Sivut

torstai 1. helmikuuta 2018

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus #nuortenkirjatorstai




Toimittaja-kirjailija Kalle Veirto sai ensimmäisen kustannussopimuksensa vuonna 2000, ja tänä vuonna taitaa mennä neljänkymmenen julkaistun kirjan raja rikki. Ja minä luin juuri ensimmäisen Veirron kirjoittaman kirjan. Melkoisia saavutuksia molemmat! Kun tutkin Veirron julkaisemien kirjojen listaa, kolkuttavat teosten nimet kyllä kalloni sisällä kelloja: tuttuja ovat, mutta lukematta ovat jääneet.

Toisaalta eipä ihme, etten ole tullut Veirron tuotantoon tarttuneeksi. Kirjat on pääasiassa suunnattu alakouluikäisille pojille, joten ihan kohderyhmää en ole ollut. Mutta yhtään ei harmita, että tämän nuortenkirjaprojektini ansiosta sain käsiini uutukaisen Kyläkaukalon lupaus -teoksen, joka aloittaa uuden Tähtiketju-sarjan. Se vaikuttaisi olevan hyvin tyypillinen Veirron teos: sujuvaa, vauhdikasta ja huumorilla kevyesti maustettua poikameininkiä urheilumaailmassa. Urheiluun liittyvä on kirjassa kuvattu rautaisen ammattitaitoisesti ja samalla hauskasti. Kunnioitan!

Jonne Susi on opettajaperheen outolintu, sillä koko muu perhe pikkuveljeä myöden harrastaa intohimoisesti ja tavoitteellisestikin suunnistusta, joka ei Jonnea voisi vähempää kiinnostaa. Pohjois-Suomessa Närekorven pikkukylässä asunut perhe joutuu kyläkoulun lakkauttamisen jälkeen muuttamaan rintamaille Karkola-nimiseen pikkukaupunkiin. Jonne on suunnannut oman intohimonsa ja tavoitteellisuutensa jääkiekkoon henkilökohtaisena valmentajanaan 70-luvun aktiivipelaaja Takku. Pelikavereina Jonnella on ollut paikkakunnan aikamiesten höntsäjoukkue, jossa poika on ollut ehdoton tähti.

Muutto etelään on 15-vuotiaalle Jonnelle onnenpotku. Sivuseikka on, että hän parin kotikouluvuoden jälkeen menee ihan tavalliselle ysiluokalle. Paljon tärkeämpää on, että Karkolassa ja sen naapurikaupungissa pelataan jääkiekkoa. Jonne päättää päästä mukaan seurajoukkueen toimintaan mahdollisimman pian, sillä aikaa ei ole hukattavaksi. Mutta miten vakuuttaa seurojen toimitsijoille, että koskaan missään oikeassa junnujoukkueessa harjoitellut saati pelannut pohjoisen poika voisi olla kelvollinen joukkueen aktiivipelaajaksi?

Jonne on luonteeltaan sovinnollinen ja sopeutuvainen, mutta päämääränsä takia hän on valmis tekemään rohkeita ja pikkuisen röyhkeitäkin juttuja. Muutenkaan pystymetsästä putkahtava lahjakkuus ei kaikkia miellytä. Pelaajana hän on ennen kaikkea yksilösuorittaja, ja joukkuepelaaminen on hänelle vierasta, ainakin vielä. Jonne hankkii itselleen pelipaikan joukkueessa tuota pikaa, mutta tulee samalla hankkineeksi myös jos ei nyt vihamiehiä niin ainakin vastustajia.

Jonnella on tavoitteena ei sen vähempää kuin ura NHL:ssä, mutta muutamia välivaiheita on vielä ennen sitä hoidettava pois alta. Poika etenee määrätietoisesti ja asiaan kuuluvista vaikeuksista ja taka-askelista huolimatta nopeasti kaupunkinsa edustusjoukkueeseen asti. Siinä vaiheessa hän tutustuu suupaltti Mätään Kukkoon eli Nikkeen, joka ottaa nuoren tulokkaan siipiensä suojaan.

Kyläkaukalon lupaus aloittaa (ties kuinka pitkän) sarjan, ja se onkin oikeastaan vasta alkuasetelma tulossa oleville seikkailuille. Jonne tapaa ensimmäisen kerran Niken siskon, ja tapaamisesta voi ennakoida, että jotain saattaa tästä vielä syntyä. Edustusjoukkueen kapteeni poistuu Jonnen ensimmäisen pelin jälkeen paikalta musta pilvi päänsä päällä, joten vaikeuksia ainakin sieltä suunnalta lienee tulossa. Jonnen seuraan lyöttäytynyt koulukaveri Noel taas on tainnut jo joutua ongelmiin, mutta minkälaisiin, jää vielä auki. Jatkoa siis vain odottelemaan!

Kyläkaukalon lupaus on kaikin puolin sujuva- ja helppolukuinen teos. Mittaa isohkolla kirjasinkoolla painetulla kirjalla on vähän alle kaksisataa sivua, joten sekään ei karkottane epäröivää lukijaa. Tarina etenee joutuisasti ja hauskasti, ja jääkiekko-ottelujen jännittäviä käänteitä on kuvattu vetävästi. Kiekkoilua kirjassa on niin tuhdisti, että lukijan on hyvä olla siitä jo valmiiksi ainakin jonkin verran kiinnostunut. Urheilusta ja jääkiekosta kiinnostuneille yläkouluikäisille tämä on herkkupala. Myös alakoulun vanhimmille oppilaille tämä uponnee mukavasti.

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Karisto 2018. 183 s.

Arvostelukappale.


Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus

Tulossa:

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu 8.2.2018
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 15.2.2018
Riina Mattila: Järistyksiä 22.2.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti