Sivut

torstai 28. elokuuta 2014

Jari Tervo: Revontultentie



Kesällä WSOY:ltä tarjottiin minulle ja varmasti monelle muullekin kirjabloggaajalle mahdollisuutta lukea ennakkoon tänään virallisesti ilmestyvä Jari Tervon romaani Revontultentie. Mielelläni tartuin tilaisuuteen, sillä pidin melkoisesti viime vuonna ilmestyneestä Esikoisesta, jolle tämänsyksyinen teos on suoraa, joskin kustantajan mukaan itsenäistä jatkoa.

Kyseessä on fiktiivinen elämäkertaromaani, josta tulevat hakematta mieleen Olli Jalosen Poikakirja ja Hannu Väisäsen romaanisarja. Tervon minäkertoja on Jari-niminen rovaniemeläinen koulupoika. Esikoinen alkaa vuoden 1972 alusta, ja Revontultentiessä eletään vuotta 1973. Kirjojen väliin jää hämärän peittoon jakso, josta vain vihjaillaan uutuusromaanin alussa. Esikoisen lopun dramaattisilla käänteillä lienee kuitenkin osuutensa asiassa.

Kertojan perheessä on hänen, esikoispojan, lisäksi pari vuotta nuorempi sisar Maija sekä pikkuveli Unto Abraham, joka alkaa Esikoisessa saada kummallisen helposti mustelmia. Isällä on pieni rakennusalan yritys, vaikka onkin poliittisesti enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Äiti myy vaatteita kaupassa. Sukuun kuuluvat äidin vanhemmat sekä äidinäidin vanhemmat Esme ja Erkki. Esikoisessa Esme haluaa tallentaa muistonsa nuoruudenaikaisista kokemuksistaan Jarin kasettinauhurille. Revontultentiessä Esme on sairastunut, mutta Erkki-sedäksi kutsuttu isovaari haluaa nyt kertoa nauhalle sotamuistojaan. Tarinat ovat nuorelle pojalle rankkoja.

Revontultentie on Esikoista hajanaisempi. Siinä ollaan runsaasti matkoilla. Ensin kuvataan Jarin perheen matka Suomi-Neuvostoliitto-Seuran mukana Moskovaan, sitten Jari pääsee poliittisesti aktiivisen historianopettajansa mukana DDR:ään nuorisofestivaaleille. Molemmat matkat päättyvät omalla tavallaan nolosti. Revontultentiestä myös puuttuu Esikoisen kaltainen yllätysmomentti, vaikka Jari saakin selville perheestään jälleen uuden salaisuuden. Se aukenee vahingossa, kun hän tarkkailee ihailemaansa kirjailija Timo K. Mukkaa. Historianopettaja Orankivaara antaa Jarille luettavaksi Mukan Maa on syntinen laulu -romaanin, ja ajatus kirjailijanurasta alkaa vaivihkaa muotoutua.

14-vuotias Jari alkaa olla hyvin tietoinen vastakkaisesta sukupuolesta, mutta kontaktin ottaminen edes veret seisauttavan upeaan Ireneen on mahdoton tehtävä. Niinpä Irene on Jarin unelmien tyttö ja salainen tyttöystävä – niin salainen, ettei Irene itsekään sitä tiedä. Entä miten ostaa kortsuja Rovaniemellä, kun jokaisessa ostopaikassa tiskin takana on nainen?

Muutenkin aikuisten maailma alkaa yhä enemmän tunkeutua pojan elämään. Aika on hyvin poliittisesti värittynyttä, ja ilmapiiri koulussa tuntuu muuttuvan ratkaisevasti uuden historianopettajan myötä. Orankivaara on avoimesti vasemmistolainen ja hehkuttaa sosialismin ylivertaisuutta oppitunneilla. Yksinäinen Jari tarttuu innolla tarjottuun mahdollisuuteen, ja kuin huomaamatta hänestä on tullut opettajan luottopoika niin koulussa kuin poliittisilla agitointimatkoillakin.

