keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lisää tilastopähkäilyä


Eilinen leikkimielellä kirjoittamani vertailu omista lukemisistani Suomen kirjakauppaliiton kesän myydyimpien kirjojen listaan kirvoitti paljon kommentteja. Kiitos niistä, lisää saa käydä laittamassa! Listat ovat aina kiehtovia, ja on mukava tehdä vertailuja siitä, miten itse listalla sijoittuisi, vaikkei listan sisällölle sen kummempaa arvoa sinänsä antaisikaan. En todellakaan tavoittele tilannetta, että olisin aina lukenut kaiken näiltä kymppikärkilistoilta! Jotakin ne kai kertovat kuitenkin ainakin suomalaisten kirjanostokäytännöistä. Listoillahan eivät ole mukana kirjastojen hankinnat, sillä kirjastot hankkivat muita väyliä myöden kirjansa.

Jotkut kirjastot julkaisevat netissä kirjavarauslistoja, joita on myös hauska vertailla näihin myyntitilastoihin. Esimerkiksi HelMet-kirjastojen nettisivulla on melko ajantasainen varauslista, joka 3.8.2012 näytti tältä:

HelMet-kirjastojen halutuin aineisto 03.08.2012:

tekijä
teos
varaukset+
nidemäärä
Hietamies, Eve
Tarhapäivä
705
Kettu, Katja
Kätilö : romaani
700
Nesbø, Jo
Aave
633
Larsson, Åsa
Uhrilahja
600
Kyrö, Tuomas
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
598
Sipilä, Jarkko
Suljetuin ovin
548
Collins, Suzanne
Nälkäpeli. Matkijanärhi
522
Läckberg, Camilla
Majakanvartija
474
Ruiz Zafón, Carlos
Taivasten vanki
473
Leon, Donna
Uskon asia : Komisario Guido Brunettin tutkimuksia
462
Egan, Jennifer
Aika suuri hämäys
438
Pakkanen, Outi
Julma kuu
422
Liksom, Rosa
Hytti nro 6 : kertomus
411
Jungstedt, Mari
Hiljaisuuden hinta
406
Jokinen, Seppo
Hervantalainen
400
Eugenides, Jeffrey
Naimapuuhia
364
Mäki, Reijo
Sheriffi
350
Nesser, Håkan
Kokonaan toinen juttu : rikosromaani
302
Atkinson, Kate
Ihan tavallisena päivänä
298
Clark, Mary Higgins
Yksin vain
284


Kahdenkymmenen varatuimman aikuistenkirjan joukossa on siis kaksitoista samaa kirjaa kuin on kahdenkymmenen myydyimmän listalla. Suoraanhan näitä ei oikein voi verrata, koska kirjaston listalla ovat kirjat suosituimmuusjärjestyksessä, myyntitilastossa on erikseen listattu kotimaiset ja käännökset. Olen tähän kopioimaani listaan tummentanut ne kirjailijoiden nimet, jotka ovat mukana kesä-heinäkuun myydyimpien listoilla.

Sitten ihan mielenkiinnosta kaivoin esille viime kesän myydyimpien listan ja vertasin sitä tähän kesään. Eipä tullut isoja yllätyksiä! Samat nimet jyräävät, myyntikuninkuuttakin pitelee sama turkulaiskirjailija, jonka vuotuinen kirja julkaistaan jo perinteisesti aina kesäkuussa hyvissä ajoin kesälomakauden varsinaista alkua. Varekset kun nyt ovat mitä mainiointa lomalukemistoa, joten on aivan oivallinen ajatus ajoittaa uutuuden markkinoille tulo kesään, ei syksyyn.

Kumpanakin vuonna listoilla on ilahduttavasti keikkunut ”vanhempaakin” kirjallisuutta, siis kirjoja, jotka ovat ilmestyneet jo edellisen vuoden puolella. Kirjahan vanhenee tuotteena ällistyttävän nopeasti, joten on mukavaa, että edes jotkut kirjat voivat olla myydyimpien joukossa vielä puoli vuotta ilmestymisensä jälkeen (tässä pitäisi nyt näkyä ironiaa, mutta se ei suostu tulemaan esille!). Viime kesänä myytiin Puhdistusta, joka ilmestyi vuonna 2008! Puhdistuksen pokkariversio tuli markkinoille tänä vuonna ja on käsittääkseni edelleen mennyt mukavasti kaupaksi. Mielensäpahoittaja saattaa tehdä saman tempun, sillä muistaakseni kirja ilmestyi vuonna 2010. Tänä kesänä ”vanhaa” edustaa paitsi Kyrö myös Kettu. Viime kesänä ostettiin myös Fingerporia, jota ei tämän kesän listalta löydy. Samaten viime vuonna myytiin runoja, sillä Heli Laaksosen Peippo vei ilmestyi viime keväänä. Tänä vuonna kotimaisten puolella on mukana kaksi esikoiskirjailijaakin, hienoa!

Monet eiliset kommentoijat kiinnittivät huomiota listojen dekkaripainotteisuuteen. Se ei ole mikään yllätys, sillä vuodesta toiseenhan hoetaan, miten kesäisin luetaan juuri dekkareita. Genre on muutenkin hyvin suosittu. Mutta eivät dekkarit sentään mitään aivan ylivertaisia ole. Viime kesänä kymmenen kotimaisen listalla oli kolme, käännösten puolella neljä dekkaria tai jännäriä. Tänä vuonna kotimaisissa on neljä dekkaria ja käännöksissä viisi, joten voihan tässä nähdä kasvua, jollei halua uskoa sattumaan. Toisaalta käännöskirjoissa on sellainenkin klassikkojärkäle kuin Ulysses! HelMetin kahdenkymmenen varatuimman listalla tosin on tusina dekkaria.

Mitä Suomi lukee? -lista kesä-heinäkuu vuonna 2011:

Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen ja muutamien marketketjujen kirjamyyntiosastojen kyseisen kuukauden/kuukausien kirjamyyntiin.
Kotimainen kaunokirjallisuus
1
Mäki Reijo
Mustasiipi
Otava
2
Sipilä Jarkko
Muru
Pulitzer/Crime
3
Jarla Pertti (toim.), Kataisto Vesa (toim.)
Pikku-Fingerpori 5: mökki-Fingerpori
Arktinen Banaani
4
Kyrö Tuomas
Mielensäpahoittaja
WSOY
5
Jokinen Seppo
Ajomies
Pulitzer/Crime
6
Oksanen Sofi
Puhdistus
WSOY
7
Laaksonen Heli
Peippo vei
Otava
8
Pulkkinen Riikka
Totta
Otava
9
Tuuri Antti
Matkoilla Euroopassa
Otava
10
Hotakainen Kari
Ihmisen osa
Siltala
Käännetty kaunokirjallisuus
1
Nicholls David
Sinä päivänä
Otava
2
Leon Donna
Kasvot kuvassa: komisario Guido Brunettin tutkimuksia
Otava
3
Hustvedt Siri
Kesä ilman miehiä
Otava
4
Untinen-Auel Jean M.
Maalattujen luolien maa
WSOY
5
Jonasson Jonas
Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
WSOY
6
Harris Charlaine
Veren imussa
Gummerus
7
Robert Nora
Jotain sinistä
Gummerus
8
McCall Smith Alexander
Teetä ja sympatiaa
Otava
9
Nesser Håkan
Sukujuhlat
Tammi
10
Kepler Lars
Paganini ja paholainen
Tammi

Mitä Suomi lukee? -lista kesä-heinäkuu 2012:

Kotimainen kaunokirjallisuus
1
Mäki Reijo
Sheriffi
Otava
2
Kyrö Tuomas
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
WSOY
3
Kyrö Tuomas
Mielensäpahoittaja
WSOY
4
Sipilä Jarkko
Suljetuin ovin
Crime Time
5
Jokinen Seppo
Hervantalainen
Crime Time
6
Isokallio Kalle, Valtonen Mato
Elämä on - Aprillia
Readme.fi
7
Erra Jyrki
Kaunasin sivut
Otava
8
Vuori Kristiina
Näkijän tytär
Tammi
9
Kettu Katja
Kätilö
WSOY
10
Hietamies Eve
Tarhapäivä
Otava
Käännetty kaunokirjallisuus
1
Ruiz Zafon Carlos
Taivasten vanki
Otava
2
Läckberg Camilla                         
Majakanvartija
Gummerus
3
Leon Donna
Uskon asia
Otava
4
Nesbø Jo
Aave
Johnny Kniga
5
Larsson Åsa
Uhrilahja
Otava
6
Harris Charlaine
Veren sitomat
Gummerus
7
McCall Smith Alexander
Harhapolkuja savannilla
Otava
8
Ward J.R.
Minun rakastajani
Basam Books
9
Joyce  James                                            
Ulysses
Gaudeamus
10
Egan Jennifer
Aika suuri hämäys
Tammi

