sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kätilö äänikirjana




Luin Katja Ketun Kätilön viime talvena äänestettyäni sitä ensin Blogistanian Finlandia -kisassa. Silloin säännöt vielä sallivat sen, että äänesti kirjaa, jota ei ollut itse lukenut. Tulevassa kisassa tätä kohtaa viilattaneen. Kuten silloisessa esittelyssäni jo kerron, sain käsiini ensin äänikirjaversion, jota en sitten kuitenkaan ehtinyt kuunnella. Nyt oli aika palata kirjan pariin uudelleen äänikirjan muodossa. Olen tyytyväinen järjestykseen, sillä lukeminen on kuitenkin usein intensiivisempää kuin kuunteleminen.

Äänikirjan lukee mahdottoman taitavasti Eija Ahvo. Hänen tummahko äänensä sopii tarinaan loistavasti, ja pohjoisen murre tuntuu luontevalta hänen lukemanaan. Kettu viljelee tekstissään myös runsaasti saksaa, joka sekin kuulostaa Ahvon lukemana aidolta. Kiitokset siis lukijavalinnasta.

Vaikka olin siis suhteellisen hiljattain lukenut kirjan, oli kuuntelukokemus varsin ravisteleva. Ensilukemalla kiinnitin aika paljon huomiota kirjan juoneen, mutta nyt pystyin keskittymään enemmän muuhun, kuten vaikkapa siihen kuuluisaan rehevän räävittömään kieleen.  Se teki edelleen suuren vaikutuksen. Koska paperikirjani on jossain maailmalla, en voi nyt tähän laittaa sitaattia muhevimmista kohdista. Tämä onkin yksi äänikirjojen heikkouksista: ei voi laittaa postitlappua tai taittaa hiirenkorvaa hyvän kohdan merkiksi.

Kirjan sisällön entuudestaan tunteminen ei kuitenkaan tehnyt kuuntelemisesta helppoa, oikeastaan päinvastoin. Koska tiesin etukäteen, mitä kauheuksia kirjassa vielä tulisi tapahtumaan ja tiesin joutuvani ne kohtaamaan, oikeastaan pelkäsin joidenkin pahimpien kohtauksien edellä, miten kestäisin ne. Pari kertaa keskeytinkin kuuntelemisen, jos sattui oikein paha kohta olemaan käsillä vaikka juuri ennen työpaikalle tuloa (kuuntelen siis äänikirjoja autossa).

Kätilön uudelleen lukeminen vain vahvisti käsitystäni siitä, että kyseessä on poikkeuksellisen hieno kirja. Sen arvoa ei yhtään vähennä, että se on keikkunut kuukausia Mitä Suomi lukee -listalla ja kirjastojen varatuimpien teosten listoilla, eli sitä ovat ostaneet ja lukeneet ihan tavalliset kirjoista pitävät ihmiset. Eikä sekään, että kirja tosiaan valittiin vuoden 2011 Blogistanian Finlandian voittajaksi. Tässä viittaan Tommi Melenderin kirjablogissa käytyyn keskusteluun Juha Seppälän uutuuskirjasta Mr.Smith.

Ketun kirja ei ole viihdyttävä teos. Se ravistelee lukijansa maailmankuvaa. Se herättää tunteita lukijassa, eikä pelkästään miellyttäviä, mitäänsanomattomia tunteita vaan inhoa, kauhua ja vastenmielisyyttäkin. Silti lukiessani ajattelin, että kirja on hyvä. Sen kieli on roisia ja rumaakin, mutta samalla hienoa. Lauseet eivät ole viimeisen päälle hiottuja helmiä, vaan enemmänkin alkuvoimaisia, jollakin tavalla primitiivisiä. Ravistelevia. Joukkoon on livahtanut muutamia liian moderneja sanoja ja rakenteitakin, mutta eivät ne silti himmennä kokonaisuutta.

Murentaako kirjan suosio kirjan arvoa? Onko kirjan lukemisesta saatu nautinto vähemmän arvokasta kuin jokin muu tunne?

Katja Kettu: Kätilö
WSOY:n äänikirja 2011. 9 cd:tä (kesto 10 h 20 min). Lukija Eija Ahvo.

11 kommenttia:

  1. Itse olen aina ihmetellyt käsitystä, jonka mukaan jonka mukaan taiteellisesti korkeatasoinen teos ei voi saada massasuosiota. Viimeksi tällaista elitististä taidekäsitystä tuntuu viljelevän kirjablogissaan Tommi Melender.

