Katja Kettu: Yöperhonen

Aina valoa kohti.

Ihastuin ikihyviksi Katja Ketun vimmaiseen kieleen ja tarinankerrontaan lukiessani romaania Kätilö. Ihastuin niin, että melko tuoreeltaan kuuntelin Kätilön vielä äänikirjanakin, ja kuuntelukokemus vain vahvisti ihastustani. Ketun tyyli on jäljittelemätöntä, rosoista ja elinvoimaista. Tarina on niin väkevä ja raastava, etten taida uskaltaa elokuvaversiota edes katsoa. Helposti tunnistettava persoonallinen kieli värikkään rehevine ilmauksineen ja tuttuine poljentoineen on tallessa myös uutuusromaanissa Yöperhonen. Samoin taitava rakenteen ja monipolvisen juonen hallinta on edelleen kohdillaan.

Katja Kettu Turun kirjamessuilla 4.10.2015.

Turun kirjamessuilla Kettu kertoi saaneensa alkuidean kirjaansa jo vuosia sitten opiskellessaan Turussa. Marilaisesta kulttuurista perillä ollut ystävä oli kertonut marilaisten käsityksestä sielusta ja sen kolmesta nimityksestä. Ört voi kuoleman jälkeen liikkua ruumiin lähellä yöperhosen muodossa.

Vuonna 2015 Verna Malinen löytää isänsä murhattuna Venäjän Marinmaalta Lavran kylästä. Henrik-isän suusta löytyy yöperhonen, ja varpaat on syöty ja raadeltu oudosti. Kuka murhasi Henrik Malisen ja miksi? Oliko hän oikeasti päässyt Vorkutan vankileirillä tapetun äitinsä Irga Malisen murhaajan jäljille? Verna Malinen on Yöperhosen toinen päähenkilö, nykyajassa Marinmaalle isäänsä etsimään saapunut suomalaisnainen, joka on kokenut kovia kotimaassa. Verna asettuu asumaan ikivanhan marilaismuori Elena Mihailovnan kotiin odotellessaan isänsä kokeman kohtalon ratkeamista. Kaikki ei ole kohdallaan kylässä, jossa ei toimi edes kännykkäverkko.

Tämä maa on sellainen: unen ja valveen rajamailla.

Romaanin toisen aikatason ja todellisuuden alussa, vuonna 1937 raskaana oleva viisitoistavuotias Irga Malinen hiihtää Petsamossa rajan yli Neuvostoliittoon. Edessä on Suuri Seikkailu, takana vihaiset kylänmiehet. Valkokenraalin tytär odottaa kommunistiagitaattorin ja loikkarin lasta. Irga on saamelaisäidiltään perinyt kykyjä, joita ei kaikilla ole. Tyttö on myös poikkeuksellisen sisukas. Vaikka isän kätyrit leikkasivat häneltä kielen, se ei estä Irgaa jatkamasta kohti päämääräänsä. Valitettavasti todellisuus Neuvostoliitossa on jotain vielä paljon pahempaa kuin kommunisteja verisesti vihaava isäkään on osannut kuvitella ja kuvata tyttärilleen.

Irgan matka Vorkutan ankaralle vankileirille alkaa, kun häntä syytetään vakoilusta. Ironisesti todisteina käytetään materiaalia, jonka Irga on tuonut rajan takaa lahjaksi rakastetulleen. Poliittisen vangin osa oli kaikkein julmin, eikä edes raskaus ollut syy välttyä kaivostyöltä. Ilman luottoystäväänsä marilaistyttö Elenaa Irga tuskin olisi selvinnyt edes tappavasta matkasta leirille.

Myöhemmin leirille tulee vielä mies, Aleksei Ignatenko, Irgan suuri rakkaus. Mutta kun kyse on lopulta eloonjäämisestä, kärsivät ystävyys, rakkaus ja jopa kaiken nielevä himo tappion.

Samaan aikaan kun Verna koettaa selvittää isänsä kohtaloa ja saada tolkkua marilaiskylän uhkaavan patotyömaan varjostamasta unenomaisesta elämänmenosta, päättää Venäjän hallitsija Vova lähteä helikopterillaan ottamaan selvää, kuka varasti lyijykynän hänen pöydältään. Epäilty liikkuu tiettävästi Lavran kylän suunnalla. Absurdilta kuulostava juonihaara yhdistyy toimintaelokuvaa muistuttavassa loppuhuipennuksessa miltei nerokkaasti kokonaisuuteen.

Tuollainen oli tämäkin hetki, ajallisesti vääristynyt. Mennyt, nykyinen ja tuleva lomittuvat ja poimuttuvat yhteen. Joskus päällekkäin osuvat sukupolvet tuhoavat toisensa.

