Sivut

torstai 12. elokuuta 2021

JP Koskinen: Haukansilmä

 


Preerian tuuli oli huuhtonut pääni puhtaaksi ja olin syntynyt uudestaan.

 

Kaksi vuotta sitten yksi suosikkikirjailijoistani julkaisi uuden romaanin, johon oli ladattu paljon odotuksia. Kustantamo järjesti pienet mutta hyvin lämmintunnelmaiset julkkarit, joihin sain kutsun ja joihin muutaman hyvän bloggaajakollegani kanssa osallistuin. Ihan paikan päällä olimme! Veimme pienen lahjankin, joimme kahvia ja söimme kakkua. Kirjailijaa haastateltiin ja lopussa oli vapaata seurustelua. Tällaista oli kuulkaa ennen! Ehkä on vielä joskus, ken tietää.

Muistelin lämpimästi kyseistä tapahtumaa eli JP Koskisen Tulisiipi-romaanin julkaisujuhlaa, kun luin hänen uunituoretta teostaan Haukansilmä. Tulisiipi lensi ja lunasti hienosti sille ladatut odotukset. Se oli Finlandia-ehdokkaana, ja se sai Savonia-palkinnon. Myös lukijat rakastavat teosta. Minäkin.



Olen Tulisiipeä käsittelevässä blogijutussani todennut, että ”…tarina tuntuu pullistelevan sen sivujen ja rivien väleistä. Kuvittelen, että kirjailija on joutunut suitsimaan Pegasosta melkoisesti…” Olisin niin mielelläni lukenut lisää monien teoksessa vilahtavien henkilöiden tarinoista!

Mutta vuonna 2019 Koskinen tyrmäsi toiveen lisäluettavasta: ”Koskinen paljasti haastattelussa myös hautoneensa vuosia Amerikan alkuperäiskansoihin liittyvää romaani-ideaa. Siitä on peräisin Tulisiipeen livahtanut Kolme Arpea -niminen mies, Kaarlen isoisän ystävä, jota Kaarle muistelee myöhempinä vuosikymmeninä useaan otteeseen. Kolme Arpea on siis vain tarinassa lyhyesti vilahtava sivuhenkilö, mutta kuten haastattelijakin totesi, hän vaikuttaa täyteläiseltä ja todelta. --- Koskinen totesi, että tämä romaani-idea on haudattu.”

Mutta onneksi kaikki kirjailijoidenkaan tekemät päätökset eivät ole kiveen hakattuja, tai ainakin niitäkin voidaan joskus vähän nakutella uuteen uskoon, sillä Haukansilmä on mitä ilmeisimmin ainakin aika pitkälti juuri tuo romaani, jonka idean Koskinen kertoi haudanneensa. Siinä on sivuhenkilönä mukana myös ihastelemani Kolme Arpea!

Haukansilmä on esiosa Tulisiivelle, mutta korostan, että romaanit ovat täysin itsenäisiä ja luettavissa vapaassa järjestyksessä. Kumpikaan ei edellytä toisen lukemista millään tavalla, mutta mielenkiintoisen ja nautinnollisen, aivan huikeat tarinat kertovan romaaniparin ne muodostavat. Itse siis olen lukenut romaanit ilmestymisjärjestyksessä, ja eilen illalla Haukansilmän kannet tyytyväisenä suljettuani oli vielä vähän virkistettävä muistia raottamalla Tulisiipeä. Ja kyllä, tarinat on loksautettu taiten yhteen.

Haukansilmän nimi- ja päähenkilö on Yrjö Kuura alias George Frost, joka tarinan mittaan saa vielä nimet Haukansilmä, Mies Jota Hevoset Kuuntelevat ja Ska-Nupa eli Valkoinen Piikkisika. Yrjö saapuu äitinsä, isänsä ja isoveljensä Veikon kanssa Pohjanmaalta New Yorkiin 1860-luvun alussa, kun mahtava Yhdysvallat on sisällissodassa. Sota ei kuitenkaan kiivaasti kasvavan suurkaupungin arjessa juuri näy. Lähimmän kosketuksen sivil vooriin Frostin pojat saavat, kun he osuvat paikalle, kun kadulla tapahtuvaa värväystilaisuutta vastaan tehdään väkivaltainen isku.

Kun Yrjö on 11-vuotias, perhe on jo siirtynyt suukaupungista preerialle uudisraivaajaksi. Yrjöllä on erityisominaisuuksia, joista hänellä on myöhemmissä elämänvaiheissakin suurta hyötyä. Ensinnäkin hänellä on poikkeuksellisen tarkka näköaisti. Toiseksi hän osaa ampua monin verroin paremmin kuin useimmat ikäisensä, ainakin kiväärillä. Kolmanneksi Yrjö osaa puhua hevosille. Ainakin hän tulee hevosten kanssa toimeen, ja ne tuntuvat kuuntelevan ja ymmärtävän, kun Yrjö puhuu niille äidinkieltään. Vielä neljänneksi mainittakoon Yrjön hyvä kielipää, vaikka hän melkoisen vähäpuheinen mies lopulta onkin.

Maan hallitus kannustaa siirtolaisia perustamaan maatiloja, ja maata jaetaan kaikille halukkaille käytännössä ilmaiseksi. Samaan aikaan rakennetaan kiivaasti rautateitä, lennätinlinjoja ja uusia kaupunkeja. Paha vain, että maa, jota jaetaan ja rakennetaan, kuuluu jo joillekin toisille, jotka eivät ainakaan kaikki katso valloittajien häikäilemätöntä toimintaa hyvällä. Sen saavat kokea nahoissaan myös Frostin pienen uudisraivaajaperheen jäsenet. Eräänä varhaisena aamuna lakotaintiaanit hyökkäävät tilalle ja vievät Yrjön mukanaan.

Esiteini-ikäisenä ahmin James Fenimore Cooperin intiaaniromaaneja, erityisesti Nahkasukka-sarjan kirjoja, joista ainakin osan omistinkin huokeina pokkaripainoksina. Myös Doris Schroederin jännittävä Rin tin tin vaaran poluilla tuli luettua varmaankin pariin kymmeneen kertaan. Ahmimisikään kun kuuluu samojen kirjojen useaan kertaan lukeminen, eikä kirjoja nyt vain ylipäätään ollut riittävästi.

Vähän näihin menneisiin ahmimistunnelmiin pääsin Koskisen Haukansilmän äärellä. Intiaanien kaappaama suomalaispoika, josta lopulta kasvaa heimonsa ja muidenkin heimojen arvostama soturi, on juuri sellainen sankari, jonka seikkailuja olisin mielihyvin ahminut aikoinani. Nautin niistä täysin siemauksin myös nyt, vaikka lukukokemus muuten onkin nykyaikuisen silmin aivan toisenlainen.

Haukansilmä-George kasvaa sekä suomalaissiirtolaiseksi että lakotaksi, mutta hän on aina kuitenkin vain osaksi jotakin, maailmojen välissä ja rajalla. Valkosilmät eli eurooppalaiset valloittajat hylkivät häntä ja jopa suoraan päin kasvoja nimittelevät likaiseksi inkkariksi. Intiaanit taas suhtautuvat hänen valkosilmäisyyteensä epäluuloisesti, jolleivat suorastaan vihamielisesti.

Lähimmät ystävät ovat tietysti poikkeuksia kummallakin puolella, mutta ystäviä ei Haukansilmällä eikä Georgellakaan ole kovin viljalti. Tärkeimmät ovat lopulta lakotatoverit Kamise ja Ihatota, naapuri Foorfinger-Bob sekä uskollinen hevonen Tuulijalka ja koira Pyry.

Haukansilmä on siis hurja seikkailuromaani, jossa intiaanit saalistavat valkosilmien päänahkoja, sinitakit tappavat intiaaneja ja biisonimetsästäjät, junanryöstäjät ja muut villin lännen klassiset hahmot, kuten itse Geronimo, heräävät henkiin.

Mutta seikkailujuoni on lopulta kuitenkin vain ohutta pintaa. Haukansilmä on yleistunnelmaltaan hyvin surumielinen, jopa lohduton romaani. Kahden keskenään sotivan maailman välissä Haukansilmä-George näkee jatkuvasti omin silmin, miten intiaanien elinmahdollisuudet kutistetaan ja heidät elättänyt villi ja lumoava Pohjois-Amerikan luonto tuhotaan vääjäämättä. Ja miksi? Koska ihmiset haluavat aina jotain lisää, jobia ja mania on oltava aina vain enemmän hinnalla millä hyvänsä. Kaiken järjettömyys saa Haukansilmä-Georgen vihaiseksi ja surulliseksi.

 

Yksin matkatessa huomasi, ettei ihminen tarvinnut elääkseen muuta kuin ruokaa ja vettä, se riitti ja kaikki muu oli enemmän tai vähemmän turhaa.

 

Olen aiemminkin yrittänyt avata, miksi niin kovasti pidän JP Koskisen kirjoittamista teoksista. Ainakin Koskinen on armoitettu tarinankertoja. En ole vielä törmännyt yhteenkään pitkäveteiseen teokseen hänen tuotannossaan! Haukansilmäkin on hyvä esimerkki tällaisesta tarinavetoisesta romaanista, joita Koskinen kirjoittaa.

Hyvä, vetävästi kirjoitettu tarina on teoksen tukeva perustus, jolta on hyvä ponnistaa ja laajentaa näköaloja eri suuntiin. Nytkin mukana on siis ainakin alkuperäiskansojen poljettuja oikeuksia ja kaltoinkohtelua, eri kulttuurien törmäyksiä, ihmiskunnan ahneudesta johtuvaa luontokatoa ja elämän tarkoituksen etsintää, ja tässä on vain muutamia Haukansilmän teemoista. Silti romaani ei ole lainkaan saarnaava tai paatoksellinen!

Koskinen leikittelee usein faktan ja fiktion rajalle jäävällä kiinnostavalla kaistaleella. Nytkin monet romaanissa kuvatut tapahtumat ovat joko tosia tai ainakin mahdollisesti tosia. Lukijan on helppo uskoa, että Yrjö Kuuran tarina olisi ainakin voinut olla totta ja mahdollinen.

Pidän myös Koskisen selkeästä kielestä ja teoksen kikkailemattomasta rakenteesta. Tekstiä on helppo ja miellyttävä lukea. Tällaisen tunteen aikaan saaminen ei todellakaan ole itsestään selvää ja yksinkertaista, vaan se kertoo kirjoittajan rautaisesta ammattitaidosta.

JP Koskinen: Haukansilmä
Like 2021. 466 s.


Arvostelukappale.

4 kommenttia:

  1. Tämän minäkin haluan lukea. Pidin niin paljon Tulisiivestä, joka nousi suosikkilistani kotimaisten kärkeen v. 2019. Kiva kun tässäkin on fiktion mukana faktaa.

    VastaaPoista
  2. Tässä on minulle ihan uusi tuttavuus! Voisin lukea joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JP Koskisen tuotantoa kannattaa tutkailla, on runsas ja monipuolinen.

      Poista