Sivut

torstai 3. maaliskuuta 2016

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän



Luin aikoinaan Juha Itkosen esikoisromaanin Kaikkien aikojen pyhiä (2003, Tammi) melko tuoreeltaan, koska meillä oli töissä innokas joukko, joka päätti lukea kaikki silloiset Finlandia-ehdokaskirjat. Itkosen kirjailijanuran alku oli siis loistokas: kerta rykäyksellä F-ehdokkaaksi ja päälle vielä Kalevi Jäntin palkinto. Muistaakseni en olisi itse tuolloin valinnut Itkosen kirjaa Finlandia-voittajaksi, vaan taisin veikata peräti voittajaa eli Pirkko Saision Punaista erokirjaa (2003, WSOY).

Sittemmin olen kirjoittanut lehtiarvion kaikkiaan kolmesta Itkosen romaanista eli teoksista Kohti (2007, Otava), Hetken hohtava valo (2012, Otava) ja Ajo (2014, Otava). Tästä joukosta olen eniten pitänyt keskimmäisestä. Olen kirjoittanut siitä muun muassa näin:

”Teos on myös tutkielma isän ja pojan vaikeasta suhteesta. Eskon musertava varjo tuntuu tukahduttavan erityisesti Esan alleen. Toisaalta siellä varjossa rimpuilee myös vaimo Liisa. Ihmissuhteisiin kuuluva puhe on Eskolta jäänyt oppimatta, eikä Esakaan siinä kovin hyvä ole: ”Kaikki tärkeä jää aina sanomatta. Kaiken olennaisen, sen mistä todella pitäisi puhua, ihmiset pitävät sisällään. Sen takia elämä on sellaista kuin se on. Haparointia pimeässä. Yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.”

Itkonen on jälleen kirjoittanut vaikuttavan ja nautittavan romaanin. Henkilökuvauksen ohella vahvaa on tarkasti piirretty ajankuva.”

Itkosen uran alkupään suuri menestysteos, jopa läpimurto, Anna minun rakastaa enemmän on kuitenkin aikanaan jäänyt väliin. Sitä ovat monet kirjanystävät kehuneet kovasti ja on jopa hieman kohotettu kulmia, kun on käynyt ilmi, että juuri se Itkonen on jäänyt minulta lukematta. Niin paljon asia on kuitenkin vuosien mittaan edennyt, että kirjan pokkariversio on telakoitunut jossain vaiheessa kirjahyllyyni.

Itkos-fanien suureksi riemuksi kyseiseen kulttiteokseen on tänä keväänä tulossa jatkoa nimellä Palatkaa perhoset. Kustantajan järjestämien tulossa olevien julkkareiden ohjelma on hulppea, ja harmittaa todella, että en pääse paikan päälle kirjan ilmestymistä juhlistamaan. Olen kuitenkin päättänyt kirjan lukea heti tuoreeltaan, joten nyt oli korkea aika paikata jälleen yksi ammottava aukko reikäisessä sivistyksessäni. Anna minun rakastaa enemmän kuului siis menneen talvilomani lukemistoon.

Lukiessani en voinut olla miettimättä, kuinka paljon vaikutusta oli lukuajankohdalla ja sillä, millainen lukija olen nyt verrattuna kymmenen vuoden takaiseen aikaan. AMRE on aikalaisromaani, eli teoksen nykyhetki ulottuu miltei kirjan julkaisuhetkeen 2000-luvun alkuvuosiin ja menneisyyttä kelataan auki maltillisesti, ’vain’ jonnekin 1970-luvulle asti. 1990-luvun lama toimii yhtenä merkittävänä vedenjakajana tarinassa aivan kuten Hetken hohtavassa valossakin.

Myös Hämeenlinnalla on keskeinen osuutensa tarinassa, vaikka merkittävä osa tapahtumista sijoittuukin New Yorkiin. Sallan lukupäiväkirja -blogin Salla pitää tätä piirrettä raikkaana tuulahduksena suomalaisessa kirjallisuudessa, koska hän on lukenut teoksen tuoreeltaan. Nyt lukiessani en tätä sen kummemmin noteerannut, koska on helppo suoralta kädeltä luetella useitakin tuoreehkoja kotimaisia teoksia, jotka sijoittuvat New Yorkiin tai vaikkapa Lontooseen.

AMREn päähenkilöt ja minäkertojat ovat Leena Vaahtera ja Antti Salokoski. Heitä yhdistää Suvi, Leenan ainoa lapsi ja Antin nuoruuden suuri rakkaus. Lahjakas ja kaunis Suvi on toteuttanut sen, mistä miljoonat taitavat haaveilla: hänestä on tullut supersuosittu lauluntekijä ja laulaja. Kyse ei ole mistään kotikutoisesta iskelmätähteydestä vaan ihan oikeasta amerikkalaisesta unelmasta. Tarina kuitenkin alkaa lehtileikkeellä, jossa kerrotaan Summer Maplen alias Suvi Vaahteran mystisestä katoamisesta Afrikan-vierailullaan. Espoolaisessa lähiössä kolmikymppinen Antti on huolesta sairaana vaimon valvovan silmän alla, ja huolissaan on tietysti myös äiti Leena. Onko Suvi enää hengissä? Vai onko kyseessä vain julkisuustemppu levymyynnin vauhdittamiseksi?

Kummankin näkökulmista aletaan keriä tapahtumia auki alusta käsin. Alku on siis eri kohdissa: Leenalla jossakin nuoruudessa, kun hän on aikoinaan kohdannut Suvin isän Riston, rakastunut ja mennyt naimisiin, Antilla myöhäisteini-iässä, kun hän varsinaisesti kohtasi Suvin. Kumpikin kertoo tarinaa Suvista ja tämän ällistyttävästä urasta ja samalla omista vaiheistaan. Siinä sivussa Itkonen tulee analysoineeksi pikkukaupunkilaisuutta ja suomalaisuutta sekä piirtäneeksi tarkkaa ajankuvaa, kuten hänellä on ollut tapana kaikissa lukemissani teoksissaan.

Oma keskeinen osuutensa romaanissa on musiikilla. Sitä kuunnellaan, sitä soitetaan, sitä sävelletään. Ollaan mukana bänditreeneissä ja isoilla keikoilla sekä studioissa. Musiikkibisnestä valotetaan eri kulmista huolella ja perusteellisesti, asiantuntevastikin. Tämä selittynee Itkosen omalla bänditaustalla sekä pitkähköllä musiikkitoimittajauralla. Tämä myös jakanee lukijoita. Itse olen musiikin suhteen kuin Antin vaimo Elisa, joka kuluttaa musiikkia kuin purukumia, arkisena hyödykkeenä, johon ei sen kummempia intohimoja liity. Siksi kirjan tiheät musiikkiviittaukset ja perusteelliset kuvaukset eivät minua oikein jaksaneet puhutella. Musiikista paremmin perillä olevia ja siihen intohimoisemmin suhtautuvia nämä osat teosta koskettavat varmasti aivan toisella tavalla.

Yllä lainaamani sitaatti Hetken hohtavasta valosta sopisi motoksi myös AMREen. Perheet ovat ihmissuhdeyksiköitä, joissa vuorovaikuttaminen on selvästi aliarvostettua. Vanhempien ja lasten suhteet ovat vähintäänkin kompleksisia, eivätkä aviopuolisot sen paremmin saa oikein mitään tärkeää toisilleen sanottua. Maallisen kerääminen on tärkeämpää kuin läheisistään huolehtiminen, vaikka tarkoitus olisikin perimmältään juuri huolehtia ja osoittaa rakkauttaan haalimalla mammonaa. Elämä on yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.