Kettu ei päästä lukijaansa helpolla sen paremmin romaanin rakenteen kuin teemojenkaan puolesta. Tarinan juonilangat pysyvät tiukasti kertojan otteessa, vaikka lukijana tunsin välillä melkein pyörrytystä aikatasojen ja sukupolvien lomittuessa ja kaiken liittyessä lopulta kaikkeen. En myöskään osannut yhdistää Aleksei Ignatenkoa Kätilöön, niin runsaita ja monipolvisia ovat molemmat romaanit. Kettu itse viittasi tähän yhdistävään tekijään messuhaastattelussaan, ja se jäi kaihertamaan mieltäni. Mikä Aleksein osuus oli Kätilössä? Pitää vielä tarkistaa.

Lukijan haastavat Ketun hyödyntämät kansanperinteen uskomukset, jotka tuntuvat olevan voimissaan Venäjän puristuksessa elävien marilaisten keskuudessa. Jälkensä ihmisiin ja kylään on jättänyt myös Neuvostoliitto, ja suomalaisnainen tuntee olevansa keskellä maagisen absurdia todellisuutta. Mihin enää voi luottaa, kun aistit sotkee niin unia tuova tee kuin veriin menevä mieskin?

Ketun huikea mielikuvitus ja huolella tekemä taustatutkimus takaavat upean lukukokemuksen. Neuvostoliiton vankileirit ovat kammottava ja samalla kiehtova aihe, jota kirjailija on ryydittänyt henkilöiden väkevällä rakkaudenkaipuulla ja ikuisella vallanhimolla. Nämä kaksi tunnetta tuntuvat olevan historian käyttövoimia.

Ketun Kätilö ei päässyt aikanaan Finlandia-palkintoehdokkaaksi, vaikka onneksi saikin sittemmin useita muita palkintoja. Pidän edelleen teoksen silloista ohittamista omituisena. Mielenkiintoista on nähdä, miten Yöperhosen käy syksyn kirjapalkintomittelöissä. Veikkaan, että sen ohittaminen tulee olemaan mahdotonta.

Katja Kettu: Yöperhonen

WSOY. 325 s.

Arvostelukappale.

Aiemmat tekstit Katja Ketun tuotannosta:

Kätilö
Kätilö äänikirjana
Hitsaaja

Luetteko dekkareita? Liittykää Dekkariseuraan!

Suomen dekkariseura ry:n messurekvisiittaa.

”Luetteko dekkareita? Tunnetteko Dekkariseuran toimintaa?” Näillä kysymyksillä koetimme dekkariseuraystäväni kanssa sunnuntaina houkutella messukansaa Suomen dekkariseura ry:n messukojulle tutustumaan seuran toimintaan, ostamaan dekkariaiheisia tuotteita ja ennen kaikkea liittymään seuran jäseniksi. Tulokset eivät olleet kaksiset, mutta siitä ei ainakaan voine syyttää talkoolaisten innottomuutta. Jonkin verran ohi kulkenut yleisö esitti meille kysymyksiä, ja joihinkin osasimme vastata, joihinkin ehkä emme. Tässä muutamia:

Keitä seuraan kuuluu? Keille se on tarkoitettu?

Suomen dekkariseura ry. on kaikille rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajille avoin yhdistys. Seuran jäsenistöön kuuluu niin ahkeria lukijoita kuin kirjailijoitakin ympäri Suomea. Dekkariseura rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuin, kulttuurilehtituella, projektirahoituksella ja Dekkariseuran omien tuotteiden myynnillä. Kaikki varat käytetään jäsenistön hyväksi, eikä yhdistys tavoittele voittoa. Dekkariseuran toimintaa koordinoi hallitus, joka valitaan keväisin vuosikokouksessa. Uudet aktiivijäsenet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan seuran toimintaan.

Dekkariseuran kojulla Turussa sunnuntaina pyörähtänyt
kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoi seuran jäsenyyden
olevan hänelle kunnia-asia. 

Mitä toimintaa seuralla on?

Dekkariseuran tunnetuimpia toimintamuotoja ovat neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Ruumiin kulttuuri -lehti ja vuosittain jaettava Johtolanka-palkinto. Myös Helsingin kirjamessujen yhteydessä järjestettävä Dekkarilauantai on suosittu tapahtuma.

Ruumiin kulttuurin tilausmaksu (vuonna 2015 hinta 35 euroa, vuonna 2016 kuulemma 40 euroa) on samalla seuran jäsenmaksu. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on tuhti lukupaketti, jossa on ajankohtaisia dekkariuutisia, laajoja artikkeleja ja haastatteluja aiheeseen liittyen sekä Kirjakäräjät-niminen arviointiosasto, jossa pyritään arvioimaan kaikki Suomessa vuoden mittaan julkaistavat dekkarit. Myös elokuva- ja teatteriarvioita julkaistaan jonkin verran. Suomen mittakaavassa ja muutenkin lehti on korkeatasoinen kirjallisuuslehti. Jo pelkästään sen takia seuraan kannattaa liittyä.

Vuoden johtolanka-palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta. Aluetta ei ole rajattu tarkasti; palkituksi voi tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaiseen jännityskirjallisuuteen ja muuhun alan piirissä tehtävään työhön. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1985. Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati. Vuosittain jaetaan myös Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja. Tämän tunnustuksen saajan valitsee Suomen dekkariseuran hallitus.

