee ehdokas niin syön hattuni! Se oli minusta niin huono, sekava ja tekotaiteellinen kirja. :D. Suketus taas näin: Ja tuo Tulilinnun tanssi, voi ei. Minä en päässyt sitä eteenpäin kuin jotain parikymmentä sivua ja siihen se jäi, ei kolahtanut millään tasolla mitenkään päin. (Enkä edes lupaa yrittäväni koskaan uudestaan ;).) Hykerryttävän erilaisia ajatuksia kuin minulla J Tosin tuosta rakenteen tekotaiteellisuudesta olen osin samaa mieltä. Tarina tuskin olisi kärsinyt hieman vähemmistä henkilöistä tai kronologisemmasta kerronnasta. Kirjaan oli tungettu liikaa aineksia, vaikka ne kiinnostavia ovatkin. En oikein osaa tätä Finlandia-kuusikkoonkaan sijoittaa.

Mutta tänään Backlén kuitenkin jo sai yhden kirjallisuuspalkinnon, nimittäin Svenska Yle’s litteraturprisetin. Onnittelut! Perusteluissa kiitellään uskottavia henkilöitä ja dialogia, muun muassa. Gratulerar!


Helena Ruuskan arvio Hesarissa täällä.

2 kommenttia:

  1. Tyrmäävästä mielipiteestäni huolimatta oli mukavaa lukea tämä arvio! Niinhän se kirjallisessa(kin) maailmassa menee, että toisiin kolahtaa, toisiin ei. Sitäpaitsi minullahan ei edes mitään arviointioikeutta sinänsä tähän kirjaan ole, koska en sitä ole lukenut kuin sen parikymmentä sivua. ;)

    VastaaPoista
  2. Toisaaltahan se, että on yrittänyt ja nähnyt mahdottomaksi jatkaa, on jo ihan kelpo arvio :)) Uskon, että tämä on niitä joko-tai-kirjoja aika monille.

    VastaaPoista