sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Näytelmä Raid ja mustempi lammas

Käsiohjelma Seppo Suominen ja Antti Piiroinen



Viime kesäkuussa lupasin, että jos Harri Nykäsen kirjan Raid ja mustempi lammas pohjalta kirjoitettu näytelmä joskus esitettäisiin Salossa teatteri Provinssissa, menisin sen katsomaan. Harri Nykäsen käsikirjoittaman samanniminen näytelmä sai ensi-iltansa runsas viikko sitten, ja eilen istuin minäkin katsomossa.

Kirja ilmestyi vuonna 2000 ja on Nykäsen tyyliin melko tiivis, vain vähän yli kaksisataasivuinen. Tarina on road trip -muotoinen (kuka keksii tähän kunnon suomennoksen?). Raid toimii autonkuljettajana kummisedälleen Nygrenille, joka vatsasyöpään sairastuttuaan haluaa vielä tasata tilejään ja saada siihen kevyempään vaakakuppiin hieman painoa ennen kuolemaa. Väkivallan sävyttämä matka vie kohti pohjoista ja lopullista tilintekoa. Myös poliisi kiinnostuu Raidin ja Nygrenin matkanteosta. Jansson alaisineen on työnantajan määräämällä kuntoutusjaksolla, kun tieto kaksikon liikkeistä tulee.

Miten tuoda tällainen tien päälle sijoittuva ja episodimainen tarina näyttämölle?
Provinssissa tämä ongelma on ratkaistu onnistuneesti. Näyttämön toisessa reunassa on musta mersunraato, jossa voi välillä istuskella. Myös videoskriinejä hyödynnetään. Niitä on takaseinällä parikin, ja niihin heijastetaan milloin valokuvia, milloin lähikuvaa näyttelijöistä. Toimii paikoin tehokkaasti. Nopeat rekvisiittavaihdokset sujuvat myös, ja musiikin avulla vaihdetaan tunnelmasta toiseen. Mutta ongelmiakin on. Ensimmäiseen näytökseen on kaksikon matkantekokohtausten väliin sijoitettu näkymiä poliisien kuntoutuksesta. Kuntoutuskeskus Vetreä veteraani edustaa näytelmän huumoria. Poliisien kanssa samaa kunto-ohjelmaa toteuttaa joukko erittäin huonokuntoisia vanhuksia, ja ohjaajina toimii yksi kaunis nuori nainen ja kaksi homppelipoikaa. Siis homovitsejä! Lisäksi taustalla jumputtavat 70- ja 80-luvun mauttomimmat iskelmät. Tästä risuja! Kontrasti loppua kohti yhä surullisemmaksi kääntyvään päätarinaan on melkoinen. Onneksi tiiviimmässä toisessa näytöksessä homopojat eivät enää koikkelehdi lavalla.

Toinen ongelma on ollut näytelmän roolitus. Raid on suomalaisille yhtä kuin Kai Lehtinen, minkäs sille voi. Onhan Lehtinen esittänyt Raidia niin 12-osaisessa tv-sarjassa kuin kokoillan elokuvassakin. Lehtinen myös sopii vähäpuheiseksi ja karheaksi roistoksi vallan mainiosti. Salossa kuitenkin päädyttiin toiseen ratkaisuun. Raidia esittää Kai Lehtisen poika Aape Lehtinen. Mietin ratkaisun onnistuneisuutta jo ennen näytelmän näkemistä ja pidän sitä kyseenalaisena sen nähtyänikin. Ennen kaikkea ratkaisu on epäreilu nuorta Aape Lehtistä kohtaan! Miten voi täyttää isänsä saappaat? Sitähän yleisö kuitenkin odottaa ja näytelmää katsoessaan puntaroi. Aape Lehtinen on miellyttävän oloinen nuorukainen, ja tarvittavaa parransänkeä ja rosvomaisuutta löytyy kyllä. Kauniskasvoiselta nuorukaiselta kuitenkin vielä puuttuu se jokin, karisma, jota kokeneempi ja varttuneempi näyttelijä, kuten Kai Lehtinen, säteilee ympärilleen. Äänikin on kuin isän, mutta ei kuitenkaan ihan. Lisäksi Raidin tehtävänä on lähinnä seistä jököttää vieressä, kun Nygren toimii. Vähäiset repliikkinsä Lehtinen laukoo vaadittavalla lakonisuudella, mutta jonkinlainen maneeri on korostaa jokaista pääpainollista tavua pienellä päänliikkeellä.

Pääosaan Nygreniksi on Saloon saatu pitkän linjan ammattilainen Ossi Ahlapuro, jonka varassa näytelmä pitkälti on. Ahlapuro tekee Nygrenin roolin upeasti. Jo tämän takia kannattaa teatteriin lähteä. Muut osat onkin sitten miehitetty paikallisin voimin. Tuttujen ihmisten näkeminen näyttämöllä on aina mukavaa. On hauska vertailla, miten aiemmista näytelmistä tutut ihmiset onnistuvat roolisuorituksissaan tällä kertaa. Oma suosikkini oli Ola Leinosen esittämä sliipattu, elvismäinen huijarimaallikkosaarnaaja Koistinen. Oiva Lohtanderia huomattavasti hoikempi Arto Nieminen on ihan kohtalainen komisario Jansson, eikä Joonas Suomisessa Hoponakaan ole valittamista. Nämä miehet kuuluvat Provinssin luottonäyttelijöihin ja ovat enemmän kuin harrastajia alallaan.

Näytelmä kestää väliaikoineen kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia. Kesto on jokseenkin sopiva, joskin kuten sanottua, ensimmäistä näytöstä olisi kannattanut tiivistää. 

1 kommentti:

  1. Minun Raid-lukemisistani on jo aikaa mutta tv-sarja ja elokuva ovat kyllä tuttuja. Mukavaa, että näytelmäsovituksiakin on.

    Aika hurjaa kyllä laittaa poika isänsä saappaisiin. Itse ehkä kaipaan Raidiin sitä jonkinlaista "päähänpotkittua" olemusta.

    Välillä tuntuu että suomalaiseen teatteriin on pakko saada huumoria, siis juuri joko homoja tai iskelmää tai saunakohtauksia.. Toivoisin vain, että luotettaisiin niihin näyttelijöihin ja heidän taitoonsa, Suomessa kuitenkin on niin paljon hyviä näyttelijöitä tai näyttelijänalkuja.

    Kiva oli lukea tekstisi, Kirsi. En ole lukenut tuota Mustempaa lammasta mutta sain kyllä tästä hyvän käsityksen joka tapauksessa.

    VastaaPoista