Max Manner: Harha

 

Loppuvuoden projektini lukea kaikki kuusi Vuoden johtolanka-2025 -ehdokasta päättyy sopivasti juuri uudenvuodenaattona ja vielä lisäksi itselleni melkoisen positiiviseen yllätykseen.

Viimeiseksi luettavaksi tai oikeammin kuunneltavaksi jäi Max Mannerin Hirvikallio-sarjan seitsemäs osa Harha. Olen viimeksi lukenut Mannerin dekkareita oman Johtolanka-raatijäsenyyteni aikaan, jolloin ilmestyivät hänen Stein Storesen -sarjansa viimeiset osat Jääkyynel (CrimeTime, 2015) ja Osiris (CrimeTime, 2016). En ole silloin yrityksistäni huolimatta päässyt Mannerin dekkari- ja trillerikerronnan imuun, ja sittemmin hänen teoksensa ovat jääneet lukematta.

Latvasta puuhun mennään siis tälläkin kertaa, koska Harhassa ensi kertaa tapaamani rikosylikomisario Harri Hirvikallio on melkoisissa lopunajan tunnelmissa. Ilmeisesti Mannerilla on jonkinlainen mieltymys tällaisiin jokseenkin traagisiin päähenkilöihin, sillä myös Storesen kamppaili demoniensa kanssa sarjan viimeisissä osissa.

Sarjan osien lyhyissä esittelyissä kerrotaan ja Harhassakin mainitaan, että turkulaispoliisin vaimo on menehtynyt jo aloitusosassa Loiset (Arktinen banaani, 2017). Jossakin välissä myös Hirvikallion tytär on päätynyt vankilaan. Ilmeisesti edellisessä osassa Hermopeli (Bazar, 2024) on jälleen kerran poliisin omakin henki ollut hiuskarvan varassa, sillä Harhan alussa hän on vihdoin palaamassa takaisin töihin pitkältä sairauslomalta.

Tosin Hirvikallio tuntee itsensä kaikkea muuta kuin työkuntoiseksi ja on vakaasti päättänyt ensi töikseen irtisanoutua virastaan. Se osoittautuu kuitenkin hankalaksi, sillä työpaikalle palattuaan Hirvikallio toteaa olevansa ryhmänsä ainoa jäljellä oleva työntekijä. Tärkeä työtoveri on menehtynyt, ja toiset kaksi ovat siirtyneet turvallisuusalan yrittäjiksi. Vain haamut ovat jäljellä Hirvikallion ohella. Lisäksi esihenkilökin, jolle irtisanoutuminen pitäisi ilmoittaa, on työmatkalla.

Lukija vakuuttuu aika nopeasti Hirvikallion työkyvyttömyydestä, sillä miehellä on todella pahoja mielenterveysongelmia. Ilmeisesti fyysinen haava on kyllä arpeutunut hyvin, mutta psyykkistä puolta ei ole hoidettu lainkaan. Niinpä mies vahingoittaa itseään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla ahdistustaan tai muuten pahaa oloaan helpottaakseen.

Mutta työstä irtautuminen ei ihan mene, kuten Hirvikallio on suunnitellut. Ilmeisesti on niin, että kun poliisitalolle nenänsä työntää, ilmiintyy jostakin välittömästi työkeikka. Niin käy ainakin Hirvikalliolle. Hänet hälytetään turkulaisen pariskunnan kotiin, jossa vaimo on löytänyt miehensä kuolleena vuoteesta. Asian tekee hieman omituiseksi, että vaimo on palannut jo illalla työvuoroltaan Ruotsin-laivalta, mutta huomannut vasta aamulla, että mies ei olekaan murjottanut sängyssään vaan on kuollut.

Enemmän kiinnostavaksi tapaus muuttuu, kun käy ilmi, että vainaja on järjestyspoliisin konstaapeli ja että tämän kuolemaan liittyy hyvin todennäköisesti joko tapaturma tai väkivalta. Hirvikallio saa esihenkilöltään vähän poikkeuksellisesti suhteellisen vapaat kädet selvittää tapausta luovuutensa avulla ja parhaan kykynsä mukaan.

Selvitettävää riittääkin. Hirvikallio löytää kuolleen poliisin nimen mapista, johon hänen vanha ryhmänsä on koonnut tietoja omituisista jutuista, joita pidetään todennäköisesti asiakkaiden mielikuvituksen tuotteena. Kyseisen jutun kaivelu johdattaa Hirvikallion yllättäen kuitenkin ihan oikean tapauksen jäljille. Mutta miten se liittyy poliisimiehen kuolemaan?

Samaan aikaan Hirvikallio saa vihjeen Puolalanmäellä sijaitsevasta tappeluklubista, jossa voi anonyymisti käydä nyrkkeilemässä. Esihenkilöt eivät kuitenkaan varsinaisesti innostu vihjeestä, koska klubin olemassaolosta on kulkenut kaupungilla huhuja jo vuosia, mutta mitään todisteita ei ole löytynyt. Mutta selittäisikö se kuitenkin mystisen kuolemantapauksen?

Vaikka Hirvikallio on pahasti traumatisoitunut ja monella tapaa huonossa hapessa, ei hänestä oikein voi olla pitämättä. Lukija ei ole ainoa, joka on Hirvikallion puolella. Entiset alaiset esimerkiksi haluaisivat kyllä auttaa miestä mäessä, jos se suinkin olisi mahdollista. Hirvikallio ei todellakaan ole mikään supersankari, kuten joku kirjan henkilöistäkin toteaa, ja juuri se tekee hänestä hyvän dekkarisankarin.

