Sivut

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin




Pään perusteellinen tuulettaminen kesälomakirjoilla eli dekkareilla alkaa olla aika hyvässä jamassa. Viiden dekkarin putki on luettu, ja seuraava kirja onkin sitten ihan eri genreä. Mutta putken viimeinen eli Marko Kilven Elävien kirjoihin käsiteltäköön blogissa ennen totaalista lajivaihdosta.

Viime vuoden puolella kuuntelin äänikirjana Kilven toisen kirjan Kadotetut ja vaikutuin aika lailla. Kirjassa on päähenkilönä järjestyspoliisin konstaapeli Olli Repo, joka on taustaltaan mainosalan miehiä ja siis vaihtanut ammattia aikuisella iällä. Olli on poliisinuransa alkumetreillä Kilven esikoisdekkarissa Jäätyneitä ruusuja. Elävien kirjoihin on siis kolmas Olli Revosta kertova poliisiromaani.

Kirja alkaa räväkästi. Olli on työparinsa kanssa suorittamassa partion rutiinitehtävää kaupungin vuokra-asuntoalueella. On tullut hälytys perheväkivaltatilanteesta. Rauhalliselta vaikuttava miesasiakas iskee yllättäen Ollia puukolla kurkkuun, ja hengenlähtö on todella lähellä.

Pari kuukautta myöhemmin Olli on palannut sairauslomalta mutta hänet on siirretty väliaikaisesti toisiin, kevyempiin tehtäviin tutkintapuolelle. Hänet määrätään yksinäisen suden Elias Kasken pariksi. Kaski osoittaa mieltään rajusti, sillä hän haluaa työskennellä yksin. Olli taas ei ole kovin innokas miellyttämään väliaikaista pariaan. Kaskella ja muulla tutkintaryhmällä on seurannassa kaupungin huumekauppa, jossa tuntuu olevan menossa kummallisia muutoksia. Jotain tapahtuu, mutta mitä. Kaskella on aavistus, että erään kuljetusliikkeen nuhteettomalla johtajalla saattaa olla sormensa pelissä kuviossa.

Samaan aikaan romaanissa seurataan Piken, entisen narkkarikuningattaren, yrityksiä päästä kiinni tavallisen elämän syrjästä. Pike on synnyttänyt vankilassa ja päättänyt jättää huumepiirit taakseen. Pojan isä on kuitenkin paikallinen rikollispomo, kylmä ja vaarallinen gangsteri, joka ei anna kenenkään livahtaa otteestaan. Elias Kaski ja Pike ovat vanhoja tuttuja, ja Eliaskin seuraa ällistyneenä Piken selviytymisyrityksiä.

Lupaavasta alusta huolimatta Elävien kirjoihin ei täyttänyt läheskään kaikkia Kadotettujen asettamia odotuksia. Tässä kirjassa Kilpi ei nimittäin onnistu välttämään keskikohdan junnausta. Ollin puukotuksen jälkeen tarinan intensiteetti laskee jyrkästi eikä kunnolla vauhtiin päästä ennen kuin vasta noin sata sivua ennen loppua. Kirjassa on kuitenkin 497 sivua… Tietysti tapahtumia ja henkilöitä on taustoitettava, jotta saadaan tarina koottua uskottavasti. Silti kypsyttelyvaihe on nyt liian pitkä. Tällä kertaa Kilpi ei paljasta lukijalle enempää kuin poliisillekaan, ja oikeastaan tuntuu, että Elias Kaski on ainoa, jolla on edes vähän hajua kokonaiskuviosta mutta hän taas ei paljasta sitä edes Ollille, joka on yhtä turhautunut kuin lukijakin. Jollei enemmän. Olli nimittäin jo kirjoittaa erohakemustaan, mutta minä en sentään ajatellut missään vaiheessa jättää kirjaa kesken. Lopussa olo oli kuitenkin tyytyväinen, kun homma saatiin siististi pakettiin. Tosin kiukuttaa, kun ratkaisevat puuttuvat palat tulevat loppusivuilla jostakin ihan ulkopuolelta.

Henkilökuvaus on tällä kertaa jollain tapaa ohutta. Ongelmana on ehkä henkilöiden paljous. On entinen päähenkilö Olli, joka kokee todellisen trauman kirjan alussa. Traumaa ei kuitenkaan käsitellä kuin vähän aivan loppusivuilla, kun Elias terapeutin taidoillaan (kyllä, Elias on myös koulutettu terapeutti!) avaa Ollin elämän solmuja oikein supernopeasti. Olli jää harmillisen etäiseksi ja pinnalliseksi tässä kirjassa. Jos ei tuntisi häntä lainkaan edellisten kirjojen perusteella, varmaan ihmettelisi, miksi mies oikein mukana heiluu. Elias on mielenkiintoinen henkilö, mutta hänet Kilpi jättää kovin arvoitukselliseksi. Ehkä hänestä kuullaan myöhemmin lisää? Sitten on vielä Pike, jonka elämää seurataan varsin paljon. Pike on minusta tällä kertaa puhuttelevin hahmo. Todella toivoin, että hän ja Aleksi voisivat selviytyä. Mietin lukiessani sitäkin, miksi vankilassa ei Piken kaltaisille ja miksei muillekin ihan konkreettisesti opeteta esimerkiksi kotitaloustaitoja, ruoanlaittoa ym. Ainakin tämän romaanin valossa elämänhallinta on vankilavuosien ja sitä edeltäneitten vauhtiaikojen jälkeen totaalisen hukassa ja apua tarvittaisiin. Tällainen dekkareihin ujutettu yhteiskuntakritiikki muuten puree parhaiten. Ei osoitella ja saarnata vaan saadaan lukija itse ajattelemaan!

