Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kolmas osavuosikatsaus



Jälleen on aika seisahtaa hetkeksi ja luoda katse menneisyyteen. On näet vuorossa kirjablogin kolmas osavuosikatsaus. Viimekertaisen eli heinäkuun alkuun sijoittuneen katsaukseni kuvan voisin hyvin siirtää tämän jutun kuvitukseksi, sillä miljoonakellot ovat edelleen täydessä kukassa terassimme kaiteella. Mutta kuva-arkistosta löytyi sentään jotain syksyisempää.

Blogimaailman vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Kaikenlaista projektia ja tempausta on meneillään lähes koko ajan, eikä hitaampi aina ehdi tai suoraan sanoen jaksakaan kaikkea. Mukana olen kuitenkin ollut ainakin heinäkuisessa kimppalukumaratonissa, joka osoittautui monin tavoin opettavaiseksi kokemukseksi. Huomasin nimittäin, että maratonlukeminen ei ole minun lajini lainkaan. Mukava kokemus silti oli, sillä se oli jälleen osoitus sosiaalisen median positiivisesta yhteisöllisyydestä. Kiitos kaikille mukana tavalla tai toisella olleille!

Kesän mittaan seurailin Helsingin Sanomien kesäsarjaa, jossa ensin kyseltiin lukijoilta ja sitten esiteltiin kymmenen parasta suomalaista 2000-luvulla ilmestynyttä romaania. Lopuksi julkaistiin netissä myös ns. pitkä lista, jossa on lueteltu sata eniten ääniä saanutta kirjaa. Siihen asiaan palataan kirjablogeissa vielä piakkoin.

Syyskuun alussa ehdin kuin ehdinkin osallistua pienimuotoiseen flashmobiin, jonka ideana oli ostaa (mielellään pienestä kirjakaupasta) täysihintainen kirja ja kertoa sitten ostotapahtumassa blogissa. Tarkoitus oli hieman herätellä ihmisiä huomaamaan, että kirja-ala tarvitsee toimiakseen myös maksavia ostajia. Tempaus sai hieman ristiriitaisen vastaanoton, mutta oli minusta kuitenkin ihan paikallaan ja sillä ainakin tarkoitettiin pelkästään hyvää.

Syyskuun alkupuolelle osui myös kirjabloggaajien kenties kaikkien aikojen hienoin yhteiskampanja eli lukuhaaste lukutaidon levittämiseksi. Haaste on kaikille avoin, ja rahaa saa edelleenkin käydä lahjoittamassa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että saimme kokoon lähes kolminkertaisesti tavoittelemamme summan! Hienoa! Lämmin kiitos kaikille osallistuneille ja osallistuville! Miten itse arvelisit pärjääväsi maailmassa ilman lukutaitoa? Aika pysäyttävä ajatus, eikö vain?

****

Kirjojakin tuli sentään kiireisen kvartaalin aikana luettua. Tällä hetkellä kesken on kaksi varsin mittavaa teosta, nimittäin Laila Hirvisaaren Me, keisarinna (576 s.) ja äänikirjana Harry Potter ja Puoliverinen prinssi (19 cd:tä), joista tuskin kumpaakaan saan enää syyskuun aikana loppuun, joten voinee jo tehdä loppulaskelman. Yhteensä luettuja kirjoja on kertynyt 38 kpl. Käännöskirjojen osuus oli hyvin alhainen, vain 7 kirjaa. Käännöksiksi en tässä muuten laske suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksia. Luetuista 8 laskettaneen lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi tai ns. nuorten aikuisten kirjallisuudeksi. Kaksi teoksista on tietokirjoja. Vain kymmenen kirjoista laskettaneen dekkariksi tai jännäriksi, mikä on mielestäni varsin vähän. Tähän pitänee panostaa paremmin!

Miten sitten hankin lukemani kirjat? Aina kysymys ei saa ihan yksiselitteistä vastausta, sillä olen saattanut hankkia saman kirjan eri versioina eri reittejä. Joskus olen ensin ostanut kirjan ja sitten saanut sen vielä arvostelukappaleena toista reittiä. Siksi seuraavat luvut yhteen laskemalla saa kokonaismääräksi enemmän kuin 38.

