Veit Heinichen: Kuolema odotuslistalla

 

Jos et vielä ole tutustunut Triesten poliisin persoonalliseen komisario Proteo Laurentiin, muuta asiantila viipymättä! Pidin kovasti ensimmäiseksi lukemastani Veit Heinichenin dekkarista Karstin kuolleet, mutta tämän kesän yksi parhaista lukemistani kirjoista on oivallinen Kuolema odotustilassa. Se on syyttään lojunut luvattoman pitkään arvostelukappalepinossani, mutta kannatti totisesti ottaa se lopultakin lukuun!

Kuolema odotuslistalla on ilmestynyt vuonna 2003, ja sen nykyhetki on 2000-luvun alku, jolloin Silvio Berlusconi kannattajineen johtaa Italiaa. Äänenpainot ovat maassa muuttuneet, eivätkä suinkaan Proteo Laurentin ja hänen kollegojensa ja ystäviensä haluamaan suuntaan. Muutos ilmapiirissä näkyy myös poliisin arjessa, ja komisario Laurenti saa ikäväkseen todeta, että hänellä on poliisivoimissa vahvoja vastustajia, jotka haluavat kammeta hänet pois virastaan.

Romaanissa seurataan niin komisario Laurentin ammatillisia kuin yksityiselämän asioitakin. Edellisen tarinan tapahtumista on vierähtänyt vähän aikaa, ja Laurenti vaimoineen on päätynyt kaupungin ulkopuolella sijaitsevan komean vaikkakin vähän rapistuneen huvilan omistajiksi, kun pariskunnan ystävä oikeuslääkäri Galvano oli ehdottanut heille vaihtokauppaa. Vanha mies halusi nauttia kaupunkiasunnon mukavuuksista, ja pariskunta voisi maalla vaikka hankkia koiran. Uusi asunto puutarhoineen on projekti, joka tuntuu elvyttävän Laurentien väljähtynyttä avioliittoakin.

Oivallisesta ja kaikin puolin moitteettomasti tehdystä vaihtokaupasta sikiää vielä odottamattomia ongelmia, mutta Heinichen on kirjoittanut rikosjuoneenkin kuvion, joka liittää Laurentien huvilan tapahtumiin. He saavat naapurikseen salaperäisen kirjailijan, jolla taitaa olla tappajat kintereillään...

Rikosjuoni liittyy häikäilemättömään kansainväliseen ihmis- ja sisäelinkauppakuvioon. Lukija tietää jo varhaisessa vaiheessa, että Triesteen hiljattain avatulla korkean profiilin kauneuskirurgiaklinikalla tapahtuu kulissien takana jotain paljon häijympää kuin rahakkaiden julkkisten rasvaimuja. Kuvioon kuuluu, että kaupungin silmäätekevät suojelevat klinikan toimintaa, koska sen ympärillä liikkuvat todella suuret rahat.

Samanaikaisesti kahdesta suunnasta kohdistuu klinikan toimintaan uhka. Pariisilaisen journalistin Lorenzo Ramses Freyn raskaana ollut vaimo on joutunut työmatkallaan Maltassa liikenneonnettomuuteen ja menehtynyt nopeasti vammoihinsa sairaalassa. Surun murtama mies saa lopulta selville, että vaimolta on sairaalassa poistettu kaikki sisäelimet. Mitä oikein tapahtui? Alkaa hellittämätön jahti, joka tuo Ramseksen lopulta Triesteen.

Samaan aikaan Bukarestissa Romani Dimitrescu saa tietää kaksosveljensä kuolleen Triestessä. Veli oli matkustanut Italiaan luovuttaakseen toisen munuaisensa maksua vastaan, mutta nyt hän ei enää palaisi perheensä luo. Romani päättää seurata veljensä jälkiä ja kostaa tämän puolesta.

Heinichen rikkoo jonkin verran tapahtumien kronologiaa, joten tarkkana saa lukija olla tarinan kieputuksessa. Vyyhti on kuitenkin melkoisen koukuttava kaikkine sivujuonteineen. Mukana on myös huumoria keventämässä mustansynkeää aihetta. Oman mausteensa tarinaan tuovat niin Proteo Laurentin sotkuiset naisasiat kuin miehen omintakeinen koiran hankintakin. Väkisin eläkkeelle siirretty Galvano on myös hykerryttävä tyyppi, eivätkä Laurentien herkulliset ravintola-ateriat ja riehakkaat illanvietotkaan ole lainkaan hullumpia.

Kuolema odotuslistalla on palkittu Italiassa Premio Franco Fedeli -palkinnolla. Palkintonsa teos on ehdottomasti ansainnut. Lämmin suositus!

Veit Heinichen: Kuolema odotuslistalla (Tod auf der Warteliste)
Suom. Anne Kilpi. 414 s.
Kustantamo Huippu 2021.

Arvostelukappale.

Sini Ezer: Jerusalemin morsian

 

Vietin vielä kolmannen rupeaman antiikin roomalaisten parissa (ks. aiemmat jutut Jukka M. Heikkilä: Puumiekka ja Elodie Harper: Sudenluola), tällä kertaa 60-luvun (jaa.) Jerusalemissa. Luin parissa (loma)päivässä Sini Ezerin historiallisen romaanin Jerusalemin morsian. Ezer on suomalainen geenitutkija, joka on nuoresta saakka vieraillut Jerusalemissa, asunut Israelissa 15 vuotta ja imenyt sen tunnelmasta virikkeitä mielikuvitukselleen.

Ezer kertoo saamani Jerusalemin morsian -romaanin ennakkokappaleessa saaneensa idean teokseensa kulkiessaan Siloan tunneleiden läpi muutama vuosi sitten. Tunneleilla, jotka kulkevat vanhan kaupunginmuurin alitse vesialtailta Kuolleiden laaksoon, onkin romaanissa tärkeä osuutensa.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat niin sanotun ensimmäisen juutalaissodan aikaan. Rooman valtakunta levittäytyi aggressiivisesti ja valloitetuilta alueilta kerättiin raskaita veroja. Jerusalemin juutalaiset asukkaat nousivat kapinaan roomalaisia vastaan 60-luvun puolivälin jälkeen. Tapahtumat johtivat lopulta sotaan, joka alkoi vuonna 70 kaupungin raskaalla piirityksellä ja myöhemmin sen valloittamisella ja väestön brutaalilla tuhoamisella.

Päähenkilö ja minäkertoja on Shira, juutalaisen hajusteentekijä ja leeviläispappi Naftalin nuorempi tytär. Romaanin alussa Shira on vielä nuori tyttö, joka livahtaa yön pimeydessä kaupunkia ympäröivälle muurille ihailemaan tähtiä ja kuutamoa. Eräänä yönä Shira tapaa muurilla nuoren miehen, johon pian rakastuu. Samoihin aikoihin isosisko Hadessa saa ihailijakseen yhden kaupungin varakkaimman kauppiaan pojan Gideonin. Käy ilmi, että Shiran salainen rakkaus on Gideonin velipuoli Eitan.

Nuorten monimutkaisia avioliittokuvioita setvitään samaan aikaan, kun tunnelma kaupungissa alkaa muuttua yhä painostavammaksi ja vaarallisemmaksi. Ei ole yhdentekevää, millaisia aviolittoja solmitaan, ja vaikka nuorilla, myös tytöillä, on asiassa sananvaltaa, vanhemmat yleensä lopulta päättävät. Shirakin saa karvaasti todeta, että avioliitto ei ole vain miehen ja naisen välinen sopimus. Se vaikuttaa lopulta todella moneen ihmiseen ratkaisevallakin tavalla, joten harva voi vain seurata sydäntään ja halujaan.

Kuvaukseni kuulostaa ehkä imelältä ja romaanin tapahtumat ennalta-arvattavilta. Kenties ne sitä ovatkin, mutta lumouduin Ezerin kerronnasta kertakaikkisesti ja ahmin muhkean romaanin nauttien joka hetkestä. Mistään nyyhkytarinasta ei ole kyse, ja Shira joutuu kohtaamaan ankaria koettelemuksia perhe-elämän ja sodan melskeissä, mutta hetkittäin hänellekin suodaan onnea. Hänen tarinansa on samaan aikaan koskettava, jännittävä, kiehtova ja viihdyttävä.

Ezer saa loihdittua muinaisen Jerusalemin ja sen lähialueet, ihmisten arjen ja juhlan sekä sodan kauhut elävästi lukijan silmien eteen. Mantelipuun varjo helteisenä päivänä houkuttaa, katuojissa mätänevien nälkiintyneiden kerjäläisten ruumiiden löyhkä etoo. Kuolleiden laaksossa avautuva vehreä paratiisi viekoittelee, ja halu pulahtaa vilvoittavaan altaaseen tuntuu todelliselta. Aivan ihana romaani, vaikka kauheita asioita ja huutavia vääryyksiä tapahtuukin!

Tälle todellakin odotan myös jatkoa, ja huojentavaa onkin tieto, että Ezer jo kirjoittaa Masadan kirjuria.

Sini Ezer: Jerusalemin morsian
Minerva 2023. 426 s.
Äänikirjan lukija Elina Keinonen.

Ennakkokappale.
Romaani ilmestyy 5.9.2023.

Elodie Harper: Sudenluola

Luin ensin Jukka M. Heikkilän Rooman valtakunnan gladiatrixeista kertovan romaanin Puumiekka ja jatkoin suoraan Elodie Harperin Sudenluolaan, joka sekin sijoittuu antiikin ajan Rooman valtakuntaan ja kertoo yhden Pompejin huoratalon asukkaista. Ei siis ihme, että tuntuu kuin olisin kahlannut syvällä naisiin kohdistuvassa raa’assa väkivallassa, alistamisessa, nöyryyttämisessä ja esineellistämisessä. Vähän ahdistavaa näin suurina annoksina, myönnetään.

Toimittaja ja uutistuottaja sekä kirjailija Elodie Harper opiskeli Oxfordin yliopistossa antiikin runoutta ja kiinnostui antiikin historiasta. Sudenluola-trilogia on saanut innoituksensa samannimisestä bordellista, joka on kaivettu esiin Pompejin raunioista ällistyttävän hyvin säilyneenä. Sarjan toinen osa Kultaisen oven talo ilmestyy suomeksi marraskuussa 2023 samaan aikaan kuin kolmas osa The Temple of Fortuna alkukielisenä. Kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet bestsellereitä, ja sarjan tv-oikeudet on myyty. Luvassa onkin melkoinen televisiosarja!

Sudenluolan keskiössä ovat julman sutenööri Felixin omistaman halvan Sudenluola-bordellin viisi erilaisista taustoista kotoisin olevaa työntekijää tai oikeammin orjaa. Päähenkilö Amara on kotoisin Kreikasta pienehköstä rannikkokaupungista. Hän on lääkäriperheen sivistynyt tytär, joka on onnettomien käänteiden kautta päätynyt orjamarkkinoiden kautta Felixin omaisuudeksi. Nuori Dido, jonka Felix osti samaan aikaan Amaran kanssa, päätyi markkinoille merirosvojen kaapattua hänet mukaansa pohjoisafrikkalaisen kaupungin ryöstön yhteydessä. Amara ja Dido ovat talon uusimmat tulokkaat romaanin alussa.

Kovapintainen ja ammattinsa osaava Victoria on ollut orja koko ikänsä, sillä hänet on löydetty vauvana tunkiolta. Hyväuskoinen ja aavistuksen yksinkertainen Beronice käy välillä toisten hermoille ja joutuu näiden pilkan kohteeksi. Cressa on joukon iäkkäin ja on kohdannut menetyksiä, joista toisilla ei vielä ole kokemusta. Tarinan mittaan talon asukkaiden kokoonpano muuttuu, kun uusia naisia tulee ja jotkut vanhoista poistuvat.

Muhkea romaani kertoo prostituoitujen kammottavan elämän ankeasta arjesta. Työ on vastenmielisintä mitä kuvitella saattaa, ja sitä tehdään jatkuvasti oman terveyden ja hengen kaupalla. Kaupungin hierarkiassa huorat ovat alimmilla jolleivat alimmalla askelmalla eli kaikkien halveksumia hylkiöitä. Ihmisten, erityisesti miesten, mielikuvissa portto nauttii työstään aidosti, koska heidän on ansaitakseen teeskenneltävä olevansa himokkaita. Älykkäimmät ja viisaimmatkaan miehet eivät tunnu tajuavan, millainen prostituoituna työskentelevän orjan asema oikein on.

Naiset (ja myös ilotaloissa työskentelevät pojat) joutuvat sietämään jatkuvia raiskauksia, hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyjä päivästä ja yöstä toiseen. Olot ovat muutenkin kaukana mukavista. Rahat riittävät hädin tuskin ruokaan, ja jos orja sattuu saamaan juomarahaa, sen vie isäntä. Silti jokainen yrittää koota säästöjä, sillä kaikki unelmoivat vapaudesta. Orja voi saada vapautensa ostamalla, mutta sellaisten summien kokoaminen on täysin toivotonta.

Amara on siis Sudenluolan päähenkilö, jonka näkökulmasta elämää Pompejissa seurataan. Hän on paitsi kaunis myös älykäs ja määrätietoinen. Toivottomat olosuhteet eivät ole kokonaan pystyneet nujertamaan häntä, vaan hänen sisällään kytee myös viha, mutta se täytyy pitää visusti kurissa ja piilossa. On käytettävä muita keinoja, jos aikoo pelastaa itsensä. Amara tarttuu kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin, ja sattuma tai jumalatar Venus heittääkin hänen eteensä odottamattomia tilaisuuksia. Mutta orjan ja erityisesti naisorjan, joka työskentelee prostituoituna, asema on aina riippuvainen miehistä ja heidän oikuistaan. Mihinkään lupaukseen ei voi luottaa, ja aina on pidettävä mielessä, että aivan kaikki hengestä alkaen voidaan ottaa pois milloin tahansa.

Kuten sanottu, Sudenluola ei ollut mitään kovin miellyttävää luettavaa. Sen ajankuva on rakennettu taiten ja hieman turhankin realistiseksi. Naisten kokema kohtelu saa lukijan tuntemaan voimatonta raivoa, epätoivoa ja inhoa aivan kuten kirjan henkilötkin. Henkilökuvaus toimii, sillä ainakin Amaran ja Didon kohtaloista aidosti kiinnostuu ja sydän nousee väkisinkin kurkkuun kerta toisensa jälkeen heidän vaiheitaan seuratessa. Jatko-osaan tarttuminen lienee väistämätöntä.

Elodie Harper: Sudenluola (The Wolf Den)
Suomentanut Laura Beck.
Bazar 2023. 479 s.
Äänikirjan lukija Anna-Riikka Rajanen.

Ennakkokappale. 

Kun olin jo tämän oman juttuni kirjoittanut valmiiksi, ilmestyi Helsingin Sanomissa koostejuttu kevyestä kesäluettavasta. Siinä Suvi Ahola toteaa, että Sudenluolan mielenkiintoisinta antia on, kun Amara tutustuu luonnontutkija Pliniukseen, joka on oikea historiallinen henkilö. Amara asuu viikon Pliniuksen luona ja saa maistaa huoletonta luksuselämää. "Muuten paksu romaani on aikamoista huttua, jossa riittää kepeää kuvailua antiikin roomalaisten elostelusta", toteaa Ahola.

En varmasti koskaan lakkaa hämmästelemästä, miten eri tavoin eri ihmiset kokevat esimerkiksi kirjat. Olen nimittäin täysin vastakkaista mieltä kuin Ahola, mitä Sudenluolaan tulee. Episodi Pliniuksen luona on epäuskottava ja höttöinen päiväuni. Koko muu kirja on jatkuvaa kauheuksien ja kärsimysten kuvailua. Kärsimys ja kauheudet tosin johtuvat antiikin roomalaisten elostelusta, mutta näkökulma on orjaprostituoitujen. Siitä on höttö kaukana, vaikka ei romaania dokumenttina pitäisikään.

Jukka M. Heikkilä: Puumiekka

 

En muista kuulleeni gladiatrixeista eli naisgladiaattoreista ennen kuin luin Jukka M. Heikkilän historiallisen romaanin Puumiekka. Ilmeisesti gladiatrixeja on ollut aikanaan olemassa ja he ovat esiintyneet gladiaattorinäytöksissä Heikkilän kuvaamana aikana eli ainakin keisari Domitianuksen hallitessa Roomaa vuosina 81-96 jaa.

Domitianus hallitsi valtakuntaansa häikäilemättömän itsevaltaisesti, ja hänen hallituskauttaan leimasivat silmitön tyrannia ja pohjaton ahneus. Tähän pohjavirtaukseen Puumiekan juoni vahvasti nojaa.

Romaanin nimi tulee puumiekasta, jonka gladiaattori saattoi lunastaa selviydyttyään kymmenestä ottelusta areenalla. Se oli eräänlainen symbolinen todiste tehdystä työstä ja ansaitusta vapaudesta ja armahduksesta. Ennen gladiaattoripalvelusta tehdyt rikokset oli siis sovitettu. Puumiekkaa käytettiin myös gladiaattoreiden koulutuksessa harjoitusaseena. Varsinaiset teroitetut metallista valmistetut aseet olivat käytössä vain aidoissa ottelutilanteissa areenalla.

Puumiekka alkaa brutaalilla kohtauksella, jossa senaattori Juniuksen perheen rauhallinen ilta päättyy, kun Domitianuksen pretoriaanit tunkeutuvat senaattorin kotiin ja kertovat, että tämä on tuomittu vehkeilystä hallitsijaa vastaan. Junius ja hänen vaimonsa murhataan epäröimättä ja perheen tytär Junia joukkoraiskataan, julistetaan henkipatoksi ja viskataan lopuksi alastomana kadulle. Hänen auttamisensa merkitsisi auttajalle kuolemantuomiota.

Julmasti pahoinpidelty ja häväisty Junia onnistuu hankkiutumaan jumalatar Vestan palvojien talon portille. Toisiksi vanhin kuudesta Vestan neitsyeestä, Helvidia, on Junialle etäistä sukua, ja hän toivoo Helvidian voivan auttaa. Vastaanotto ei ole sydämellinen, sillä keisarin ote on tiukka myös Vestan talon asukkaista. Talossa kuitenkin piileskelee jo entuudestaan toinen saman kohtalon kokenut tyttö Mettia.

Lyhyen toipumisjakson jälkeen Helvidia toimittaa tytöt ainoaan keksimäänsä paikkaan eli gladiaattorikoulutukseen Flaviusten areenalle, jonka lanista Rufuksen hän tuntee. Suunnitelma ei ole aivan pyyteetön, sillä Helvida toivoo edes toisen tytöistä jäävän henkiin ja lunastavan puumiekkansa. Sen jälkeen tämä voisi auttaa Helvidiaa, joka aikoo jäädä kolmekymmentä vuotta palveltuaan eläkkeelle vestaalin tehtävästä. Luvattu eläkesumma on mieletön omaisuus, eikä aie ole lainkaan vaaraton.

Seuraa pitkä jakso, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti gladiatrixien koulutusta ja ankaraa elämää hierarkkisessa yhteisössä. Selviää muun muassa, mitä alun perin tarkoitettiin sanonnalla takapuolen nuolemisesta. Kamppailu elämästä ja kuolemasta on naisten arkea, ja lohtua he saavat vain toisistaan. Kun naiset ovat valmiita ensimmäisiin otteluihinsa, he saavat maistaa huumetta, jota yleisön edessä esiintyminen selvästikin monelle on.

Puumiekka on Jukka M. Heikkilän kahdestoista antiikin aikaan sijoittuva historiallinen romaani. Sen parasta antia on tarkka ajankuva mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Gladiaattorien koulutus ja areenalla käydyt kamppailut on kuvattu elävästi, ja lukija tempautuu vauhdikkaiden kohtausten imuun.

Puumiekan on kustantanut pieni Nysalor-kustannus. Vaikka Heikkilä on jo todellinen konkari historiallisten romaanien saralla, olisin silti toivonut viimeiselle editointikierrokselle aavistuksen lisää terävyyttä. Muutamissa kohdissa on jonkin verran toisteisuutta, ja vaikka en todellakaan odota historialliselta romaanilta arkaaista kieltä, jotkut tekstiin livahtaneet tämän päivän ilmaisut pistävät paikoin silmään, kuten ”teitä ei täällä käytetä seksuaalisesti hyväksi”. Kansikuvaakin olisin kenties vielä hieman harkinnut!

Juonenrakentelu ja henkilökuvaus eivät ole Puumiekan vahvimpia puolia. Juoni on yksioikoinen, eivätkä edes päähenkilöt Junia ja Mettia alias Amatsonia ja Akhillea saa juurikaan lihaa luidensa ylle. Yrityksestä huolimatta he jäävät kovin yksiulotteisiksi roolihahmoiksi, kuten Helvidiakin. Annan silti pisteitä runsaasta naisnäkökulmasta, johon romaanissa on panostettu.

Teos on rakenteeltaan suoraviivainen ja konstailematon. Diktatuurissa elämisen riskit käyvät tarinassa selvästi ilmi. Kun mikään laki ei suojaa ketään, ovat seuraukset karut. Kuka tahansa voi löytää itsensä minä hetkenä hyvänsä pennittömänä katuojasta, jollei sitten vatsa auki viillettynä ruumiina.

Heikoimmassa asemassa ovat aina naiset, joiden kunnian vieminen eli raiskaaminen on tekijöilleen pelkkää huvia mutta uhreille täydellinen perikato ja umpikuja. Raiskattu nainen on yhtä kuin huora, eikä siitä leimasta voi mitenkään pyristellä irti. Valitettavan helppoa on vetää yhtäläisyysmerkkejä näistä asetelmista myös nykyajan olosuhteisiin maailmalla.

Jukka M. Heikkilä: Puumiekka
Nysalor 2022. 222 s.
Kansi Jukka M. Heikkilä ja Henna Sakkara-Döring.

Arvostelukappale.

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

 

Naistenviikon #naistenviikko2023-blogihaasteen tuoksinassa tulin kirjoittaneeksi hyvän mielen kirjoista ja viidestä kotimaisesta uutuusromaanista, jotka mielestäni sujahtavat mainiosti kyseiseen kategoriaan. (Pääset sarjan aloitusjuttuun tästä, ja jutussa on linkit kaikkiin muihin juttuihin.) Kuin pisteeksi i:n päälle kuuntelin miltei samaan putkeen myös yhden käännöskirjan, joka on vähintäänkin hyvän mielen romaani ellei peräti lohturomaani.

Brittikirjailija Annie Lyons on nimittäin kirjoittanut todellisen lohtukirjan, jossa lohtua saadaan kirjoista, tarinoista ja lukemisesta. Pommisuojan lukupiirin lukeminen on kuin lämpimään huopaan kääriytyminen takkatulen ääreen sateen ropistessa pimeässä illassa ikkunan takana. Yhtään ei haittaa, että tarinaan punoutuvat niin Lontoon pommitukset kuin holokaustin kauhut. Ne on kiedottu niin paksuun pumpuliin, että ne eivät pääse lukijaa kuin korkeintaan hieman liikuttamaan teekupposten ja hyvien kirjallisuuskeskustelujen lomassa. Enkä sano tätä nyt sarkastisesti saati ivallisesti, vaan ihaillen ja hitusen äimistellen. Viihdyin kirjan lempeän hellässä huomassa oivallisesti!

Vuonna 1911 Gertie Bingham tekee löydön uudessa asuinpaikassaan Lontoon kaakkoisosassa: liikehuoneisto, joka on kuin luotu kirjakaupaksi! Kirjastossa työskentelevä aviomies Harry ei pahemmin vastustele, ja niinpä pariskunta alkaa tuota pikaa toteuttaa unelmaansa omasta kirjakaupasta.

Lyhyen prologin jälkeen hypätään vuoteen 1938. Leskeksi jäänyt Gertie on 59-vuotiaana tullut siihen johtopäätökseen, että hänen on aika pistää Binghamin Kirjakauppa myyntiin ja vetäytyä eläkepäivien viettoon jonnekin rauhalliseen paikkaan, kenties rannikolle. Mikään ei oikein enää tunnu miltään, kun rakas Harry on lopullisesti poissa. Edes labradorinnoutaja Hemingway ei pysty riittävästi lohduttamaan emäntäänsä. Binghamin kuulun lukupiirinkin hän on antanut apulaisensa Bettyn hoiviin.

Eläköitymisajatukset kuitenkin työntyvät syrjään, kun Gertien ja Harryn yhteinen ystävä Charles saa Gertien suostuteltua ottamaan luokseen asumaan Saksasta paenneen juutalaislapsen. Lapseton Gertie epäröi ensin, mutta päättää sitten ottaa haasteen vastaan. Hän tosin toivoo jo vähän isompaa lasta, koska lastenhoitokokemus on ohuenlainen. Pian Gertien vierashuoneeseen asettuukin 16-vuotias omapäinen Hedy, joka puhuu heikosti englantia ja ikävöi kotiaan ja perhettään.

Romaanin aikajänne ulottuu koko sodan yli ja pari vuotta sen jälkeenkin, vihoviimeinen epilogi sijoittuu vuoteen 1952. Poliittisia tapahtumia ja itse sotaa käsitellään vain sen verran kuin se on Gertien ja hänen lähipiirinsä vaiheiden takia välttämätöntä. Hedy toivoo kovasti perheensä pääsevän Englantiin turvaan, ja lontoolaiset sinnittelevät vähitellen yhä ankarampien pommituksien kynsissä.

Binghamin kirjakauppa ja Gertien kotitalo puutarhoineen sijaitsevat Lontoossa, mutta meno on pääosin kuin pienessä idyllisessä maalaiskylässä. Sympaattinen Gertie tuntee kaikki lähikatujen ihmiset ja pienen kirjakauppansa asiakkaat. Yhteisöllisyys antaa voimia, ja vaikka kaikkien kanssa ei ihan heti tulekaan toimeen, Gertie yleensä kääntää minkä tahansa ihmissuhdeongelman lopulta voitokseen. Sodan keskellä ystävystytään ja rakastutaan, iloitaan ja surraan, pelätään ja toivotaan.

Pimennykset ja väestönsuojissa vietetyt kauheat tunnit kuluvat leppoisammin, kun on hyvää luettavaa. Gertie kirjakauppansa väen kera pitää naapuruston kiinni hyvissä tarinoissa, ja Binghamin lukupiirikin muovautuu sodan vaatimusten mukaan. Kirjallisuuden ja tarinoiden hyvää tekevä voima on erityisen arvokasta ankeina aikoina.

Lukupiireissä luetaan romaanin mittaan lukuisa määrä klassikoita, ja ystävällisesti kirjailija on laatinut romaanin loppuun listaan mainituista teoksista. Suurin osa niistä on ilmestynyt myös suomeksi.

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri (The Air Raid Book Club)
Suom. Anna-Mari Raaska.
Aula & co 2023. 344 s.
Äänikirjan lukija Outi Vuoriranta.

Ennakko-/arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto

 

Turkulainen Ilona Tuominen on julkaissut kaksi trilleriä Ja jollen sinua saa (Bazar, 2021) sekä Huutoon vastaa kaiku vain (Bazar, 2022). Nyt ilmestynyt kolmas romaani Seurustelusalaliitto on hyvän mielen romaani, joka aloittaa turkulaiseen puutalokortteliin sijoittuvan Kortteli-nimisen sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet myytiin jo ennen sen ilmestymistä.

En ole Tuomisen trillereitä toistaiseksi lukenut, vaikka esikoisteoksen olen jossain vaiheessa ostanut hyllyynikin. Uusi dekkaristi on kiinnostanut, eikä miljöökään ole ollut vähäpätöinen asia, sijoittuuhan Ja jollen sinua saa Turkuun.

Turkuun sijoittuu myös Seurustelusalaliitto. Keskeisenä tapahtumapaikkana on sarjalle nimen antanut puutalokortteli, jossa sijaitsee päähenkilö Sanni Virtasen mummola. Kun Sannin avioliittoaie romaanin alussa menee rytinällä ja dramaattisen näyttävästi karille ja upouudesta huippumodernista omakotitalostakin tulee lähtö, tarjoaa tyhjillään oleva isovanhempien asunto turvasataman. Mummi on jo edesmennyt, mutta Sannille tärkeä pappa on heti valmis ojentamaan auttavan kätensä rakkaalle Hurrikaanilleen.

Lähtöasetelmassa siis Sanni hylätään näyttävästi alttarille, hän menettää paitsi rakkaan Maxinsa myös kotinsa ja vähän yllättäen myös suurimman osan ystävistään. Elämää on lähdettävä kolmikymppisenä rakentamaan pala palalta uudelleen. Onneksi tukena ovat Alma-sisko, pappa sekä työkaveri Siru, pian myös Elvis- ja Kookos-kissat. Naapureistakin alkaa löytyä ihan mukavia ihmisiä, jos ei lasketa seinänaapurin äksyilevää Koistista, joka jostain syystä inhoaa Sannin pappaa ja sitä myöden myös Sannia.

Romaanin nimi jo paljastaa keskeisen juonikuvion. Sanni päätyy pitkällisten pohjustusten kautta tutustumaan Maxin uusvanhan tyttöystävä Erikan entiseen kihlattuun Jukkaan. Erinäisten käänteiden jälkeen Sanni ja Jukka päättävät ryhtyä valeseurustelemaan kostaakseen ja näyttääkseen eksilleen ja vähän muillekin asioihinsa sekaantumaan pyrkiville tahoille. Kuten arvata saattaa valeseurustelusta seuraa kaikenlaisia kommelluksia sekä ihan oikeaa ihastumista ja rakastumista, mistä jälleen seuraa monenmoisia pulmia ja käänteitä.

Seurustelusalaliitto on muhkea, lähes neljäsataasivuinen lukupaketti, jossa olisi ollut minun makuuni reippaahkosti tiivistämisen varaa. Varsinaiseen asiaan eli seurustelusalaliittoon päästään vasta noin romaanin puolivälissä, mitä ennen on pitänyt käydä läpi ensin Sannin ja Maxin häävalmistelut, ero- ja erostatoipumiskuviot. Tälle kirjalle pelastus oli äänikirjamuoto, sillä sen verran huomasin kuunnellessani tuskastuvani asioiden hitaaseen etenemiseen, että painettu versio olisi saattanut jäädä keskenkin, viimeistään, kun Sanni toista kertaa hinkkaa loiskunutta kahviaan lattialankuista.

Turku ja Turun idyllisiltä näyttävät puutalokorttelit (joita sentään muutama on säilynyt!) jäävät kaikesta huolimatta Seurustelusalaliitossa tyhjähköksi kulissiksi. Tapahtumat olisi voinut sellaisinaan sijoittaa oikeastaan mihin kaupunkiin tahansa.

Tuominen hallitsee oivallisesti hyvän mielen romaanin konventiot. Sanni huomaa lopulta viihtyvänsä erinomaisesti vähän kulahtaneessa puutalokorttelissa eikä kaipaa virtaviivaista omakotitaloa sen paremmin kuin selkärangatonta Maxiakaan. Elämä alkaa vähitellen muuttua oman näköiseksi, ja Sanni löytää itsestään ihan uutta puhtia. Huumoria ja kommelluksia on tarinan höysteenä mukavasti, mutta ei ilkeää. Lopun onnellisuuteen voi luottaa huolettomin mielin.

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto
Bazar 2023. 396 s.
Äänikirjan lukija Kati Tammensola.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Meri Savonen: Amandan kolme kesää

 

Amandan kolme kesää on Meri Savosen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Savonen on toimittaja ja palkittu sanoittaja, jolta on ilmestynyt aikaisemmin viisi lastenkirjaa. Amandan kolme kesää solahtaa vaivattomasti hyvän mielen romaanien alaluokkaan.

Amanda on 36-vuotias helsinkiläisen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Romaani alkaa lajityypille uskollisesti jo vakiintuneen parisuhteen päättymiseen. Amanda ja Jon ovat seurustelleet kuusi vuotta, mutta nyt he ovat riidelleet viimeisen repivän riitansa. Rakkaus ei kestänyt yhteistä surua lapsettomuudesta. Oman lapsen ja perheen saaminen on Amandan suurin unelma ja elämän tärkein tavoite, joka erossa tuntuu muuttuvan sulaksi mahdottomuudeksi.

Amandalla on turvaverkkoina viimeisillään raskaana oleva Anna-sisko ja tämän unelma-aviomies Antti, paras ystävä ja kollega Iida sekä Amandan oma asunto. Tätä yksityiskohtaa hieman kummastelin, sillä siinä ei ole realismin häivääkään: pääkaupungissa asuva opettaja pitää kaksiotaan tyhjillään kuusi vuotta!? No, fiktiostahan tässä on kyse, joten eteenpäin.

Romaanin nimi jo paljastaa, että tarinan aikajänne on noin kolmen vuoden mittainen. Teoksen osiot on rytmitetty koulun lukukausien mukaan. Amandan kollegat ja koulun opettajahuone ovat tarinassa mukana enemmän tai vähemmän tiiviisti, mutta itse opetustyö on työnnetty visusti taustalle. Se nousee pintaan lähinnä Amandan rakkautena lukemiseen ja kirjoihin, ja romaanista voikin halutessaan poimia itselleen hyviä lukuvinkkejä.

Juoni rakentuu Amandan parisuhde- ja perhehaaveen ympärille. Miten keski-iän kynnyksellä oleva tavallinen ja sydämensä särkenyt nainen voi vielä päätyä laadukkaaseen parisuhteeseen, mistä miehiä löytyy, miten heihin tutustuu ja ennen kaikkea, onko riittävää kipinää vai ei? Yrittämällä yrittäminen ei tunnu luonnistuvan, mutta sattuma sen sijaan heittää välillä eteen varteenotettavia ehdokkaita, jotka sitten turhauttavasti katoavat ennen kuin Amanda ehtii tehdä mitään.

Kiitettävästi Amanda yrittää löytää elämäänsä myös uutta sisältöä. Olisiko nyt aika lopultakin toteuttaa nuoruuden haave kokonaisesta kesästä Italiassa? Olisiko siinä uusi tavoite, joka toisi kaivattua ryhtiä ja piristystä tylsään ja tavalliseen arkeen? Matkakassan kartuttamiseksi Amanda päätyy toisena eron jälkeisenä kesänä värväytymään kesätöihin muuttofirmaan.

Tässä kohdin kulmakarvani kohosivat jälleen ällistyksestä. Ilmeisesti pääkaupunkiseudun yläkoulun opettajilta eivät mene kaikki mehut varsinaisissa töissään, kuten miltei kaikilta tuntemiltani kollegoilta? Mutta kuten sanottu, fiktiosta tässä todellakin on kyse.

Ruumiillinen työ tuo Amandan elämään monenlaista uutta, ja lopulta kertyneelle matkakassallekin löytyy uusi käyttötarkoitus, joka sai minut hetkeksi aavistuksen kadehtimaan Amandaa.

Hyvän mielen romaanien osastolla Amandan kolme kesää sijoittuu hyvään keskitasoon. Varsinainen tarina etenee verkkaisesti, ja paikoin olisin kaivannut tiivistämistä ja rönsyjen karsimista. Kuten olen edellä todennut, realismille viitataan paikoin reippaasti kintaalla, mutta toisaalta hyvinkin realistista on, etteivät Amandan elämän suuret kysymykset ratkea hetkessä.

Huumoria on, mutta kommelluksia ei juurikaan, ellei hamsteri-Hannun tapausta lasketa. Yksinäisyys ja lapsettomuus ovat teemoina tummasävyisiä, mutta Savonen kirjoittaa niistä kuitenkin toivoa antaen. Ongelmat toinen toisensa jälkeen ratkeavat, mutta eivät aina ilmeisimmän kautta. Leppoisa ja lempeä asenne itse elämää kohtaan suorastaan huokuvat romaanista.

Meri Savonen: Amandan kolme kesää
Bazar 2023. 320 s.
Äänikirjan lukija Usva Kärnä.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)