Manner kuvaa poliisityötä sopivan realistisesti, mutta ei kuitenkaan puuduttavan yksityiskohtaisesti. Myös Turun kuvaus on onnistunutta. Kaupunki hengittää dekkarin taustalla aidosti ja vapaasti, eikä missään vaiheessa tule tunnetta turistiopastuksesta tai muusta päälleliimaamisesta.

Jännitysromaanissa on tietysti olennaisen tärkeää saada juoni toimimaan. Harhassa juoni toimii jopa erinomaisesti. Salainen ja erittäin laiton tappeluklubi Turun sydämessä tuntuu ehkä hurjalta idealta, mutta jotenkin siihen on lopulta helppo uskoa. Valitettavan uskottavaa on sekin, että jos kaupungissa pyöritetään kyseisen kaltaista bisnestä, myös poliisissa on joku tai joitakin, jotka liittyvät tavalla tai toisella asiaan. Myös Suomessa. Hirvikalliokin joutuu tosissaan miettimään, kehen voi luottaa. Harhan juonessa on lisäksi useita sivupolkuja, jotka lopulta oppikirjamaisesti kietoutuvat kaikki pääjuoneen. Lukija myös yllätetään vielä lopussa, mistä lisäpisteitä.

Ihan vihoviimeisessä epilogimaisessa luvussa olin tunnistavinani jonkinlaisia Harry Hole - ja Oxen-viboja.

Johtolanka-raati perusteli Harhan ehdokkuutta:

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

Max Manner: Harha
Bazar 2024.
Äänikirjan lukija Jussi Puhakka.
 

Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Hirvikallio-sarja:

Loiset (Arktinen banaani, 2017)
Matador (Bazar, 2019)
Kipuraja (Bazar, 2020)
Aavesärky (Bazar, 2021)

Turvasana (Bazar, 2022)
Hermopeli (Bazar, 2023)
Harha (Bazar, 2024)

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

Petja Lähde: Kaksi astetta

 

Kuuden Vuoden johtolanka 2025 -finalistin joukossa on myös Petja Lähteen Terhi Nuora -sarjan kakkososa Kaksi astetta. Luin sarjan aloitusosan Yksi neljästä tuoreeltaan, enkä ollut täysin vakuuttunut. Päätin kuitenkin lukea tai kuunnella kaikki tämänkertaiset Johtolanka-ehdokkaat ennen palkittavan valintaa, joten tämäkin sitten kuunteluun.

Kyse on ainakin osittain jatkuvajuonisesta sarjasta, joten suosittelen kyllä lukemaan osat ilmestymisjärjestyksessä. Silti toki toisesta osasta aloittamallakin pääsee kyytiin, sillä jatkuvan juonen osalta aiemmat asiat kerrataan tarinan lomassa nopeasti. Varsinaiset rikosjuonet ovat itsenäisiä, mutta Terhiin ja hänen menneisyyteensä olennaisesti liittyvän sisäministeri Keinäseen liittyvä kuvio jatkuu teosten läpi. Lopun tehokkaan koukun perusteella näin on myös seuraavassa osassa.

Aloitusosassa liki viisikymppisen Terhin supervoimaksi kerrottiin yletön lempeys ja kiltteys myös työtehtävissä. Tässä kakkososassa ylimääräisestä empaattisuudesta tuntuvat olevan vain rippeet jäljellä. Terhin entisestä työparista (ja ihastuksen kohteesta) Panu Tammesta on tullut yksikön esihenkilö ja Terhin pomo. Tilanne surettaa Terhiä, mutta minkäs teet. Kitkerintä on niellä, että Panu määrää Terhin työpariksi Turun komennukselta yllättäen palanneen Milla Rissasen. Naisten välit eivät ole olleet kummoiset ennenkään, mutta Rissaselle on selvästikin Turussa tapahtunut jotain, joka on tehnyt tästä avoimen rasistisen ja vienyt tämän vihanhallintakyvyn.

Yksityiselämän puolella välit äitiin ovat edelleen kimurantit. Äiti yrittää kaikin mahdollisin keinoin lypsää Terhistä tiedon, kuka on Terhin parikymppisen pojan isä. Nörttipoika Taneli sai ykkösosassa tietää isänsä henkilöyden ja tavan, jolla sai aikanaan alkunsa. Oman toimintansa takia Taneli joutui lähtemään maasta, eikä Terhi enää juurikaan kuule hänestä. Lukija tietää, että Taneli ei ole pystynyt irrottautumaan kokonaan menneisyyteensä liittyvistä asioista, mikä Terhiäkin huolettaa, vaikkei hänellä varmaa tietoa olekaan.

Tällä kertaa Terhiä ja hänen kollegoitaan piinaavat oudot ja näyttävät murhat, joiden tekijän tai todennäköisemmin tekijöiden motiivi tuntuu liittyvän ympäristökysymyksiin. Ensin autiosta talosta löytyy murhattuna rikas autokauppamoguli Harri Tammisto, joka on julkisesti vähätellyt ilmaston lämpenemisilmiötä. Niinpä mies on tapettu pitämällä häntä keinotekoisesti kuumeessa parin viikon ajan. Seuraava uhri on naureskellut merenpinnan nousun uhalle, joten hänet hukutetaan uima-altaaseen.

Ympäristömotiivia aletaan nopeasti pitää todennäköisenä, joten poliisi kiinnostuu entisestä Elokapinan jäsenestä ja nykyisin radikaalimpaa linjaa vetävästä Kaarlo Kivistöstä. Kivistö suhtautuu virkavaltaan ivallisen yliolkaisesti ja tarkoituksellisesti lyö löylyä omaan toimintaansa liittyviin epäilyihin. Lisäksi murhille ilmoittautuu tekijäkin, 72-vuotias eläkeläinen. Tunnustus ei kuitenkaan vaikuta poliisista uskottavalta, mutta joku vuotaa tietoja. Onko poliisissa myyrä, vai syöttääkö tappaja murhien yksityiskohtia miehelle?

Terhiä huoletta erityisesti, onko Taneli jotenkin mukana vyyhdessä. Entä miten vastenmielinen sisäministeri liittyy murhiin? Onko hän oikeasti myös mahdollinen uhri, kuten supo tuntuu uskovan?

Miten uhrit valitaan, mikä heitä yhdistää, kuka on vuorossa seuraavana ja kuka oikein on monimutkaisen suunnitelman ja nerokkaalta vaikuttavan harhautuskoneiston takana? Lukija pääsee murhaajan pään sisään tämän monologiosuuksissa, mutta henkilöys toki pidetään salassa. Niinpä kun lopulta ollaan kiperässä tilanteessa vastakkain tekijän kanssa, on hänen henkilöytensä yhtä iso yllätys Terhille kuin lukijallekin. Tarvitaan koko joukko selityksiä, jotta kaikkiin kysymyksiin saadaan vastaukset.

Moitin Lähteen edellistä dekkaria Yksi neljästä muutamasta juoneen liittyvästä kikkailusta, jotka eivät oikein kestä kriittistä tarkastelua. Hieman sama vaiva liittyy tähän kakkososaankin. Alkupuolella kuvatut murhat ovat nerokkaan ovelia ja näyttäviä, ja niiden toteutustapaan liittyy oivallisesti vahvan tiedostava viesti. Kun tutkinta etenee kohti loppuratkaisua, alkaa tämä verhoilu murhien yltä karista yhä selkeämmin, ja loppuratkaisu on lopulta harmillisen tyypillinen.

Lähde ei tosiaankaan ole tämän ongelman (jos ilmiö siis sellaiseksi lasketaan) yksin, vaan nimekkäimmätkin trilleristit Dan Brownista alkaen ovat painineet samalla molskilla. Kekseliäisyydessään vertaansa vailla olevan monimutkaisia murhia ja murhasarjoja kehitellään, mutta kun on aika paljastaa syyllinen ja erityisesti hänen motiivinsa, koko homma lässähtää. Jännitysromaanissa on kolme kriittistä kohtaa: alku, keskikohta ja loppu. Parhaat tekijät saavat kaikki kolme onnistumaan samassa teoksessa.

En jostain syystä pidä Terhi Nuorasta ihmisenä kovinkaan paljon. Ymmärrän toki hänen kokemansa aiheuttaneen hänelle vakavan trauman. Varsinaisesta tapahtumasta on kulunut kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta. Jotenkin toivoisi, että hän olisi tässä ajassa pystynyt hakemaan apua tai kertomaan asiasta edes jollekin. Mutta ei. Sen sijaan hän käyttäytyy minun mielestäni monessa kohdin täysin epäjohdonmukaisesti ja epäuskottavasti .

Johtolanka-raati perustelee Kaksi astetta -dekkarin valintaa finaalikuusikkoon näin:

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

Tällä kertaa olen siis melko eri linjoilla raadin näkemysten kanssa. Minun mielestäni jännite lipeää kirjailijan otteesta viimeistään teoksen viimeisessä kolmanneksessa, kun olisi loppukiihdytyksen aika.  

Petja Lähde: Kaksi astetta
Gummerus, 2024.
Äänikirjan lukija Heljä Heikkinen.

Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

Anu Patrakka: Kiusaaja

 

Anu Patrakan Rui Santos -dekkarisarjan kuudes osa Katumuksen kallio (Into, 2022) oli Vuoden johtolanka 2023 -palkinnon lyhytlistalla, mutta vielä sillä kertaa ei Johtolanka Patrakalle napsahtanut. Nyt on tarjolla revanssin paikka, sillä Patrakka on jälleen kuuden finalistin joukossa Kiusaaja-nimisellä dekkarillaan.

Kiusaaja on toinen osa Patrakan uutta Nelson Monteiro -sarjaa. Päähenkilö on Porton poliisin henkirikosyksikköön tiiminvetäjäksi palkattu viisikymppinen Monteiro, jolla on takanaan työura Lissabonin huumepoliisina, avioero ja kaksi aikuista lasta. Portoon hän on hakenut voidakseen auttaa ikääntyvää isäänsä, jolla on alkava muistisairaus.

Aloitusosassa Arvoton Monteirolla on runsaasti vaikeuksia uuteen työyhteisöön sopeutumisessa. Hän ei ole kaikkein sulavin sosiaalisissa tilanteissa, eikä asiaa helpota, että tärkein alainen Ana Torres on myös hakenut esihenkilöpaikkaa ryhmässä. Vähitellen jää on kuitenkin ollut sulamaan päin, vaikka vieläkään kaikki ei ole niin mutkatonta kuin Monteiro toivoisi.

Arvottomassa Nelson Monteiro tutustuu tutkinnan yhteydessä suomalaiseen Emiliaan, joka on muuttanut Portugaliin ja tekee etätöitä Suomeen. Monteiro pitää Emiliasta ja tämän seurasta kovasti, mutta onko kyseessä vain hyvä ystävyys vai kenties jotain syvempääkin, jää nähtäväksi seuraavissa osissa.

Tarina alkaa kohtauksella, jossa yksityisessä yliopistossa opiskelevat viisi nuorta viettää aikaa metsässä vanhan myllyn lähellä. Pojat Ruben, Lucas ja Vicente opiskelevat lakia, tytöt Carlota ja Sandra jotain muuta. Ruben ja Lucas ovat myös entisiä koulutovereita, ja Ruben on vuosia kiusannut köyhemmästä perheestä tulevaa Lucasia. Tällä kertaa Ruben nöyryyttää Lucasia tyttöjen edessä riisuttamalla tämän alasti ja pakottamalla kylmään veteen.

Pian Rubenin ruumis löytyy joesta myllyn läheltä. Poikaa on pistetty jollakin terävällä piikillä niskaan. Lucas on sekä kauhuissaan että riemuissaan. Onko hänen nuken avulla tekemänsä taika oikeasti toiminut ja tappanut Rubenin, kuten hän on toivonut?

Poliisille selviää nopeasti, että Ruben on ollut kaikkea muuta kuin miellyttävä nuorukainen. Pienen ystäväporukan keskinäiset suhteet ovat jotakuinkin omituiset ja epäterveet. Miksi Lucas suostui kiusattavaksi ja nöyryytetyksi kerrasta toiseen? Miksi muualta kotoisin oleva Vincent katsoi sivusta Rubenin kiduttaessa Lucasta? Mitä Carlota ja Sandra ajattelivat saavansa Rubenin suosiosta?

Seuraavaksi joku käy oikopolulla Carlotan kimppuun. Mistä oikein on kyse? Kuka haluaa tappaa opiskelijaporukan jäsenet ja miksi? Monteiro on ymmällään, mutta Ana Torresilla on tähtäimessään epäilty. Monteiron on laitettava omapäinen alaisensa järjestykseen murhaajajahdin tuoksinassa.

Tutkinta ja yksityiselämän paineet valvottavat Nelson Monteiroa. Levoton mies kuljeskelee öisin Porton pahamaineisilla kaduilla ja kujilla. Miehen on vaikea selittää itselleen, mitä oikein on hakemassa. Hyvä kuitenkin, että kujat poliisia kutsuvat puoleensa, sillä baaritiskillä hän kohtaa odottamattaan henkilön, joka liittyy juttuun.

Patrakka kuvaa jälleen Portugalin yhteiskunnallisia ongelmia. Opiskelumahdollisuudet eivät suinkaan ole tasavertaiset eivätkä suosi niitä, joilla on parhaat lahjat ja motivaatio. Perheet joutuvat tekemään erilaisia ratkaisuja saadakseen lapsilleen koulutuksen. Jos perhe ei pysty maksamaan, on opiskelijan yritettävä keksiä jotain itse, eikä se aina ole kovin terveellinen tai laillinen keino. Huumeita liikkuu opiskelijapiireissä runsaasti.

Surullisen hyvin Patrakka kuvaa myös, millaista on, kun oma vanhempi sairastuu muistisairauteen. Monteiron isä tarvitsisi jonkun huolehtimaan itsestään kokoaikaisesti. Miten ratkaista ongelma, kun tekee itse vaativaa poliisityötä? Valitettavan tuttu kuvio yhä useammalle.

Nelson Monteiro -sarjan tyyli on siis hyvä sekoitus arvoitus- ja poliisidekkaria, jossa on aimo annos yhteiskunnallisuutta, mukavassa määrin sopivan persoonallisen päähenkilön yksityiselämää sekä kiinnostavaa Portugalin kuvausta. Tasaisen varmaa laatutyötä, jonka lukemisesta nauttii.

Johtolanka-raati perusteli Kiusaajan ehdokkuutta näin:

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

Raati tyytyy vähän yllättäen lähinnä kuvaamaan Kiusaajan juonta ja sisältöä. Mielestäni Kiusaaja sopii hyvin ehdokkaiden joukkoon. Mielenkiintoista, että kuuden ehdokasteoksen joukossa on kaksi kokonaan Suomen ulkopuolelle sijoittuvaa dekkaria eli Patrakan Kiusaaja ja Griffithsin Lintumies. Kumpikin kirjailija asuu vakituisesti Suomen ulkopuolella. Suomalainen dekkarikenttä laajenee ja kansainvälistyy tälläkin tavalla.

Anu Patrakka: Kiusaaja
Otava 2024.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Kuuntelin Kiusaajan itse maksamastani kuunteluaikapalvelusta.

 

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

Risto Malin: Fabergén kana

 

Pidän dekkareista ja historiallisista romaaneista, joten historialliset tai ainakin historiallisen tason sisältävät dekkarit ovat mieluisia. Siksi olikin mukava yllätys törmätä Risto Malinin tuotantoon Suomen dekkariseura Vuoden johtolanka 2025 -palkintoehdokkaiden listalla. En ollut pannut Malinia ja hänen kolmea julkaistua dekkariaan aiemmin merkille.

Risto Malin on siis taloustoimittajan uralta eläköidyttyään julkaissut kolme dekkaria tai rikosromaania eli teokset Anjalankosken salaisuus (Reuna, 2023), Kylmä kuin kymi (Reuna, 2023) ja tänä vuonna ilmestyneen Fabergén kana. Mikäli nyt netistä löytämiäni kuvauksia oikein tulkitsin, esikoisteos ja nyt Johtolanka-ehdokkaana oleva viimeisin romaani ovat osa samaa sarjaa ja keskimmäinen Kylmä kuin kymi itsenäinen teos. Saatan tässä kyllä erehtyäkin, jos taas tulkitsen Fabergén kanan takakansitekstiä oikein.

Ainakin Anjalankosken salaisuuden ja Fabergén kanan päähenkilö on kolmikymppinen freelance-taloustoimittaja Vilmalotta Henriksson. En siis ole Anjalankosken salaisuutta lukenut, mutta se ei millään tavalla haitannut uusimman kirjan lukemista, ainoastaan se todettakoon, että Fabergén kanassa paljastuu esikoisteoksen murhaaja väkisinkin.

