perjantai 20. helmikuuta 2015

Kirsti Kuronen: Paha puuska



Vaatimaton, pehmeäkantinen, mustavalkoinen ulkoasu hämää totaalisesti. Pienen runokirjan sisältö on vavisuttava. Kannessa pitäisi olla varoitusteksti: ”Varattava nenäliinoja käden ulottuville!”

Hillan maailma järkkyy syyslukukauden ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Joku seiskaluokkalainen on mennyt junan alle. Ei kai se voi olla Lauri, oma pikkuveli? Painajainen on kuitenkin totta. Hillan, isän ja äidin maailma tuntuu suistuvan lopullisesti radaltaan. Hilla käy juttelemassa Laurin kanssa tämän lempipaikalla metsässä, ison kiven päällä. Laurille kivi oli aikakone, Hillalle keino päästä lähelle veljeään, johon yhteys tuntuu säilyvän edes jotenkin. Mutta mitä oikein tapahtui? Menikö Lauri junan alle tahallaan, vai oliko kyse vahingosta? Vai tuliko Laurille paha puuska, synkkä hetki, jolloin missään ei ollut mieltä ja tarkoitusta?

Teoksen ehkä kokeellisin kohta.
Hilla etsii selitystä, samoin äiti. Isä luovuttaa ja lähtee. Kestää kuitenkin pitkään, ennen kuin valoa alkaa taas näkyä. Löytyykö Laurin teolle selitystä? Miten Hilla selviytyy, entä äiti? Voiko lapsen kuolemasta, kenties itsemurhasta lähipiiri selviytyä? Tarinan vastaus on varovaisen myönteinen. Aika kyllä tekee tehtävänsä, mutta kokonaan mikään ei koskaan ole entisellään.

Hillan toipumista auttavat muun muassa ystävät. Tytöillä on yhteinen bändi, ja yhtenä iltana harjoituksissa alkaa syntyä Laurista kertova biisi. Sen voi käydä kuuntelemassa osoitteessa http://youtu.be/pf21ENLS0R0 .

Kyseessä on siis Kirsti Kurosen runomuotoinen nuortenkirja, nuorten runoelma (?) Paha puuska. En osannut kuvitellakaan, miten hyvin tarinan kertominen onnistuu runomuodossa! Nykyrunon menetelmiä hyödyntävä teksti iskee suoraan sieluun. Liikutuin, ja lopussa itkin. Kuronen todellakin osaa koskettaa lukijan sydäntä olematta tippaakaan sentimentaalinen tai makea.

Uskon tämän teoksen äärellä myös porttiteoriaan. Runoja vierastavakin lukija saattaa tämän luettuaan uskaltaa tarttua uudelleen runoteokseen. Eihän sen tarvitsekaan olla vaikeaa! Runokirja on nopealukuinen, mutta tarina puhuttelee niin vahvasti, että tulee voimakas tunne isomman teoksen lukemisesta. Uskon, että heikompikin lukija selviytyy tästä teoksesta ja saa siitä paljon irti.

Suosittelen Pahaa puuskaa paitsi nuorille myös aikuisille. Äidinkielen opettajat, tässä oivallinen lukuvinkki! Aihe on niin iso, että keskusteltavaa riittää varmasti paljon, myös muiden aineiden oppitunneille. Jos aihe on edes etäisesti läheinen, tästä kirjasta saa vertaistukea ja apua asian käsittelyyn. Silti se on ennen kaikkea hieno taide-elämys.

Kirsti Kuronen on kirjoittanut paljon lasten- ja nuortenromaaneja. Vili Voipio -sarjassa on kuusi osaa, ja lisäksi on ilmestynyt sanataideopas Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto, 2014). Kuronen on saanut Topelius-palkinnon vuonna 2011 Piruettiystävyys-romaanistaan. Kurosen tuotannossa on myös useita runokokoelmia, joten Paha puuska tavallaan kokoaa yhteen hänen tuotantonsa punaiset langat. Olen aiemmin lukenut Kurosen toistaiseksi ainoan aikuisten romaanin Ammeiden aika (Robustos, 2013).

Kirsti Kuronen: Paha puuska
Karisto 2015. 75 s.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

4 kommenttia:

  1. Tämä meni heti varaukseen.
    Jo aihe ja tuo yksi näytesivu saivat kyyneleet silmiin, joten pakkohan tämä on lukea.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat kyllä sen verran vakuuttavasti, että mäkin varasin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos lukuvinkistä Kirsi! Luin tämän tänään ja olen lähes sanaton. Toivottavasti tätä luettaisiin kouluissa...

    VastaaPoista