maanantai 6. toukokuuta 2013

Riikka Pelo: Taivaankantaja ( ja vähän Jokapäiväisestä elämästämme)




Vanha totuus, että lukemalla jonkin kirjan joutuu tai oikeammin pääsee lukemaan yhä uusia, kiinnostavia kirjoja, piti jälleen kutinsa. Maaliskuun puolivälissä minulta pyydettiin arvostelua paikallislehteen Riikka Pelon uutuusromaanista Jokapäiväinen elämämme. Tietysti suostuin mielihyvin, jälleen kerran. Kipaisin siis hakemassa toimituksesta lehdistön ennakkokappaleen huhtikuun alussa ilmestyvästä kirjasta ja ryhdyin luku-urakkaan. Harvinainen deadline painoi päälle, ja luin paksun, yli viisisataasivuisen kirjan viikossa muiden töiden ohella iltaisin.

Vasta kirjaan ja sen mukana tulleeseen kustantajan lyhyeen saatekirjeeseen tutustuessani tajusin, että Pelolla oli siteitä Salon seudulle: hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Perttelin Kaivolassa ja Salon keskustassa. Juttuni ilmestymisen jälkeen selvisi, että meillä on muutamia yhteisiä ystäviä ja tuttujakin. Pieni maailma!

Jokapäiväinen elämämme oli melkoinen lukukokemus, joka ei ole haihtunut mielestä vieläkään. Ällistyin sitä, miten suomalainen nainen kirjoittaa sellaisesta aiheesta ja vielä niin mielettömän väkevästi, upeasti suorastaan. Kirjahan kertoo venäläisestä runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadnasta. Tsvetajeva pakeni Neuvosto-Venäjältä Eurooppaan vallankumouksen jälkimainingeissa. Kyse on paitsi naisten keskinäisistä väleistä myös taiteilijuudesta sekä politiikasta. Kumpikin tuhoutuu tavallaan Neuvostoliitossa, Ariadna menettää kaiken vankileirillä ja Marina tekee itsemurhan karkotuksessa. Huh, vieläkin menevät kylmät väreet selässä, kun kirjaa ajattelee. Kaiken huipuksi se on rakenteeltaan poikkeuksellisen huolella mietitty ja kieli on runollista ja pakahduttavaa. Kirjasta huokuu tietty venäläisyys hyvin aitona, miltei käsin kosketeltavana.

Kirjaa lukiessani mietin, että jotenkin pitää sen synnyn arvoitus koettaa ratkaista. Pyysin Teokselta Pelon sähköpostiosoitetta tehdäkseni haastattelun lehteen arvostelun kylkeen. Olihan kirjailija paikallisestikin kiinnostava henkilö. Ilokseni sainkin nopeasti kirjailijalta vastauksen ja haastattelu saatiin nopsaan kasaan. Hän kertoi aikanaan asuneensa samoilla seuduilla Prahan tuntumassa kuin Tsvetajeva ja kiinnostuneensa hänestä ja hänen runoistaan. Kirjan kirjoittamiseen Pelo käytti viisi vuotta, mutta teki muita töitä kuten väitöskirjaa sen rinnalla. Kirja on varmasti vaatinut mielettömän määrän taustatyötä.

Pelo myös sanoi, että hän on esikoiskirjaansa sijoittanut joitakin Kaivolan kylän piirteitä. Mikään ei siis enää voinut estää minua kaivamasta esiin vuonna 2006 ilmestynyttä Taivaankantaja-romaania. Kotiseutujeni tuntumaan sijoittuva romaani oli jäänyt minulta lukematta!

Taivaankantajassa on jo tunnistettavissa tiettyjä Pelolle ominaisia tyylipiirteitä. Ensinnäkin hän osaa kirjoittaa todentuntuisesti lapsen näkökulmasta. Toiseksi kieli ja kerrontatekniikka ovat jo hyvin kehittyneitä. Kuvaus on hyvin aistivoimaista ja vahvaa, silottelematonta. Tarinassa kuvataan yhden vuorokauden tapahtumia varsinaissuomalaisessa pikkukylässä. Kuusivuotias Vendla asuu kaksin isoäitinsä Maammon kanssa maatilalla hieman syrjässä kylältä. Vendlan äiti Pieta on lähtenyt vuosia sitten Ameriikkaan, kuten Vendla ajattelee. Maammo on saanut aikanaan Pietan avioliiton ulkopuolella, eikä Vendlan isästä ole tietoa. Tämä on ollut liikaa niin isoisälle kuin kylän uskonnollisen lahkon johtajillekin. Vendla on äpärä ja saa myös kuulla sen. Muitakin häpeällisiä asioita tuntuu Vendlan perheeseen liittyvän.