Romaani alkaa prologityyppisellä luvulla, jossa nimeämättömäksi jäävä vanhempi nainen viettää päivää Kosin saarella pohtien, onko parikymmentä vuotta nuoremman alaisen kanssa kehittymässä oikea romanttinen suhde vai ei. Matkalla huvilalleen nainen kapuaa tutulle näköalapaikalle korkealle vuorenseinämälle, missä on vain vuohille kelvollisia kulkuväyliä. Sitten joku työntää hänet alas kalliolta.

Seuraavassa luvussa tavataan Vilmalotta, joka saa yllättävän puhelun itseltään Kosjärven keisarinnalta eli Koskappa-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Karoliina Kostamolta. Iäkäs rouva tekee Vilmalotalle yllättävän tarjouksen. Kiinnostaisiko Vilmalottaa kirjoittaa Koskappa-yhtiöiden historiikki?

Vilmalotta yllättyy, sillä hänen läheinen ystävänsä Jenna on muutama kuukausi aikaisemmin ottanut juuri kyseisen työn vastaan. Jenna on ollut Kosilla yhtiön toimitusjohtaja Kristiina Kostamon kanssa työstämässä historiikkia ja sieltä palattuaan lähtenyt suoraan Lappiin vaeltamaan. Vilmalotta on pestattu kastelemaan Jennan kukkia tämän poissaolon ajaksi. Nyt Karoliina Kostamo on saanut Jennalta tekstiviestin, jossa hän täysin varoittamatta irtisanoutuu historiikin kirjoittamisesta.

Vilmalotta aavistelee pahaa Jennaan liittyen, ja lukijalla on nopeasti omat arvelunsa Kosille retriittiin vetäytyneen Koskappa-yhtiön toimitusjohtaja Kristiina Kostamon tilanteesta. Kosjärven keisarinna vihjailee Vilmalotalle myös sukuyritykseen liittyvästä salaisuudesta, jonka ehkä antaa julkaista tulevassa historiikissa.

Toinen aikataso lähtee liikkeelle kansalaissodan ajoilta, jolloin kymenlaaksolaisen perheen kolme poikaa ajautuvat eri puolille. Varsinaisesti tapahtumat käynnistyvä Viron vapaussodan melskeissä, kun veljekset kohtaavat toisensa pietarilaisessa palatsissa. Samassa yhteydessä yksi kolmesta saa surmansa ja suvun haltuun päätyy satumainen aarre eli kuuluisan Fabergén valmistama Hen in basket -teos eli tuttavallisemmin Kana. Esineen alkuperä ja arvo tosin selviävät sen haltuunsa saaneille vasta myöhemmin.

Risto Malin on siis luonut kuvitteellisen Kostamon tekstiiliteollisuussuvun ja sen Koskappa-yrityksen Kymenlaaksoon. Rinnalla kulkevat Marimekon ja Seppälän tosipohjaiset tarinat, joiden lomaan Koskapan vaiheet on solmittu kohtalaisen luontevasti. Tässä näkyy erinomaisesti Malinin asiantuntemus ja laaja perehtyneisyys suomalaiseen teollisuus- ja taloushistoriaan. Tietoa on valtavasti ja taustatyötä tehdessä kiinnostavia anekdootteja on varmasti löytynyt tukuittain. Mutta miten nivoa ne sujuvaksi osaksi viihteellistä dekkaria? Siinä on minun mielestäni vielä hieman toivomisen varaa, sillä nyt kerronta tuntui välillä muuttuvan jonkinlaiseksi infodumppaukseksi.

Ideana on, että kyseenalaisin keinoin suvun haltuun päätynyt aarre on omistajalleen tai sitä haltuunsa haluavalle vaarallinen. Karoliina Kostamo laskeskelee, että Kanalla on jo ainakin kahdeksan uhria tilillään. Kanan kyljissä on kymmenen veripunaista rubiinia. Tarkoittaako se, että ainakin kaksi uhria vielä vaaditaan? Idea epäonnea tuottavasta, kirotusta arvoesineestä ei ole tarinaperinteessä mitenkään uusi, mutta kyllä Malin saa sen jotakuinkin kiinnostavasti toimimaan. Mukana on myös yksi todellinen yllätysuhri!

Kahden eri aikatason tarinan kieputtaminen rinnakkain ja saaminen sujuvasti risteämään ei ole ihan helppo tehtävä, ja Malinin ratkaisu edetä vuosikymmen kerrallaan on lopulta vähän turhan kankea. Historiataso on kiinnostava, mutta mitä lähemmäs nykypäiviä tullaan, sitä vähemmän siihen on saatu henkeä ja jännitystä.

Nykypäivän tasolla kestää hieman turhan kauan, ennen kuin päästään selvittelemään Kosin tapahtumia. Myös Jennan katoaminen vaellusreissullaan jää vaisulle huomiolle. Arvasin murhaajan jo melko hyvissä ajoin, mutta hänen motiiviaan en olisi pystynyt ennakoimaan.

Oli mielenkiintoista tutustua itselle uuteen dekkarikirjailijaan ja -sarjaan Fabergén kanan parissa. Vaikka olen yllä esittänyt kriittisiäkin huomioita, kokonaisuus on kuitenkin mielestäni toimiva ja lukukokemus kallistui positiivisen puolelle. Harmittamaan vain jäi, että Kostamon suvun vaiheet 1900-luvun alkupuoliskolla jäivät niin vähälle, koska ne olivat ehdottomasti koko teoksen minulle kiinnostavimpia kohtia. Niistä lukisin ihan vain historiallisen romaaninkin mielelläni.

