torstai 17. maaliskuuta 2016

Tiina Martikainen: Kasvot pinnan alla



Johanna Tuomola on laittanut komisario Noora Nurkan tutkimukset toistaiseksi tauolle, mutta Lohjalle ei silti ole päässyt syntymään maantieteellistä dekkarityhjiötä. Sammatissa asuva kirjailija, toimittaja ja kirjoittajaopettaja Tiina Martikainen on nimittäin kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa Kasvot pinnan alla tapahtumat Lohjalle ja Sammattiin.

Martikaisen päähenkilö on Lohjan poliisiaseman pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli ja poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Hanna asuu omakotitalossa Sammatissa murrosikäisen tyttärensä kanssa. Tytön kiireinen isä asuu Nummelassa. Tyttärestä Hannalla on murheita, eivätkä suhteet ex-mieheenkään ole ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Yhtä tärkeä kuin Hanna tarinan kannalta on Hannan saksanpaimenkoira Riina, joka on koulutettu etsintätehtäviin. Riinan pettämätön kuono paljastaa paljon sellaista, mihin ihmisen kyvyt eivät edes parhaan tekniikan avulla pysty. Kun Lohjan keskustan tuntumasta Aurlahden rannasta katoaa nuori nainen ja hieman myöhemmin Sammatista löytyy ruumis, on Riina korvaamaton apu poliisille.

Kadonnut ja surmattu ovat yksi ja sama henkilö, lohjalainen Sonja Lahtinen, 27-vuotias kahviotyöntekijä. Ruumiin löydyttyä alkaa sitkeä ja perusteellinen poliisityö. Kaikkia vähänkin Sonjan elämään liittyneitä henkilöitä puhutetaan. Vähitellen paljastuu, että Sonja on ollut aikeissa hakea lähestymiskieltoa jollekulle häntä vainonneelle ihmiselle. Onko vainoaja ehtinyt toimia ennen Sonjaa? Kuka Sonjaa on vainonnut ja miksi?

Hanna saa selville, että useampikin henkilö on roikkunut Sonjan liepeillä. Motiivi veritekoonkin saattaa olla monella. Onko entinen poikaystävä uskonut suhteen loppuneen? Onko uusi miesystävä ollut jostain mustasukkainen? Tai onko tämän vaimo sittenkin tiennyt suhteesta? Entä onko omituisesti käyttäytyvä nuorukainen, joka on pitänyt Sonjaa tyttöystävänään, sittenkin myös vaarallinen?

Johtolankoja on niukahkosti, mutta jotakin sentään. Murhaaja on poliisin onneksi toiminut varsin epäloogisesti hävittäessään todisteita. Tosin välillä vaikuttaa siltä, että joku koettaa lavastaa jotakuta syylliseksi. Lopulta totuus paljastuu, kun on tarpeeksi pengottu henkilöiden keskinäisiä yhteyksiä. Silloin Hanna sortuu alkeelliseen virheeseen ja joutuu itse hengenvaaraan.

Ammattikirjoittajana Martikainen on selvästikin opiskellut dekkarin olemusta ja sitä, mistä aineksista hyvä dekkari syntyy. Voi myös arvata, että tarkoitus on kirjoittaa lisääkin tästä lohjalaispoliisista, sen verran huolella henkilöitä on pohjustettu.

Valitettavasti huolellinenkaan työ ei vielä korvaa tiettyä imua, joka syntyy luistavasta kerronnasta ja mielenkiintoisesta tarinasta. On totta, että arjen yksityiskohdat antavat mukavan mausteen juonenkuljetukselle, mutta se ei tarkoita, että jokainen aamupala ja koiranulkoilutus on raportoitava. Jos säällä ei ole tilanteen kannalta olennaista merkitystä, miksi kerrotaan lämpötila kymmenyksen tarkkuudella? Martikainen on huolella selvittänyt poliisikoirien koulutusta ja toimintatapaa, mutta ihan kaikkea ei olisi ehkä kannattanut laittaa kirjaan. Tai ainakin tieto pitäisi vielä hieman sulavammin saada liitetyksi tarinaan. Irralliset luennot puuduttavat turhaan.

Jos kirjan tapahtumat sijoittuvat reaalimaailman oikeisiin paikkoihin, on tietysti tärkeää olla tarkkana, että paikat on kuvattu oikein. Martikaisen matkassa on helppo suunnistaa, mikäli entuudestaan tuntee Lohjan kadut ja Sammatin nurkat. Kadunnimet ja muut paikat on uskollisesti aina mainittu, mutta ympäristöä ei juuri sen enempää kuvailla. Paikallisuudesta nauttiminen jää siis niille, jotka jo paikat tuntevat.

Dialogi on tunnetusti ongelmallista. Jos vuoropuhelu on luontevaa, sen avulla saa juonta joutuisasti eteenpäin. Martikaisella on tässä vielä hiottavaa, sillä paikoin henkilöiden keskustelut vaikuttavat kovin kankeilta, jopa teennäisiltä.

Rikosjuonessakin on siis mielestäni vielä hiomisen varaa. Martikainen hukkaa valitettavalla tavalla mahdollisuudet tunnelman tiivistämiseen. Jos pienen kylän uimarannan tuntumasta todella löytyy murhatun naisen ruumis, tilanteesta syntyisi paljon enemmän dramatiikkaa kuin tässä dekkarissa on kaiken kaikkiaan. Motiivit ja itse murhan tekotapa eivät nekään taida ihan kriittistä tarkastelua kestää.

Lupaava esikoisdekkari kuitenkin on kyseessä. Tästä on hyvä jatkaa sarjan kehittelyä.

Tiina Martikainen: Kasvot pinnan alla
Myllylahti 2015. 319 s.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Sain tämän kirjan kustantaja Myllylahdelta heti tuoreeltaan viime keväänä. Olin sitä ihan erikseen toivonut, koska se sijoittuu Lohjalle. Kuvittelin, että teos olisi mukana myös Vuoden johtolanka -kisassa, mutta Myllylahti päätti sitten kuitenkin jättää tämän teoksen kilpailun ulkopuolelle. Kustantajathan itse vapaasti päättävät, mitkä kirjat kisaan lähettävät. Arvio oli siis valmiina, mutta se jäi julkaisematta. Parempi myöhään kuitenkin. 

2 kommenttia:

  1. Hei Kirsi!
    Luin suurella mielenkiinnolla blogiasi aamutuimaan reilun tunnin ja tyytyväisenä lukemaani, päätinkin liittyä seuraajiisi.
    Luen paljon dekkareita ja siksi poiminkin niistä mielenkiintoisimmat ja vertailen omia kokemuksiani blogistin näkemyksiin.
    Martikaisen esikoisteos on varauksessa ja odotan mielenkiinnolla luettuani mielipiteesi näin etukäteen.
    Aurinkoista Palmusunnuntaita Sodankylästä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Olisi mukavaa kuulla aikanaan mielipiteesi tästä kirjasta, jolle toivon lukijoita ja jatkoa.

      Poista