Sivut

torstai 13. joulukuuta 2018

Maria Turtschaninoff: Maresin voima #nuortenkirjatorstai




Voi mikä kirja! Totaalirakastuin Maria Turtschaninoffin kolmanteen Punaisen luostarin kronikoita -sarjan osaan Maresin voima. Se on juuri sellainen kirja, jollaisia olisi riemuiten ahminut jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun vielä edes niukasti olin kohderyhmää eli ns. nuori aikuinen, Young Adult -kirjallisuuden lukija. Mutta eipä hätää, kun mikään ei kiellä meitä mummoikäisiäkään nauttimasta YA-kirjoista!

Maresin voiman parissa uppouduin Turtschaninoffin luomaan rikkaaseen maailmaan, nautin tutustuessani yhä paremmin tarinan henkilöihin, ennen kaikkea tietysti Maresiin, jännitin ja pelkäsinkin vähän, tunsin inhoa, myötätuntoa ja voitonriemua. Lopussa myös itkin. Sitä ei kannata säikähtää, sillä itkeskelen kovin helposti.

Punaisen luostarin kronikoissa on siis aikaisemmin ilmestynyt kaksi fantasiakirjaa, Maresi ja Naondel. Ne liittyvät hyvin löyhästi toisiinsa, jos ollenkaan. Sen sijaan Maresin voima on lähes suoraa jatkoa Maresille. Jos on lukenut Maresin mutta ei vielä Naondelia, voi huoleti lukea ensin Maresin voiman. Minua jäi kaivelemaan tätä uusinta kirjaa lukiessani, etten vieläkään ole lukenut Turtschaninoffin aikaisempaa teosta Arra, sillä siihen viitataan aivan suoraan pariinkin otteeseen tarinan tuoksinassa. Mutta jospa ensi vuonna olisi Arrallekin aikaa.

Maresi on kotoisin Rovasista, mahtavan Urundian valtakunnan karusta ja metsäisestä maakunnasta. Vaikean nälänhädän aikaan Maresin maanviljelijävanhemmat tekivät raskaan päätöksen ja lähettivät alle kymmenvuotiaan tyttärensä kauas etelään tarunhohtoiseen Punaiseen luostariin Menoksen saarelle parempien mahdollisuuksien äärelle. Naisten valtakunnassa Maresi kasvoi, oppi monenlaisia hyödyllisiä taitoja, kuten lukutaidon, koki kauhunhetkiä miesjoukon hyökättyä luostariin ja teki joukon urotekoja Akan, kuoleman jumalattaren avulla. Tästä kaikesta kertoo Maresi.

Maresin voimassa, joka on kirjemuotoon kirjoitettu romaani, seitsemäntoistavuotias Maresi palaa kotiin Rovasiin. Hän ei ole ollut koko aikana missään yhteydessä kotiväkeensä tai -maahansa, joten paluu on sekä riemukas että raastava. Punainen luostari ja sen asukkaat ovat nyt hänen kotinsa ja perheensä, vaikka ne ovat nyt ikuisesti taakse jääneitä. Silti äidin ja isän kohtaaminen on unelmien täyttymys! Ainakin alkuun.

Maresi on saapunut Rovasiin ja pikkuruiseen Sárun kylään suorittamaan tehtävää, kutsumustaan. Hän haluaa perustaa koulun tytöille, jotta nämä oppisivat lukemaan ja kaiken sen, minkä Maresikin on saanut Punaisen luostarin suojissa oppia. Tehtävä on kunnianhimoinen, eikä Maresi osannut ollenkaan etukäteen kuvitella, mitkä kaikki esteet sen tielle kertyisivät.

Yksi vaikeimmista asioista Maresin uudessa arjessa on tottuminen miesten jatkuvaan läsnäoloon. Tapahtumat Menoksen saarella ja nunnien opit ovat iskostaneet hänen selkärankaansa pelon. Miehet edustavat pahaa ja vaaraa. Kotikylässä on kuitenkin pääasiassa hyviä miehiä, kuten isä, pikkuveli, sisaren aviomies. Mutta ei Maresin pelko ole valitettavasti katteetonta Rovasissakaan. Käskynhaltija nádor pitää maakuntaa tiukassa otteessaan raakalaismaisten sotilaidensa avulla.

Jännite ei siis tällä kertaa synnykään naisten ja miesten välisestä konfliktista vaan yhteinen vihollinen tulee ulkopuolelta. Silti Maresin voiman yksi keskeinen teema on tasa-arvo ja erityisesti naisen asema. Maresi katsoo kriittisesti ympäröivää yhteisöä ja sitä, mitä toimintaedellytyksiä siinä naisella on.

Mahdollisuudet ovat kapeat: joko avioliitto ja äitiys tai kotityttäreksi jääminen, jolloin velvoitteena on hoitaa vanhempiaan ja palvella taloa pitävän veljen perhettä. Kumpikaan vaihtoehto ei toisenlaista elämää nähnyttä Maresia houkuta. Hän toistaa moneen kertaan, ettei aio koskaan avioitua tai hankkia lapsia. Se ei johdu siitä, etteikö hän kaipaisi kumppania ja omaa perhettä, vaan on ainoa mahdollinen valinta. Maresi kuitenkin oppii myös, mitä tarkoittaa olla nainen miehen sylissä. Akan palvelijakin voi tuntea, mitä Neidolla ja Äidillä voisi olla tarjottavinaan. Onko näiden asioiden yhdistäminen mahdotonta?

Mikä sitten on voima, johon kirjan nimikin viittaa? Sitä ei oikein tiedä Maresi itsekään. Akka, kuoleman jumalatar on hänelle tuttu, mutta Akkaa ei voi hallita. Myös maa itse tuntuu kutsuvan Maresia, mutta mitä se häneltä haluaa? Tuulta hän oppi hallitsemaan jo Menoksella. Mutta mitä hyötyä on noista piilevistä voimista, joita kyläläiset tuntuvat oudoksuvan ja äiti paheksuvan? Vähitellen asiat loksahtelevat paikoilleen, mutta Turtschaninoff ei lukijan harmitukseksi kirjoita läheskään kaikkea auki! Erityisesti minua jäi kutkuttamaan Maresin äidin tarina, josta Turtschaninoff paljastaa vain täkyjä.

Tarinan mittaan Maresi oppii paljon itsestään, elämästä ja maailmasta. Hän myös pääsee lopulta itse opettamaan ja näkee, millaisia mullistavia vaikutuksia lukutaidolla on ihmisten elämään – taito on niin vaarallinen, että Urundian hallitsijakin suhtautuu sen levittämiseen epäluuloisesti. Kirjat, paperi ja kynät ovat kallisarvoisia aarteita. Kirjoista opittu tieto on myös lopulta elintärkeä apu, kun Maresin on ratkaistava kansansa kohtalo.

Punaisen luostarin kronikat saa Maresin voimasta upean päätöksen (niin ainakin olen ymmärtänyt, siis että sarja päättyy). Ihana kirja! Turtschaninoffia ei hehkuteta yhtään turhaan.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita 3.
Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret.
Suomentanut Marja Kyrö.
Tammi 2018. 383 s.

Arvostelukappale.

***











Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Tulossa:

Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska 

1 kommentti:

  1. Ai kauhea, tykkäsin kovasti Maresista, kun luin sen pari kuukautta sitten. Pitää harkita, skippaisiko Naondelin ja lukisi sen vasta tämän jälkeen...

    VastaaPoista