Johtolanka-raati perusteli Risto Malinin Fabergén kanan ehdokkuutta näin:

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

No, kuten sanottu, itse olisin kaivannut vielä hivenen lisää jouhevuutta ja vähän vähemmän vaateteollisuuden vaiheita, mutta olen kuitenkin iloinen, että tämä teos on valittu kuuden ehdokkaan joukkoon.

Risto Malin: Fabergén kana
Reuna 2024. 253 s.

Lainattu kirjastosta.

 

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset (linkki vie omaan blogiesittelyyni: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys

 

Suomen dekkariseura julkisti 4.12.2024 vuoden 2025 Vuoden johtolanka -palkinnon kuusi ehdokasteosta. Koska olen innokas dekkarifani ja entinen Johtolanka-raatilainen vm. 2016 ja 2017, odotin tietysti innokkaasti ehdokaslistan julkistamista. Hieman yllätyin, sillä olin lukenut vain yhden ainoan ehdokaslistan teoksista. Olen siis mitä ilmeisimmin täysin pudonnut kärryiltä!

Kirjailijoista tuttuja oli sentään useampi kuin yksi, mutta oli joukossa minulle ihan uusikin nimi. En ollut kuullut mitään Risto Malinin teoksista. Jussi Marttilan Aurajoki-sarjan aloitusosasta Veden varaan (Tammi, 2022) olin kyllä kuullut, mutta en lukenut. Sen sijaan olen käynyt Turun kaupunginteatterissa katsomassa sen pohjalta tehdyn näytelmän.

Aikani listan teosten ja tekijöiden esittelyjä eri puolilta katseltuani tulin siihen tulokseen, että on tutustuttava paremmin tähän joukkoon, ennen kuin palkinnon saaja 4.2.2025 julkistetaan. Voisin sitten olla siitä jotain mieltäkin.

Päätös ei ole mitenkään rationaalinen, jos vilkaisee pinoissaan lukemistaan odottelevia kirjoja, jotka pitäisi eri tarkoituksiin lukea mahdollisimman pian. Mutta milloin muka lukupäätökset tehdään järkeen perustuen ja suunnitelmia noudattaen?

Sen verran kuitenkin armahdin itseäni, että päätin kuunnella äänikirjoina ne teokset, jotka ovat kuunteluaikapalveluissa saatavana. Loput varaisin kirjastosta. Ei siis olisi mitään painetta kirjoittaa välttämättä esittelyä tänne blogiin, jos se ei jostain syystä lähtisi helposti syntymään.

Ensimmäiseksi kuunteluun valikoitui Jussi Marttilan kolmas osa Aurajoki-sarjasta eli Lähdön läheisyys. Kuten sanottu, en ole sarjan aiempia osia lukenut, joten jouduin hyppäämään osittain liikkuvaan junaan.

Aurajoki-sarjan päähenkilö on yksityisetsivä Janatuinen, joka asuu Martin kaupunginosassa Aurajoen tuntumassa. Janatuinen on entinen poliisi. Sarjan aloitusosassa Veden varaan -dekkarissa on aiheena Turkua piinannut myyttinen sarjahukuttaja eli Jokituuppari, jonka kerrotaan vaanineen öisin Aurajoen rannoilla valmiina työntämään varomattomia kulkijoita jokeen. Kakkososassa Pimeä kuilu jahdataan Halisten lastenmurhaajaa.

Näiden edellisten teosten juonta ei varsinaisesti paljastu kolmannessa osassa, mutta muutamat keskeiset asiat jatkuvat. Paljastuu ensinnäkin, että Janatuinen on kollegansa Helenan kanssa päätynyt surmaamaan Jokituupparin. Myös Halisten lastenmurhan tapaukseen liittyy jotain niin synkkää, että Janatuinen on sen jälkeen käytännössä juonut puoli vuotta samaan aikaan, kun myös Helena on joutunut jättämään poliisinvirkansa.

Turun poliisissa työskentelevä Kirstinen ottaa näyttävästi yhteyttä Janatuiseen ja tarjoaa tälle tehtävää. Kirstinen haluaa, että Janatuinen etsii Irma Lielahti -nimisen nuoren naisen. Tarjous on melko huono, sillä jos Janatuinen kieltäytyy siitä, Kirstinen paljastaa Janatuisen ja Helenan teot sarjahukuttajan tapauksessa. On siis pakko suostua. Jo alusta asti Janatuiselle on selvää, että ennen kuin tehtävä on kunnolla suoritettu, Kirstisen on kuoltava. Onnistuisiko se niin, että hän itse jäisi henkiin? Se ei ollut todennäköistä.

Kiristys ja siihen liittyvä tehtävä saavat Janatuisen lopulta ottamaan uudelleen yhteyttä Helenaan, josta onkin vielä hänelle korvaamatonta apua useaan otteeseen. Ystävyys siis on onneksi elvytettävissä.

Kun Janatuinen pääsee tutkimustensa alkuun, alkaa selvitä, että Irman ympäriltä on kadonnut koko joukko ihmisiä. Johtolankoja seuratessaan Janatuinen törmää kerta toisensa jälkeen ruumiisiin. Jotain todella vaarallista on tekeillä. Miten Irma ja Kirstinen liittyvät siihen? Onko Irma ylipäätään enää hengissä?

Janatuisen hengenlähtö on lähellä jo ennen kuin päästään edes varsinaiseen loppukohtaukseen, jossa tilit on tarkoitus tasata lopullisesti.

Minulla ei ollut varsinaisesti ennakko-odotuksia tämän dekkarin suhteen, mutta lopputulema on, että olen positiivisesti yllättynyt. Tämä veti oikein hyvin. Janatuinen ja Helena ovat toimiva kaksikko, ja liepeillä pyörii muutama muukin ihminen, joihin Janatuinen voi luottaa. Janatuisen ja Helenan status entisinä poliiseina on mielenkiintoinen, varsinkin, kun heitä yhdistää myös yhdessä vakain tuumin tehty vakava rikos.