Kuva on vuoden 2014 Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantaista.

Helsingin kirjamessujen yhteydessä siis järjestetään vuosittain seuran merkittävimpiin ponnistuksiin kuuluva Dekkarilauantai, jonka ohjelmaan on kuulunut aamusta iltapäivään asti paneelikeskusteluja ja dekkarikirjailijoiden haastatteluja. Samalla konseptilla mutta suppeampana järjestettiin tänä vuonna Turun kirjamessuilla dekkariohjelmaa ohjelmapäällikkö Jenni Haukion kutsusta. Messuohjelmat ovat kaikille messuilla vieraileville avoimia tilaisuuksia, ja perinteisesti seuran jäsenet ovat saaneet pienen alennuksen Helsingin kirjamessujen pääsylipun hinnasta.

Näiden edellä esiteltyjen toimintamuotojen lisäksi kannattaa tutustua seuran nettisivuilta tarkemmin esimerkiksi Kallion kirjaston dekkari-iltoihin.

Miksi seuraan kannattaisi liittyä?

Seuran toiminta on mukavaa ja monipuolista. Vaikka ei asuisikaan Helsingissä tai sen liepeillä, voi toiminnassa olla mukana lukemalla Ruumiin kulttuuria tai vaikkapa seuraamalla seuran Facebook-sivuja. FB:ssa on useita dekkariaiheisia ryhmiä, mutta ne eivät ole virallisia seuran toimintamuotoja, vaikka niissä todennäköisesti on mukana myös aktiivisia dekkariseuralaisia. Tällaisesta on hyvä esimerkki Dekkariryhmä. Myös seuran nettisivuilta ja blogista voi seurata tapahtumia.

Ennen kaikkea jäsenmaksun maksamalla tukee Ruumiin kulttuuri -lehteä ja on mukana varmistamassa lehden elossa pysymistä. Vireä lehti tarvitsee näinä kovina aikoina maksavia tilaajia. Seuraan voi liittyä myös nettisivujen kautta tai vaikkapa parin viikon päästä Helsingin kirjamessuilla seuran kojulla. Tervetuloa mukaan!

***

Helsingin kirjamessujen DEKKARILAUANTAI 

24.10.2015  Mika Waltari -lavalla

Otsikko: MITÄ RIKOSTEKNIIKKA ANTAA KIRJALLISUUDELLE?
Esiintyjä: Veli-Pekka Hänninen, Jari Louhelainen, Tuomas Rimpiläinen, Christian Rönnbacka
Alkaa: 10.30

Otsikko: DIGITAALISEN RIKOLLISESTI
Esiintyjä: Pekka Hiltunen, Tuula T. Matintupa, Lars Strang, Pauliina Susi

Alkaa: 11.00

Otsikko: SATTUMA JA PÄÄTTELY RATKAISEVAT RIKOKSET
Esiintyjä: Saara Kesävuori, Outi Pakkanen, Hannu Vuorio

Alkaa: 11.30

Otsikko: AJANKUVA RIKOSKIRJASSA
Esiintyjä: Virpi Hämeen-Anttila, Mikko Porvali, Timo Sandberg, Timo Saarto
Alkaa: 12.00

Otsikko: RAKENNE DEKKARISSA
Esiintyjä: Tapani Bagge, Sebastian Lindell, Tuomas Lius, Markku Ropponen

Alkaa: 12.30

Otsikko: POLIITTINEN JÄNNITYS RIKOSKIRJOISSA
Esiintyjä: Jyrki Erra, Kari Häkämies, Leena Lehtolainen, Arttu Tuominen
Alkaa: 13.00

Otsikko: ONKO EUROOPPA AVOINNA MYÖS DEKKARISTILLE
Esiintyjä: Pirkko Arhippa, Max Manner, Reijo Mäki, Vera Vala
Alkaa: 13.30

Otsikko: YLILUONNOLLINEN DEKKARI
Esiintyjä: Jussi Katajala, Jenna Kostet, Katariina Souri

Alkaa: 14.0

Otsikko: KYYNINEN SUOMI
Esiintyjä: Marja-Liisa Heino, Mari Pyy, Jarkko Sipilä, Taavi Soininvaara

Alkaa: 14.30

Otsikko: PERHEEN ARKI JA HISTORIA DEKKAREISSA
Esiintyjä: Johanna Holmström, Juha Numminen, Pentti Kirstilä, Elina Pulli

Alkaa: 15.00

Jos paikalla sattuu olemaan, kannattaa ehdottomasti kuunnella vielä nämäkin:

Otsikko: Mykkä tyttö
Esiintyjä: Michael Hjorth, Hans Rosenfeldt

Alkaa: 15.30

Otsikko: Suljettu talveksi
Esiintyjä: Jørn Lier Horst

Alkaa:  16.00

Otsikko: Kadonneet
Esiintyjä: Michael Katz Krefeld

Alkaa:  16.30

Otsikko: Kirjallisuuden kuninkaalliset
Esiintyjä: Sofi Oksanen, Riikka Pulkkinen
Alkaa: 17.00