Mutta kuten joku kommentoijistakin eilen totesi, eivät nämä listat vielä paljoakaan todellisista lukutottumuksista kerro. Luetaanko kirja, joka on ostettu tai lainattu? Mikään pakkohan ei ole. Mietin myös sitä, mitkä myyntimäärät Suomessa tarkoittavat, että pääsee esimerkiksi kahden kuukauden kymmenen myydyimmän kirjan listalle? Entä jos olisi yhteinen lista, jolta näkisi kotimaisten ja käännösten keskinäisen järjestyksen? HelMet antanee tästä jonkinlaista osviittaa.

Sattumalta J. S. Meresmaa ottaa tuoreeltaan esiin tämän myynti- ja lukemisasian omassa blogissaan,käykääpä kurkkaamassa!

6 kommenttia:

  1. Listat on mielenkiintoisia!

    Meidän kaupunginkirjasto julkaisee nettisivuillaan kuukausittain listan kuukauden varatuimmista kirjoista. 2.8. se oli tällainen:

    Katja Kettu: Kätilö 65 varausta
    Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut 54
    Sirpa Kähkönen: Hietakehto 46
    Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat 42
    David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimović 41
    Camilla Läckberg: Majakanvartija 39
    Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat 39
    Outi Pakkanen: Toinen kerros 35
    Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike 32
    Enni Mustonen: Kultarikko 32

    Tämä lista ei siis ole täysin yhdenpitävä myydyimpien listan kanssa, sillä listalla on paljon sellaista joka ei ole vielä ilmestynyt, mutta mitä voi jo varata. Tuo Zlatan-kirja listalla on osittain siksikin että sen kysyntä on tainnut yllättää kirjastonhoitajat -hankintoja ei alunpitäin tehty kovinkaan montaa.

    Dekkarit kiinnostaa lukevaa kansaa, Kätilö on keikkunut millä tahaansa listalla jo pitkään, Mielensäpahoittaja samoin. Minua henkilökohtaisesti yllättää että tuolla meidän kirjaston varattujen listalla on tuo Mazzarella.

    (Varausluvut näyttävät olevan vielä varsin pieniä, lie kesästä johtuen. Uskon että syksyllä niin Kähkösen kuin Oksasenkin kirjasta on yli 150 varausta.)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavia listoja ja Helmetin aineistossa näkyy olevan mukana muutama nuortenkirjakin. Joskus olen tarkastellut oman kirjastoni lainatuimpia kirjoja lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Niitähän ei juuri näy noissa myydyimmissä ja varatuissa kirjalistauksissa.):

    VastaaPoista
  3. Tällaiset listat ovat kyllä kiinnostavia ja varsinkin jos vertaa omia lukemisiaan... No ainakaan ei kuulu massaan eh-heh? Eikös sekin ole jo jotain ;)

    Katsoin meidänkin kirjaston varatuimpia, mutta niidenkään kanssa ei oikein osunut yksiin. Kätilö tuolla nyt keikkuu ja sen olen lukenut.


