Sivut

lauantai 22. syyskuuta 2012

Naistenlehden kirjallisuusnumero


Blogiani seurailleet muistanevat, etten ole mikään naistenlehtien suuri harrastaja. Aina välillä tulee kuitenkin sorruttua. Niin kävi tänäänkin, kun aamuisella surffillani törmäsin mainosluontoiseen blogikirjoitukseen, jossa kerrottiin Olivian uusimman numeron olevan kirjallisuusnumero. Tutkailin lehden sivuilta jo etukäteen, mitä kirjallisuuteen liittyvää olisi luvassa ja keitä kirjailijoita mahdollisesti olisi mukana. Listalta löytyivät ainakin Riikka Pulkkinen (ylläri!), Monika Fagerholm, Riina Katajavuori, Riku Korhonen (ylläri) ja Venla Hiidensalo. Lisäksi luvataan, että lehdessä esitellään myös kolmekymmentä kirjaa, ”joihin rakastut”. Marketissa sitten nappasin lehden mukaani, vaikka sen kanssa pakkomyytiin myös toinen naistenlehti, Evita. (Ärsyttävää!)

Olivia on melkoisen tuhti paketti, sillä lehdessä on 162 sivua. Kannesta selviää, että lehti ilmestyy kerran kuukaudessa, joten sekin selittänee kokoa. Kaikki luvatut kirjallisuusjutut toki sisältä löytyvät, vaikka näin intohimoisena kirjaihmisenä hieman hymähtelinkin, erityisesti niille kolmellekymmenelle kirjalle, jotka ”esitellään”: lehden juttujen marginaaleihin on ripoteltu yhden tai korkeintaan kahden virkkeen mittaisia ”luonnehdintoja” sellaisista kirjoista kuin Anneli Kannon Veriruusut, Anne Tylerin Oikukas planeetta ja Margaret Atwoodin Orjattaresi. ”Poikkeuksellinen romaani, jonka rikas kieli luo maailman vailla sovinnaisuuksia.” Arvaatkos, mikä sellainen kirja on? J

Kirjailijat esittelevät vaatteitaan, kuten Riina Katajavuori, tai parisuhdejärjestelyjään, kuten Riku Korhonen. Monika Fagerholmilta kysytään viisi kysymystä lapsettomuudesta. Kukaan näistä kolmesta ei puhu sanaakaan kirjoittamisesta tai kirjoistaan. Tekeekö heidän mukana olonsa lehdestä kirjallisuusnumeron? Olisiko ruokanumerossa haastattelu tv-kokin lapsettomuudesta? Kenties. Taitaa kirjallisuus kuitenkin olla liian tylsä aihe, jotta siitä voisi kirjoittaa lehteen viisi isoa juttua.

Riku Korhonen on muutenkin päässyt syksyn aikana ”avautumaan” asioistaan. Viimeisimmässä Imagessa ( 8/2012) nimittäin on laaja artikkeli, jossa kirjailija tilittää suhteestaan alkoholiin. Korhonen on kirjoittanut kummankin jutun itse. Olivian jutun luin kokonaan, Imagen juttua en jaksanut. Kirjailijapariskunnan asumisjärjestelyt kiinnostavat kuitenkin enemmän kuin kapakkatilitykset.



Riikka Pulkkiseltakin on juuri ilmestynyt uusi romaani, joten tämä naistenlehtien suosikkikirjailija, kuten häntä jossakin tituleerattiin, on jälleen lehtien palstoilla. Jo viikolla oli paikallislehdessä (SSS 20.9.2012) kulttuurisivun pääjuttuna Pulkkinen ja Pulkkisen uusi romaani, vaikkakaan ei arviota kirjasta vaan kirjailijan haastattelu. Kainalojutun otsikko: Naistenlehtijulkisuus toi ahdistuksen. Oliviassa tätä ahdistusta lisätään kolmen aukeaman verran. Kuvituksena on kaksi kokosivun kasvokuvaa sekä joukko muita, pienempiä poseerauksia. Tiedot vaatteista löytyvät lehden lopusta. Jutun stailaajakin esitellään sivulla 18. Muotitoimittaja Sakke Hytönen kehuu kirjailijaa: ” Riikka suhtautui mahtavan avoimesti tyyliehdotuksiin, mutta sanoi myös, jos jokin ei tuntunut omalta. Se teki työstäni helpompaa.”


En kyllä ihmettele, että kirjailijat(kaan) eivät kauheasti nauti näistä haastatteluista. Miten itse kestäisin, jos lukisin lehdestä itsestäni ja olisin sanonut jotain yhtä kuolematonta: ”Taiteilijaelämä on ihanaa, mutta jos joisin kaikki päivät kuohuviiniä, en pystyisi tekemään työtä, joka tekee minusta taiteilijan.” Siksi Riikka tekee päivittäin pieniä järkivalintoja. Hän kieltäytyy kahvittelukutsuista, pukeutuu mekon sijasta sohvallamakaamisverkkareihin, jättää juhlat väliin ja lähtee Kuhmoon mökille kirjoittamaan. Hmm. Pitäisikö antaa haastattelu äidinkielen opettajan työstä? ”Teen joka päivä pienen järkivalinnan ja lähden töihin. En jää sohvalle makaamaan ja romaania lukemaan.” Pitäisiköhän Pulkkisenkin vaatia, ettei hänestä tehdäkään haastattelua vaan että hän itse kirjoittaisi artikkelin lehteen kirjailijuudesta, kirjoittamisesta, uusimmasta romaanistaan tai jostakin muusta aiheesta, joka liittyy häneen ja hänen työhönsä? Venla Hiidensalon juttu nimittäin vaikuttaa paljon paremmalta kirjallisuusnumeron aineistolta kuin Pulkkisen haastattelu. Hiidensalo on kirjoittanut jutun itsestään ja esikoiskirjan julkaisemisesta. Teksti on hyvä ja aihe kiinnostava. Kirjailija ja kirja tarvitsevat julkisuutta, mutta se ei aina ole kovin miellyttävää. Hiidensalon jutussa muuten vilahtavat blogitkin pariin otteeseen. Loukkaavalta varmasti tuntuu, kun kirjasta kirjoitetaan blogissa, vaikka sitä ei ole luettukaan, ja samalla sivalletaan myös kirjailijan tekemisiä.

Sivulla 28 on toimittaja Ninni Lehtniemen pienoiskolumni, jossa hän toteaa, että perinteiset tyttökirjat, kuten Annat ja Runotytöt ovat syypäitä epätasa-arvoon. Kirjojen sankarittaret kun inhoavat matikkaa ja luopuvat omista uristaan heti avioiduttuaan tai viimeistään tultuaan äideiksi. Eikös tästä aiheesta ole kirjoitettu muuallakin? Muistanko väärin, että peräti jokin tutkimus olisi aiheesta tehty?

On lehdessä ihan kokonainen sivu varattu kirjallisuuskritiikille. Mari Paalosalo-Jussinmäki arvioi Oksasen uutuuden puolen sivun jutussa ja sen lisäksi sivulla on hänen esittelynsä Ala-Harjan Maihinnoususta, Taina Latvalan Välimatkasta ja Pekka Hiltusen Sysipimeästä.


”Poikkeuksellinen romaani, jonka rikas kieli luo maailman vailla sovinnaisuuksia.” Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö.

17 kommenttia:

  1. Minäkin olin tosi pettynyt! Ostin lehden tosi haltioissani varsinkin niiden "30 kirjan" takia...
    Itsekin pidin Hiidensalon artikkelia onnistuneimpana, vaikken olekaan hänen tuotantoaan lukenut.

    En tiedä miksi Pulkkinen on otettu tämmöiseksi "trendikirjailijaksi", viimeksikin hän oli Totta -kirjansa vuoksi juurikin Oliviassa tai Trendissä. Plaah.