Otsikko: Surunpotku
Esiintyjä: Leena Lehtolainen

Alkaa:  17.30

Dekkarilauantai Turun kirjamessuilla

Turun kirjamessujen toinen päivä eli lauantai oli selvästikin teemoitettu dekkarien ympärille. Ruotsi on messujen teemamaa, ja sieltä oli paikalle kutsuttu eturivin dekkarikirjailijoita. Kotimainen edustus oli liikkeellä pitkälti Suomen dekkariseuran järjestämän ohjelman ympärillä. Dekkarifanilla siis riitti kiirettä, kun koetti sukkuloida eri esiintymispisteiden välillä kuuntelemassa milloin ketäkin suosikkiaan. Tässä koostetta päivästäni.

Kirstina Ohlsson.

Aamu alkoi Kristina Ohlssonilla. Ohlssonin viisiosaisen Fredrika Bergman -sarjan viimeinen osa Daavidintähdet on ilmestynyt suomeksi, ja tästä kirjasta, koko sarjasta ja kirjoittamisesta ylipäätään kirjailijaa jututti Jaakko Lyytinen. En ole vielä tätä viimeistä osaa sarjasta lukenut, mutta jossain vaiheessa aion sen vielä tehdä. Vaikka Paratiisiuhrit olikin minulle pettymys, on sarja kokonaisuutena hyvin laadukas. Ohlsson on myös hyvin vakuuttava esiintyjä, jota kuunteli mielellään. Hienoa, että häntä haastateltiin myös erikseen.

Kristina Ohlsson, Anna Lihammer,
haastattelija Janne Mäkelä,
Outi Pakkanen ja Leena Lehtolainen.

Seuraavaksi lavalle marssitettiin neljä naisdekkaristia, kaksi kummaltakin puolelta Pohjanlahtea. Ruotsia edustivat Kristina Ohlsson ja Anna Lihammer ja Suomea Outi Pakkanen ja Leena Lehtolainen. Otsikkona oli 'Jännityksen vallassa'. Kirjailijoilta kysyttiin muuna muassa omia lempidekkareita, joiden parissa he ovat pelänneet eniten. Ohlsson mainitsi Stephen Kingin Piinan, Pakkanen Christien Eikä yksikään pelastunut -klassikon ja Lehtolainen Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Vaikka Lihammer ei suostunut kertomaan omaa suosikkiaan, pisteet taisivat mennä Ruotsiin. Koko haastattelu tuntui hieman väkinäiseltä, eikä varsinaista keskustelua päässyt syntymään. Aika on toki lyhyt sellaiseen, mutta jonkinlaista vuoropuhelua voisi silti toivoa .

Kari Hotakainen.

Kosak eturivin paikat oli lavan edestä varattu, ei takapuolta kannattanut vieläkään nostaa, sillä seuraavaksi eteen istutettiin Kari Hotakainen. Uusin kirja Henkireikä on kiinnostanut minua luonnollisesti kovasti jo ennen tätä kohtaamista, mutta nyt hankinnasta on tehty itseä sitova päätös. Hotakaisen mukaan kyseessä ei ole varsinainen rikosromaani, vaan kirjassa kerrotaan siitä, mitä tapahtuu ennen rikosta. Pinna kiristyy, ja joillakin se katkeaa. Hotakainen on paitsi velho kirjoittamaan myös loistava esiintyjä. Hotakaisen jälkeen piipahdin hetken Reuna-kustantamon ständillä jutustelemassa tuttujen kirjailijoitten kanssa. Paikalla olivat muun muassa Joulukalenteri 2:n tekijöihin kuuluvat Henry Aho, Markku Keisala, Jasu Rinneoja ja Harri V. Hietikko.

Suomen dekkariseuran pj. Leena Korsumäki avaa Dekkariseuran ohjelman.
Paneelissa mukana Timo Saarto, Timo Sandberg, Outi Pakkanen,
Christian Rönnbacka ja Reijo Mäki.

Suomen dekkariseura oli siis mukana järjestämässä lauantain ohjelmaa, ja pitkästä aikaa seuralla on myös oma kojunsa messualueella. Tervetuloa sinne vielä tänään sunnuntainakin! Aktiiviset jäsenet päivystävät kojulla talkootyönä. 

Dekkariseuran paneelit vetivät mukavasti väkeä auditorioon, ja lehdistön kamerat lauloivat heti aloituspaneelin jäsenten marssiessa esiiin. Omien dekkareittensa Suomi-kuvista kertoivat Timo Saarto, Timo Sandberg, Outi Pakkanen, Christian Rönnbacka ja Reijo Mäki. Paneelia vetänyt puheenjohtaja Leena Korsumäki sai joukosta irti ihan oikeaa keskusteluakin, ja asiaa helpotti varmasti, että suurin osa esiintyjistä taisi tuntea toisensa jo etukäteen. Kovin syvälle ei Suomi-kuvaan tässäkään tietysti päästy, mutta alkuun ainakin. Kerrankin voin muuten sanoa, että tiesin, mistä puhuttiin. Olen nimittäin lukenut kaikki kirjat, joista oli puhe!