Maammo alkaa olla käytännössä sokea eikä muutenkaan enää oikein pärjää talossaan. Niinpä Vendlalle on suunniteltu sijaiskoti uskovaisten sukulaisten luona. Paperit Vendlan äidin kanssakin on tehty. Muutto on sovittu kesäseurojen yhteyteen. Vastustelusta huolimatta Vendlan on mentävä uuteen kotiinsa. Seurojen aikaan kuitenkin tapahtuu koko yhteisöä vavahduttava onnettomuus. Pelo kuvaa hienosti ahtaan yhteisön sääntöjä vastaan kapinoivan pienen tytön tuntoja.

Eniten minua kuitenkin tämän kirjan parissa kiehtoi se, miten kirjailija käyttää oikeita historiallisia tapahtumia aineksina käsittääkseni täysin fiktiivisen tarinan rakentamisessa. Pelo on nimittäin punonut tarinaan kaksi traagista ja kuohuttavaa paikallista tapahtumaa muistaakseni kahdeksankymmentäluvulta. Asiat olivat jo päässeet mielestäni unohtumaan, vaikka tutuntutut olivat kai osallisinakin, mutta nyt ne nousivat elävinä mieleeni.

Näiden kahden kirjan perusteella olen totisesti vakuuttunut! Riikka Pelo on Suomen taitavimpia nykykirjailijoita. Hän ei varmaankaan vedä vertoja Sofi Oksasen brändäystaidoille, mutta kirjoittamisessa uskallan väittää, että vetää. Taivaankantaja oli vuonna 2006 Runeberg-ehdokkaana ja voitti Tiiliskivi-palkinnon. Jokapäiväiselle elämällemme veikkaan ainakin F-ehdokkuutta. En panisi pahaksi voittoakaan.

Riikka Pelo: Taivaankantaja

8 kommenttia:

  1. Jokapäiväinen elämämme on minullakin yhä mielessä erinomaisen väkevänä lukukokemuksena. Sille toivoisi kyllä huomattavasti enemmän näkyvyyttä eli Oksasen tyyppisiä brändäystaitoja tarvittaisiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset lukuvinkistä! Jos romaanin kieli, kerronta ja rakenne toimivat, aiheen karmeuden kestää varmasti.

    VastaaPoista
  3. Tuossa yöpöydällä odottaa kirja malttamattomana lukijaansa. Kiitos hyväsät arviosta, sen pohjalta on helppo ryhtyä lukemaan. Saa nähdä olenko kanssasi samalla aallolla vai purjehdinko toista aaltoa.

    VastaaPoista
  4. Ai kun mua kiinnostaisi nämä, mutta pelkään tuota runollista kieltä. Mun huumorintajuelimessä on joku perustavanlaatuinen vika, mutta tipahdan kertomuksesta, jos kieli on liian kiikkeröistä tai epäuskottavaa. Onko Pelon ilmaisu sellaista selkeää runollista vai taiteellisesti orientoitunutta? Viimeinen laittaa aina naurattamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, ei huolta! Pelon tyyli ei ole sellaista runollisuutta, joka saa ainakin mulla lähinnä ihokarvat pystyyn, vaan oikeasti nautittavaa. Tykkään kovasti suomalaisesta koivuklapiproosasta, mutta näissä on se jokin. Jokapäiväisessä elämässä on jotenkin venäläistä kieltä, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

      Poista
  5. Jokapäiväinen elämämme lienee Finlandia -ehdokkaana...vähintäinkin.

    VastaaPoista
  6. Taivaankantajan luin eli kuuntelin äänikirjana muutama vuosi sitten. Tuo Perttelin Kaivola oli minulle uusi tieto. Ilmankos miljöö tuntui jotenkin tutulta: olen viettänyt siellä osan lapsuuttani ja nuoruuttani. Taisi olla juuri tuossa kirjassa kolmen pikkupojan hukkuminen jokeen? Muistan sen tositapahtuman jostain 1970-80-lukujen taitteesta.

    Kieli oli todella kiehtovaa, ihan omalla tavallaan runollista.
    Täytyypä oikeastaan kuunnella uudestaan.

    VastaaPoista