sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Turkka Hautala: Kansalliskirja


Kuinka usein kaiken nähneelle ja kokeneelle, hieman jo kyynistyneellekin lukijalle käy niin, että kirjailijan esikoisromaani iskee melkein jalat alta? Aika harvoin. Kuinka todennäköistä on, että saman kirjailijan toinen romaani on vähintäänkin yhtä tajunnanräjäyttävä lukukokemus? Tuskin koskaan. Milloin pitkän, eeppisen proosan vankkumaton kannattaja huokailee ihastuksesta, kun jo lempikirjailijoiden kymppikärkeen lukeutuvalta kirjailijalta ilmestyykin novellikokoelma. Ehkä sentään joskus. Välttyykö lukija silloin pettymykseltä? Ainakin kerran.

Tunnustan. Minä, keski-ikäinen täti-ihminen ja himolukija, olen myyty. Turkka Hautala teki sen taas. Kansalliskirja on aivan mainio novellikokoelma. Ainoa vika on, että siinä ei ole enempää novelleja.

Aika tarkalleen vuosi sitten hehkutin Hautalan toista romaania Paluu täällä. Kurkkaa ihmeessä, jos et ole Paluuta vielä lukenut! Jutun alussa pikkuisen kerrotaan myös esikoisesta nimeltä Salo, joka siis vei pari vuotta sitten jalat alta salolaiselta.

Usein asemansa vakiinnuttaneesta kirjailijasta sanotaan, että hänellä on se kuuluisa hyvä lause. Ainakin oma ääni on tunnistettavissa. Hautalalla alkaa olla aika selkeä oma, tunnistettava tyylinsä, josta en vain voi olla pitämättä. Kansalliskirjassa on monta kohtaa, jotka saivat hykertelemään. Vai mitä sanotte:

Kekäläinen supattaa vaimon korvaan: Kse ny Iina vai Inna vai? 

Ai mitä mä tei tänään? Ai kui? Miks sä just mult kysyt? 

Aina ei vanhakaan mies ole juttutuulella: Täällä on monta tyhjää paikkaa. Toinen ei hämäänny: Minä tarvitte kun yhen, ukkeli vastaa ja istuutuu. Joskus keskustelu viriää nihkeästä alusta huolimatta. Joskus  ei. 

Olisi melkein pitänyt joitakin kohtia alleviivata, mutta ei nyt sentään. Kirjoja pitää käsitellä kunnioittavasti! 

Kansalliskirja on siis novellikokoelma. Jo nimi on kutkuttavan monimerkityksinen. Takakannessa todetaan, että nämä novellit eivät voisi sijoittua muualle kuin Suomeen. Olen samaa mieltä. Hautalalla on tarkka silmä. Hän on totisesti tarkkaillut meitä suomalaisia, erityisesti meitä kaikkein tavallisimpia tallaajia. Hautala maalaa suomalaisuudesta kymmeniä pikakuvia terävästi mutta samalla lempeän ymmärtävästi.

Teoksessa on viitisenkymmentä pienoisnovellia, joista lyhimmät ovat vaivoin sivun mittaisia ja pisimmätkin runsaat kaksi sivua kestäviä. Tiivistäminen on ollut huikeaa, sillä silti jokainen kertoo melkoisia tarinoita, jotkut piirtävät koko elämän kaaren hienosti esiin. Toisissa taas pysähdytään hetkeen. Kielestä jo tuossa aiemmin totesin, että se on omanlaistaan, tyylikästä ja puhuttelevaa. Muutamat novelleista ovat kuin runoja, kuten herkkä Istuit kyselemättä, joka alkaa: ”Kun rakkaus oli siinä vaiheessa että pitkät kävelyt riittivät, poikkesimme tieltä ja kiipesimme kallion päälle.” Jotkut taas ovat pelkkää dialogia, kuten Äijä muuttaa yksi. Rivien välit ovatkin sitten aika täyteen ladattuja!

Ronkaisen mopopoikakokeilu on ironian ja hyperbolan juhlaa. Aion kokeilla, miten yläkoululaisten huumori tämän kestää! Luetutan myös novellin Miks just mult kysyt, jonka loppuvirke keikauttaa hienosti lukijan luoman mielikuvan kertojasta aivan päälaelleen. Mainio pari ovat novellit Hävityn arvokisafinaalin jälkeen ja Voitetun arvokisafinaalin jälkeen. Jääkiekko ei totisesti ole suomalaiselle miehelle leikin asia. Joukossa on muitakin novelleja, jotka liittyvät ainakin löyhästi yhteen. Tarkkaavainen lukija palkitaan.

