Matti Laine: Kuolemanloukku

 

Jo pari kertaa Elias Vitikan tavattuani olen hieman huolissani miettinyt, tapaammeko vielä. Kun illalla suljin Matti Laineen kuudennen Elias Vitikka -rikosromaanin Kuolemanloukku, olen entistäkin huolestuneempi. Tässäkö tämä nyt oli?

Saman kysymyksen äärellä puolirikollispomo Elias Vitikka on koko romaanin ajan. Onko mitään mieltä hänen ikäisensä miehen enää yrittää pyristellä alamaailman toimijana? Eikö elämällä voisi olla tarjottavanaan jotain muutakin kuin jatkuvaa valppaana oloa ja oman selustan turvaamista? Mitkä asiat ihan oikeasti ovat hänelle tärkeitä ja taistelun arvoisia?

Tällä kertaa Elias tavataan Suomenlinnan avovankilasta, jossa hänen talousrikoksista saamansa puolentoista vuoden rangaistus alkaa olla lopuillaan. Sonjasta on tullut ero jo ennen vankilareissua, ja liikeyrityksensä hän on uskonut nuorten kumppaneittensa Niila Säterin ja Mira Jokimaan huomaan. Avioliittonsa mies toivoo vielä elpyvän, kunhan vapaus koittaa, ja Firman hän aikoo ottaa taas omaan hallintaansa.

Vankila-aika on tehnyt Eliakselle hyvää. On ollut aikaa miettiä ja hoitaa fysiikkaansa. Ennen kaikkea vankilassa on voinut säilyttää henkensä, kun palkkatappajat ovat himoinneet hänen päänahkaansa. Erilaisin järjestelyin Elias on hoitanut itselleen rauhallisen ja vakaan olon. Perhe on fyysisesti turvattu, samoin hän itse.

Mutta mitä lähemmäs vapautumisen hetki tulee, sitä huonommalta tilanne alkaa vaikuttaa. Sonjalla on hänelle ikäviä uutisia, eivätkä liikekumppanit vastaa viesteihin. Sitten häntä tulee tapaamaan omituisesti käyttäytyvä krp:n rikostutkija, joka lähtiessään kutsuu häntä kryptisesti nimellä Coltrane. Lisää huonoja uutisia Elias saa Tullin rikostutkija Kelalta. Eliaksen suojatti Veeti Poranen on tehnyt itsemurhan vierailtuaan vain alle vuorokautta aiemmin ilmeisesti huumebisneksiin liittyvän kiinteistön pihalla.

Mitä ihmettä oikein on tekeillä ja miten Elias liittyy kaikkeen? Joku iso tuntematon tekijä vetelee naruista taustalla, ja Elias on ilmeisesti yksi sätkynukeista. Mitä tehdä? Luovuttaako ja paeta, vai taistella ja kenties kuolla? Miten suojata rakkaimpansa tässä tilanteessa, kun kasvottomana pysyttelevä vastapuoli on häikäilemätön ja täysin armoton? Näitä kysymyksiä Elias siis päätyy tosissaan miettimään useaan kertaan, eikä ratkaisu tällä kertaa ole helppo.

Olen varmaan jokaista Elias Vitikka -dekkaria esitellessäni huokaillut, miten kovasti pidän Matti Laineen kirjoitustyylistä. Entisen NHL-kiekkoilijan ja perheenisä-rikollispomon valinta dekkarisarjan päähenkilöksi on ollut ehkä yllättävänkin onnistunut. Elias Vitikka on vielä nelikymppisenäkin puoleensavetävä tyyppi, juuri sopivan vaarallinen mutta pohjimmiltaan kuitenkin ennen kaikkea kunnollinen ja oikeudenmukainen herrasmies ja huolehtiva isä.

Tarvittaessa hän osaa olla kova ja häikäilemätön, mutta hänestä tuntuu puuttuvan kaikesta huolimatta pohjimmainen pahuus, jonka rikollisin keinoin rahansa ansaitsevan liikemiehen ominaisuuksiin kuvittelisi automaattisesti kuuluvan. Elias ei ole ahne tai suuruudenhullu, mikä ehkä tekee hänestä kilpailijoille arvoituksellisen vastustajan.

Laine on siis kirjoittanut päähenkilöstään ennen kaikkea tuntevan ja ajattelevan ihmisen, ei konemaista supersankaria. Se vetoaa lukijaan, ainakin minuun. Eikä nyt pidä käsittää väärin. Kyllä Elias Vitikka -sarjassa ja myös Kuolemanloukussa on toimintaa ja pimeään alamaailmaan liittyvää juonittelua kupruineen ja ylilyönteineen. Mistään pehmosarjasta ei todellakaan ole kyse. Myös kovia otteita käytetään, kun siihen on todellinen tarve.

Mutta olivatko nämä nyt lopulliset jäähyväiset? Ainakin kovin haikeissa tunnelmissa erosimme.

Matti Laine: Kuolemanloukku
Bazar 2022. 285 s.
Kansi Mika Tuominen.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale.

Elias Vitikka -sarja:

Pahojen miesten seura
Merkitty mies
Pahuuden hinta
Tappajan vaisto
Pelon liekit
Kuolemanloukku