Janatuisessa ei ole varsinaisia supersankaripiirteitä. Sen sijaan toimijuutta on mukavasti kirjoitettu tarinan naisille. Juoni on monipolvinen ja Janatuisen kadonneen naisen etsimisestä liikkeelle lähtevä tapahtumien vyöry on kiinnostava ja siinä on sopivasti yllätyksellisyyttä. Kuka lopulta on tarinan pahin roisto? Miten oikeutta jaetaan mahdollisimman tehokkaasti? Lisäksi pidin oivallisesta miljöökuvauksesta.

Kuunneltuna Lähdön läheisyys toimii oikein hyvin. Aiempien osien lukemattomuuskaan ei tuntunut sen kummemmin haittaavan. On ihan mahdollista, että palaan aiempiin osiin jossain välissä. Jos en, niin syynä ovat muut lukukiireet enemminkin kuin kirjojen kiinnostamattomuus.

Johtolanka-raati kehaisee Lähdön läheisyyttä näin:

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

En kiistä.

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys
Tammi 2024.
Äänikirjan lukija Mikko Leskelä.

Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.

 

Voittaja julkistetaan helmikuussa 2025. Ehdokkaat on valinnut Vuoden johtolanka -raati, jonka jäseniä ovat Ari-Matti Auvinen, Satu Henttonen ja Mikko Mäenpää.

Kaarina Griffiths: Lintumies #dekkariviikko

 

Kirjailija, toimittaja ja terapeutti Kaarina Griffiths on asunut useita vuosia Englannissa karunkauniilla Cornwallin rannikolla, jonne hän on nyt päättänyt sijoittaa kokonaisen dekkarisarjan nimeltä Cornwall-mysteerit. Sarjan toinen osa Lintumies on ilmestynyt tänä keväänä ja saavuttanut ilmeistä suosiota suomalaisten brittidekkarifanien keskuudessa, eikä suotta. Griffiths yhdistelee mukavasti cozy crimen, arvoitusdekkarin ja poliisiromaanin aineksia.

Olen sarjan aloitusosa Meren syliin -dekkarin yhteydessä tehnyt selkoa Griffithsin tuotannosta ja sen teosten keskinäisistä yhteyksistä, joten en nyt tässä enää sen enempää avaa sitä. Sanon kuitenkin, että on edelleen ilahduttavaa nähdä, miten kirjoittaja on ripeästi kehittynyt ja nyt Lintumiehen ilmestyttyä voidaan jo todeta, että Kaarina Griffiths on ansaitusti vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa dekkarikentässä.

Kun nyt on sarjassa ilmestynyt kaksi dekkaria, voinee jo todeta, millaisista aineksista sarja muodostuu. Miljöönä on siis kuvauksellinen Cornwallin merenranta ja sen pittoreskit pikkukylät. Meren syliin -dekkarin tapahtumat sijoittuvat pieneen St Serenin kylään ja Lintumiehen taas lossimatkan takana saaressa sijaitsevaan vähän eristyneeseen Mawnan Smithin kylään.

Kummassakin pikkukylässä tapahtuu rikossarja, joka kytkeytyy paikalliseen kansanperinteeseen. St Serenin kylässä kerrotaan tarinaa merenneidosta, joka houkutteli kylän papin mukaansa, ja kun rantaluolasta löytyy merenneitoasuun puettu nuoren naisen ruumis, aletaan huhuta vanhan tarun liittymisestä murhaan. Mawnan Smithissä taas on kerrottu tarinaa Lintumiehestä, isosta linnunhahmoisesta ilmestyksestä, jonka näkeminen on tiennyt huonoa onnea, jopa kuolemaa. Kun Lintumies taas ilmestyy ja pian löytyy läheltä omituisesti aseteltu ruumis, lähtevät huhut liikkeelle kuin kulovalkea.

Kummassakaan rikosvyyhdissä ei lopulta ole kyse mistään yliluonnollisesta, vaan murhaajat vain ovelasti hyödyntävät paikallisia tarinoita ja lietsovat niiden avulla villejä huhuja ja pelkojakin. Molemmissa osissa on mukana mielenkiintoista kuvataidetta, mikä tuo mukavan lisänsä tarinoihin.

Sarjassa rikoksia ratkovat ja julmia rikollisia jahtaavat rikostarkastaja Paul Diggins ja profiloija Antti Honkanen, jotka ovat toiseen osaan tultaessa jo ystävystyneet taannoisten hankausten jälkeen.

Pidän kovasti Griffithsin dekkareiden vahvasta Suomi-kytköksestä. Antti Honkanen on suomalainen psykologi, joka on sattumusten kautta päätynyt isännöimään vaimonsa perintökartanoa Cornwalliin. Paul Diggins ystävystyi Meren syliin -dekkarin tuoksinassa suomalaisen naisen kanssa ja pitää tähän tiiviihkösti yhteyttä. Kun kerran kirjailijalla on vahvat kytkennät kahteen maahan, se saa mielestäni kernaasti näkyä myös tarinassa.

Rakennuttaja Logan Denzellin ruumis löydetään Mawnan Smithin kirkon pihalta. Ruumis on aseteltu näyttämään siltä, että Logan on pudonnut – tai pudotettu – alas kellotornista. Lisäksi miehen kummastakin sieraimesta törröttää musta linnun sulka. Poliisit löytävät Loganin suusta paperirullan, jolle on kirjoitettu vain kaksi sanaa: keskiviikko, veri.

Kun rikostarkastaja Diggins tiimeineen alkaa jututtaa kylän väkeä, selviää, että edellisiltana myyttinen Lintumies on näyttäytynyt kirkontornissa vuosikymmenten tauon jälkeen. Diggins tekee oitis ratkaisun kutsua Antti Honkanen mukaan tutkimaan tapausta. Ruumiin suusta löytynyt lappunen tuntuu lupaavan, että uhreja on tulossa lisääkin. Lisäksi lintumiesmyytti vaikuttaa juuri sellaiselta ainekselta, jossa Honkasen taidot ovat tarpeen.

Loganin tappamiseen ei oikein tunnu löytyvän kunnon motiivia, vaikka hän onkin ollut varsin aggressiivinen tontinhankinnassaan, eivätkä kaikki pidä hänen ja hänen liikekumppaninsa taidefestivaaleistakaan. Mutta kuka sellaisten syiden takia tekisi murhan? Sitä on vaikea käsittää.

Myös kylän hyvin eksentrinen erakko Branok, joka elelee syrjäisessä mökissään vain kesy Cleo-korppi seuranaan, tuntuu alusta asti liittyvän jotenkin tapaukseen. Huhun mukaan Branokilla olisi hallussaan sopivat siivet Lintumiehenä esiintymiseen. Mutta vanha erakko ei halua kommunikoida ainakaan englanniksi, eikä kornillakaan kovin vuolaasti. Joku on kuitenkin varastanut mieheltä vanhan valokuvan, jossa näyttäisi Branokin tekemän piirroksen perusteella olevan natsiupseeri muutaman paikallisen miehen seurassa. Keitä miehet ovat, miksi natsiupseeri olisi sotavuosina käynyt Mawnan Smithissä ja kuka varastaisi vanhan kuvan?

Uusia väkivallantekoja, uhkauksia, vihjeitä ja lopulta ruumiskin vielä tulee lisää, ennen kuin monimutkainen arvoitus on saatu onnellisesti selvitettyä. Samalla on taas tutustuttu paremmin sympaattiseen rikostarkastaja Digginsiin ja Antti Honkaseen, jonka yksityiselämässä tuntuu olevan jokin isompi muutos tuloillaan. On mukava tietää, että heidät vielä tapaa!

Kaarina Griffiths: Lintumies
Otava 2024. 384 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Vuoden johtolanka 2025

Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon ehdokaslistalla ovat seuraavat teokset: 

Kaarina Griffiths: Lintumies (Otava 2024)

Cornwallissa asuva kirjailija Kaarina Griffiths sijoittaa Lintumies-murhamysteerinsä sen tummaan ja villiin maisemaan tehden kunniaa who done it -juonirakennelmalle. Griffiths on lukenut christiensä ja hänen kuvaamansa kyläyhteisö henkii brittiläisyyttä. Griffiths kirjoittaa hyvin, ja monipolvisen juonen tarina kantaa hienosti loppuun saakka.

 

Petja Lähde: Kaksi astetta (Gummerus 2024)

Terhi Nuoran tarina jatkuu siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kaksi astetta on vauhdikas ja jännittävä poliisiromaani. Nuoran oman elämän haamut vainoavat häntä, ja perisuomalaisesti Terhi juo liikaa ja rypee syvissä vesissä. Käsikirjoituksenomainen rakenne luo tapahtumista kuvia, joissa on kirjan läpi jatkuva jännite.

 

Risto Malin: Fabergén kana (Reuna 2024)

Kirjailija kertoo Kostamoiden kansalaissodasta alkavan sukutarinan. Malin on pitkänlinjan toimittaja, joka osaa kuvata kotimaisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuhoa. Fabergén kanan jännitys syntyy kallisarvoisesta esineestä, jonka omistaminen on vaarallista. Kirja antaa hyvän historiallisen ajankuvan maamme teollisesta kehityksestä onnistuen yhdistämään jouhevasti historialliset faktat nykytapahtumiin.

 

Max Manner: Harha (Bazar 2024)

Harha on vahva ja jännittävä dekkari. Harri Hirvikallio -sarjan 7. osa toimii itsenäisenä teoksena. Harri joutuu virkansa puolesta selvittämään poliisin kuolemaa. Mitä ovat Harrin harhat ja mihin ne johtavat? Manner osaa lukijan huijaamisen taidon. Kirjailijan kekseliäisyyttä voi vain ihailla, ja kirja pitää lukijansa pihdeissään ja palkitsee kaikissa käänteissään.

 

Jussi Marttila: Lähdön läheisyys (Tammi 2024)

Kirjailija on luonut onnistuneen ja lämpimän päähenkilön. Yksityisetsivä Janatuinen on vahvasti oikeudentuntoinen, herkkä, pohdiskeleva, hidas mutta fiksu, omanlaisensa tyyppi. Lähdön läheisyyden juoni etenee jännittävänä läpi kirjan. Tarinakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Kirjailija tekee kunniaa kotimaiselle dekkarikirjallisuudelle viittauksilla Reijo Mäen ja Harri Nykäsen tuotantoihin.

 

Anu Patrakka: Kiusaaja (Otava 2024)

Porton henkirikosyksikön tutkija Nelson Monteiro tasapainottelee virkansa ja muistisairaan isänsä hoitamisen välillä. Rikostutkinta vie Monteiron öisin tietojen perässä syrjäisille kaduille. Sivujuonena kulkee suhteen rakentaminen suomalaiseen Emiliaan. Monteiron ja muiden romaanin henkilöiden silmin Patrakka kuvaa Portugalin yhteiskuntaa ongelmineen sekä maan kaunista luontoa. Kiusaaja kertoo osattomuudesta mutta pyrkimyksestä parempaan uhrauksien kautta.