Sivut

tiistai 1. lokakuuta 2013

Vuosi valekirja-arvioista



Vuosi sitten monissa kirjablogeissa kävi melkoinen kuhina. Syynä olivat kieli poskessa ja ketunhäntä kainalossa kirjoitetut valekirja-arviot. Muutamakin kirjabloggaaja oli näet pannut hieman turhautuneena merkille, että koulun alkaessa liikenne tietynlaisten juttujen tienoilla blogeissa lisääntyy. Yllättävänkin monet koululaiset ja opiskelijat tuntuvat etsiskelevän valmista kirjaessee- tai esitelmämateriaalia netistä.

Itse opetusalalla vuosikymmeniä työskennelleenä toki tiedostin tämän ongelman omaa blogiani aloitellessani ja mietin, onko mitään järkeä siinä, että alan itse syytää eetteriin kopioimiskelpoista materiaalia. Sitten päätin, että en jätä hauskaa harrastustani siksi, että joku sen hedelmiä mahdollisesti käyttää väärin. Syyllinen väärinkäyttöön on aina kopioija, ei materiaalin tuottaja.

Tekstien lainaaminen on toki luvallista netistäkin, kunhan muistaa ilmoittaa lähteen ja merkitä selvästi, mikä on lainattua ja mikä kirjoittajan tai esitelmöitsijän omaa. Kouluissa opetetaan ahkerasti oikeita lainausmenetelmiä ja puhutaan tekijänoikeuksista jne. Aina on silti niitä, jotka päättävät koettaa onneaan tai jotka eivät usko jäävänsä kiinni. Mutta opettajatkin osaavat googlata, sen voin kertoa! Valitettavan paljon aikaa kirjallisuustöiden tarkistamisessa menee nykyään hakuja tehdessä. Aina välillä haaviin ui onneton oppilas, jonka työstä enemmän tai vähemmän on suoraa lainaa jostakin nettitekstistä. Ikävä kyllä lähdetietoja ei ole muistettu merkitä näkyviin.

Päätin, että en kirjoita juoniselostuksia tai kovin kummoisia analyyseja klassikkoteoksista, joita ehkä blogia pitäessäni luen. Jonkin verran olen tästä lipsunut, ja suosituimpia blogijuttujani on ollutkin Ilmari Kiannon Punaisesta viivasta kirjoittamani. Koetin siinäkin välttää ihan perinteisiä juonipaljastuksia, mutta kirja kosketti uudelleen kuunneltunakin aika tavalla, joten paljon tuli sanotuksi. Jostain syystä ajattelen, että ihan kaikki jutun äärelle saapuneet lukijat eivät ole olleet vain innokkaita klassikoiden ystäviä.

Tänään blogiini on tultu mm. seuraavien hakusanayhdistelmien avulla:

lukittu lähde juoni
lukittu lähde miljöö
sirpa kähkönen lukittu lähde

Olenko luulotautinen, kun päättelen, että jossakin joku peruskoululainen ahertaa äidinkielen tehtävänsä parissa? Tuskin.

Valekirja-arvio-flashmobiin osallistuneet kirjabloggaajat halusivat siis hieman ravistella kopioivia koululaisia ja opiskelijoita ja muistuttaa lähdekritiikin alkeista. Ihan kaikki ei netissä(kään) aina välttämättä ole totta. Muistuttelimme myös opettajia, vanhempia ja ihan kaikkia siitä, kuinka paljon helpommaksi kopiointi, tekstien ja materiaalin luvaton käyttö ja plagiointi ovat muuttuneet digiaikana. Kirjoitimme tekstimme omasta mielestämme niin läpinäkyvän liioitellusti ja ylilyöviksi, ettemme villeimmissä unissammekaan varmasti uskoneet, että kukaan voisi langeta asettamiimme ”ansoihin”. Mutta on niinkin käynyt!

Oman juttuni kirjoitin Pentti Haanpään Noitaympyrästä, jota muuten en ole koskaan edes lukenut. Kokemuksesta tiedän, että kirjan nimi saattaa houkutella pahaa aavistamattomia ja kokemattomia lukijoita. Harva tajuaa, että nimi on erittäin vertauskuvallinen. Mutta sitä varten opettajat koulussa ovat: opastamassa nuoria eli kertomassa, mistä kirjassa on kyse. Kirjoitin tekstini niin hurjaksi, että vähänkin kirjallisuustunneilla hereillä ollut teinikin tajuaisi siinä olevan jotain vinossa. Alkuun kopioin ja muunsin Wikipedian faktat silkaksi pajunköydeksi. Jos siis vähänkin ristiintarkistaa faktoja, älyää, että olen huijannut lukijaa rankasti. Mutta lukekaapa kommenttiketju loppuun asti…

Valekirja-arviotempaus ylitti netissä uutiskynnyksen. Siitä kirjoitettiin monissa muissakin kuin varsinaisissa kirjablogeissa. Mielipiteet menivät jälleen ristiin. Monet olivat riemuissaan ja sitä mieltä, että asia oli hyvä nostaa esille vaikka näinkin eli huumorin keinoin. Muutamat pahastuivat ja pitivät blogitempaustamme vastuuttomana. Ehdottipa joku, että kirjablogit pitäisi kaikki muuttaa suljetuiksi, koska ne houkuttelevat kopioimaan.

Parhaillaan vellovan suuren Marimekko-keskustelun varjossa olisin sitä mieltä, että kopioimisesta ja plagioimisesta ei voi liikaa varoitella.


Kirjasfääri-blogista voi kurkata valekirja-arvioiden linkit. Suosittelen, jos kaipaat hyviä nauruja.

8 kommenttia:

  1. Voi, se oli niin mainio tempaus ja Noitaympyrä sinun kuvaamanasi aivan loistava :D

    VastaaPoista
  2. Hyviä ajatuksia. Minusta tempaus oli mainio. Olin itse ollut niin yksinkertainen, etten ollut tullut edes ajatelleeksi, että joku koululainen etsii blogeista kopioitavaa tekstiä. Tempauksenne herättämänä on hieman ärsyttänyt, että blogini luetuin teksti on bloggaus, joka kertoo Minna Canthin Työmiehen vaimosta. Jotenkin en voi enää kuvitella, että sitä olisi googlattu pelkästä mielenkiinnosta...

    VastaaPoista
  3. Tämä tempaus oli minustakin mainio! Harmi vain, etten ollut itse silloin kunnolla vielä kirjablogien maailmassa (olin juuri vasta löytänyt kirjablogit ja suunnittelin omaa blogia), olisi nimittäin ollut hauskaa itsekin joku valekirja-arvio tempaista! (Kai sitä voisi itsekseenkin jonkin tempauksen joskus tehdä...)

    Naureskelin kyllä niin äsken tuota sinun Noitaympyrä-juttua lukiessasi, ja voin sieluni silmillä kuvitella sen huvittavan tilanteen, kun se eräs haaviin jäänyt oppilas oli pitämässä kirjaesitelmää mustaa magiaa ja zombeja sisältävästä Noitaympyrästä. Taitavasti rakennettu valearvio, sillä romaanin nimi on tosiaan vähän harhaanjohtava. Itsekin itse asiassa elättelin mielikuvaa jostain vähän mystisemmästä tarinasta kuin se oikeasti on, kun juuri hiljattain luin teosken opintojani varten.

    Ihmettelen kyllä niitä, jotka ovat paheksuneet tempausta, vaikka uskoisin, että valekirja-arviot ovat hämännet monia viettomiakin ihmisiä – ainakin itseäni. Nimittäin joskus viime syksynä, kun en ollut vielä kuullut tästä tempauksesta ja päädyin jostain syystä lukemaan tuota Ylpeys ja ennakkoluulo -valearviota, jouduin kyllä aikamoiseen hämmennykseen luettuani lesboviittauksista. Vakavasti epäilin, onkohan minun viettomilta silmiltäni jäänyt jokin juttu huomaamatta. Arviossa oli kyllä mielestäni jotain muutakin "epäilyttävää", mutta pistin ne huonon muistini piikkiin, teoksen lukemisesta kun oli kulunut aika paljon aikaa. Arvio siis upposi minuunkin melkein ja sai epäilemään omaa muistiani ja tulkintakykyäni. Ryhtysinpä googlailemaankin jotakin lisätietoa lesboudesta kyseisessä teoksessa, mutta yllätys, yllätys, en onnistunut löytämään mitään, minkä jälkeen olin entistä hämmästyneempi! Ei minulle tullut mieleenkään epäillä, että kirjoittaja olisi suoranaisesti valehdellut, sillä teksti oli niin vakuuttavaan sävyyn kirjoitettu!

    VastaaPoista
  4. Tosiaankin mainio tempaus. Ja toivottavasti on opettanut ainakin jotakin heille, jotka ovat yrittäneet päästä helpommalla vain etsimällä netistä valmista analyysia. Mahtavia nuo Kirjasfäärin linkit, saa kyllä hyvät naurut tosiaan. :)

    VastaaPoista
  5. Osa oppilaista todellaki käytti suoraan näitä huumoripitoisia juttuja. :P Niistä sai hyvät naurut! Oppilas sai myös hyvän opetuksen, jeah, olin mielissään! :)

    VastaaPoista
  6. En ole kuullutkaan tällaisesta ilmiöstä, vaikka opetustöissä olen törmännyt plagiointiin ja kopiointiin useammin kuin kerran. Hyvä tempaus siis, vaikka on toki ymmärrettävää, että se on saanut aikaiseksi myös paheennusta.

    VastaaPoista
  7. Tempaus on mennyt minulta ohi, mutta nauroin ääneen lukiessani postaustasi ja erityisesti niitä kommentteja. Kun tohtisikin julkaista omilla kotisivuillaan vastaavaa - epäilen, että kovin moni koululainen copy-pastaa sieltä suoraan esitelmäänsä, jos tekee juttua kirjoistani. Onpa joskus tullut sähköpostiakin lähestulkoon sanoin "esitelmän pitää olla valmis maanantaina, kirjoitatko minulle tästä-ja-tästä". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, noloa :) Minultakin joku sitkeä yritti lypsää valmiita vastauksia esseetään varten joskus ( en enää muista, minkä kirjan yhteydessä). Mutta on jo aika röyhkeää koettaa heruttaa kirjailijalta! Mutta mitäpä ei tekisi, ettei vain joutuisi itse lukemaan ja kirjoittamaan. Huokaus.

      Poista