Sivut

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hugleikur Dagsson: Huumorin musta kirja




Islantilaisen sarjakuvapiirtäjän Hugleikur Dagsonin pilapiirroskokoelma Huumorin musta kirja – 666 valittua on lojunut kirjoituspöytäni kulmalla ”lähiaikoina luettavien” -pinossa heinäkuusta asti. Pari työkavereitten kanssa käytyä keskustelua nostivat kirjan esiin pinon pohjalta. Aikaisemmin olen jo todennut, että Hugleikurin huumori on jollain tavalla pelottavaa. Kun huomaa nauravansa jopa ääneen mitä kauheimmille asioille, todellisille tabuille, kuten insestille tai perhesurmille, joutuu pohtimaan aika perimmäisiä kysymyksiä itsestään. Olenko kaikesta hankkimastani sivistyksen pintakiillosta huolimatta kuitenkin aivan pervo?! Lohtua näihin tutkiskeluihin toi tieto siitä, että järkevinä, kunnon tolkun ihmisinä pitämäni kollegat, ja vielä naiset, tunnustivat pitävänsä myös Hugleikurista.


Ensimmäinen keskustelu käytiin, kun olimme työkavereitten kanssa käymässä pääkaupungissa Ateneumissa. Korkeakulttuuriretkeä monet täydensivät piipahduksella Akateemisessa kirjakaupassa. Kollegani oli ostanut kassillisen kirjoja ja kertoi naureskelleensa ja kauhistelleensa jonkin kummallisen pilapiirroskirjan jutuille. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen oli selvää, että Hugleikurista oli kyse.


Toinen riemastuttava keskustelu käytiin lähimpien kollegoiden kanssa torstaina ruokapöydän ääressä. Molemmat minua nuoremmat naiskollegat kertoivat pitävänsä kovasti Hugleikurista, vaikka todellakin monet vitsit pureutuvat perimmäisiin ja perinteisesti huumorin ulottumattomissa pidettyihin aiheisiin. Pohdimme, mitä voi jääkaappinsa ovessa pitää, kun kylässä käy lukutaidon juuri omaksuneita lapsia. Miksi Elämäsi viimeinen kalenteri on ripustettu työpaikalle tilaan, jossa käy vain aikuisia?


Huumorin musta kirja – 666 valittua pitää alaotsikon mukaisesti sisällään parhaat palat Hugleikur Dagssonin aiemmista pilapiirrosalbumeista Saako tälle edes nauraa?, Onko tämä muka hauskaa?, Tässä ei ole mitään vitsiä!, Naura, pervo, naura! ja Nyt on vitsit vähissä. Piirroksia ei ole mitenkään ryhmitelty aihepiireittäin tai käsittääkseni muullakaan perusteella. Kirjan hankinnalle ei liene perusteita, jos hyllyssä jo nököttävät aiemmin ilmestyneet kokoelmat, sillä uusia piirroksia ei ole mukana. Mutta jos ei ole aiempiin tutustunut, tästä saa nopeasti ja yksien kansien välistä läpileikkauksen Hugleikurin tuotannosta ja sen karmaisevista aihepiireistä. Tyylikkääseen ulkoasuun on panostettu, sillä kovat kannet jäljittelevät nahkaa ja selkämykseen on sidottu myös aistikas lukunauha. Sisällä sitten roiskuvatkin estoitta kaikki ihmisruumiin eritteet.


Hugelikur Dagsson: Huumorin musta kirja – 666 valittua
Atena 2012. Englannin kielestä suomentanut Ville Lähteenmäki.

P.S. Valitsin tähän juttuuni kuvia, jotka ovat ehdottomasti kilteimmästä päästä, mutta jotka naurattivat aihepiirinsä johdosta minua erityisesti.


6 kommenttia:

  1. Minua ovat naurattaneet eniten Hugleikurin musiikkiaiheiset pilakuvat (Popular Hits). Harmi kun kuvahaulla ei löydä niitä parhaita, mutta yksi suosikeistani on Walk This Way ja Anarchy in the UK. :)

    VastaaPoista
  2. Olen tainnut ennenkin kommentoida, että diggaan Hugleikurista tooooodella paljon. Puree ja kovaa! Itse olen vähän sillä linjalla, että kaikelle pitää voida nauraa, ja sen tämä herra todellakin tekee. Yksinkertainen on toisinaan kaikkein parasta. ;)

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat hervottomia... mulla ei ole kuin yksi ennestään, joten tämä koostekirja voisi olla hyvä veto. Piti ääneen nauraa tuolle ensimmäiselle... :D

    VastaaPoista
  4. Minuakin nauratti jostain syystä tuo ensimmäinen, niin karmea kuin se olikin. Olen huomannut itsekin, että joskus nauraa sellaisille vitseille tai pilakuville, joille "ei oikeastaan saisi" nauraa. Se on aika pelottavaa, mutta ehkä pilakuvien yhtenä tarkoituksena onkin nostaa esiin tunteita ja saada ihmiset ajattelemaan.

    Hugleikur Dagson ei ole ennestään minulle tuttu pilapiirtäjä, mutta tuntuu, että ainakin niiden islantilaisten kirjailijoiden kirjat, joita olen lukenut, ovat melko omintakeisia. Ehkä jo senkin vuoksi voisi tähänkin kirjaan tutustua, vaikka tämä nyt tietysti onkin yleistämistä.

    VastaaPoista
  5. Tähän pitää minunkin ehdottomasti tutustua :) Jotenkin silmää miellyttää viimeisen päälle pelkistetty piirrosjälki ja osuvat tekstit!

    VastaaPoista
  6. Ihana, ihana, ihana! Hienoa, kun esittelit kirjan. Laitan sen heti varaukseen kirjastoon tai sitten menen kirjakauppaan sitä lueskelemaan ja nauran ääneen.

    Kyllä mua heti nauratti koulutilanne, jossa opettaja tarttuu automaattiaseeseen, kun oppilas käyttää väärää sanaa. Olen aina tykännyt huumorista, jossa mennään reippaasti huonon maun puolelle ja katsojalle tai lukijalle tulee todella kiusallinen olo. On mahtavaa, kun voi nauraa vaikka samalla myös hävettää. Telkkarista tuli esimerkkinä mieleen mm. Miitta-täti, joka vaivaannutti Kyllikki Forssellin näköisellä hahmolla.

    VastaaPoista