Sivut

maanantai 18. elokuuta 2014

Rakkaani, romaanihenkilö



Voiko romaanihenkilöön rakastua? Voi, ainakin, jos on uskominen esseekokoelman Rakkaani, romaanihenkilö kirjoittajia. Kirjassa kaksikymmentä lukijaa kertoo suhteestaan fiktiiviseen hahmoon, romaanihenkilöön. Osa on rakastunut, osa ystävystynyt. Jotkut haluaisivat enemmän vastavuoroisuutta suhteeseen, toiset tyytyvät mielihyvin platoniseen yksipuolisuuteen.

Kirjan idea on kiva. Kaksikymmentä paljon lukevaa ja kirjoittavaakin ihmistä esittelee itselleen mieluisan romaanin tai romaanisarjan. Lukija saa mielikuvitukselleen rakennusaineita ja lukuvinkkejä mukavassa, leppoisassa muodossa. Ainakin minulla vahvistui tunne, että Jo Nesbøn Harry Hole -sarja on aloitettava alusta ja luettava tiukkaan tahtiin loppuun asti. Philip Rothin tuotantoonkin voisi tutustua laajemmin (olen lukenut Rothilta vain yhden teoksen), ja Hemingwayn Nick Adams -tarinoita voisi lukea uudelleen vuosikymmenten jälkeen.

Kirjailijoita on kirjoittajien joukossa useita Antti Tuurista Tuija Lehtiseen. Lisäksi mukana on kriitikoita, kirjastoihmisiä, toimittajia, bloggaajia ja opettajia, väkeä laidasta laitaan. He esittelevät romaanihenkilöitä Harry Potterista Nick Dunneen. Tekstin suhteen on ilmeisesti saanut toimittajilta vapaat kädet, sillä joukossa on niin kirjeitä kuin muisteloitakin. Onpa joukossa teksti, joka muistuttaa lähinnä proosarunoa, eikä ihme, että sen tekijäksi paljastuu runoilija Silja Järventausta.

Nopealukuisen teoksen parissa koetin hieman pidätellä itseäni kuten viimeksi kirjan Linnasta humisevalle harjulle  parissa. Kirjan lyhyitä tekstejä ei kannata ahmia kaikkia kerralla, vaan on hyvä antaa hieman sulatteluaikaa. Parhaiten toimivat sellaiset tekstit, joiden pohjana olevat kirjat ja romaanihenkilöt olivat jo minulle tuttuja. Oli mukava vertailla omia ajatuksia ja tunteita kirjassa kuvattuihin. Aika monen kohdalla olin yllättävänkin samaa mieltä.

Esiin nousee myös sama ’ongelma’ kuin Linnasta humisevalle harjulle -kirjan kohdalla:  kuinka paljon voi paljastaa kirjan juonesta. Ongelma on ollut selvästi vähäisempi heillä, jotka ovat esitelleet jonkin sarjan päähenkilöä, kuin jonkin yksittäisen kirjan henkilön kohdalla. Romaanihenkilön tarina olisi mukava kertoa, koska se liittyy niin olennaisesti varsinaiseen asiaan. Kirjoittajat ovat valinneet erilaisia strategioita. Tuija Lehtinen kertoo L. M. Montgomeryn teoksen Sininen linna sankarittaresta Valancy Stirlingistä ja kuvailee laveasti Valancyn elämänvaiheita, jotka siis samalla ovat keskeisiä romaanin juonenkäänteitä. Hanna Johde taas onnistuu mainiosti tasapainoilemaan niin, ettei tule paljastaneeksi mitään kovin olennaista Gillian Flynnin Kiltin tytön juonesta.



Päivi Artikainen, Kirsi Haapamatti, Mervi Heikkilä, Merja Mäki: Rakkaani, romaanihenkilö
Avain 2014. 144 s.


Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!

Kirjailija Merja Mäen FB-sivulla on linkkejä kirjanjulkistamisjuhlajuttuihin.

Muita lukuvinkkikirjoja:


Avain 2010, 472 s.


Kaisa Neimala – Jarmo Papinniemi: Lukukirja. Kirja kirjoista. Otava 2008. 255.


P.S. Tuli vielä mieleen jutun jo julkaistuani, että onko teillä joitakin erityisen rakkaita tai tärkeitä romaanihenkilöitä? Itselleni läheisiä ovat olleet ainakin Tolkienin TSH:n sankarit Frodo ja Sam, jotka eivät elokuvaversiossa oikein vastaa mielikuvaani (tietenkään). Linnan sotilaista rakastuin pikkuisen Hietaseen jo teininä, koska hän puhui niin mukavan kotoisasti ja on muutenkin nyt vain niin lutuinen. Onhan näitä. Pottereissa taidan eniten pitää Hagridista!

8 kommenttia:

  1. Valitsin kerran blogihaastessa kirjaystäväkseni Modoc-norsun. Hyvälle kakkossijalle päätyi Tyrion Lannister. Kääpiö on Tulen ja jään laulun henkilögalleriasta se jonka kanssa viihtyisin parhaiten. Kaverilla on selviytymistaitoja, huumoria, älyä ja optimismia mutta huoriin Tyrion saisi lähteä yksin. Jotain rajaa. :D

    Nuoruuden (sarjakuva)kirjoista eläydyin eniten Tintin maailmaan. Hahmo on vieläkin lähellä sydäntä.

    Ja sitten kun ajattelee komeaa, pitkää skottia kiltti päällä... nimeä James Alexander Malcolm MacKenzie Frazer on mahdotonta lausua hengästymättä. <3 Plussapisteet Diana Gabaldonin suomentajalle Anuirmeli Sallamo-Laville skottiaksentin kääntämisestä meikäläisittäin ymmärrettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Jamie nyt kieltämättä. .. :D Tuo suomalaisversio skottiaksentista tosin jakaa yleisön. Mulle kelpaa, mutta moni inhoaa.

      Tuli myöhemmin mieleen, että tykkään myös monista poliiseista aika lailla. Komisario Koskinen taitaa olla kärkisijoilla ainakin :)

      Poista
  2. Sam on minunkin "TSH-sankarini" ja Legolas sekä Aragorn, ja Pottereissa pidin jostain syystä Weasleyn kaksosista, vaikka alkuosissa Dumbledore viisaus ihailutti, mutta pian selvisi, että virheitä velhotkin tekevät.

    Tintissä Tintti itse on Hergen ideaali-minä eli hyvin puhdas sydän, mitä ilmaisua Tiibetissä käytetään. Kapteeni Haddock on hauska ja hyvin ristiriitainen hahmo, olen alkanut arvostaa myös Castafiorea sekä virkaintoisuuden ja toheluuden perikuvia eli Dupondteja. Tintti on varsin väritön hahmo ja liian hyvä, Miloukin on inhimillisempi. Herge-tutkijat (ja Herge itsekin) väittävät, että kaikki hahmot kuvaavat Hergeä itseään.

    Asterix oli nuoruuden sankarini, vaikka Obelix on inhimillisempi. Myös Goscinnyn Nikke on vänkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että fiktiivisissäkin hahmoissa pitää olla jotain inhimillistä säröä, jotta heistä voisi oikeasti pitää. Esimerkiksi huumoria ja tiettyä positiivista anarkismia, kuten Weasleyn mainiossa kaksosparissa :D

      Poista
  3. Vaikuttaapa kivalta kirjalta ja oikeastaan aika mukava, että tällaisesta aiheesta puhutaan "ääneen" ilman sitä kauhistelua "etkö nyt fiktiota erota tosielämästä". Kun siitähän ei tässä ole kyse, etteikö erottaisi.

    Minun ikisuosikkini on Kurt Wallander. Olin suorastaan järkyttynyt luettuani Rauhattoman miehen ja joutuessani heittämään hyvästit hänelle - ja millä tavalla! Itkuhan siinä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurt on ihan symppis minustakin, ja jäähyväiset olivat haikeat! Tosin paikoin teki mieli ravistella miestä ja komentaa ryhdistäytymään.

      Poista
  4. Heti ensimmäisenä tulee mieleen Stephen Kingin Musta torni -sarjan päähenkilö Roland Deschain. Hänen kanssaan on tullut kuljettua pitkä matka (vasta kerran) ja hän on jollain tavalla hyvin rakas minulle. Toki on sitten esimerkiksi Marjaanan mainitsema Jamie Fraser, mutta silti Roland nousee ykkköseksi.

    VastaaPoista