Kirjastosta lainattu 12 kpl
Arvostelukappaleena saatu 14 kpl
Ostettu tai ystäviltä lainattu 14 kpl

Arvostelukappaleita saan paitsi blogia myös satunnaista lehtikirjoittelua varten. Merkitsen kaikki lukemani kirjat tuonne välilehden kautta aukeavalle sivulle Vuonna 2013 luetut. Sieltä näkyy myös, mistä ja miten olen kirjan hankkinut. Merkitsen tiedon myös kunkin jutun yhteyteen.

Kvartaalin parhaita lukukokemuksia oli ehdottomasti Pauliina Rauhalan puhutteleva esikoisromaani Taivaslaulu, jonka innoittamana olen lukenut muitakin lestadiolaisuuteen liittyviä kirjoja. Niistä Tanja Kaarlelan Saarasta kerron täällä lisää keskiviikkona. Kovasti odottamani Kjell Westön uusi romaani Kangastus 38 täytti mukavasti odotukseni, vaikka se ei kiilannutkaan suuren rakkauteni eli MKK:n ohitse. Parhaat kauden dekkarit taisivat olla ruotsalaisen Kristina Ohlssonin Varjelijat ja englantilaisen Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä.

*****


Seuraava kvartaali onkin sitten jo vuoden viimeinen. Lokakuu on messukuukausi, sillä aioin mennä sekä Turun että Helsingin kirjamessuille tuttuja tapaamaan ja kirjailijoita tiirailemaan. Hauskaa siis on luvassa! Pian alkavat myös kirjallisuuspalkintokuhinat, Finlandia tietysti ylimpänä (minulla on muuten suosikkini tähän kisaan jo valittuna). Marraskuussa Kirsin kirjanurkka täyttää kolme vuotta. Eräänlainen juhlajulkaisu on muuten tämäkin juttu, sillä Blogger väittää, että se on blogin 500.! Nöyränä kiitän kaikkia teitä, jotka olette mukana kulkeneet, lukeneet ja kommentoineet! 

Oikein kirjaisaa syksyä!

17 kommenttia:

  1. Hieno katsaus. Yhteisöllisyys on hienoa, eikä mitään muttia.

    Olen huomannut, että kirjabloggarit eroavat suhteessa näihin tempauksiin selittävänä tekijänä on minusta sukupuoli, joka vaikuttaa myös ahkeruuteen. Korostan, että tämä on vain mutua.

    Pidin kovasti Puoliverisestä prinssistä ja Kalkaroksen tarinasta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin laskeskelin juuri kvartaalin aikana lukemiani kirjoja ja 38 tuli summaksi minullekin. :) Käännöskirjallisuuden suhteen meni täsmälleen päinvastoin kuin sinulla; 8 kotimaista ja loput käännettyjä. Mutta olen tyytyväinen, mielestäni olen lukenut kotimaista kirjallisuutta kuluneen kolmen kuukauden aikana enemmän kuin pitkiin aikoihin. :)

    500 bloggausta - onnittelut!

    VastaaPoista
  3. Löysin perille blogiisi vastikän ja tänne jäin. Onnea puolikkaasta tuhannesta ja ihanaa kirjasyksyä :)

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut viissatasesta ja <3 yhteisölle!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Olen käynyt lukemassa blogejasi, vaikka en ole keskusteluihin "ehtinytkään". Kiinnostavasti tehty yhteenveto, josta saatan ottaa mallia joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Marjatta! Samoin minäkin seuraan Sinun blogiasi melko ahkerasti, vaikka harvoin "ehdin" kommentoida.

      Poista
  6. Kirjablogi paljastaa sen pitäjästä paljon, vaikka kirjoista kirjoitetaan.
    Oletteko koskaan ajatelleet, minkälaisen kuvan itsestänne annatte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Hivenen epätarkan mutta kauniin.

      Poista
    2. Niinhän se on. Eräs kuvaamataidon opettaja sanoi, että piirrrät mitä piirrät, niin aina piirrät itseäsi.
      Ihana määrittely, hdcanis! Lähden käymään blogissasi ...


      Poista
  7. Blogiasi on ilo seurata! Onnea 500. bloggauksesta! Mieletön luku, mutta perässä yritetään tulla. :)

    VastaaPoista