    VastaaPoista
  2. ”Teen joka päivä pienen järkivalinnan ja lähden töihin. En jää sohvalle makaamaan ja romaania lukemaan.”

    Totaalirepesin. Mä kans. "Teen joka ilta pienen järkivalinnan, ja luen unikirjana jotain tylsää ja nukuttavaa. En suinkaan mitään, minkä kanssa tulisi valvottua yön läpi."

    VastaaPoista
  3. Minäkin välillä sorrun näihin, vaikka tiedän, että otsikot lupaa paljon enemmän kuin antaa. Mutta saahan näistä aikaan ainakin näin hyvän ja hauskan blogijutun, eli jotain hyötyä :)

    VastaaPoista
  4. Ai harmi, ehdin jo ajatella että hakisin tämän Valkkarista ;) Paalosalo piti joskus Olivian nettisivuilla kirjablogia, musta se oli hyvä, harmittelin kun se loppui.

    VastaaPoista
  5. Mä repeilin tuolle samalle kohdalle kuin Taika. Voi herramunjee! :D

    Venla Hiidensalon Mediahuora tulee jälleen mieleen... Hänen kirjoituksensa kyllä kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  6. Olen täysin ulkona näistä, en lue juuri ollenkaan naistenlehtiä, enkä iltapäivälehdistä "kirjailijahaastatteluja".
    ***
    Luullakseni nämä jollekin antavat paljon, muutenhan niitä tuskin julkaistaisiin.
    ***
    Olen huomannut, että ihmiset hankkivat urheiluvälinekaupoista urheiluvaatteita. Kaikki eivät näytä urheilijoilta.
    ***
    Onko siis niin, että jollekin riittää nämä urheiluvaatteet ja jutut kirjailijoista, ja jonkin verran liikuntaa tai lukemista, muutama kirja vuodessa?
    ***
    Minusta tämä on ihmisten tasolla hyväksyttävää, kaikkeen ei tarvitse hurahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän ärrrsyttää henkilöt, jotka nämä jutut luettuaan luulevat olevansa asiantuntijoita kirjallisuuden saralla, tai vaatteet päällä olevansa urheilijoita.

      Poista
  7. Huomasin myös mainoksen ko. "kirjallisuusnumerosta", mietin jaksaisinko mennä kirjastoon lukmeaan - uusin numero Oliviaa on kuitenkin lukusalissa. Enpä taida jaksaa mennä.

    VastaaPoista
  8. Olipa mahdottoman hauska juttu, Kirsi! :-D Kiitos illan piristyksestä! Pidin erityisesti "järkivalinnastasi". Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  9. Minäkin katselin kaupassa "kirjallisuusnumeroa" sillä silmällä, mutta jätin sen kuitenkin hyllyyn, koska sitä ei pystynyt selailemaan (sen mukana tulevan Evitan takia), enkä halunnut ostaa sikaa säkissä. Mutta sinä taisitkin nyt kätevästi tarjota lehden annin tiiviissä paketissa :)

    En muuten yhtään tajunnut sen Imagen Riku Korhosen krapulajutun pointtia. Luin sen kyllä kiltisti loppuun, mutta en tiedä, mitä siitä olisi pitänyt saada irti. Ainakaan se ei houkutellut minua tarttumaan Korhosen uuteen romaaniin.

    VastaaPoista
  10. Hauska teksti!

    Huomaan suhtautuvani hieman kriittisesti siihen, miten Pulkkiseen suhtaudutaan. Mistä suhtautuminen johtuu? Naistenlehdissä olleista haastatteluistako? Olemmeko luonnostamme kriittisiä, jos joku kaunis ja älykäs nainen on paljon esillä. Onko kysymys kateudesta? Samaa ilmiötä on voinut havaita myös Sofi Oksasen tiimoilta. Tässä mielessä voisikin sanoa, että naistelehtijutuista voi tulla kirjailijalle rasite tai negatiivinen ilmiö.

