Sivut

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Suomalaisia naisspefistejä naistenviikon kunniaksi



Naistenviikollahan tunnetusti sataa aina, joten on hyvä syy vetäytyä sohvannurkkaan hyvän kirjan kera. TuijaTa-blogin Tuija haastoi kirjabloggaajat mukaan naistenviikon viettoon, enkä minäkään voinut olla laittamatta lusikkaani soppaan. Lukuaikani on ollut viime kuukaudet kummallisesti kortilla ja kaikki liikenevä aika menee Johtolanka-kisaan lähetettyjen dekkareiden parissa, joten päätin osallistua hieman toisin kuin olin alun perin suunnitellut.

Viime viikolla kirjailija Maria Carolen Maria Calendula -blogissa ilmestyi listaus neljästäkymmenestä kahdesta suomalaisesta naisspefikirjailijasta ja heidän teoksistaan. Lista on mielenkiintoinen ja suosittelen sen läpikäymistä ja tekijöihin sekä teoksiin tutustumista lämpimästi. Maria valottaa listan syntyä muun muassa näin:

Listan ehdotukset olen saanut pääasiassa Twitterissä ja Facebookissa spefikirjallisuuden suurkuluttajilta. Listalla on spefiteoksia laidasta laitaan. Perinteisempää fantasiaa ja scifiä, suomikummaa, historiallisia tarinoita, lasten- ja nuortenkirjoja, nuorille aikuisille suunnattua paranormaalia romantiikkaa, uutta ja vanhaa. Listan pääpaino on 2000-luvulla… Listan teokset ovat kirjoja, jotka ovat paitsi hyvää kirjallisuutta, myös edustavat mainiosti genreään. Kukin kirjailija on mukana vain yhdellä teoksella, vaikka puolen tuotantoa olisi voinut mainita monilta kirjailijoilta: Sinisalo, Krohn, Leinonen, Holopainen… Kirjasarjoista on myös mainittu vain ensimmäinen osa, vaikka sarjat voidaan usein käsittää kokonaisuutena.

Pidän kovasti kaikenlaisista listoista, ja kävin tähän listaan käsiksi innoissani. Kovin paljon on hyvää luettavaa vielä jäljellä (yllätys?!)! Mutta mielihyväkseni huomasin, että aika paljon on listalla myös tuttuja nimiä, suosikkejanikin. Netissä kaikki on yhteistä (tietyin ehdoin), joten omin nyt tuon Marian listan ja muokkaan sen röyhkeästi omaan käyttööni.

Päätin julkaista listasta version, jossa ovat mukana vain ne kirjat, jotka olen lukenut ja joista olen kirjoittanut blogiin. Marian listassa on mukana kultakin kirjailijalta vain yksi teos, joten muutin tätä periaatetta omiin tarkoituksiini sopivaksi ja vaihdoin sekä lisäsin teoksia oman mieleni mukaan sellaisiksi, joista ole kirjoittanut esittelyn.

Myös omaa periaatettani mukailen, sillä otin mukaan kaksi kirjaa, joista olen kirjoittanut vain lehtiarvion. Nämä kirjat merkitsin tähdellä * . Otteet lehtiarvoista löytyvät tämän tekstin lopusta. Vielä harkitsin, olisinko ottanut mukaan myös Sofi Oksasen Norman, mutta en sitten tällä kertaa, vaikka spefiä se mitä suurimmassa määrin edustaa. Säästän juttuani vielä myöhempään käyttöön. Täydensin myös kirjailijalistaa apunani Hanna Matilaisen mainio teos Mitä kummaa, jonka sivuilta löytyy oikein hyvä suomalaisen spefin tekijä- ja teosluettelo. Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan kirjallisuutta, joka luo lukijalleen arkitodellisuudesta poikkeavan maailman”, määrittelee Matilainen. Sana spefi on siis lyhenne spekulatiivisestä fiktiosta.

Oikeastaan kaikkien listani kirjojen parissa olen viettänyt mainioita hetkiä. Olen matkannut toisiin maailmoihin ja aikoihin, pelännyt ja jännittänyt, itkenytkin hiukan ja nauranut, kokenut hämmennystä ja oivaltamisen iloa. Suosittelen ennakkoluulottomasti kokeilemaan!


Mutta tässä siis oma listani kotimaisista naisspefisteistä ja heidän teoksistaan:

Katri Alatalo: Mustien ruusujen maa -trilogia: Karnin labyrintti, Laulu kadonneesta saaresta, Kevääntuoja
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Carita Forsgren: Auringon kehrä*
Magdalena Hai: Gigi ja Henry -sarja: Kellopelikuningas, Susikuningatar
Anu Holopainen: Syysmaa-sarja: Welman tytöt, Sisarpuut, Viinikauppias, Yölaakso, Varjola, Matkalaiset
Lilian Kallio: Ugudibuu
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Jenna Kostet: Lautturi, Marrasyöt
J.S. Meresmaa: Mifonki-sarja: Mifongin perintö, Mifonginaika, Mifongin mahti
Elina Rouhiainen: Susiraja-sarja: Kesytön, Uhanalainen, Jäljitetty
Annukka Salama: Faunoidit-sarja: Käärmeenlumooja, Piraijakuiskaaja, Harakanloukku
Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Auringon ydin
Maria Turtschaninoff: Anaché
Seita Vuorela: Karikko, Viima
Mia Vänskä: Musta kuu
Helena Waris: Vuori**

***

Carita Forsgrenin toinen historiallinen romaani Auringon kehrä sijoittuu muinaiseen Egyptiin, farao Akhanjatin aikaan. Akhanjati esiintyy Mika Waltarin romaanissa Sinuhe, egyptiläinen nimellä Ekhnaton. Muutenkin Forsgren käyttää kirjassaan alkuperäisempiä nimityksiä, esimerkiksi Egypti on Kemet.

Akhanjati tai Ekhnaton oli erikoinen farao, joka yritti hallituskaudellaan muuttaa valtion uskonnon yksijumaliseksi auringon jumalan Ran palvonnaksi. Uudistushalussaan hän rakennutti valtakunnalle uuden pääkaupungin, mutta sen loiston aika jäi lyhyeksi, kuten faraon hallituskausikin.

Auringon kehrässä on kaksi päähenkilöä ja minäkertojaa. Toinen on Suomesta, Säbme-maasta kotoisin oleva tyttö, Päivänkehrä. Kuvauksen perusteella Päivänkehrä on alkuperältään enemmän saamelainen kuin varsinaisesti suomalainen. Hän kuuluu erikoiseen näkijäheimoon. Näkijän kyky on myös haluttua kauppatavaraa, ja Päivänkehräkin ryöstetään lapsena orjaksi.

Samaan aikaan kaukana Kemetissä varttuu erikoinen nuorukainen, josta myöhemmin tulee koko valtakunnan hallitsija Akhanjati. Monenkirjavien vaiheiden jälkeen Päivänkehrän ja Akhanjatin polut risteävät. Tältä osin romaania olisi ollut varaa tiivistääkin, sillä lukija on ensi sivulta tiennyt, että näin tulee lopulta käymään. Päivänkehrä kuitenkin joutuu sitä ennen mm. Troijan sodan käänteen todistajaksi, ja sivuja on kertynyt jo pari sataa.

Jo ensi tapaamisesta Päivänkehrä alkaa saada näkyjä, jotka ennustavat Akhanjatin ja hänen valtakuntansa tuhoa. Faraon puheille on kuitenkin vaikea päästä ja vielä vaikeampaa on saada hänet uskomaan, että Ra olisi hänet hylännyt. Päivänkehrä näkee faraon kaupungin kulissien taakse ja ymmärtää, miksi tuho on tulossa.

