Sivut

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Kuiskaajien kilta

 


”Aarniolaiset eivät ymmärrä, että he kulkevat kuninkaansa johdolla kohti tuhoa.
Vain me kuiskaajat voimme estää sen.”

 

Kuiskaajien kilta on Kimmo Ohtosen Ikimaa-fantasiasarjan toinen osa, joka valitettavasti kärsii muutamasta hyvin tyypillisestä trilogiaksi suunnitellun kirjasarjan kakkososan tyyppivaivasta.

Soturin tiessä tutustuttiin henkilöihin ja miljööhön ja saatiin juonikuviot hyvälle alulle. Oliver lähtee äitinsä perään ympäristötuhoista kärsineestä reaalimaailmasta rinnakkaiseen Ikimaahan. Siellä hän tutustuu Kallaan ja saa kuulla, että hän on itsekin kuiskaaja. Kuiskaajat ovat eri klaaneihin kuuluvia aarniolaisia, jotka pystyvät keskustelemaan oman eläinlajinsa kanssa.

Kalla on susikuiskaaja ja Oliver karhukuiskaaja. Kotkakuiskaajien suku on joutunut pahoihin vaikeuksiin omassa kuningaskunnassaan ja kotkat on alistettu vallan anastaneelle Viktor-kuninkaalle. Viktorin tavoitteena on alistaa muutkin aarniolaiset kuiskaajineen.

Kuiskaajien killan alussa uudelleen syntynyt tietäjähenki Minerva on vallannut itselleen kuiskaajan ruumiin ja haluaa saada myös yhdelletoista muulle hengelle uuden tomumajan. Minervan tavoitteena on saada valtaansa Oliverin ruumis ja sitä kautta muutkin kuiskaajat. Apunaan kuiskaajajahdissa Minerva käyttää valloittaja Baltatsaria, joka on joutunut pakenemaan henkensä kaupalle syvälle metsiin.

Samaan aikaan Oliver ja Kalla pakenevat Kallan hukkien ja Oliverin Jätti-karhun kanssa Viktorin sotureita. Nuorten välit kuitenkin alkavat rakoilla, kun susilaumaan syntyy pentuja. Sitten Oliver kuulee vastustamattoman kutsun ja joutuu tietysti pahaan pulaan. Onnistuuko Kalla Jätin ja susiensa avulla pelastamaan Oliverin ajoissa?

Toisaalla kotkien parissakin tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Petturi Alvar Ahilan poika Johan saa yhteyden kotkiin, jotka haluavat hylätä Viktorin. Pystyvätkö kuiskaajat vielä yhdistämään voimansa Johanin avulla?

Mitä sitten ovat ne kakkososan tyyppiviat, joihin viittaan alussa? Ensinnäkin ainakin päältä katsoen päämäärätön vaellus läpi fantasiamaailman erilaisia vaikeuksia kohdaten on hyvin tuttu juonikuvio. Varsinainen juoni etenee kirjan mittaan lopulta vain vähän, ja vaikka loppuhuipennuksena onkin lopulta varsin vauhdikas taistelukohtaus, se ei kunnolla pelasta kokonaisuutta. Toiseksi tarina hajoaa turhan laajalle useiden näkökulmahenkilöiden takia, ja yleiskuvaa on välillä vähän vaikea hahmottaa. Asioiden oikean luonteen paljastumista selvästikin säästellään seuraavaa osaa varten.

Sitten aivan viimeisellä sivulla on kuitenkin koukku, joka pakottaa vähän nuivan aikuislukijankin vielä palaamaan Oliverin ja Kallan pariin!

Kimmo Ohtonen: Ikimaa – Kuiskaajien kilta
Otava 2019. 346 s.


Arvostelukappale.

1 kommentti:

  1. Kirsi, missä saa onnitella? Teen sen tässä, ihan sama. Aloitimme hyvin samoihin aikoihin, sillä minä aloitin 14.2.2009. Molemmille lienee samaa myös profiloituminen enemmän dekkarien lukijaksi, vaikka luen myös tietoa, proosaa, runoja...Onnea, onnea Kirsi hienoista blogivuosista ja niitä paljon lisää♥♥

    VastaaPoista