Meritta Koivisto: Lontoolainen rakastaja ja Poissa (dekkariviikko)

Kesän kunniaksi (ja kirjamyyntiä vauhdittamaan, tietysti!) suomalaiset kirjakauppiaat ovat julistaneet alkavan viikon dekkariviikoksi, jonka aikana luetaan, lainataan, ostetaan ja puhutaan dekkareista. Aivan mainio idea minusta, tietenkin. Viikon tunnelmia voi seurata ja niihin itsekin osallistua vaikka Facebookin välityksellä.

Teemaviikon kunniaksi ajattelin hieman pöyhiä juttuarkistoani ja julkaista täällä blogissa vanhoja lehtiarvioitani dekkareista. Niitä ei ole kovin runsaasti vuosien mittaan karttunut, mutta jotain sentään löytyy.

Ensimmäinen arkistolöytöni on Meritta Koiviston Lontoolainen rakastaja. Otava julkaisi teoksen vuonna 2006, ja Koiviston toinen romaani, jännitysaineksia sisällään pitävä Poissa ilmestyi Avaimen kustantamana vuonna 2011. Avain esittelee kirjailijan näin: ”Meritta Koivisto on helsinkiläinen media-alan moniottelija, joka on toimittanut televisiodokumentteja ja reportaaseja, käsikirjoittanut ja ohjannut lyhytelokuvia, televisiosarjaa sekä pitkiä fiktioita. Hän on työskennellyt myös käsikirjoittamisen opettajana.” Vaikka Lontoolainen rakastaja siis oli Koiviston esikoisromaani, oli tekijällä jo pitkä ja monipuolinen kokemus ammattimaisesta kirjoittamisesta.

Näin olen kirjottanut Lontoolaisesta rakastajasta vuonna 2006:

Jos Lontoolaisen rakastajan kirjoittajaksi olisi merkitty brittiläinen Ruth Rendell, olisi se mennyt täydestä. Kirjaa lukiessaan pysähtyi useaan otteeseen muistuttamaan itselleen, että kirjoittaja Meritta Koivisto kaikesta huolimatta on suomalainen, niin vakuuttavasti hän on onnistunut teoksen peribrittiläisen pikkukaupunkimiljöön ja henkilöt kuvaamaan.

Nimestään huolimatta Lontoolainen rakastaja on lähinnä psykologisen romaanin ja jännityskirjan onnistunut risteytys, ei romanttinen rakkausromaani. Rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta romaanissa kuitenkin on perimmältään kysymys. Ne ovat vaikuttimia, jotka saavat ihmiset tekemään epätoivoisia tekoja.

Tapahtumat sijoittuvat Pickesburyn pikkukaupunkiin 1970-luvun alkuun. Orpokodista itsensä historianopettajaksi taistellut, kunnollisuuden ja tylsyyden perikuvalta vaikuttava Vernon Pembrook joutuu yliajon uhriksi. Koko kaupunki järkyttyy tapauksesta, mutta erityisen syvästi järkyttyy viisi naimisissa olevaa naista, jotka kaikki ovat olleet Vernonin salaisia rakastajattaria.

Lukija tietää alusta asti, että murhaaja on yhden rakastajattaren mustasukkainen aviomies. Vernonin pitkään kestänyt salaisuus on siis lopulta alkanut paljastua. Vaimon uskottomuus tulee ikävänä yllätyksenä muillekin miehille, joista osa huomaa olleensa petetty osapuoli vuosikymmeniä. Kukaan ei voi oikeasti tuntea toista ihmistä, ei edes puolisoaan. Kun totuus paljastuu, ovat seuraukset ikäviä.

Totuus myös paljastuu uskomattomien sattumusten kautta. Vernonilla on käytössään erikoinen vakoilulaite, puhelinvastaaja, joka on jäänyt oudolta vuokralaisnaapurilta.

Vernonin onneton elämäntarina paljastuu kokonaisuudessaan, kun hänen päiväkirjansa löytyy jäämistöstä. Sen tosin saa luettavakseen vain yksi henkilöistä, ja häneen kauttaan myös lukija. Muutenkin palapelin palaset jäävät tarinan henkilöiltä osittain piiloon. Vain lukija lopussa tietää, kuinka suuret ja dramaattiset seuraukset historianopettajan kuolemalla on.

Teos on kaikin puolin loistava lukukokemus. Moitteita voi antaa vain kustantajan suuntaan. Tekstiin on jäänyt muutamia kielellisiä kompasteluja, jotka huolellinen kustannustoimittaja olisi korjannut. Kirjan nimi on harhaanjohtava, ja kannet suorastaan rikollisen rumat ja luotaantyöntävän tylsät. Tämä kirja jää turhaan kirjakaupan tai kirjaston hyllyyn pölyttymään. Hieman enemmän panostusta markkinointiin, kiitos!

***

Tekstin kirjoittamisesta on siis kulunut jo yli kymmenen vuotta. Aika vaikea on enää tavoittaa niitä tunnelmia, vaikka jotain tietysti muistin uumenista kumpuaakin. Olen myös jossain vaiheessa pistänyt kirjan kiertoon, joten en voi sitä tähän hätään edes selailla tuntuman saamiseksi.

Olen tekstissänikin lyhyesti (kuten lehtitekstissä yleensä joutuu tekemään!) viitannut genreluokitteluun. Minusta Lontoolainen rakastaja on siis psykologinen dekkari. Mistään trilleristä on turha puhua, mutta rikosta kuitenkin ratkotaan ja erityisesti rikoksen psykologisia vaikuttimia ja seurauksia Koivisto puntaroi. Genrerajoilla leikittely ja rajoista piittaamattomuus viehättävät minua lukijana melkoisesti. Jos kirjoittaja tekee ne onnistuneesti, on lopputulos yleensä lukijalle palkitseva. Lontoolainen rakastaja on sellainen selvästikin minulle ollut. Kirjoittajan seuraava romaani Poissa (Avain, 2011) ei kuitenkaan ole osunut silmiini, sillä kuvittelin ennen nettihakua, että Koivistolta ei olisi enempää romaaneja ilmestynytkään.

Annoin aikoinani risuja kustantajalle huonosta markkinoinnista. Kansikuva- ja nimivalinnat ovat luonnollisesti makuasioita, mutta pidän niitä edelleen epäonnistuneina. Elisa Kirja on uudistanut teoksen kannen e-kirjaversioon, mutta valitettavasti lopputulos ei ainakaan vetävämpi minun mielestäni ole. Elisa Kirjassa on muuten tarjolla myös Koiviston kaksi novellia.

Meritta Koivisto: Lontoolainen rakastaja.

238 s. Otava

Arvioni on ilmestynyt Salon Seudun Sanomissa 20.12.2006.

***

Kannattaapa muuten ihan konkreettisesti pöllyttää välillä arkistojaan, sillä torstaiksi jutturunkoa etsiessäni törmäsin itse kirjoittamaani lehtiarvioon Meritta Koiviston romaanista Poissa. Olen kirjoittanut siitä Salon Seudun Sanomissa 16.8.2011 näin:

Käsikirjoittaja ja kirjailija Meritta Koivisto leikittelee toisessa romaanissaan Poissa tarinan aukoilla. Oikeastaan teoksessa ollaan jo niillä rajoilla, että vähäinenkin aukkojen lisääminen olisi tehnyt lukemisesta vaikeaa, ellei mahdotonta. Nytkin lukijan mieli askartelee koko lukuprosessin ajan sillä, mitä jää kertomatta.

1980-luvun alkupuolella seitsemän lasta kohtaa kesäleirillä mukavien ihmisten luona. Enemmistö lapsista elää lastenkodissa, jossa sadistinen työntekijä käyttää epäilyttäviä kasvatusmenetelmiä. Muutamat ovat vähävaraisten yksinhuoltajien lapsia. Syntyy kuitenkin vahva ystävyyden side.

Joitakin vuosia myöhemmin ystävykset ovat jälleen yhdessä. Jaakobin rikasta isäpuolta pitää rangaista, ja syntyy suunnitelma rahakuljetuksen ryöstöstä. Alle kaksikymppiset nuoret onnistuvat vastoin odotuksia vaihtamaan rahasalkun toiseen, mutta saalista pois kuljettava Ossi joutuu tuhoisaan onnettomuuteen. Rahasalkku katoaa samalla jäljettömiin. Paljastumisen pelossa nuoret päättävät vaieta ja erota.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1997, kun Jaakob palaa Suomeen ja noutaa rahat kätköstä. Samaan aikaan Kitta alkaa pelätä paljastumista ja haluaa koota osalliset neuvotteluun. Sattuma korjaa satoaan, ja ryöstösaalis katoaa taas.

Viimeinen aikataso on tulevaisuudessa, joka näyttää välähdyksiä muutamien henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Kukin on selviytynyt kantamastaan menneisyydestä ja syyllisyydestä omalla tavallaan. Kirjan viimeisillä lehdillä on vielä pari asiakirjakopiota vuoden 1984 tapahtumista eräällä kesäleirillä.

Näistä palasista lukijan on koetettava rakentaa mielessään kuvaa siitä, mitä oikein tapahtui. Lopputulos on yllättävän kiehtova, vaikka myös turhauttava, jos toivoo selkeitä ratkaisuja arvoituksiin. 

Meritta Koivisto: Poissa

Avain 2011. 239 s.