David Lagercrantz.

Samaan aikaan pääsalissa jatkui ohjelma taukoamatta. Päivän suurimpia ulkomaisia tähtiä taisi olla David Lagercrantz, toimittaja-kirjailija, jonka jatko-osa  Stieg Larssonin Millennium-sarjaan, Se mikä ei tapa, on hiljattain ilmestynyt myös suomeksi. Lagercrantz on loistava esiintyjä, joka otti turkulaisyleisön lumoihinsa kertarysäyksellä.

Matti Rönkä.

Varsinaisesti puikahdin auditoriosta kuitenkin katsomaan Matti Rönkää, joka kertoi romaanistaan Eino. Kyseessä ei ole dekkari, vaikka Rönkä onkin julkaissut seitsenosaisen Viktor Kärppä -dekkarisarjan. Jokin arvoitus sotaveteraani Einon tarinaankin taitaa silti liittyä. Kirja on ollut hankintalistallani jo pitkään sekin. 

Kristina Ohlsson, Stefan Ahnhem, Anna Lihammer, Håkan Nesser
ja paneelin vetäjä Kerstin Bergman.

Dekkaripaneelit jatkuivat auditoriossa vaihteeksi ruotsalaisvoimin ja aiheena kirjailijoitten kirjojen Ruotsi-kuva. Keskustelemassa olivat Kristina Ohlsson, Stefan Ahnhem, Anna Lihammer ja Håkan Nesser Kerstin Bergmanin johdolla. Valitettavasti en ole ehtinyt lukea yhdenkään esiintyjän uusinta teosta ja Ahnhemilta ja Lihammerilta vielä yhtäkään, joten hieman olin ulalla. Tosin keskustelu kulki aika yleisellä tasolla. Nesser on Ohlssonin tavoin hyvä esiintyjä ja Bergman sujuva vetäjä, joten tätä paneelia seurasi ilokseen myös.

Kari Häkämies, Saara Kesävuori, Katariina Souri,
Pirjo Tuominen ja Virpi Hämeen-Anttila.

Messusukkulaksi itsensä tuntevan kirjabloggaajan voimat alkoivat hiipua, ja viimeiseksi paneeliksi jäi kotimaisten tekijöiden Rikoksen viemää -paneeli. Kuvan kirjailijat kertoilivat, miten päätyivät kirjoittamaan dekkareita. Kari Häkämiehen dekkari Anteeksi ei voi antaa odottaa vielä lukemistaan, mutta muiden kirjailjoiden uutuudet olenkin jo ehtinyt lukea. Kiinnostavaa oli kuulla Pirjo Tuomisen kommentti, jossa hän hämmästeli, miksi hänen Mailis Sarka -sarjansa luetaan dekkareihin. Samaa olen nimittäin miettinyt minäkin.

Vielä koukkaus päähallin kirjanmyyntipisteisiin ja sitten kotiin!

Messuhankintoja osa 2.

Messujen kielipolitiikka puhutti meitä bloggaajia pariinkin kertaan päivän mittaan. Messujen teemamaana on siis Ruotsi, mutta silti ruotsalaisten haastattelut ja paneelit toteutettiin pääosin englanniksi tai niitä tulkattiin suomeksi. Miksi? Ei suomenkielisten kirjailijoiden esiintymisiä tehty englanniksi tai tulkattu ruotsiksi. Koimme menettelyn epäkohteliaana vieraita kohtaan ja myös yleisön aliarvioimisena. Kiitän suomalaista koulujärjestelmää siitä, että jälleen huomasin pysyväni vallan hyvin kärryillä, puhuttiinpa sitten englantia tai ruotsia, ja uskon, että niin olisi pysynyt muukin yleisö. Miksi siis ei voitaisi reilusti käyttää ruotsia?

****

Messupassi järjestäjiltä, kiitokset!

Väliraportti Turun kirjamessuilta

Syksyn kirjallisten rientojen päätapahtumista ensimmäinen eli Turun kirjamessut ovat täydessä vauhdissa. Samalla kun mieli jo askartelee toisen päivän ohjemassa eli dekkaripainotteisessa lauantaissa, pitää hieman purkaa eilisiä tuntojaan. 

Turun kirjamessujen tunnelma on aivan uniikki. Tapahtuma on pienimuotoisempi ja jollain kummalla tavalla intiimimpi kuin Helsingin kirjamessut, mutta se mikä massassa ehkä menetetään, saadaan monin verroin takaisin innostuksessa ja omistautumisessa. Oman säväyksensä tilaisuuteen tuo sekin, että on ihan luonnollista istahtaa aulassa samalle penkille Jörn Donnerin kanssa tai että minkä tahansa messuständin kulman takaa saattaa pyyhältää vastaan Jenni Haukio. Kumpikin tapahtui eilen ainakin minulle, ihan ilman sen kummempaa hakemista.

