Sivut

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Toni Morrison: Koti



Olen lahjomattomien muistiinpanojeni mukaan lukenut ensimmäisen Toni Morrisonin teoksen vuonna 1993, Nobel-palkinnon innostamana todennäköisesti. Kirja oli Minun kansani, minun rakkaani, joka ilmestyi suomeksi jo vuonna 1988 Kaarina Sonckin kääntämänä. Valitettavasti minulla ei ole tuolta ajalta sen kummempia muistiinmerkintöjä lukukokemuksesta, mutta vaikutuksen Morrison on tehnyt, koska sittemmin olen useimmat suomennokset lukenut ja monet niistä hankkinut omaan hyllyynikin.



Iäkäs Nobel-kirjailija julkaisee tätä nykyä ymmärrettävästi harvakseltaan, ja edellinen suomennos Armolahja on vuodelta 2009. Sitä en ole tainnut lukeakaan, vaan viimeksi olen lukenut vuonna 2004 suomennetun romaanin Rakkaus. Nyt kuitenkin nappasin kirjaston äänikirjahyllystä lähes uunituoreen pienoisromaanin Koti.

Tähän kirjaan tiivistyy loistavasti kaikki, mistä olen Morrisonin teoksissa pitänyt. Morrison kuvaa äärimmäisen rankkoja asioita saarnaamatta hiukkaakaan. Lukija saa itse vetää johtopäätökset tarinasta. Kerronnassa on aina jokin koukku, joka tekee romaanin lukemisesta ripauksen tavanomaista kimurantimpaa. Lukija saa ratkottavakseen arvoituksen, vaikka mistään dekkarista ei tosiaankaan ole kyse. Lukijan tehtäväksi jää koota hänelle annetuista palasista kokonaiskuva. Silti Morrison ei kikkaile, vaan tekee tämän taiturimaisesti.

Morrison näyttää toisenlaisen Amerikan mustien näkökulmasta. Yleensä hänen teostensa päähenkilöt ovat naisia, mutta Kodissa kertoja on nuori Korean sodan veteraani Frank ’Smart’ Money. Frank kertoo tarinaansa näkymättömälle muistiinmerkitsijälle, mutta minäkerrontaa kirjassa on vain muutamina välähdyksinä. Frankin kautta tarinaan tulevat myös naiset, kuten sisko Isidra ja tyttöystävä Lucy, ja kertoja paljastaa myös heidän tarinansa lukijalle. Erityisesti Isidran kohtalo on riipaiseva.

Frank kertoo omaa tarinaansa epäkronologisesti, vaikka aloittaakin varhaisesta mutta karmivasta lapsuusmuistosta. Tähän episodiin kirja myös päättyy, kun muiston pintaan pulpahtaminen saa Frankin selvittämään, mitä oikein tapahtui. Mutta se on vain pieni sivujuoni tarinassa. Vähitellen kirjan edetessä lukijalle avautuu, miksi Frank kiertelee levottomasti paikasta toiseen. Kammottavat sotakokemukset ovat nujertaa miehen, eikä hän kykene asettumaan paikoilleen tai olemaan selvin päin. Ystävien kuolema rintamalla sekä omat teot eivät anna rauhaa. Mutta kotona Isidra tarvitsisi kipeästi veljensä apua, muita ei perheestä enää ole jäljellä. Kotiin palaaminen vain tuntuu ylivoimaisen vaikealta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koti on ollut ahtaassa ja ahdistavassa pikkukaupungissa, jossa pahin kyttääjä ja latistaja on Frankin ja Isidran oma isoäiti.

Kirja on pieni mutta armottoman rankka. Morrison ei pilaa tarinaa turhalla selittelyllä, vaan mukana on vain kaikkein tärkein. Silti lukija tuntee saavansa tarinalta paljon. Morrison onnistuu koskettamaan ainakin minun sisintäni.

Suomennos Seppo Loponen. Tammi 2014. Äänikirjan lukija Erja Manto. Laajuus 4 cd:tä, kesto 4 h 4 min.


Lainattu kirjastosta.

5 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea kirjoituksesi, kun itsekin luin tämän kirjan juuri, niin oli vielä tapahtumat hyvässä muistissa. Koti vakuutti minut siitä, että haluan paneutua uudella innolla myös Morrisonin uusimpiin kirjoihin, jotka valitettavasti ovat jääneet minulle jotenkin vieraiksi ja olen kokenut hankalaksi niiden syvemmän ymmärtämisen.

    Kirjan Rakkaus olen lukenut kahdesti, sekä suomeksi että englanniksia ja aion antaa sille Kodin lukemisen jälkeen vielä kolmannenkin tilaisuuden.

    Morrison vavahduttaa tavalla, johon vai harva kirjailija pystyy.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa hyvin morrisonmaiselta. Morrison tosiaan ei lässytä eikä saarnaa, ja paljon jää lukijan itsensä varaan ymmärtää hänen rankat tarinanasa, joiden pohjavireissä kuitenkin raadollisuus hyväksytään. (Tätä en ole lukenut :)

    VastaaPoista
  3. Morrisonilta olen minäkin lukenut useita teoksia. Esittelysi vahvisti, että seuraavaksi luen Kodin.

    VastaaPoista
  4. Koti on hieno teos, jota huomasin jälkeenpäin miettiväni moneen kertaan. Valitettavan vähän olen Morrisonia muutoin lukenut, ja se epäkohta pitäisi kyllä korjata.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli ensimmäinen Morrisonin teos, jonka luin. Välillä teksti piti lukea useaan otteeseen kun se niin kovasti kiemurteli. Ei kuitenkaan liikaa, sillä aina palatessani tekstissä taaksepäin, ymmärsin tarkoituksen. Mielenkiintoni Morrisonin muuhunkin tuotantoon kyllä heräsi.

    VastaaPoista