Sivut

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tanja Kaarlela: Saara



Pauliina Rauhalan kaunis, koskettava ja kauhistuttava esikoisromaani Taivaslaulu sytytti minussa halun paneutua laajemminkin lestadiolaisuutta käsittelevään kirjallisuuteen. Taivaslaulua lukiessani jo huomasinkin, että olin keväällä lukenut aihetta vahvasti sivuavan toisen esikoisen eli Riikka Pelon Taivaankantajan. Taivaslaulu-kirjoitukseeni sain kommentin, jossa kehotettiin lukemaan keväällä ilmestynyt esikoisromaani Saara. Ennen sitä kuitenkin luin Anna-Maija Ylimaulan esikoisen 1970-luvulta eli Papintytön. Siitä kirjoittamaani juttuun lisäsin pyynnön aiheeseen liittyvistä lukuvinkeistä, joita kertyikin mukavasti. Teemaa voin siis mainiosti vielä jatkaa vaikka ensi vuoden.

Tanja Kaarlela on vuonna 1975 syntynyt nivalalainen kirjailija, joka kertoo romaaninsa kansiliepeessä, että Saara on ”syntynyt myötätunnosta ja tarpeesta kirjoittaa näkyväksi näkymättömän ihmisen kärsimys”. (Lisää Kaarlelasta löytyy kustantajan sivuilta.)

Kärsimystä Kaarlelan päähenkilö Saara totisesti saa osakseen. Kirjan puolivälin jälkeen olin jo itsekin varsin epätoivoinen. Eikö Saaralle koskaan tapahdu mitään hyvää? Tätäkö nyt on misery lit? Ainakin minulle tuli lukiessa ahdistunut ja surkea olo, mikä ei missään nimessä tarkoita, että kirja olisi huono. Oikeastaan päinvastoin. Kirja on vaikuttava, ja ihmettelin jälleen, miten kypsiä esikoisia Suomessa julkaistaan.

Saara on pikkutyttönen 1920-luvun alussa Heinäpään kylän Kivimäen talossa. Elämä ei ole huoletonta, kaukana siitä. Perhe on iso, ja jo seitsemänvuotiailta odotetaan työpanosta elatuksen eteen. Isä raataa kovasti koettaessaan rakentaa tilasta menestyvää, mutta aina ei luonto kannusta maanviljelijää tämän ponnistuksissa. Työn uuvuttama isä jää Saaralle ja muille lapsille etäiseksi. Äiti hylkii suorasukaisesti Saaraa, joka jo ulkomuotonsa perusteella erottuu muusta perheestä. Tummasilmäinen tyttö saa veljiltäänkin kuulla olevansa mustalainen. Kylän pojat pilkkaavat häntä Sonta-Saaraksi.

Äiti on perheen hallitseva hahmo. Hän sairastaa selvästikin ankaraa masennusta, jonka syyksi perhe selittää kuolleina syntyneet tai pieninä sairauksiin menehtyneet lapset. Mutta äidin taakkana ei ole pelkkä masennus, vaan mielenterveys on selvästi vakavamminkin järkkynyt. Hän on ajoittain sekava ja arvaamaton. Tilannetta ei valitettavasti auta lestadiolaisten seuroissa käyminen. Tunnekuohut seurojen jälkeen purkautuvat välillä silmittömän väkivaltaisesti, ja uhreina ovat viattomat lapset. Paholainen on piiskattava pois lapsista, opettavat saarnamiehet, ja äiti toteuttaa oppia kirjaimellisesti. Lasten itkun hän tulkitsee teeskentelyksi ja lyö entistä julmemmin.

Uskonnollisuus on tässä kirjassa sivuroolissa, mutta ei toki merkityksettömässä. Saaran tilanne kuitenkin kuvastaa minusta ennen kaikkea sitä, kuinka kapeat mahdollisuudet vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suomalaisilla maaseudun tytöillä oikein oli. Oppivelvollisuutta oltiin Saaran lapsuudessa vasta säätämässä, ja vanhemmat ratkaisivat, kuinka paljon koulutusta lapset saivat. Vanhempien ratkaisuissa taas painoivat taloudelliset realiteetit. Rahaa ei juuri ollut tavallisella kansalla, ja maalla kaikkien työpanosta tarvittiin kipeästi. Nuoren naisen vaihtoehtoina olivat lähinnä avioliitto tai piikominen. Saaran sisar valitsee avioliiton pakotieksi yhä ahdistavammaksi käyvästä kodista.

Saara on teräväpäinen ja herkkä lapsi, joka rakastaa lukemista ja kirjoja. Näille harrastuksille vain ei ole juurikaan aikaa eikä mahdollisuuksia. Lisäksi äidin ankarasti soveltama uskonnollisuus sulkee kaiken vähänkin maallisen kirjallisuuden pois Saaran ulottuvilta. Silti häntä jossain vaiheessa syytetään liiallisesta romaanien lukemisesta, kun hän uskaltaa haaveilla rakkaudesta.

Saaran kautta Kaarlela kuvaa uskonnollisen herätysliikkeen vaikutusta lapsen herkkään mieleen. Kiihkeä tunnelma seuroissa vaikuttaa lapsesta pelottavalta. Tutut aikuiset itkevät ja käyttäytyvät muutenkin kummallisesti. Lapsi myös kuuntelee saarnoja toisin kuin aikuinen ja tulkitsee sanotun kirjaimellisesti. Synnin pelko on ahdistavaa. Onko rakkaassa Iidassa, talon piiassa, sittenkin sisällä itse Saatana, koska Iida ei ole uskossa? Voiko Saarakin joutua kadotukseen, jos pitää Iidasta? Riipivää on myös tulkinta, että perheen kohtaamat vastukset, kuten pienten lasten kuolema tuberkuloosiin, on Jumalan rangaistus synneistä.

Saaran elämä on siis vaikeuksilla ja kärsimyksillä silattu. Onneksi aivan lopussa on pikkuinen toivon pilkahdus. Jotain hyvää on kenties vielä Saarallekin luvassa. Mutta helpon kautta se ei totisesti hänelle tule.

Kirjoitan tätä juttua lauantaina 28.9. Tämän päivän Helsingin Sanomien Lauantaiesseessä toimittaja Suvi Ahola pohdiskelee sitä, kuinka vaikeata pienkustantamojen kirjailijoiden on saada näkyvyyttä kirjoilleen. Tanja Kaarlela vaikuttaa malliesimerkiltä tällaisesta kirjailijasta. Saara on kypsä ja vaikuttava esikoisromaani, joka olisi voinut kuulua isonkin kustantamon ohjelmaan. Kirja kuitenkin kuuluu pienehkön Torni-kustantamon julkaisuihin. Huomasin konkreettisesti, miten hankalaa pienten kustantamojen on tuotteitaan saada kaupaksi, kun koetin saada kirjaa luettavakseni. En etsinyt kirjaa kirjakaupoista (voisikin koettaa), mutta tein haun keskikokoisen kaupunkimme kirjaston tietokannasta. Keväällä ilmestynyttä kirjaa ei sieltä syyskuun vaihteessa löytynyt. Tein hankintapyynnön, ja ilokseni kirja hankittiin heti ja laitettiin vielä minulle varaukseen. Kiitos ripeästä ja mainiosta palvelusta! Mutta kirjailijan kannalta ei ole varmaankaan kovin kannustava tieto, että edes kirjastoihin ei teosta ole kaikkialle hankittu.

Tanja Kaarlela: Saara
Torni 2013. 307 s.

Lainattu kirjastosta.


Laiskana en nyt linkitä tähän muualla ilmestyneitä juttuja Saarasta, vaan turvaudun joukkoistamiseen. Ystävällisesti siis kertokaa kommenteissa, jos olette kirjoittaneet tästä kirjasta blogiin tms. Linkit ovat tervetulleita! Kertokaa (ja linkittäkää) myös lehtijutut kirjasta!

Samanaikaispostaamme tästä kirjasta (Kirjojen keskellä -blogin Maijan, joka saa juttunsa juli vasta hieman myöhemmin,  ja) Kuuttaren lukupäiväkirja -blogin  Kuuttaren kanssa! Kiitos yhteistyöstä!

17 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! :) Tästä oli vaikea kirjoittaa, niin lähelle tämä tuli minua. Hieno kirja, vuoden kotimaista kärkikastia ainakin minulla. Tuo Taivaslaulu on minulla vielä lukematta. Odotan sitäkin mielenkiinnolla.

    Tämä on tosiaan aika hankalasti saatavissa. Täällä päin kirjaa oli ainoastaan yhdessä seutukirjaston pisteessä, josta varasin tämän luettavaksi, kun omassa lähikirjastossani (joka on sentään seudun pääkirjasto) ei tätä ollut. Harmillista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista tosiaan. Kirja on laadukas esikoinen, ja olisi laadukas, vaikka olisi kirjoittajansa kymmenes teos. Myös teemat ja aiheet ovat tärkeitä, joten senkin puolesta toivoisi kirjan löytävän lukijoita.

      Poista
  2. Katsoin Helmet-tietokannasta: pääkaupunkiseudun kirjastoissa Kaarlelan Saaraa näyttää olevan yhteensä kahdeksan kappaletta (mikä ON vähän), yksi ainoa oli hyllyssä, muut lainassa. Eli ainakin jotkut ihmiset kirja tavoittaa ja toivottavasti siitä kiinnostuu moni muu tämän postauksen jälkeen.
    Kiitos Kirsi tästä kirjoituksesta -- minua alkoi Saarakin kovasti kiinnostamaan, kuten Rauhalan Taivaslaulu, sekään ei ole vielä sattunut eteeni että olisin ehtinyt lukemaan. Taivaslaulusta kirjoittaa mielestäni erinomaisesti Miina Supinen Image-lehdessä: http://www.image.fi/artikkelit/liian-monta-lasta -- kirjabloggarit eivät kesällä uskaltaneet juuri tuoda näin terävästi näkökantojaan esille.
    Kuvauksesi mukaan Saara taitaa olla vielä astetta rankempi. On varmaan totta, että 1900-luvun alkupuolella naisilla oli surkeat mahdollisuudet kouluttautua jos heillä ei ollut varallisuutta tai muuta tukea ympärillään. Mutta yhä naisten (ja miesten) kouluttautumiseen vaikuttavat perheolot, yleisestä peruskoulusta huolimatta. Jos kannustusta ei löydy, eikä vanhemmilla halua (eikä aina varaakaan) kustantaa lukiokirjoja ym., voi tie olla kivinen. Jonkin tutkimuksen mukaan nykylasten kouluttautumiseen & menestykseen vaikuttaa eniten äidin koulutustaso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kyllä vain, niinhän se on, että nykyäänkään ja edes Suomessa kouluttautuminen ei välttämättä ole mitenkään itsestäänselvyys. Valitettavasti.

      Kiitos myös tuosta Imagen linkistä, pitää käydä lukemassa. Ainakin minä koetin omassa Taivaslaulu-arviossani keskittyä enemmän teoksen kirjallisiin ansioihin tai ongelmiin kuin ottaa kantaa sen uskonnolliseen sisältöön. Myönnän, että tein näin aivan tarkoituksella ja harkiten.

      Poista
  3. http://kirjanainen.blogspot.fi/2013/07/saara.html
    Luin Saaran ja minusta se oli todella vaikuttava kirja. Annoin kirjalle täydet viisi tähteä. Uskomaton tarina, jossa yhdistyvät mielenterveysongelmat ja lestadiolaisuus.
    Kirja on ehdottomasti parhaimmistoa tämän vuoden suomalaisista kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkinkistä!

      Kirja on tosiaan vaikuttava, vaikka minua alkoi totaalinen synkkyys jo ahdistaakin. Tämä ei toki ole kirjan huonoutta vaan lukijan heikkoutta :) Onneksi sentään lopussa on pienoinen valonpilkahdus.

      Poista
    2. Tuollainen seurojen avulla itsensä lääkitseminen ei ole mt-ongelmaisille täysin vieras malli ilmeisesti nykyäänkään. Tapasin viime viikolla erittäin ahdistuneen henkilön, joka kertoi tulleensa terveyskeskukseen apua hakemaan viimeisenä oljenkortenaan, sillä herätyskokouksessa eivät henget tällä kertaa onnistuneet auttamaan.

      Poista
  4. http://lukeminen.fi/blogit/kirjallisena-minna/hanessa-oli-kaksi-ihmista-sunnuntaiotteessa-tanja-kaarlelan-saara

    Saara on hieno ja ajatuksia herättävä romaani. Lukukokemuksena vavahduttavampi kuin Taivaslaulu, joka päättyi melkeinpä romanttiseen idylliin (ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta jollakin tavalla koin lopun idyllisyyden lievittelevän liiaksi asti teemaa eli vl-naisten väsymistä suurten lapsiperheiden äitinä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Taivaslaulu on ylipäätään hyvin erilainen kuin Saara, eikä niitä varmaan kauheasti kannata vertailla. Kumpikin teki minuun vaikutuksen, vaikka eri keinoin.

      Poista
  5. Kiitoksia, että nostat pienen kustantamon helmen esiin :) Kuulostaa siltä, että tämä pitää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin kirjan kohdalla tuo kustantamon pienuus on vain sattumaa. En siis valikoinut kirjaa luettavakseni siksi, että se on pienen kustantajan julkaisema vaan siksi, että se kiinnosti. Mutta mukavaa on kyllä kirjoittaa ja lukea välillä vähän vähemmän tunnettuakin.

      Poista
  6. Silmäilin varovaisesti postaustasi, sillä olen vasta kirjan puolivälissä. Harmittaa ja nolottaa vietävästi, että ensin onnistun unohtamaan sopimamme päivämäärän välillä tietokone-kalenteri ja sitten lukeminen junnaa. Vähän kuin koittaisi ykkösvaihteella kiihdyttää sataan: ei onnistu, vaikka miten yrittää.

    No, olen nyt Saaran puolivälissä ja ainakin tähän asti olen enimmäkseen tykännyt kirjasta. Linkitän tänne ja Kuuttaren blogiin sitten kun viimein olen valmis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä turhia sure :) Sattuuhan näitä! Lueskele vain omaa tahtiasi. Tätä kirjaa ei kannata kiirehtimällä pilata. Laita tosiaan viestiä, niin pistän linkin tuonne tekstiin.

      Poista
    2. Sain viimein Saaran luettua ja blogattua: http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2013/10/saara.html

      Olipas kyllä lohduton ja synkkä tarina.

      Poista
  7. Kuvauksesi Saarasta sai minutkin kiinnostumaan kirjasta. Tampereen kaikissa kirjastoissa yhteensä 1 kappale tätä kirjaa. Uskomatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saloonkin tämä siis hankittiin, kun sitä syksyllä ehdotin! Kuvittelin, että kirjastot sentään hankkivat edelleen laajalla haarukalla kirjoja, mutta näemmä säästöleikkuri on toiminut tehokkaasti. :(

      Poista