sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kesäkirjajuttuja lehdissä ja kesäistä kirjastoasiaa




Oikein pisti kirjanystävää aamukahvipöydässä tänään naurattamaan. Niin samanlaiset ideat olivat iskeneet sekä paikallislehden että valtakunnan pääsanomalehden toimittajien mieleen. Ajatuskulku oli varmaan kulkenut jotakuinkin näin: On kesä. Pitää kirjoittaa kesäinen juttu. Jokin leppoisa aihe. Mitä ihmiset tekevät lupsakkaasti kesäisin? Lukevat! Tehdään haastattelukierros kesälukemisista!

Oivallinen idea, mikäpä siinä, ainahan näitä juttuja mielikseen lukee. Kumpikin lehti oli panostanut aiheeseen noin sivun verran. Hesarissa on niin runsaasti tilaa, että itse asiassa tekstiltään paikallislehden versiota suppeampi juttu oli taitettu isojen kuvien kanssa kulttuuriosion etusivuksi. Otsikkona on Mökillä luetaan läpi elämän, ja juttuun on haastateltu kolmea mökkeilevää lukijaa, Schildts&Söderströmsin tiedotuspäällikkö Elisabeth Janssonia, poliitikko (kok.) ja Etyj-virkamies Nina Suomalaista sekä ohjaaja-kirjailija Sakari Kirjavaista. Kukin esittelee lyhyessä haastattelussa kesämökin kirjahyllyä ja kertoo sen sisällön muotoutumisesta. Omista kesälukemisistakin lienee ollut tarkoitus kertoa, mutta Janssonin haastattelua lukemalla en päässyt oikein selvyyteen siitä, mitä hän on lukenut tai lukemassa. Ehkä sitä Tolstoin Sotaa ja rauhaa, jonka kuulemma Merete Mazzarellan mukaan voi lukea vaikka joka kesä!

Hesarin haastatellut ovat lukutottumuksiltaan kovin tietokirjapainotteisia, sillä ainakin Suomalainen kertoo lukeneensa Richard Holbrooken muistelmia ja Kirjavainen kirjakauppias Sylvia Beachin elämäkerran (tosin luultavasti ei kesällä). Sen innoittamana tämän kesän kirjaksi valikoitui tuore Leevi Lehdon suomennos James Joycen Ulyssesista!  Kirjavainen kertoo lukevansa kesällä joka aamu ääneen yhden Arto Mellerin runon. Tähän innoitti runoilijan hyvä elämäkerta. Dekkareista mainitaan Kirjavaisen osuudessa vain, että yksi sellainenkin mökiltä löytyy, mutta se on jonkun edellisen vuokraajan vessalukemistoa (!).

Nina Suomalaisen mökkihyllyssä on myös Stieg Larssonin Millennium-trilogia, josta Suomalainen kertoo yrittävänsä oppia, sillä hän kertomansa mukaan haluaisi itsekin joskus julkaista dekkarin. Sitä odotellaan siis.

Salkkarin (Salon Seudun Sanomat) runsaan puolen sivun juttu oli viikonloppuosiossa. Siinä ideana oli kysellä paikallisten tunnettujen ihmisten kesälukemisia ja muitakin kesäkuulumisia. Kultakin oli pyydetty myös kirjasuositusta, joka oli mukavasti taitettu esille haastattelujen alkuun. Haastateltaviksi oli valittu musiikin maisteri ja kaupunginvaltuutettu (kok.) Annika Viitanen, kirjastonjohtaja Kari Pohjola, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja Markku Hoikkala ja urheiluvalmentaja Mikko Tupamäki.

Hoikkala ja Pohjola kertoivat kumpikin, että kesällä luetaan klassikkoja. Hoikkalan kesäkirjasuositus on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jonka hän on itse lukenut lukemattomia kertoja. No tähän on helppo yhtyä! Mainio kesäkirja, mutta sopii kaikkiin muihinkin vuodenaikoihin. Suosittelen lämpimästi myös kirjan uudelleenlukua aina silloin tällöin. Kirjasta on myös hyvä äänikirjaversio.

Kirjastonjohtaja Kari Pohjolalla on kirjallisuudentutkijan tausta, joten klassikot ovat tuttuja sitäkin kautta. Mies tunnustaa lehdessä, että opiskeluaikana on jäänyt kesken Miguel Cervantesin Don Quijote. Niin minullakin! En tosin aio sitä lukea tänä(kään) kesänä loppuun…

Edellisiä herroja nuorempi päävalmentaja Tupamäki ilahduttaa keski-ikäisen opettajanaisihmisen mieltä aloitusvirkkeillä: ”Olen tykännyt lukemisesta ihan pikkupojasta asti. Nykyään minulla on aina luettavana kaksi kirjaa samaan aikaan.” Aivan mahtavaa! Kuvatekstissäkin sanotaan: ”Mikko Tupamäki rentoutuu urheilemalla tai lukemalla.” Kesäkirjaksi nuori mies suosittelee Simo Hämäläisen kirjaa Kätkäläinen ja musta koira, koska Hämäläinen kirjoittaa rikasta kieltä. Niin sitä pitää!