Auringon kehrä on toiveluettavaa, jos kaipaa historiallista viihdettä, jossa on mausteena romantiikkaa ja jännitystäkin. Mukana on myös feminististä väritystä sekä oikeudenmukaisuuden pohdintaa. Mitään ei kuitenkaan voi sille, että Waltarin Sinuhe kummittelee lukijan mielessä. Sinuhe mainitaan nimeltäkin, mutta hän on juuri tapahtuma-aikaan matkoillaan. Forsgrenin kieli on paikoin ärsyttävän nykyaikaista, ja henkilökuvauskin jää turhan ohueksi.

Carita Forsgren: Auringon kehrä
Otava 2010. 510 s.

***

Parikymppisen Lifin elämä saa oudon käänteen, kun hänet yllättäen irtisanotaan Saarnikaupungin turistirysästä, maanalaisista Katakombeista. Pomo Heli pakottaa Lifin ottamaan mukaansa kassasta suuren summan rahaa. Kummallisinta on, että Heli määrää Lifin lähtemään kiireesti Vuorelle ja kiipeämään sen huipulle.

Kaupungin keskellä kohoava Vuori on paitsi kaupunkilaisilta kiellettyä aluetta myös ainaisen sankan sumun peittämä. Huhut kertovat, että rinteillä sijaitsee hylätty hotelli, mutta sen enempää tietoa ei ole. Yllättäen Lif saa saman kryptisen ohjeen myös kasvatti-isältään O:lta.

Kun evakuointikäsky annetaan kaupunkiin, uskoo Lif lopulta, että hänen on kiivettävä Vuorelle Helin ohjeiden mukaan. Hitaasti hälvenevän sumun sekaan on pyrkimässä koko joukko muitakin. Mutta miksi niin monen muunkin naisen nimi on Lif ja useat miehet ovat Leif-nimisiä?

Kun matka kohti hotellia ja Vuoren huippua pääsee kunnolla alkuun, muuttuu meno entistä oudommaksi ja pahaenteisemmäksi. Kuka on salaperäinen, vaarallinen Loki, jota kohtaan Lif tuntee käsittämätöntä vetoa? Entä mistä on peräisin Vuoren rinteellä saalistava jättiläismäinen peto?

Palkitun kirjailijan Helena Wariksen neljännessä fantasiaromaanissa Vuori yhdistyvät skandinaavinen mytologia ja nykyaika kutkuttavalla tavalla. Ragnarökin eli maailmanlopun merkit ovat selvästi luettavissa tapahtumista, jos vain osaa katsoa. Mutta kuka tavallinen nykyajan ihminen voisi kuvitella olevansa valittu, jompikumpi muinaistarun mukaan henkiin jäävistä uuden ihmiskunnan esivanhemmista?

Suuri osa henkilöistä uskookin, että menossa on jokin tv-tuotanto, jossa viimeisinä ’henkiin jäävät’ palkitaan. Lifillä on kuitenkin syynsä uskoa, että tosi on kyseessä. Kilpailijajoukon harvetessa myös otteet Vuorella kovenevat, kun valitaan soveliainta paria finaalitaistoon.

Wariksen vetävä kerronta pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiseen kutkuttavaan virkkeeseen asti. Tarina ravistelee mukavasti pölyt ikivanhasta tarustosta.

Helena Waris: Vuori
Otava 2014. 317 s.

3 kommenttia:

  1. Kauhean vähän olen loppujen lopuksi listaltasi lukenut. Sarkaa siis riittää!

    VastaaPoista
  2. Eikö kaikki kaunokirjallisuus luo lukijalleen arkitodellisuudesta poikkeavan maailman? Eikö kaiken kirjallisuuden lukemisessa viehätä Toisen nahkoihin pääseminen? Itsehän monesti sanon, etten matkustele, koska luen kirjoja. Näitä spefiksi määriteltyjä kirjoja luen silti hyvin harvoin.

    VastaaPoista
  3. Mainio listaus! Vuoren olen lukenut, moni muu lukematta. Ja kyllä: aina kirjallisuus vie toiseen todellisuuteen - oli sitten spefiä tai muuta. Joskus fantasiaelementit voivat voimistaa ihmiselon ilmiöiden mietintää. Nimimerkillä "Juuri luettu Ishiguron Jättiläisen hauta"

    VastaaPoista