    Uskon itse siihen, että mitä laajemmin lukee, sitä parempi. Laajasti voi lukea kevyttä ja raskasta. Olivian tai Me naisten haastattelua on luettava eri tavalla kuin Helsingin Sanomien kirjailijasta kertovaa artikkelia. On kysymys erilaisista teksteistä ja niin on hyvä. Jokaisessa jutussa voi olla asia, joka jää itämään jopa siinä määrin, että se poikii tekstin.

    Siinä mielessä en suosi erottelua korkeakulttuurin ja massakulttuurin välillä, vaikka itsekin toisinaan hymähtelen monen tekstin äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivian haastattelussa mietityttämään jäi, mikä merkitys oli jutun kuvituksella. Kirjailija, kaunis nuori nainen, oli puettu erilaisiin asuihin ja laitettu poseeraamaan kuin ammattimalli. Mikä pointti tällä on?

      Poista
    2. Hyvä huomio! Kuka valitsee kuvaustavan ja sen, millä tavalla kirjailija esitellään. Onko kirjailijalla tässä itsellään kovasti sanan valtaa? Ja mitä johtopäätöksiä teemme kuvista? Miten paljon kuvat vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme itse kirjailijaan?

      Poista
    3. Jotkut täällä sentään ymmärtävät, että toimittajat tekevät juttuja omista lähtökohdistaan. Ei siinä ole kirjailijalla sanan sijaa.

      Poista
  11. Minusta julkisuus, jolla tavalla Pulkkista esitellään on hänelle kirjailijana tappioksi.

    Kirsi, hyvä huomio sinulta, että 'entäs jos kirjailijat olisivatkin itse saaneet kertoa työstään'. Jälki olisi takuulla ollut aivan toista. Heari ja Suomen Kuvalehti kun esittelevät kirjailijan, se on täyttä tavaraa. Mielessäni on aina esim. eräs kiinnostava artikkeli Annie Proulxista Suomen Kuvalehdessä, Ja tämän takia, minä kirjoitin itse jutun omasta puutarhastani Viherpihaan, en halunnut kenenkään muun sitä tekevän. Kuvaajan otin kyllä lehdestä...Lukijat valitsivat juttuni lehden parhaaksi.

    Eivät naistenlehdet aina kirjoita sontaa. Annassa oli about vuosi sitten ansiokas haastattelu Ian McEvanista ja suunnilleen samoihin aikoihin Siri Hustvedtista Me naiset -lehdessä. Mielummin luen näitä kuin niitä hirveitä filmitähtisivuja, joissa vain vaatteita, meikkejä ja kuva parilla lauseella. Ihmettelen muuten, miksi Pulkkinen antaa naistenlehtien toimittajien muokata julkisuuskuvaansa. Ei kaikki julkisuus ole aina hyvästä.

    VastaaPoista
  12. Hih, täälläkin tuollaiset järkivalinnat on tuttuja ;D

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, itsekin olen pistänyt kyseisen kirjallisuusnumeron merkille, mutta taidan käyttää rahani johonkin muuhun. Vaikka kirjaan ;)

    VastaaPoista
  13. Ai se oli KIRJALLISUUSNUMERO :D Tipahdin jo tuossa! Muutenkin ihan hillittömän hauska teksti, kiitos kovasti!

    Itse luin Olivian äidin luona ja närkästyin Missä Waldo luuraa -tyyppisistä kirjaesittelyistä, jotka tuntuivat lähinnä loukkaukselta. Muutenhan koko lehdellä ei juuri mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa ollutkaan.

    Luin itse asiassa kaikki mainitsemasi jutut paitsi Pulkkisesta; se kuului sarjaan "ajankohtainen henkilö", ja sen sarjan artikkelit skippaan aina. Tuppaavat olemaan tylsyyden multihuipentumia.

    VastaaPoista