Kumpikin teos tarjoaa aimo annoksen nostalgiaa huolella valmistettuna. Perheen ja koulun arki ovat aidon tuntuisia, tosia. Ajan poliittisiin virtauksiin ja niiden vaikutuksiin tavallisten ihmisten elämään Tervo ottaa lempeän ironisen kannan. Omat muistoni kyseiseltä vuosikymmeneltä ovat hämärähköt, sillä olin vasta aivan alakoululainen vuonna 1973. Politiikan kuohut eivät omaa kouluaikaani enää juurikaan sävyttäneet. Silti kirjat nostavat monenlaista mielen sopukoista pintaan.
Ihan Esikoisen veroinen Revontultentie ei siis minusta ole, vaikka mielenkiintoinen ja luistava romaani onkin. Jari-pojan elämä ja suvun edesottamukset saanevat vielä jatkoa, niin verkkaiseen tahtiin asioissa edetään. Terävän tervomainen, nasakka lause on kuitenkin voimissaan, samoin leppoisuuden viittaan kätkeytyvä kipakka huumori, eikä vakavien asioidenkaan käsittelyä kaihdeta. Perheen kohtaama tragedia kuvataan uskottavasti siten kuin voi kuvitella murrosikäisen pojan sen kokevan.

WSOY 2014. 312 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!


Lue myös juttuni Jari Tervon romaaneista Layla, Myyrä ja Jarrusukka.

Jari Tervo kohtaa tuoreeltaan kriitikkonsa eli Hesarin Juhani Karilan uudessa Nokikkain-ohjelmassa. Mielenkiintoista!

8 kommenttia:

  1. Olen aivan innoissani, Kirsi! Muistinkin, että Esikoinen oli meille molemmille mieleen ja tätäkin odotan kovasti! Kuulostaa niin hyvältä (vaikkei mielestäsi yhtä hyvältä kuin Esikoinen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän syyttään toinen osa saa aina kärsiä siitä, että tietty uutuusaspekti puuttuu. Tietää jo aloittaessaan, missä suurin piirtein mennään. Mutta pidin kyllä, ja kirja jatkaa hienosti Esikoisen aloittamalla linjalla.

      Poista
  2. Olen lukenut Laylan, Esikoisen ja Pyhiesi yhteyteen. Tykkään Tervon huumorista, joten tämäkin kirja kuuluu lukulistalle. Isännällä olisi hyllyssä muitakin Tervon kirjoja, jotka olen ajatellut lukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjaohjelmassa, jonka linkkasin loppuun, Tervo kieltää olevansa hauska. Mutta en voi mitään sille, että olen löytävinäni hänen kirjojensa ihmisten tarinoista myös huumoria. Kohtalot voivat olla ankaria ja ihmisten osa rankka, mutta jotain perin inhimillistä ja humoristista on silti usein Tervon kuvaamistavassa. Tykkään. Kuten tykkään hänen tiiviistä ja oivaltavasta kielestäänkin.

      Poista
  3. Minäkin tykkäsin Esikoisesta kovasti joten innolla odotan tätä jatko-osaa. Kun luin tuota kuvaustasi tuli niin elävästi se ykkösosa mieleen. Ja kun tuon Mukan Maa on syntinen laulu tuossa mainitsit, niin pitääpä se lukea ennen tätä Tervoa, kun se sattuu minulla olemaan kirjastosta juuri lainassakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuo Mukan klassikko vieläkin lukematta, mitä häpeän (lievästi tosin vain). Pitää se vielä lukea minunkin. Mutta Tervo on ihan mukavassa vedossa ja 70-luku on elävästi kuvattu tässäkin.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Kirja pitää ehdottomasti lukea, koska Revontultentie on aivan tuttu paikka. Ainakin yksi luokkatoveri asuikin sen varrella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa! Tutut paikat aina lisäävät mukavasti kiinnostuskerrointa. Kannattaa aloittaa Esikoisesta, samoille nurkille sijoittuu sekin.

      Poista