Ovatpa kirjamessut sitten missä tahansa, keskeisin ongelma kirjahullun kannalta on varmaan aina sama. Kiinnostavaa ohjelmaa on menossa samaan aikaan useassa eri paikassa ja messukojujakin pitäisi ehtiä penkoa. Miten saada aika riittämään, kun itse kullakin on vain yksi rajallinen tomumaja, eikä edes teleporttaaminen ole mahdollista. Toinen ongelma on sitten ihanien tarjousten huikea määrä. Miten saada kukkaro venymään? Entä talo? Tänään aamutoimina kuvasin kirjahyllyäni muistini tueksi, että en vahingossa ostaisi kirjoja, jotka jo omistan...

Turussa olisi siis tuttuun tapaan ollut eilenkin tarjolla vaikka mitä ihanaa ja kiinnostavaa, mutta tässä oman päiväni saalis kuvina, olkaa hyvät:

Henry Aho, Aila Juvonen ja Tarja Torneaus keskustelevat nuortenkirjoista.

Ihan ensimmäiseksi riensin sympaattisen Reuna-kustantamon pikkuruiseen tilaisuuteen, jossa kaksi kustantamon kirjailjaa eli Henry Aho ja Aila Juvonen olivat kustantaja Tarja Tornaeuksen haastateltavina. Aiheena olivat nuortenkirjat ja niiden vaikuttavuus. Voiko nuori saada helpotusta omaan elämäänsä lukemalla kirjoja? Ikuisuuskysymysten äärellä oltiin. Hieman minua aina korpeaa, kun aletaan puhua siitä, kuinka nykymaailman meno on niin paljon kauheampaa kuin ennen vanhaan, jolloin vanhemmilla oli oikeasti aikaa lapsilleen. Milloin se oli, kysyn vaan! Ei ainakaan 70-luvulla, kun itse olin lapsi. Maailma oli toisenlainen, mutta oliko se parempi? Mutta nämä ajatukset siis omassa päässäni virisivät keskustelua kuunnellessani. Henry Ahon Arvet-romaani on edelleen lukupinossani. Kyllä sen vielä luen!

Kirjailijat Siiri Enoranta, Katri Alatalo, Magdalena Hai ja J. S. Meresmaa
paneloivat fantasiakirjallisuudesta.

Pikkuisen sattumalta osuin Nuortenkirjailijoiden osastolle juuri, kun lavalla istui komea nelikko nuoria eturivin naiskirjailijoitamme eli spefi-kirjailijat Siiri Enoranta, Katri Alatalo, Magdalena Hai ja J. S. Meresmaa. Aiheena oli fantasiakirjallisuus ja sen lukeminen ja kirjoittaminen. Mikäpä voisi paremmin sopia? Keskustelu polveili aika tuttuja reittejä, mutta aiheista riittää toki puhuttavaa. Miksi niin monet nuoret lukijat hyljeksivät kotimaista fantasiaa? Miksi meidän upeita kirjojamme ei käännetä maailmankielille? Miksi aikuiset eivät tajua lukea nuorten aikuisten kirjallisuutta?

Poikien lukemisesta keskustelemassa Penjami Lehto, Päivi Heikkilä-Halttunen,
Jyri Paretskoi, Aki Hyyppä ja Aleksis Salusjärvi.

Tätä paneelia olisin kuunnellut enemmänkin, mutta en valitettavasti ehtinyt. Poikien lukemisharrastus nimittäin kiinnostaa aina, ja erityisesti se, miten sitä voisi lisätä. Korvaan tarttui maininta tutkimuksesta, jossa tuloksena oli, että erityisesti isän lukemat iltasadut ovat poikien lukemistottumusten kannalta oleellisia. Tästä haluan tietää lisää! Kiintoisa oli kokoonpanokin (ks. kuvateksti). Aiheesta voisi pitää kokopäiväisen seminaarinkin, joten 40 minuutin keskustelussa tuskin ihan perimpään pohjaan päästiin messuhälyn keskellä.

Kirjailija Kerstin Ekman.

Päivän hienoimpia esiintyjiä oli kiistatta ruotsalainen Kerstin Ekman, jonka upeaan kirjalliseen tuotantoon olen ehtinyt toistaiseksi tutustua vain pintaraapaisun verran. Hänen romaaninsa Tapahtui veden äärellä on yksi parhaista koskaan lukemistani. Ekman on hienostunut ja oikeasti sivistynyt kirjailija, jota myös kuuntelisi vaikka kuinka paljon. Ruotsinkielinen haastattelu tulkattiin suomeksi, mikä valitettavasti söi ison osan lyhyestä tuokiosta. Ymmärrän tämän, mutta silti se harmitti. En ole mitenkään loistavan kielitaitoinen, mutta mielestäni ymmärsin silti riittävästi ruotsinkielisestäkin keskustelusta.

