torstai 28. huhtikuuta 2016

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu



Seppo Jokisen uuden komisario Koskinen -dekkarin ilmestyminen on aina dekkarivuoden kohokohtia. Sarja onkin ehtinyt jo kunnioitettaviin mittoihin, sillä vuonna 2015 ilmestynyt Kuolevaksi julistettu on sarjan 20. osa. Sarjan kaltaisilleni uskollisille ystäville komisario, hänen perheensä ja työtoverinsa ovat kuin vanhoja ystäviä, joiden pariin on aina mukava palata. Vuosikymmenten mittaan on tullut jaettua niin iloja kuin surujakin.

Tämän puolen lisäksi Jokinen kirjoittaa kirjoihinsa useimmiten vetävän ja uskottavan dekkarijuonen, jossa realistinen poliisityö on pääosassa. Välillä joudutaan kiperiinkin toimintatilanteisiin, mutta ne pysyvät yleensä visusti tamperelaispoliisien hanskassa. Tampereella miljöönäkin on oma tärkeä osuutensa kirjojen kotoisuudessa, tällaiselle ei-tamperelaisellekin.

Kuolevaksi julistettu on taattua Koskis-laatua, joskaan se ei mielestäni nouse ihan sarjan kirkkaimpien helmien tasolle. Jokinen pyörittää useampaa juonikuviota samassa nipussa. Keski-ikäinen pispalalainen omaishoitaja Hanu pakenee henkensä kaupalla Näätänaamaksi kutsumaansa miestä keskikaupungilla, mutta ei suostu kertomaan edes yliajon uhriksi jouduttuaan kenellekään, mistä oikein on kyse. Paitsi entiselle vaimolleen, melkein. Vainoajat eivät tunnu hellittävän sitten millään.

Koskisella on poliisitalolla pahaenteisen hiljaista. Työn alla on vain yksi kimurantimpi tapaus, jossa mies huumaa naisuhrinsa ravintoloissa ja raahaa nämä sitten kotiinsa. Tapaus muistuttaa etäisesti pihkahiipparista, joka jäi aiemmassa kirjassa poliiseilta nappaamatta. Erityisesti Kaija Palosta karkuun pääsy kaivelee edelleen, joten motiivi saada tyrmäystippamies kiinni on korkealla.

Kolmantena juonikuviona Kuolevaksi julistetussa kulkee Koskisen alaisen Ulla Lundelinin tyttären Lindan katoaminen. Linda katosi jo edellisessä kirjassa, ja tapahtumasta on nyt kulunut yhdeksän kuukautta. Ulla on ollut lähes koko ajan sairauslomalla, mutta on hiljattain palannut yllättäen töihin. Työkunnosta ovat työtoverit ja esimiehet kuitenkin eri mieltä kuin Ulla itse. Kuihtunut ja epätoivoinen Ulla takertuu mitä heiveröisimpiin vinkkeihin saadakseen jostain johtolangan päästä kiinni, eivätkä toiset raaski häntä kieltääkään. Koskinen huomaa pian olevansa liemessä jos toisessakin.

Kuolevaksi julistettu lähtee jokseenkin uneliaasti alkuun. Kaikkia juonilinjoja pohjustetaan pitkän kaavan mukaan ja huolella, minkä loppuun päästyään ymmärtää mutta jota harmittelee ennen kuin pääsee kirjan loppukolmannekseen, jossa alkaa lopulta tapahtua. Lisäksi mukana on vielä lastenhoitokuvioitakin, kun ex-vaimo Raija nakittaa Koskisen hoitamaan heidän yhteistä nelivuotiasta lapsenlastaan kesken työkiireiden.
Lopun Jokinen vetää ehkä hieman turhankin sulavasti nippuun. Toisaalta lukija saanee sitä, mihin on tottunutkin. Poliisi nappaa rikolliset, ja sitten jatketaan hommia, mitä nyt munkkikahvit voidaan ottaa onnistumisen kunniaksi.

Koskinen mietiskelee kirjan viimeisillä sivuilla eläköitymistä: ”Tosin hän saattoi venyttää lähtöään uusien säännösten mukaan kuusikymmentäkahdeksanvuotiaaksi asti, jos vain niin halusi. Runsas kahdeksan vuotta vielä. Tai enää. Kuinka päin nyt katsoikin. Vuodet kuluivat nopeaa tahtia.

Ihan vielä ei siis tarvinne pelätä sarjan päättymistä!

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu
Crime Time 2015. 331 s.


Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun

Seppo Jokisen Komisario Koskinen -sarja:
Koskinen ja siimamies. Karisto, 1996.
Koskinen ja raadonsyöjä. Karisto, 1997. 
Koskinen ja pudotuspeli. Karisto, 1998. 
Koskinen ja taikashow. Karisto, 1999. 
Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Karisto, 2000.
Hukan enkelit. Karisto, 2001. 
Piripolkka. Karisto, 2002. 
Vilpittömässä mielessä. Karisto, 2003. 
Suurta pahaa. Karisto, 2004. 
Sana sanaa vastaan. Karisto, 2005. 
Hiirileikki. Karisto, 2006. 
Viha on paha vieras. Karisto, 2007. 
Kuka sellaista tekisi. Karisto, 2008. 
Lyöty mies. Karisto, 2009. 
Räätälöity ratkaisu. Karisto, 2010. 
Ajomies. Crime Time, 2011. 
Hervantalainen. Crime Time, 2012. 
Vihan sukua. Crime Time, 2013. 
Mustat sydämet. Crime Time, 2014.
Kuolevaksi julistettu. CrimeTime, 2015.
Rahtari. CrimeTime, 2016.


Oli vielä pakko lisätä kuva uuden Rahtarin takaliepeestä.
Olen näemmä lukinnut mielipiteeni. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti