Sivut

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Milja Kaunisto: Status




Kun on yli tuhat kuusisataa sivua kulkenut yhtä matkaa tutuiksi käyneiden päähenkilöiden kanssa milloin henkeään pidätellen ja peläten, milloin rakkauden huumassa hekumoiden, on ymmärrettävästi haikeaa päästää irti ja heittää hyvästit. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niin Milja Kauniston historiallinen Purppuragiljotiini-trilogiakin, jonka viimeinen osa Status ilmestyi tammi-helmikuun vaihteessa.

Edellinen osa Corpus päättyi veret seisauttavaan koukkuun, mutta jälleen oli vuosi luettujen osien välillä tehnyt tehtävänsä lukijan muistikuville. Onneksi edellinen osa löytyi vielä hyllystä, joten saatoin pikaisesti kerrata viimeisten sivujen käänteet. Nyt seuraa hieman juonipaljastuksia!

Corpuksen loppupuolella entinen pyöveli ja ilotalon ovimies Isidore päätyi Etelä-Ranskaan Napoleonin henkilökohtaiseksi avustajaksi ja kiirehtii nyt takaisin Pariisiin etsimään rakastettuaan Mariannea, josta ei ole kuullut sanaakaan kuukausiin. Kauhukseen Isidore saa tietää, että Marianne on pidätetty ja teloitettu, koska tämä on vehkeillyt vallankumousta ja itseään Robespierreä vastaan yrittämällä pelastaa kruununperillisen vankeudesta.

Pariisissa Isidore pestautuu vallankumousaktivisti Paul de Barrasin palvelukseen. Jo Napoleon on antanut Isidorelle uuden nimen Breteuil, ja sen kuultuaan de Barras lähettää Isidoren Pariisin ulkopuolelle suojelemaan uuden sukunsa omaisuutta Breteuilin linnaan ja samalla ilman vanhempia jääneitä aatelisperheen lasten holhoojaksi. Itsellään Robespierrellä on tässä kuviossa runsaasti etuja valvottavanaan, mikä ei suinkaan tee tehtävästä Isidorelle helppoa tai mieluisaa.

Lukija toki arvaa, että tieto Mariannen kuolemasta on ennenaikainen. Miksi hänen nimensä on teloitettujen listalla, selviää aikanaan. Marianne on siis pidätetty ja suljettu yhteen Parisiin lukuisista täpötäysistä vankiloista, joita on perustettu luostareihin ja ylhäisön kaupunkiresidensseihin ja mihin tahansa sopiviin kiinteistöihin. Jatkuva ihmisvirta vaeltaa vankiloiden läpi giljotiinille, ja koko Pariisi löyhkää vereltä. Robespierre raivaa pois epäluotettavina tai uhkana pitämiään ihmisryhmiä ja yksittäisiä henkilöitä lähipiiristäänkin yhä kiihtyvällä vimmalla.

Statuksen jännite syntyy yhä kauheammaksi kiihtyvästä vallankumouksen nimissä harjoitettavasta mielivaltaisesta terrorista ja sekasorrosta sekä siitä, kohtaavatko Isidoren ja Mariannen polut vielä tässä maailmassa. Yllättäen Paul de Barras, tuleva direktori, haluaa tehdä kaikkensa, jotta näin ei kävisi. Onnistuvatko pahantahtoisen juonittelijan aikeet? Entä miten käy kaiken sekasorron keskellä kruununperilliselle?

Kaunisto solmii näppärästi muutamia jo pidempään roikkuneita langanpäitä kuten sen, miksi ihmeessä Maison de Luxen henkilökuntaan kuulunut Françoise-huora vihaa Mariannea niin kiihkeästi, että on vielä vankilassakin koettanut huolehtia Mariannen joutumisesta mitä pikimmin teloitettavaksi. Osa tarinasta jää kuitenkin aukkoiseksi, mikä taas miellyttää ainakin minua lukijana. En halua, että kaikki kuopat lapioidaan puolestani umpeen. Loppu on arvoituksellisuudessaan kiehtova!

Kaunisto on kutonut uskomattoman hienon faktan ja fiktion kudelman romaanisarjaansa. Päähenkilöissä on ripaus todellisista historiallisista henkilöistä, mutta niin pieni, ettei se estä kirjailijaa päästämästä mielikuvitustaan lentoon ja liittämästä heitä ja heidän uskomattomia (fiktiivisiä) vaiheitaan historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin.

Näin olen luonnehtinut vuosi sitten Corpuksen luettuani Kauniston kirjailijanlaatua. Voin siis toistaa itseäni: faktapohjainen fiktio onnistuu Kaunistolta mitä parhaiten. Status on viihdyttävä ja samalla myös ajatteluttava sekä pelottavan ajankohtainen. Vankilassa tuntuvat entisen elämän statukset kadonneen kuin tuhka tuuleen. Jaloittelutuokion aikana toisensa kohtaavat vangit ovat aidosti tasa-arvoisia. Mutta sekin on vain ohimenevä harha. Suhteet ja yhteydet, raha ja valta kutovat verkkojaan vankiloihinkin. Vaikutusvaltaiset ystävät porttien ulkopuolella voivat taata paremmat oltavat myös vankisellissä.

Kokonaisuutena Purppuragiljotiini on hieno historiallinen romaani(sarja). Minusta kirjat kuuluvat niin tiiviisti yhteen, että niitä voi myös käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Järkälemäisyys kuuluu tietysti lajityyppiin, mutta siitä huolimatta tiivistämisen varaa olisi ollut, eniten keskimmäisessä osassa.

Corpus joutuu kantamaan trilogian keskimmäisen teoksen taakkaa: siinä ei ole aloitusosan uutuudenviehätystä eikä lopetusosan kliimaksia. Edelleen Luxus taitaa pysyä omana suosikkinani tässä kokonaisuudessa. Tosin voi olla, että ajattelisin toisin, jos voisin nyt tarttua siihen ja lukea heti perään seuraavat osat. Silloin kenties kokonaisuus näyttäytyisi toisenlaisena. Lupaan, että kuuntelen sarjan äänikirjoina peräkkäin, mikäli ne siinä muodossa myös julkaistaan. Palataan sitten asiaan!

Edelleen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Milja Kaunisto on todellakin vakiinnuttanut asemansa kotimaisen historiallisen romaanin kentässä. Purppuragiljontiinille ennustaisin lukijoita myös muualla kuin Suomessa. Siitä saisi myös upean tv-sarjan! Mitäköhän Kaunistolla on parhaillaan työn alla?

Milja Kaunisto: Status
Gummerus 2018. 496 s.

Arvostelukappale.


Upeat kannet sarjaan on suunnitellut Jenni Noponen.

Purppuragiljotiini-sarja:

Luxus. Gummerus 2016.
Corpus. Gummerus 2017.
Status. Gummerus 2018.

Olavi Maununpoika -sarja:


SynnintekijäGummerus 2013.

KalmantanssiGummerus 2014.
Piispansormus. Gummerus 2015.

2 kommenttia:

  1. Minustakin on tullut Milja Kauniston kirjojen ystävä. Odotan seuraavaksi historiallista kirjaa. Pidin enemmän Olavi Maununpoika-sarjasta. Minustakin Luxus oli Purppuragiljotiinisarjan paras kirja, sitten Corpus. Statuksen loppuosassa oli mielenkiintoinen kirjoitus oikeista historiallisista henkilöistä, jotka seikkailevat kirjan sivuilla.

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut ainoatakaan Kauniston kirjaa, mutta kuvauksesi perusteella niin pitää tehdä heti tilaisuuden tullen.

    VastaaPoista