Kirjailija Antti Holma.

Suursuosioon noussut näyttelijälahjakkuus Antti Holma on myös monipuolinen kirjailija. Messuilla Holma esiintyi runokokoelmansa Kauheimmat runot merkeissä. Holma on kustantajan unelmien täyttymys: lahjakas kirjailija, joka on jo muutenkin kuuluisa ja vielä lyömätön esiintyjä. Turussa Holmaa kerääntyi kuulemaan ja katsomaan sankka joukko yleisöä, selvästi monilukuisempana kuin hieman aiemmin esiintynyttä Jörn Donneria, joka hänkin on melkoinen yleisömagneetti. Keski-ikäiset naiset hihittelivät Holman runoille, mutta nuoremmat neitoset seisoskelivat lähinnä naamat peruslukemilla. Mistä sitten kertonee?

Kirjailija Tiina Laitila-Kälvemark.

WSOY:n Anna-Riikka Carlson haastatteli sivulavalla Ruotsiin asettunutta pohjalaista kirjalijaa Tiina Laitila-Kälvemarkia tämän romaanista Karkulahti. Myös kirjailijan novellikokoelma Kaukainen ranta on ollut pitkään lukulistallani. Vielä ne molemmat luen, sillä kirjat vaikuttavat kiinnostavilta ja korkealaatuisilta. 

Kirjailija Maria Turtschaninoff kertoo kirjastaan Maresi.

Kuisti-lavalla Maria Turtschaninoffia haastateltiin Maresi-romaanista, jota en harmikseni ole vielä lukenut. Sen sijaan ihastuin ikihyviksi Anachéen, ja olen päättänyt lukea kirjailijan tuotantoa enemmänkin sen perusteella. 

Kirjailija Tiina Raevaara.

Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla on jo luettuna, ja oli mukavaa kuulla hieman sen taustoista, muun muassa uniongelmista, jotka taitavat olla valitettavan tuttuja kirjailijallekin. Ylipäätään kirjailijahaastatteluista tuntuu saavan eniten irti, jos on jo kirjan ehtinyt lukea. Messuilla tosin taitaa ajatuksena olla uusien lukijoiden houkutteleminen. 

Kolme Finlandia Junior -voittajaa: Siri Kolu, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Maria Turtschaninoff.

Siri Kolu, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Maria Turtschaninoff kertoivat, miten Finlandia-palkinto muutti heidän elämäänsä ja kirjailijuuttaan ja mitä palkinto heille ja kirjallisuudelle merkitsee. He myös antoivat neuvoja seuraavalle voittajalle: Nauti! Olet ansainnut palkintosi! Tämä keskustelu oli yksi messujen parhaiten onnistuneista niiden harvojen joukosta, jotka satuin kuulemaan. Aiheena eivät olleetkaan keskustelijoiden uusimmat kirjat vaan palkinto, joka yhdisti kaikkia. Aiheesta päästiin myös syvemmälle kuin vain päällimmäisiin voitonhuumatunnelmiin. Kannatan Seita Vuorela -palkintoa lämpimästi! Sillä voitaisiin kunnioittaa Vuorelan upeaa tuotantoa ja palkita lasten- ja nuortenkirjailijoita elämäntyöstä. En enää muista, kuka ajatuksen toi esille, Huotarinen ehkä.

Kirjailija Sofi Oksanen.

Sofi Oksasta haastateltiin uutuuskirjasta Norma ja sen teemoista. Olin ennen messuja ehtinyt lukea vasta kaksikymmentä sivua kirjasta, joten en tiennyt siitä vielä oikeastaan mitään, en edes sitä, että hiukset ja vauvat ovat keskiössä - ja niiden laiton tuottaminen länsimaihin. Haastattelu oli kummallisen kireäsävyinen, eikä kirjailija oikein tuntunut lämpenevän haastattelija Antti Korhosen näkökulmille. Panimme merkille, että kirjailijan mekko oli samaa sävyä romaanin kansien kanssa. Lieneekö ollut sattumaa? 

Ensimmäisen päivän kirjahankinnat!

Joka kerran messuille lähtiessäni suunnittelen, että en osta kirjoja, ja jos ostan, ostan jonkin pienkustantajan tuotantoa kannatuksen vuoksi. Vaan kuinka taas kävikään? Tammi oli pistänyt sellaisen tarjouksen, että alta pois: kolme Keltaisen kirjaston kirjaa yhteensä 20 euroa! Ostin sitten yhteensä kuusi keltsua...

***

Messupassi kirjamessujen järjestäjiltä, kiitos!

Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa

Olen aloittanut brittibestselleristi Peter Jamesin Roy Grace -sarjan lukemisen ihan väärin. Luin ensimmäiseksi sarjan kolmannen osan Kuolema ei riitä, ja nyt jatkoin äänikirjaversion viettelemänä suoraan osasta kahdeksan Kuolema kulkee kulisseissa. Eipä tuo nyt niin kovin haitannutkaan, vaikka Gracen ja hänen työtovereittensa yksityiselämääkin kirjoissa käsitellään. Mutta jos nyt haluaisin palata sarjassa taaksepäin, olisi Gracen omaan elämään liittyvä juonikuvio pilalla. Sen verran mehukas käänne nimittäin tapahtuu sillä rintamalla.

