Sivut

torstai 27. toukokuuta 2021

Heidi Airaksinen: Vierge moderne

 


Helsingin Diakonissalaitoksen sisaroppilas Kerstin Lund on suorittamassa harjoittelua Kumpulan kartanossa sijaitsevassa sukupuolitautisairaalassa, eli kuten kaupunkilaiset paikkaa kutsuvat, Kuppalassa. Yövuoro jännittää nuorta sairaanhoitajatarharjoittelijaa, sillä lukkojen taakse suljetut naispotilaat ovat levotonta joukkoa. Toisesta sisaroppilaasta Kirstistä ei ole apua, sillä tämä on tohtori Renvallin suosikki ja viettää yönsä nukkuen takahuoneessa.

Kerstinin vuorolla tapahtuu paljon pahempaa kuin hän on osannut koskaan pelätä. Kesäyön hämärässä toiset potilaat huomaavat, että Ulrika, yksi hoidettavista naisista, on pyrkimässä kadulta portista sisään Kuppalan pihalle. Nainen on yltä päältä veressä, ja hän on ryöminyt nojaamaan porttiin kirjaimellisesti viimeisillä voimillaan. Hätääntynyt Kerstin rientää auttamaan, mutta tulee samalla päästäneeksi toiset potilaat pakosalle. Vain arka Alina jää auttamaan Kerstiniä tämän käsiin kuolevan Ulrikan kanssa. Missä Ulrika oli ollut keskellä yötä juhlavaatteissa? Mitä hänelle oli ulkona tapahtunut?

Tässä on alkuasetelma Heidi Airaksisen esikoisteoksesta Vierge moderne. Romaani sijoittuu 1930-luvun alun Helsinkiin, joka kirjan sivuilla näyttää pääosin ikäviä kasvojaan. Kumpulan kartanon veneerisen sairaalan potilaat ovat huoltopoliisin kiinni ottamia prostituoituja tai irtolaisia, jotka on määrätty käytännössä pakkohoitoon. Työläiskortteleissa on suoranaista kurjuutta ja kuolema tuttu vieras.

Kaupungin lukuisten bordellien asiakaskuntaan kuuluu silmäätekeviä poliisin johtoportaasta alkaen. Tarjontaa on joka makuun, kun vain osaa kysyä oikeista paikoista. Samaan aikaan homoseksuaalisuus on rangaistavaa. Kaksinaismoraali kukoistaa komeasti.

Diakonissalaitoksen sisaroppilas Kerstin on joutunut ottamaan hänelle osoitetun paikan oppilaitoksessa osin vasten tahtoaan. Maalaispitäjän pappilasta kotoisin olevalla nuorella naisella on varjeltavanaan synkkä salaisuus, johon liittyy Aurora-niminen tyttö ja tämän kohtalo. Kun Ulrika on kuollut ja Kerstiniä varoitetaan joka taholta, että hänen on parasta vain unohtaa koko tapaus, päättää hän ottaa selvää arvoituksellisen potilaansa kohtalosta.

Tutkimukset johdattavat identiteettinsä kanssa hapuilevan ja elämänsä suuntaa etsiskelevän Kerstinin Meilahteen upeaan huvilaan, jonka omistaa kaikin puolin erikoinen pariskunta.

Airaksisen romaani on runsas ja vähän rönsyileväkin. Rikosjuoni muodostaa jonkinlaisen rungon teokselle, mutta dekkarikriteerein arvioituna se on hieman hutera ja natisee paikoin pahoin. Tutkimuksia tehdään lähinnä improvisoiden ja hyvään tuuriin sekä suhteisiin luottaen. Kerstinin toiminta on paikoin levottoman tempoilevaa, mikä kuvastanee hänen sisäisen maailmansa sekasortoisuutta.

Epookki on Vierge modernessa kuvattu taiten ja kiinnostavasti, ja romaanin tunnelma on arvoituksellisen utuinen, sinisen tupakansavun ja ukkosmyrskyjen sumentama. Teos tarjoaa vähän uskaliaan aikamatkan aikaan ja paikkoihin, joita ei ole liiaksi kuvattu. Myös näkökulma on raikas ja mielenkiintoinen.

Vielä erityiskiitos teoksen onnistuneesta ulkoasusta. Kansi on upea! Sen tekijä on Asko Künnap. Kovakantinen laitos on muhkea, mutta sivumäärä on kuitenkin kohtuullinen, niukasti alle neljäsataa sivua. Ikänäköinen lukija kiittää myös väljää taittoa ja riittävää kirjasinkokoa.

Heidi Airaksinen: Vierge moderne
Arktinen Banaani 2021. 391 s.


Arvostelukappale.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika hurjalta. Vähän alkoi kyllä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä varausjonossa kirjastosta tulossa. Toivottavasti kirja ei ole liian raaka vaan sellainen sopivan leppoisa kesän viihdyke.. Esimerkiksi Hämeen-Anttilan Björkit ja Terttu Autereen Kuikka-dekkarit ovat olleet just sopivia stressin helpottajia ja tuoneet myös historian elävyyttä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole raaka, vaikka en ihan leppoisanakaan pitäisi. Kerrohan sitten, mitä pidit ja ajattelit.

      Poista
    2. Sain tämän luettua, ja olen samaa mieltä kanssasi: ei ole raaka, mutta tummia sävyjä on paljon ja dekkarijuoni on aika köykäinen. Virkistävä näkökulma 1930-lukuun, ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen sen ajan Suomessa on järkyttävää. Jos lukee muutenkin paljon, niin tähän kannattaa tarttua, mutta jos lukee vain muutaman teoksen vuodessa, säästäisin tilaa joillekin muille. Jos Airaksisen kirjoittaa joskus toisen samanhenkisen teoksen, taidan kyllä lukaista sen, koska tämä oli kuitenkin sujuvasti etenevä, vaikka toistoa oli omaan makuuni turhan paljon, ihan lausetasolta asti.

      Poista
  3. Tämä kiinnostaa, laitoin kustantajalle arvostelukappalepyynnönkin mutten saanut siihen mitään vastausta, enkä kirjaakaan, joten ilmeisesti ignoorasivat. Näistä tulee aina se ikävä fiilis, ettei kustantajaa kiinnosta blogataanko heidän julkaisuistaan vai ei, tai ehkä se on vain henkilökohtaista. Enivei, ehkä laitan kirjastoon varauksen, ehkä en. Ikänäkö kiittäisi kyllä isohkoa fonttia, on alkanut selvästi heikentää näköä tässä talven aikana penteles.

    VastaaPoista