lauantai 4. marraskuuta 2017

Antti Saarnio ja Cata Ahlbäck: Aavepoika Aapeli & Mörkölinna



Mitä kummitukset pelkäävät? Ihmisiä. Kummituslapsille kerrotaan auringon noustessa pelottavia ihmisjuttuja! Muutenkin kummitusolo on monin tavoin hullunkurisen nurinkurinen. Moni asia on kuitenkin samoin kuin ihmisilläkin. Pienet kummituspojat, kuten aavepoika Aapeli, haluavat itsenäistyä ja lähteä seikkailemaan avaraan maailmaan.

Isänsä ja vanhempiensa kanssa hylätyssä aitassa asuvalla savolaisaave Aapelilla on kuitenkin kunnianhimoisempi tavoite kuin pelkkä seikkaileminen. Vanhempiensa pettymykseksi Aapeli on nimittäin päättänyt ryhtyä linnankummitukseksi. Isän ja äidin vakuuttelut haaveen mahdottomuudesta kaikuvat kuuroille korville.

Vaiheikkaan matkan jälkeen Aapeli päätyy lopulta unelmiensa linnaan, mutta siitä seikkailu vasta alkaakin. Linna on nimittäin kirottu. Sieltä ei pääse pois sinne kerran tultuaan. Kaikki linnaan päätyneet kummitukset ovat joutuneet kammottavan mörön orjuuttamiksi. Mutta Aapelia ei halua joutua orjaksi ties kuinka moneksi sadaksi vuodeksi. Jokin keino on oltava! Keksiikö Aapeli keinon vapauttaa linnan kummitukset mörön ikeestä? Uskaltaisiko hän käyttää sitä?

Antti Saarnion Aavepoika Aapeli & Mörkölinna on sen verran jännittävä kummitusseikkailu, että se lienee turvallisinta lukea jonkun (aikuisen) kanssa yhdessä. Rohkeimmat tietysti nautiskelevat pelonväristykset ihan yksikseenkin. Cata Ahlbäckin kollaasimaiset mustavalkokuvat ovat mukavan tyyliteltyjä ja saavat kirjan taiton hengittämään.


Aapelin seikkailut sopivat mitä parhaimmin marraskuun myrskyillan ratoksi. Mörköjuomaa kannattaa kuitenkin ehdottomasti välttää!

Antti Saarnio ja Cata Ahlbäck: Aavepoika Aapeli & Mörkölinna
Haamu 2016. 95 s.

Arvostelukappale.

Osallistun tällä jutulla Tuijata-blogin Marrasjännitystä 2017 -teemaviikkoon.

2 kommenttia:

  1. Ja näin aloitat lunastamaan lupaustasi, että blogissasi on tiuhaan juttuja lanu-kirjoista! Ilahtuneesti tätä luen osana Marrasjännitysviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, vaikka hieman tämä mennee sivuun kohderyhmästäni 12-20-vuotiaat. Samalla sain tehtyä jutun yli vuoden odottaneesta arvostelukappaleestakin :D

      Poista