Kahden luetun dekkarin perusteella on helppo nähdä, miksi Jamesista niin kovasti pidetään. Juonenpunonnassa, jännitteen luomisessa ja tunnelman tihentämisessä hän on oikein taitava. Yllättäviä juonenkäänteitä ja toimintaa riittää, mutta silti tarina pysyy siistinä. Keskeisiä henkilöitä kuvataan riittävästi, jotta he ovat kiinnostavia, ja päähenkilö Roy Grace on sympaattinen hyvä poliisi, mainio esimies ja kunnon avopuoliso. Sarjamaisuus on pohdittua ja toimivaa. Mukaan pääsee mistä kohtaa sarjaa tahansa, mutta aikaisemmat vaiheet tuntevia ei kuitenkaan pitkästytetä vatvomalla vanhoja asioita.

Poptähtien kuningatar Gaia on jonkinlainen yhdistelmä Madonnaa ja Lady Gagaa. Gaia on jumaloitu ja palvottu idoli, joka on noussut Brightonin köyhiltä liepeiltä kansainväliseksi ikoniksi. Los Angelesissa asuvan Gaian assistentti ammutaan tähden autoon ja on todennäköistä, että murhaaja erehtyi. Uhrin piti olla Gaia. Varjoissa vaaniva murhaaja ei kuitenkaan estä Gaiaa lähtemästä synnyinkaupunkiinsa kuvaamaan historiallista elokuvaa Brightonin kuninkaallisessa paviljongissa. Kuinka ollakaan, Grace saa vastuulleen tähden turvallisuuden. Kyse ei ole vain upean kaunottaren ja tämän pienen pojan hengestä vaan myös Brightonin kaupungin maineesta. Varaa munauksiin ei ole.

Samaan aikaan Gaian vierailun kanssa Brightonin poliisilla on käsissään merkillinen henkirikos. Maatilan kanalasta löytyy lannan poiston yhteydessä miehen ruumiin torso. Ruumiissa ei siis ole päätä eikä raajoja. Tutkinta on arvattavasti hankala, koska uhrin tunnistaminen tuntuu ainakin alkuun täysin mahdottomalta. Edes kuolinaikaa ei pystytä kunnolla määrittelemään. Mutta sitkeä poliisityö johtaa lopulta toivottuun tulokseen.

Gaian vierailun yllä häilyy runsaasti mustia pilviä. Lukija pääsee seuraamaan pariakin pahasti vinksahtanutta henkilöä, joilla tuntuu olevan pahat mielessään Gaian suhteen. Miten mahtaa Gracen suojelutehtävä onnistua? Kaiken lisäksi miehellä on riesanaan vankilasta vapautunut rikollispomo, joka tuntuu ottaneen Gracen raskaana olevan avovaimon uhkailujensa kohteeksi. Grace on myös lopultakin päättänyt anoa eroa kymmenen vuotta aiemmin kadonneesta vaimostaan voidakseen mennä uudelleen naimisiin.

Eniten minua kuitenkin kieltämättä jännittävässä dekkarissa kiehtoi miljöökuvaus. Olen nimittäin aikoinani kielikurssimatkalla käynyt tuossa kirjassa paljon kuvatussa Brightonin kuninkaallisessa paviljongissa. Paljoa en enää muista, koska aikaa on tosiaan kulunut melkoisesti, mutta James sai vanhat, pölyttyneet muistikuvat kummasti hereille.

Kielimatkailijan pokkarikameralla näpsimät turistikuvat ovat kummasti haalenneet. Alemmassa kuvassa on kuninkaallinen vuode, joka jäi teinitytön mieleen. Charlesin ja Dianan häät olivat kurssimatkamme aikaan ihan juuri tuloillaan, ja koko Britannia kohisi vain niistä. Oli kutkuttavaa kuvitella, miten nuoripari viettäisi hääyötään katosvuoteessa. Wikipedian sivuilla on kuvia myös valtavasta kattokruunusta, joka on keskeinen Jamesin dekkarijuonessa. Kannattaa kurkata.

Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa (Not Dead Yet)

Suom. Maikki Soro. Minerva kustannus 2014. Äänikirjan lukija Antti Pääkkönen, kesto 16 h 45 min.

Äänikirja ostettu Elisa Kirjasta.

Roy Grace -sarja:

Kuoleman kanssa ei kujeilla

Kuolema katsoo kohti

Kuolema ei riitä

Kuolema peittää jäljet

Kuolema ei käy kauppaa

Kuolema kulkee kannoilla

Kuoleman koura on kylmä

Kuolema kulkee kulisseissa

Kuoleman kello käy

Kuolema leikkii tulella

Kuolema merkitsee omansa