    Avaimet onneen
    Tekijä: Roberts, Nora

    Majakanvartija
    Tekijä: Läckberg, Camilla

    Kokonaan toinen juttu : rikosromaani
    Tekijä: Nesser, Håkan

    Suljetuin ovin
    Tekijä: Sipilä, Jarkko

    Taivasten vanki
    Tekijä: Ruiz Zafón, Carlos

    Sheriffi
    Tekijä: Mäki, Reijo

    Uskon asia : komisario Guido Brunettin tutkimuksia
    Tekijä: Leon, Donna

    Yksin vain
    Tekijä: Clark, Mary Higgins

    Uhrilahja
    Tekijä: Larsson, Åsa

    Kun kyyhkyset katosivat
    Tekijä: Oksanen, Sofi

    Maijan tarina : lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana

    Minä Zlatan Ibrahimović
    Tekijä: Ibrahimovic, Zlatan

    Hervantalainen
    Tekijä: Jokinen, Seppo

    Kun suljen silmäni
    Tekijä: Watson, S. J

    Kätilö : romaani
    Tekijä: Kettu, Katja

    Aave
    Tekijä: Nesbø, Jo

    Julma kuu
    Tekijä: Pakkanen, Outi

    Ainoat todelliset asiat : vuosi elämästä
    Tekijä: Mazzarella, Merete

    Tarhapäivä
    Tekijä: Hietamies, Eve

    Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
    Tekijä: Kyrö, Tuomas

    VastaaPoista
  4. Kiitos noista tilastoista.

    Itse aloittaessani kirjabloggauksen olen siirtynyt uutuus- ja myyntilistoilta, paksuihin vanhoihin kirjoihin, olen itse asiassa huolestunut, alanko lipittää viiniä, ja paheksua nykynuorisoa ja rahvaan lukutottumuksia.

    Onneksi ei maistu viini, enkä ole fiini, enkä puutu muiden tekemisiiin eli aion syksyllä pitää dekkarihetket, ja kevyen kirjallisuuden retket, minusta suuri yleisö ei ole koskaan väärässä :)

    Itseäni haittaa uutuuskirjojen (kovakantisten) hinta, ja kirjaston kovat jonot, joten minulle sopii tämä hieman vanhempien teosten lukeminen.

    VastaaPoista
  5. Suurkiitokset näistä tilastoista minunkin puolestani! Ovat hyvin kiinnostavaa luettavaa, joten olen iloinen että olet kaivanut ne esille. :) Eivätpä nuo tilastot erityisen yllättäviä ole, mutta niitä on hauska tutkailla.

    Jokke hihityttää kommentillaan. Mulla oli kyllä lomalla jatkuvasti sellainen olo, että haluan pyhittää elämäni vanhoille kirjoille ja viininlipitykselle. Nyt olen taas töissä, siemailen tässä samalla varmasti ihmeitä tekevää vitamiinihyvinvointijuomaa ja kirjasyksykin on alkamassa.;)

    VastaaPoista
  6. On nämä listat vaan niin mielenkiintoisia. Tajusin, että meidänkin kirjastomme (Joensuun seutukirjasto) julkaisee listoja lainatuimmista ja varatuimmista kirjoista. Lista päivitetään kerran kuussa ja heinäkuun viimeisenä listat näyttivät tällaisilta:


    LAINATUIMMAT AIKUISTEN KERTOMAKIRJAT:

    1. Kettu, Katja: Kätilö
    2. Lehtinen, Tuija: Miss Seinäruusu
    3. Härkönen, Anna-Leena: Onnen tunti
    4. Oksanen, Sofi: Puhdistus
    5. Mustonen, Enni: Jääleinikki
    6. Tervo, Jari: Layla
    7. Hirvisaari, Laila: Minä, Katariina
    8. Lehtolainen, Leena: Oikeuden jalopeura
    9. Liksom, Rosa: Hytti nro 6 : kertomus
    10. Hämäläinen, Simo: Kätkäläinen ja musta koira

    VARATUIMMAT AIKUISTEN KERTOMAKIRJAT:

    1. Lehtolainen, Leena: Paholaisen pennut
    2. Roberts, Nora: Avaimet onneen
    3. Kettu, Katja: Kätilö
    4. Steel, Danielle: Päivä kerrallaan
    4. Oksanen, Sofi: Kun kyyhkyset katosivat
    6. Mustonen, Enni: Kultarikko
    6. Läckberg, Camilla: Majakanvartija
    8. Rissanen, Pirjo: Kamomillasola
    9. Jansson, Anna: Murhan alkemia
    9. Kyrö, tuomas: Miniä

    Näissä listoissa on siis vain kertomakirjallisuus, tietokirjat listataan erikseen.

    Joken kommentti hihitytti minuakin. Onneksi viiniä voi lipittää myös uudempia kirjoja lukiessa...

    VastaaPoista