Paras kirjasuositus minun mielestäni on kuitenkin ystävälläni (terveisiä vaan!) Annika Viitasella, joka suosittelee kesäkirjaksi Turkka Hautalan Saloa. Minä suosittelen koko Turkka Hautalan tuotantoa, lämpimästi ja kiihkeästi, mutta toki Salo nyt ainakin on jokaisen salolaisen ja muunkin luettava! Hauskasti muuten Hesarin ja Salkkarin jutut liippaavat toisiaan läheltä, sillä Viitanen kertoo jutussa Kiikalassa sijaitsevasta kesämökistään ja myös Hesarin haastattelemalla Sakari Kirjavaisella on tänä kesänä mökki vuokrattuna Kiikalasta! Kiikalassa siis ainakin tänä kesänä luetaan kirjoja, hienoa!

Viime viikon kiertelimme miehen kanssa Etelä-Ruotsia. Kalmarin kaupungissa tuli hotellin aamupalapöydässä luettua paikallista sanomalehteä (jonka nimen olen unohtanut, ursäkta!). Siinä haastateltiin kirjastovirkailijaa, joka hehkutti, kuinka sateinen kesä on suorastaan ruuhkauttanut paikalliset kirjastot. Vakituiset asukkaat, kesäasukkaat ja turistit käyvät etsimässä luettavaa ja tietoa tai vain selaamassa lehtiä ja nettiä. Kuulemma ruotsalaisetkin lukevat mielellään kesällä dekkareita tai kevyttä hömppäkirjallisuutta, joita edellisten suomalaislehtien haastatelluista ei siis kukaan tunnustanut lukevansa. Ruotsissa on huomattu myös, että e-kirjojen lainaus on yhä suositumpaa. Siellä siis on ainakin jotenkin asia onnistuttu ratkaisemaan. Valitettavasti jutussa ei kerrottu asiasta enempää. Kirjastoissa on Kalmarin seuduilla menossa myös nuorten kesälukukampanja. Jos nuori lukee kesän aikana vähintään neljä kirjaa, hän osallistuu kivaan arvontaan, jossa on palkintona – kirjoja! Kiva idea!

Matkalta palattuani kahlasin läpi paikallislehden viikon numerot. Mieleen jäi juttu, jossa kerrottiin, miten pääkirjasto suorastaan ruuhkautuu maanantaisin heinäkuussa. Syitä on monia. Kaupungin säästöjen takia pääkirjasto on ollut tänä kesänä lauantaisin kokonaan suljettuna ja arkisinkin aukioloaikoja on supistettu. Samaan aikaan osa sivukirjastoista on sijaiskiellon takia ainoan virkailijan kesäloman ajan suljettuna. Salossa on paljon kesämökkejä, joiden asukkaista aika monet käyttävät myös kirjaston palveluja. Ei siis ihme, jos lukemista edistävät säätkin vielä huomioon ottaen kirjastossa on ollut todella vilinää. Pääkirjastossa tehtiin lisäksi remonttiakin, joten henkilökunta on ollut aikamoisessa puristuksessa. Loistavaa palvelua on kuitenkin saanut niin pää- kuin sivukirjastossakin!

HS:n juttu Mökillä luetaan läpi elämän Suvi Ahola, SSS:n Kirja kuuluu kesään Katri Henttonen. Sunnuntai 22.7.2012.

3 kommenttia:

  1. Tuollaiset lehtiartikkelit ovat totta tosiaan piristäviä ja hauskoja! Kiitos raportista!

    VastaaPoista
  2. (Luen taas hieman jäljessä postauksia, mutta eikös kommentit ilahduta aina?)

    "Jos nuori lukee kesän aikana vähintään neljä kirjaa, hän osallistuu kivaan arvontaan, jossa on palkintona – kirjoja! Kiva idea!"

    Tuo on kyllä tosi kiva idea. Tuollaisia pitäisi olla enemmän kannustamassa nuoria lukemaan :) Vaikka toisaalta olen sitä mieltä, että lukeminen ei vaan ole kaikkien juttu ja sekin on ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ilahduttavat!

      Samaa mieltä tuosta, että eihän nyt toki kaikkien ole pakko harrastaa lukemista, mutta on mukavia tapoja koettaa houkutella niitä, jotka saattaisivat harrastuksesta viehättyä mutta eivät tule ryhtyneeksi.

      Poista