    Minulle tulee tällaisista puheista usein vain tunne, että joku yrittää pönkittää itsetuntoaan lukemalla itsensä johonkin epämääräiseen eliittiin, johon kuuluu lähinnä neroja ja heidän väärinymmärretty nero -syndroomasta kärsiviä seuraajiaan. Höpönlöpön, sanon minä. Sartren tai Camus'n lukeminen ja kyseisesten heebojen teksteistä nauttimiseen ei vaadita keskimääräistä korkeampaa älykkyysosamäärää, tarvitaan vain tietynlainen asenne ja uteliaisuus. Sama koskee Seppälää.

    Heti, kun Oksasen Puhdistus sai massasuosion, alkoi nousta mielipiteitä, joiden mukaan kirja on yliarvostettu jne. Ymmärrän oikein mainiosti poikkeavat mielipiteet, koska mikään kirja tai taideteos ei voi saavuttaa yksimielistä suosiota. Mutta en ymmärrä kirjan arvottamista sen saamaan suosion perusteella, siis tyyliin yliarvostettu. Jokaisella on oikeus arvostaa kirjoja niin paljon kuin haluaa, mutta se, että moni ihminen on arvostanut samaa kirjaan samanaikaisesti, ei voi tehdä kirjasta yliarvostettua.

    Taisi ajatus vähän lähteä alkuperäisestä livohkaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tässä Veraa! Sama ilmiö näyttäisi mellestävän nyt myös Pulkkisen kimpussa. Kamalaa!

      Poista
  2. Ilo kuulla, että Kätilö on huippu myös äänikirjana! Kätilö tulee teatteriin Oulussa tänä syksynä, ja jännittää, miten toteutus toimii. Ehdoton tapaus, siis, ehdoton!

    Kuten Vera yllä toteaa, monestihan kuulee jupinaa siitä, että suositut kirjat eivät ole jonkun kaanonin mukaan arvokkaita kirjoja. Eihän se voi pitää paikkaansa. Toisaalta ei ole myöskään aina niin päin, että suosittu kirja olisi ilman muuta arvokas. Viimemmäksi keskustelua on käyty Fifty shadesista... huippusuosittu kirja, mutta voisiko se olla arvokaskin?

    Ehkäpä kirjoja olisikin tarkasteltava kulttuurituotteina: mitä kirjat ja niiden saama huomio paljastaa meidän ajastamme?

    VastaaPoista
  3. Ollaanpa samiksia - minullakin on tämä kuuntelun alla! Olen kyllä vasta kolmoslevyssä menossa. Toistaiseksi olen tykännyt ja kuten sanot, uusia näkökulmia herää kuunnellessa.

    Eija Ahvo on muuten hyvät, mutta välillä hän tauottaa puhetta erikoisesti, pitää ikään kuin väärissä paikoissa hengähdystauon, jolloin lauseet muuttuvat vähän töksähtäviksi.

    VastaaPoista
  4. Tuleeko kirja äänikirjana jotenkin enemmän iholle? Olen aika vähän kuunnellut niitä, mutta vähäisen kokemuksen perusteella lukijan täytyy olla todella ammattilainen että jaksaa kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en Sallan mainitsemaa outoa tauotusta pannut merkille, vaan tykkäsin luennasta. Iholle kyllä tuli, mutta jos ei ole kirjaa lukenut, saattaa juonen hahmotus olla hankalaa. Tai ehkä olen vain niin hidas tajuamaan ;)

      Poista
  5. Kiva kun kirjoitit tästä. Varmasti on vahva äänikirja. Pitää miettiä josko kuuntelisin itsekin vielä, vaikka luettu onkin.

    VastaaPoista
  6. Kirsi, Kätilö ravistelee minua lopun elämää. Se vaikuttaa myös jopa lukuvalintoihini, sillä en vähään tai pitkään aikaan, en tiedä kumpaa, voi lukea mitään kirjaa Suomen Lapin sodan vuosilta. En anna kenenkään toisen tarinan, muun tarinan sekoittua tähän pitkään, vahvaan jälkimakuun, jonka sain. En osaa oikein edes saada kerrotuksi, miten lujasti Ketun kirja minuun iski, mutta se isku oli kaivattu. Luen enemmän käännöskirjallisuutta kuin kotimaista, nykyään, ja siksikin oli suuri elämys saada kokea suomalainen naiskirjailija, joka ylittää kaikki rajat lahjakkuudessa, kiinnostavuudessa, rajuudessa...kaikessaan.

    Eikö Kätilössä liene klassikon ainekset kasassa? Tällöin massasuosio ei murenna sitä. Näin minä otaksun nyt.

    VastaaPoista
  7. Kirsi, minulla on sinulle tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen tunnustanut kaikenlaista blogissani :)

    VastaaPoista
  9. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, Kätilö oli hieno äänikirja ja Eija Ahvon työsuoritus niinikään. Myös minulla on sinulle jotain blogissa:)

    VastaaPoista