En siis mitenkään mykistynyt ihastuksesta AMREn äärellä, kuten en ole ihan muidenkaan Itkosen teosten äärellä mykäksi mennyt, vaikka niiden laadun tunnistan. Eniten pidin jälleen hienosta ajankuvasta ja henkilöistä myös. Ylipäätään Itkonen kirjoittaa kompastelematta, ja AMREssa myös juoni vetää keskimääräistä Itkosta tehokkaammin, ja Itkonen onnistuu myös kohtalaisen hyvin jallittamaan lukijaa melko pitkälle. Pidin myös teoksen rakenteesta. Sekaan harkiten sijoitetut fiktiiviset lehtileikkeet toimivat hyvin ja avaavat tarinaan vielä mediankin näkövinkkelin. ”Typerät reportterit, lehtien apinat. Mieluummin ampuisin itseäni jalkaan kuin olisin toimittaja.”

Lienen valmis kohtaamaan seuraavan Itkosen.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
Teos 2005. 398 s.


Ostettu.

9 kommenttia:

  1. Tämä kirja ei sopinut minulle, liian sekava ja koska jäin miettimään mitä tulikaan luettua, niin jotain päätelmiähän siitä pitää vetää. En tykännyt, enkä aio lukea jatkokirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan kyllä tuon tietyn sekavuuden. Lukea piti aika tarkkana, että pysyi matkassa mukana. Allekirjoitan myös Sallan purnauksen kertojanäänien samankaltaisuudesta, joka aiheutti omat ongelmansa. Onneksi sain luettua aika lailla putkeen tämän. Tauot lukemisessa olisivat voineet koitua kohtalokkaiksi :D

      Poista
  2. Tuo teos johdatti minut kotimaisen kaunokirjallisuuden äärelle ilmestymisvuonnaan. Siihen asti olin lukenut lähes pelkästään käännöskirjallisuutta, mutta Anna minun rakastaa enemmän teki niin suuren vaikutuksen, että se avasi oven kotimaisen kaunokirjallisuuden maailmaan. Aion ehdottomasti lukea jatko-osan, mutta ensimmäistä luen tuskin koskaan uudestaan. Olin ilmestymisvuonna 25-vuotias ja se sopi silloiseen elämäntilanteeseeni ja maailmankatsomukseeni hyvin, mutta pelkään, että se ei välttämättä kolahtaisi täysin samalla tavalla enää nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AMRE on siis sinulle paljosta velkaa! Mahtavaa.

      Minäkin mietin, mitä ihan oikeasti olisi vaikuttanut, jos olisi lukenut tämän vaikka 25-vuotiaana tämän nykyisen lukuikäni sijaan.

      Poista
  3. Sama täällä; Itkosen kirjat eivät ole minun kirjojani, vaikka tiedostan hänen olevan hyvä ja älykäs kirjailija. En pääse sisään siihen maailmaan, ehkä on sukupolvikysymys tai jotain muuta, en ole syvällisemmin miettinyt. Ehkä se musiikki-intohimo lukijalta puuttuu, ehkä jotain muuta. Itkosella on kuitenkin fanaattisia faneja, joten jotain tässä täytyy olla, ja sitä arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan myös olla hitusen (!) liian vanha. En myöskään suoraan sanoen aina jaksa kaikkea vaikeiden ihmissuhteiden vatulointia... :D Mutta arvostan myös. Ja ymmärrän fanituksenkin.

      Poista
  4. Itkosen ykkönen minulle on hänen esikoisteoksensa, jolla hän oli F-ehdokkaanakin. Tämän ja jonkin muunkin vielä luin, mutta sitten luovutin ja komppaan Arjaa. AMRE jäi vielä vahvasti plussan puolelle, vaikka vähän ehkä petyinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiotko lukea Palatkaa perhoset? On merkkejä ilmassa, että siitä kohkataan vielä melkoisesti.

      Poista
  5. Tilasin tänään tämän ja aion kokeilla.

    VastaaPoista