Sivut

lauantai 29. toukokuuta 2021

Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet


Lontoolainen yritysjuristi Christina Sweeney-Baird on päivännyt spekulatiivista fiktiota edustavan esikoisromaaninsa Viimeiset miehet huhtikuun 12. päivänä vuonna 2020, noin kuukautta myöhemmin kuin koronapandemia oli lävähtänyt käsiimme. Kirjan kirjoittamisen Sweeney-Baird kertoo aloittaneensa syykuussa 2018. On myönnettävä, että tätä tosiseikkaa joutui useampaankin kertaan muistuttamaan itselleen kirjan parissa. Sweeney-Baird on kyllä osannut kuvata tuhoisan pandemian leviämistä ja sen monenlaisia arvaamattomiakin seurauksia pelottavan tarkkanäköisesti.

Viimeisten miesten keskeinen aihe on tuhoisa pandemia, jossa vähän flunssan kaltainen virustauti leviää kulovalkean lailla. Sairauden oireet alkavat rajuina kaksi päivää tartunnan jälkeen ja kuolema seuraa yleensä nopeasti. Mikään tunnettu hoito ei tehoa. Omituista on, että sairaus näyttää tarttuvan vain miehiin. Pian selviää, että naiset ovat viruksen kantajia, mutta he eivät sairastu. Kymmenisen prosenttia miehistä on immuuneja taudille.

Tapahtumat alkavat vyöryä vuoden 2025 marraskuussa Skotlannissa, kun Glasgow’n Gartnavelin sairaalan poliklinikalla hoidetaan nollapotilasta. Tosin kukaan ei vielä aavistanut, mistä oli kyse, kun Buten saarelta tuotiin erittäin huonokuntoinen 62-vuotias miespotilas, joka menehtyi pian sairaalaan päästyään. Tämä oli kuitenkin kohtalokas alkupiste. Lääkäri Amanda Maclean alkaa aavistella pahaa kaksi päivää myöhemmin, kun sairaalassa alkaa nopeassa tahdissa kuolla miespuolisia potilaita outoon sairauteen.

Antropologi Catherine Lawrence menettää miehensä ja poikansa taudille. Isku on musertava. Kun Catherine yrittää epätoivoisesti toipua ja saada taas elämän syrjästä kiinni, joku toteaa, että hän tarvitsee projektin. Työ parantaa. Catherine ryhtyy keräämään aineistoa kirjaansa ’Tarinoita miesten surmasta’, joka ilmestyy syyskuussa 2031. Viimeiset miehet päättyy Catherinen kirjan esipuheeseen, eli Viimeiset miehet on Catherinen kirja.

”Kulkutaudin tarina tallennettuna kansien väliin. Tietoa siitä, miten se levisi, miten sen keskelle joutuneet ihmiset ovat kärsineet ja miten he selviävät koettelemuksistaan. Tavallisten ihmisten kokemuksia, jotka auttavat ymmärtämään ilmiön kulttuurisia ja yhteiskunnallisia seurauksia”, tiivistää Catherinen esimies hänen projektinsa idean ja tavoitteen. Catherine ryhtyy toimeen, ja tuloksena on kirjava joukko surullisia ja traagisia tarinoita ja ihmisiä niiden takana eri puolilta maailmaa.

Romaanissa on siis lukuisia näkökulmahenkilöitä, joiden tarinaa avataan pala kerrallaan. Toisten elämään palataan ajan kuluessa useammin kuin toisten, ja jonkinlaisiksi keskushenkilöiksi muodostuvat ainakin Catherine itse sekä lääkäri Amanda Maclean.

Usean toisiinsa lopulta hyvin löyhästi jos lainkaan linkittyvän henkilön kautta tarinan avaaminen toimii kaksijakoisesti. Toisaalta se antaa kirjailijalle hänen toivomansa mahdollisuuden käsitellä mittavaa ja pitkäkestoista katastrofia useista näkökulmista, mikä ilman muuta lisää mielenkiintoisuutta. Toisaalta lopputulos on vähän hajanainen ja levoton, poukkoilevakin.

Draaman kaari -ajattelun kannalta pandemia ja sen seuraukset eivät ole kaikkein ongelmattomin aihevalinta. Sweeney-Bairdinkin teoksessa alkupuolen tapahtumat ovat lopulta dramaattisimmat, kun tuntematon tauti leviää ja niittää vääjäämättä satoaan. Osittain terää tarinalta myös vie koronapandemia, jonka kanssa olemme joutuneet kamppailemaan, sillä monet asiat tuntuvat kovin tutuilta ja jopa arkisilta. Sitä ei tosiaan kirjailija olisi voinut kirjoittaessaan arvata!

On turha säikähtää kirjan spekulatiivinen fiktio -määritelmää. Spekulatiivisuus tässä on lähinnä sitä, että kirjailija on kuvitellut ihmiskunnalle mahdollisen tulevaisuuden. Mukana ei ole mitään yliluonnollisia elementtejä tai avaruusscifiä. Viimeiset miehet on vetävä ja koukuttava dystopia (joidenkin mielestä ehkä utopiakin). Viihdyin sen parissa mainiosti!

Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet (The End of Men)
Suom. Kirsi Luoma. 422 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 13 h 25 min.


Arvostelu- ja ennakkokappale, äänikirja Storytel.

4 kommenttia:

  1. Aika hurja sattuma tämä pandemia-aihe! En yleensä lue spefiä, mutta tämän voisi pitää mielessä.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli mielenkiintoinen. Pidin siitä, että näkökulmahenkilöitä oli paljon. Toki länsimaakeskeisyys (Kiinaa lukuun ottamatta) hieman häiritsi. Mitähän tapahtui Afrikan maissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Yhteen kohtuullisen laajuiseen romaaniin ei kaikkea millään tietenkään saa mahtumaan, mutta tietysti tuotakin näkökulmaa olisi voinut olla mukana.

      Poista
  3. Tää kirja oli tosi hyvä, upposin tarinaan täysin.

    VastaaPoista