Elävien kirjoilla saan lopultakin pisteen KKK-haasteeseen, joka on todella pahasti vaiheessa.

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin
Gummerus 2011. 497 sivua.

Vielä lainaus tuolta Kilven nettisivuilta: "Elävien kirjoihin-romaanista tuotetaan paraikaa elokuvaa, jonka tuottaa Iron Sky-menestyselokuvan tuottanut Blind Spot Picture yhteistyössä Mjölk Oy. Elokuvan ohjaa Aku Louhimies, pääosissa ovat Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Leppilampi, Jessica Grabowski. Elokuvan ensi-ilta on helmikuussa 2013."     

7 kommenttia:

  1. Luin itsekin tämän kesäkirjana, vaikka dekkarit eivät ole minun alaani. Tällainen yhteiskunnallisiin asioihin sidottu teksti kuitenkin puree näköjään ihan mukavasti: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/07/elavien-kirjoihin.html

    Minusta tapahtumat eivät junnanneet missään vaiheessa. Ehkä enemmän tapahtumat, henkilökaarti ja juoni levisivät, niin että lopussa pelkäsin, että nauhat jäävät auki. Kuitenkin ne saatiin sidottua napakasti yhteen - ehkä tosiaan vähän liiankin napakasti.

    Pike oli tosiaan henkilöistä liikuttavin ja kiinnostavin. Elävien kirjoihin menisi vaikka oivasta huumevalistuksesta! Ihmeellisesti myös Olli alkoi lopussa avautua, ja toivon todella, että se jatkuu ensi kirjassa. - En muuten tiennytkään, että Olli Repo on muissakin kirjoissa pääpoliisina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jonkinlainen levähtäminen onkin ehkä tarkempi määritelmä kuin junnaaminen. Esitellään Pike naapureineen, on Elias Kaski ja uusi työkuvio, on paikallinen rikollisnarkkipiiri jne. Poliisit koettavat kartoittaa, mitä rikolliset tekevät ja rikolliset kyttäävät toisiaan jne. Hieman ehkä liiankin todenmukaista kirjaan? Kokonaisuus kuitenkin kelpo poliisiromaani, mutta ei ihan Kadotettujen tasoinen. Mutta kukapa voisi jatkuvasti tuottaa sellaista platinaa?

      Poista
  2. Kun Kilpi on oman kylän poekia, olen kyllä vähän jäävi sanomaan tästä kirjasta yhtään mitään.

    Kilven tyyli ja yhteiskuntakritiikki puree kyllä minuunkin. Hänen kirjojaan lukiessa voi myös vahvasti luottaa siihen, että Kilpi tietää mistä puhuu, poliisi kun on.

    Tuota elokuvaa kuvattiin Kuopiossa kevättalvella. Sen verran innostuneita siitä on kaupungissa oltu, että Kuopion kaupunkikin laittoi tuotantoon hieman rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuota leffan roolijakoa. Kuka PPP on? Entä Leppilampi, oma antilempparini? Grabowski lienee Pike ;)

      Poista
  3. Minä taas luin tämän kirjan Kilven tuotannosta ensimmäisenä ja pidin valtavasti. Pienten lasten äitinä Pikeen oli helppo samaistua ja se onkin komea henkilökuva. Mutta ymmärrän täysin, että hengästyttävän (sekä tempoltaan että muutenkin) Kadotettujen jälkeen tämä saattaa tuntua paikoin junnaavalta. Minua tietty hitaus ei lukiessa haitannut, mutta nyt kaikki kolme lukeneena on helppo sanoa, että Kadotetut on paras.

    VastaaPoista
  4. Minä myös aloitin Kilpeen tutustumisen tästä kirjasta, pidin siitä, mutta totta on että tarina hieman junnasi paikallaan ajoittain ja nyt onkin mukava kuulla että aiemmat hänen kirjansa ovat hyviä, sillä ne odottavat nyt kirjahyllyssä.
    Aurinkoista loppukesää sinulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloita sitten ihan siitä ensimmäisestä ja säästä Kadotetut loppuhuipennukseksi ;)

      Poista