Onko nyt sitten tosiaan taas vuosi odotettava seuraavaa kirjaa?

Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus 2012. 112 s.

Blogeissa on jo paljon kirjoitettu Kansalliskirjasta, mutta en ole uskaltanut vielä kurkistaa niitä. Pitää lähteä tästä kierrokselle!

Katjan perusteellinen esittely täällä, Minnan haltioitunut täällä. Ja tosiaan, kirjalla on omat fb-sivutkin!

14 kommenttia:

  1. Jokseenkin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit, paitsi että minulla on nuo romaanit vielä lukematta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, oikeastaan kadehdin sua! Niin paljon vielä hyvää kirjallisuutta koettavana :)

      Poista
  2. Minä lähdenkin tästä lukemaan Kansalliskirjaa. Säästelin sitä ihan tarkoituksella täksi sunnuntaiksi;)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Sisällysluettelo muuten tosiaan tästä puuttuu! Se olisi ollut mukava, sillä itse ainakin joudun selailemaan aika tavalla löytääkseni kaipaamani tekstit.

      Poista
  4. Hautalaan en ole vielä tutustunut, mutta sen verran suitsutusta on mies saanut, että täytyy paikata tilanne ;) Hieman minua, novelliallergiasta kärsivää tai ehkä pikkuhiljaa siitä parantuvaa- mietityttää kun novellit ovat noin lyhyitä! Toisaalta ehkä niistä saisi hyvän kuvan Hautalan tyylistä, siitä voisi sitten siirtyä omimmalle alueelle eli romaaneihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta lievästä novelliallergiasta minäkin toisinaan kärsin. Pidän kyllä novelleista, monet ovat huikeita jne., mutta jotenkin vain pitkät tarinat ja polveilevampi juonenkuljetus ovat enemmän mun makuuni. Silti nämä tiivistykset iskivät suoraan tajuntaan. Kannattaa ainakin varovasti kokeilla :)

      Poista
  5. Pitää ehdottomasti lukea... kunhan kerkiän. Salo oli aikanaan hauska lukea jo siitä syystä että entisen kotikaupungin kaduilla ei ennen ole kirjallisesti saanutkaan seikkailla. - Hautala keikkuu ekassa ja toisessakin kirjassaan siinä rajoilla että onko jo vähän liiankin hauskaa minun makuuni... ne tyypittelyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista sinullekin, Eeva! Löysinkin sitten saman tien sinun hienoon blogiisi. Meillä taitaakin olla paljon yhteistä. Pitää tulla lukemaan tarkemmin paremmalla ajalla.

      Poista
    2. Tervetuloa Kirsi vaan sinne ohikulkijan kirjeitä lukemaan... blogissani on nyt ollut hiljaiseloa muiden kiireiden takia. Vielä Hautalasta: ostinpa äsken linja-autonvaihtotauolla H:gin Kampista tämän uusimman, ja luin matkalla H:ki - Halikko jo lähes koko kirjan. Ja onhan se hyvä! Sen ylenpalttisen hauskuuden takana on aika paljon kaikkea inhimillistä, kuten tuossa yllä hyvin esität. Tuli Veikko Huovinen mieleen!

      Poista
  6. Mäkin luin ja ihastuin. Ja haluaisin mielelläni kuulla, mitä yläkoululaiset sanovat!

    VastaaPoista
  7. Olen niin samaa mieltä kanssasi! :) Hautala on huikean hyvä ja Kansalliskirja ihanaakin ihanampi! <3

    Ja minustakin olisi hauska kuulla, mitä yläkoululaiset tykkäävät mopopoikanovellista. :D

    VastaaPoista
  8. Sarkastinen tyyli puree, no joo (taas kerran)... naislukijoihin.
    En ollut aikaisemmin saanut käsiini T.Hautalan kirjoja. Tämän kirjan otin ns. satunnaisena otoksena (ohi mennen) kirjaston uutuuksien hyllyltä.
    Tuo murre ja murteella kirjoittaminen alkaa olla loppuun kulunutta mielistelyä. Jos Hautalan novellit olisivat olleet vähänkin pidempiä olisin laittanut kirjan palautukseen ennen puolta väliä. Mutta, ihme ja kumma, mieshän osaa pitää lukijan sietorajasta tiukasti kiinni.
    Otan huomenna tämän kirijan kynäkynnellekykenevienopiston kirijoittajakurssille mukkaan, ja esittelen sen malliesimerkkinä.

    VastaaPoista