Sivut

perjantai 18. syyskuuta 2020

J. S. Meresmaa: Voimanpesä

 


Ensimmäisen koronakesämme nelipäiväinen kesälomareissu osoittautui lopulta kirjallisuusharrastuksen kannalta hyvin antoisaksi. Kuten joku ehkä huomasi, varasin matkalukemiseksi Tommi Kinnusen Pintin, jonka innoittamina teimme matkan loppuun vielä yhden ylimääräisen mutkan ja kävimme katsomassa Nuutajärven lasikylää. Jo sitä ennen kävimme virkistämässä muistiamme Tampereen tuomikirkossa, jonka maalaukset ja koristelut vilahtavat Pekka Hyytin dekkarissa Tummat pilvet eilisen ja joita maalataan Hugo Simbergin elämäkerrassa Pirut ja enkelit.

Lisäbonus tipahti yllättäen jälkeen päin, kun otin lukuvuoroon jo keväällä hankkimani J. S. Meresmaan Voimanpesä-romaanin. En ollut tajunnut, että kannen kuvassa on Verlan pahvitehtaan punatiilifasadi. Sattumalta kesäreissumme yksi pääkohteista oli juuri Verlan tehdasmuseo, ja todellakin vaikutuimme upeasta kohteesta. (Suosittelen lämpimästi, ja kannattaa ehdottomasti varata aikaa noin tunnin mittaiselle opastetulle tutustumiskierrokselle tehtaaseen.) Verla ei ole suotta Unescon maailmanperintökohde.

Voimanpesä on Meresmaan Ursiini-trilogian päätösosa. Aiemmat osat ovat Naakkamestari ja Hämäränsäteet. Kirjailija luonnehtii itse sarjaansa näin:

”Ursiini-trilogia sijoittuu vaihtoehtohistoriaan, jossa Veiksel-jääkausi on jatkunut Euroopassa pitkään ja mahdollistanut monien jääkauden eläinten, kuten mammuttien, jättihirvien ja villasarvikuonojen eloonjäämisen. Trilogia on paikallishistoriapainotteista steampunkia, ja se kertoo vallasta ja vastarinnasta ursiinivähemmistön näkökulmasta.”

Lämpimästi suosittelen lukemaan koko Ursiini-sarjan järjestyksessä ja varmasti on eduksi, jos voi lukea kirjat lyhyen ajan sisällä. Ainakin itse huomasin unohtaneeni aika paljon aiemmista osista, ja teosten maailma on niin omintakeinen, että lukija tarvitsee kaiken saamansa tiedon sujuvaan tarinassa suunnistamiseen. Kirjat ovat kompakteja pienoisromaaneja, joten ne lukee nopeasti.

Voimanpesän alussa ursiinit on ajettu ahtaalle. Tampere alkaa vaikuttaa yhä epävarmemmalta turvapaikalta, ja niinpä Jyly tovereineen päättää siirtää Naakkamestarin. Uudeksi tukikohdaksi valikoituu Verlan pahvitehtaan alue. Seutu on kaikin puolin ursiinien tarkoitukseen sopiva, sillä tehtaan lähellä on jopa voimakiviesiintymä. Vihollisten aktiivisen toiminnan lisäksi Jylyllä on muitakin murheita. Anttoni alkaa oireilla kummallisesti.

Naakkamestarin siirtäminen on monella tavalla ongelmallista. Logistiseksi ratkaisuksi valitaan junakyyti. Jyly itse matkustaa etukäteen valmistelemaan muuttoa Verlaan, ja saa kyydin Tampereelle putkahtavalta Tuulilta, joka on hankkinut käyttöönsä kummallisen kulkupelin eli dirigiibelin (kannattaa guuglata tämä!).

Verla vaikutta oivalliselta sijoituspaikalta, mutta sitten vanha vihollinen putkahtaa paikalle luolahyeenoineen, eikä Jyly enää tiedä, kehen voi luottaa. Tapahtumat etenevät nopeaa tahtia, ja tehdasalueen rakennuksia ja lähiympäristön maastoa hyödynnetään siinä oivallisesti. Kieltämättä kirjasta tuntui saavan aika paljon irti siksikin, että oli pari viikkoa aikaisemmin kavunnut kuivaamon portaissa ja käynyt lounaalla makasiiniin sijoitetussa kahvilassa.

Voimanpesässä Meresmaa solmii tarinan langat pääosin yhteen, vaikka aukkojakin jää mukavasti. Olen aiempia osia käsittelevässä jutussani kiitellyt sarjaa tiiviistä ja aukkoisesta kerronnasta, ja edelleen olen samaa mieltä. Huomasin myös yhä enemmän tykästyväni tähän suomalaiseen teolliseen historiaan paneutuvaan mielikuvitukselliseen tarinaan. Harmi, että sarja päättyy!

J. S. Meresmaa: Voimanpesä
Robustos 2019. 195 s.


Ostettu.

Ursiini-trilogia:

Naakkamestari
Hämäränsäteet
Voimanpesä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti