Sivut

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kirjahyllyjeni kätköistä XII: Kaa - Kiv



Kirjahyllysarjani etenee tänään (iltamyöhään vasta, anteeksi) k-kirjaimeen. Koska k:lla alkavien kirjailijoiden teoksia on kertynyt lähes kaksi hyllymetriä, päätin jakaa homman kahtia. Niinpä siis tänään ruodimme osuuden Kaa – Kiv eli Kaariniemestä Kiveen mennään.

Hyvinkin perinteistä on meno tälläkin sektorilla, eli hyllyyn on kertynyt koko joukko lukemista vielä odottelevia teoksia, tukevia klassikoita (joista jonkin olen lukenut, toista taas en ehkä koskaan luekaan) sekä uudempia jo ainakin kertaalleen luettuja suosikkeja.

Vanhoihin rakkauksiin ja klassikoihin lukeutuvat Aleksis Kivi ja Aino Kallas. Kummaltakin olen onnistunut hankkimaan niteet, jotka pitävät sisällään ulkomuotoaan enemmän. Kiven Teokset on kattava: ”Tämä nide sisältää kaikki Aleksis Kiven suomen kielellä kirjoittamat kaunokirjalliset teokset, ei kuitenkaan runojen toisintoja.” Kuvakin paljastaa, että tämä opiskelijan niukasta budjetista hankittu teos on ollut myös ahkerassa käytössä. Seitsemän veljestä omistan muuten myös äänikirjana, ja suosittelen sitä(kin) lämpimästi!

Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista -romaanissa Inkeri viettää paheksuttua laiskaa elämää ensin neitona, sitten rouvana, ja lukee Aino Kallaksen Barbara von Tisenhusenia.. Pakkohan sitä oli ottaa selvää, mistä oli kyse. Kerrasta oli menoa se. Edelleen Kallaksen novellit ovat vaikuttavia, ja romaanitkin voisin taas lukea. Mikä kieli! Mikä kirjailija! Valituissa teoksissa mukana ovat Katinka Rabe, Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi, Sudenmorsian ja joukko novelleja. Kaikki novellit eivät siis ole kansien välissä, joten aiemmin hankittua Lähtevien laivojen kaupunkia en ole raaskinut poistaa, vaikka ne ovat osittain päällekkäiset.

Uudempia suuria kirjallisia rakkauksiani ovat Tommi Kinnunen ja Katja Kettu. Kinnusen Neljäntienristeyksen olen sekä lukenut että kuunnellut äänikirjana, samoin Ketun Kätilön. Rasitan tilaisuuden tullen kirjailijoita kerjäämällä signeerauksia kirjoihin. Niinpä sekä Neljäntienristeys että Lopotti ovat hyllyni aarteita nimmareineen, samoin Ketun Pimppini on valloillaan ja Fintiaanien mailla (joka on vielä niin uusi hankinta, ettei ole päätynyt hyllyyn asti ja kuvaan). Kummankin tuotantoa odotan tulevan lisää, joten k-hyllyni tulee vielä paisumaan!

Kirjailijan signeeraus on myös Riina Katajavuoren Venla Männistössä, joka sopii hyvin samalle hyllylle Kiven Teosten kanssa. Ihastuin aikanaan kovasti Katajavuoren Hevikimmoihin, ja Lahjat on myös oikein hyvä. Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia, joten Katajavuori on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tekijä.

Kirjahyllyn inventoiminen tällä menetelmällä on muuten yllättävän antoisaa. Kirjariveiltä tuntuu löytyvän itsellekin yllätyksiä (Ai omistan tämänkin?! Oho, noloa, tämäkin on edelleen lukematta!). Monessa kirjassa on kirjailijan signeeraus (Kiitos niistä jokaisesta, ovat aarteita!), ja muutamien väliin olen säilönyt nimikkokirjanmerkin tai jotain muuta asiaan kuuluvaa. Tällainen löytyi Kilven Alastalon salin välistä: 




***
Mitä ajatuksia kokoelmani tämä osuus herättää Sinussa? Mitä tuttuja kirjoja löysit listasta? Mitä olennaista näyttäisi puuttuvan? Mikä lukemattomista ehdottomasti pitäisi ottaa pian lukuun?
***
Kaa – Kiv -hyllyni 20.4.2017:

Sari Kaarnimaa: Miesmarras
(Myllylahti, 2013), a-kpl, lukematta
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (WSOY, 2014), a-kpl, luettu
Mikko Kalajoki: Miesmuisti (WSOY, 2017), a-kpl, lukematta

Ben Kalland: Vien sinut kotiin (Atena, 2017) a-kpl, luettu
Aino Kallas: Valitut teokset (Otava, 2008), ostettu, luettu
Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki
(SKS, 1913), ostettu, luettu
Katja Kallio: Yön kantaja (Otava, 2017), ostettu, luettu
Mikko Kamula: ikimetsien sydänmailla (2017, Gummerus), a-kpl, luettu
Mikko Kamula: Iso härkä (2018, Gummerus), a-kpl, luettu

Anneli Kanto: Lahtarit (2017, Gummerus), ostettu, lukematta
Anneli Kanto: Pyöveli (Gummerus, 2015), ostettu, lukematta
Jaana Kapari-Jatta: Vaarille pala haitaria (WSOY, 2009), ostettu, lukematta
Mikko Karppi: Väinämöisen vyö
(Tammi, 2007), ostettu, lukematta
Petri Karra: Pakenevat unet
(Gummerus, 2012), a-kpl (?), lukematta
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
(Gummerus, 2009), ostettu, lukematta
Riina Katajavuori: Hevikimmat
(Tammi, 1999), ostettu, luettu
Riina Katajavuori: Lahjat
(Tammi, 2004), ostettu, luettu
Riina Katajavuori: Venla Männistö
(Tammi, 2014), a-kpl, luettu

Milja Kaunisto: Luxus (Gummerus, 2016), a-kpl, luettu
Milja Kaunisto: Corpus (Gummerus, 2017), a-kpl, luettu
Yasunari Kawabata: Kämmenenkokoisia tarinoita (Tammi, 1998), ostettu kirjastopoistona, lukematta
Ilmari Kianto: Punainen viiva
(Otava, 1909), ostettu, luettu
Ilmari Kianto: Ryysyrannan Jooseppi (Otava, 1924), ostettu. lukematta (?)
Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Johnny Kniga, 2015), ostettu, lukematta

Milla Keränen: Kapteeni (Gummerus, 2016), ostettu, lukematta
Katja Kettu: Kätilö (WSOY, 2011), ostettu, luettu
Katja Kettu: Piippuhylly
(WSOY, 2013), a-kpl, luettu
Katja Kettu: Yöperhonen 
(WSOY, 2015), a-kpl, luettu
Katja Kettu & Krista Petäjäjärvi: Pimppini on valloillaan
(WSOY, 2012), a-kpl, lukematta
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi, Maria Seppälä: Fintiaanien mailla
(WSOY, 2016), ostettu, luettu
Julie Kibler: Matkalla kotiin
(Gummerus, 2013), a-kpl, lukematta
Volter Kilpi: Alastalon salissa (Otava, 1933), ostettu, lukematta
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
(WSOY, 2014), ostettu ja a-kpl, luettu
Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY, 2016), a-kpl, luettu
Henni Kitti: Elävän näköiset (WSOY, 2014), a-kpl (?), lukematta
Aleksis Kivi: Teokset
(Otava, 1984), ostettu, luettu




Kirjahyllyjeni kätköistä -sarjan aiemmat osat:


9 kommenttia:

  1. Minulle K:n alkupään kirjoissa tärkeimmät ovat Yasunari Kawabata ja Katja Kaukonen. Aino Kallakselta minulla on tuo sama kolmikko yhteisniteenä, mutta Sudenmorsian myös Seven-pokkarina. Kirjaimen loppupäässä onkin sitten kaksi kirjailijaa, kaksi tärkeimpien joukkoon kuuluvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukonen ei ole yrityksistäni huolimatta iskenyt niin paljoa, että olisin pitänyt aikanaan arvioimani kirjan (vai peräti parikin?) itselläni, vaan olen antanut ne eteenpäin. Ja seuraavassa jaksossa tosiaan pari aika kovaa K:ta, yksi timantinkova, jopa!

      Poista
  2. Aino kallasta on paljon, teokset, päiväkirjat elämäkertoja. Anu Kaipainen oli nuoruuteni suosikki ja sainkin aina takuuvarmasti joululahjaksi hänen teoksiaan. Eeva kilpeä on hyvin kattavasti, lemppareitani ehdottomasti niinkuin Volter Kilpikin. Ja Kemalia, Kawabataa, Kejosta, Kinnusta, jopa KajoaKatja Kalliota en halua unohtaa enkä toisaalta Elina Karjalaistakaan. Ei ihme että hyllyt pursuavat. Tottahan Kivet, Kalevalat pitää olla jopa luettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhea, hävettää ihan, mutta en millään ole saanut tolkkua Anu Kaipaisesta yrityksistäni huolimatta! Kilpeä en ole tullut itselleni hankkineeksi, mutta pidän kovasti esimerkiksi hänen elämäkerrallisesta sarjastaan. Kajoakin olen omistanut, mutta antanut jossain vaiheessa eteenpäin!

      Poista
  3. Monia samoja minullakin: Kettua, Kittiä, Kinnusta, Katajavuorta ja Kiveä. Ulkomaisten puolelta löysin lisäksi Kafkan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoan koskaan omistamani Kafkan annoin pois, kun se oli ollut kesken 25 vuotta...

      Poista
  4. Minulta löytyy myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Katja Ketun Kätilö, joka oli erittäin vaikuttava lukukokemus. Lisäksi hyllystäni löytyy Sara Kadeforsin Sandor/slash/Ida sekä kirjana että elokuvana (oivaltava nuortenkirja) ja Jonas Hassen Khemirin Ett öga rött, joka kuvaa hienosti, miten nuoren maahanmuuttajataustaisen pojan on vaikea sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja samalla säilyttää oman kulttuurinsa tärkeät osat elämässään. Kinnusen teokset odottavat lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
  5. Aino Kallas! Olen kerännyt lähes kaikki hänen teoksensa hyllyyn. Kianto, Kivi ja samat Katajavuoren kirjat omistan minäkin - enkä anna pois. Anneli Kannon Veriruusut on jäänyt hyllyyni, jotta tyttäreni sen joskus lukisivat. Kettuja en kerää.

    Nyt vasta löysin mainion sarjasi. Pakkohan tänne on tulla kommentoimaan vastakin. ;)

    VastaaPoista